Klän kommunistit yrittivät tuhota Levin

maailmancupin, näin kerrotaan. Jos tuo pitää paikkansa, ovat todella saastaista porukkaa. Levi ja sen mahdollistamat harrastukset ovat monelle nuorelle sekä harrastus että tulevaisuudessa mahdollisesti myös ammatti. Joten kaikki tuki on tarpeellista eikä kommunistien kieroiluja saa missään tapauksessa tukea eikä niiden saa antaa tapahtua. Tuon tukeminen on samaa kuin oman oksansa sahaaminen.
1108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Taitaa Kittilässä tieto kulkea enemmän perimätietona ja kylillä puheena kuin vaikkapa pöytäkirjoja lukeneena. Siinä pitää osata lukea. On ikään kuin lukenut ihminen. Saattaa jopa tulla valaistus ja ahaa-elämys. Tai sitten ei, onhan se luontevampaa louskuttaa leukoja kylänraitilla ja muodostaa siitä elämänkokemusta ja viisautta. Sellaista me vastaan muut henkeä. Saatana kun tulivat tänne kylille neuvomaan. Temokratiaa prkl.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ohikulkeva. kirjoitti:

maailmancupin, näin kerrotaan. Jos tuo pitää paikkansa, ovat todella saastaista porukkaa. Levi ja sen mahdollistamat harrastukset ovat monelle nuorelle sekä harrastus että tulevaisuudessa mahdollisesti myös ammatti. Joten kaikki tuki on tarpeellista eikä kommunistien kieroiluja saa missään tapauksessa tukea eikä niiden saa antaa tapahtua. Tuon tukeminen on samaa kuin oman oksansa sahaaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu