Oletteko keksineet yhtään uutta sanaa?

Onko yhtään teidän keksimää sanaa yleistynyt kieleemme?
Jos niin kauanko meni keksimisestä kunnes sitä kuuli jo muualtakin päin?
373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Millaisia sanoja sinulla on tapana omaan kieleesi keksiä? Äidinkielesihän ei taida olla suomi.

Kyllä kielen kanssa askaroivat keksivät ihan arjessakin uusia sanoja Suomessa kuten muuallakin maailmassa. Se on kielen luonne.

Jos ajatellaan ihan oikeaa kielen evoluutiota, niin se on tietenkin hidas. Nykypäivänä jokin uudissana voi ilmaantua hetkessä.

Äänestä

Tuollaisessa tilanteessa on mahdotonta sanoa, onko sana putkahtanut kieleen samanaikaisesti toisaalla. Omaa kokemusta on vain slangi-ilmaisuista, jotka tulevat ja menevät nopeasti. Itse luotu sana saattaa tulla vastaan muualla, mutta kun ihmismielet tuppaavat kulkemaan samoja ratoja, niin sana on voinut saada alkunsa useammastakin lähteestä.

Tuli mieleen eräs aihetta sivuava tapaus. Koulussa aloin nimittää erästä muutamaa vuotta vanhempaa poikaa lempinimellä, jonka olin keksinyt hänen harrastuksensa pohjalta, koska en tiennyt hänen oikeaa nimeään. Meidän ikäisemme eivät olleet tekemisissä niin paljon vanhempien kanssa. Muutaman kuukauden kuluttua kuulin erään tämän pojan ystävän huutavan häntä tällä lempinimellä, joka oli sen verran erikoisen ajatuksenkulun kautta kehitelty ja muunneltu, että se tuskin oli syntynyt toisaalla itsekseen. Joidenkin mutkien kautta sen oli täytynyt kulkeutua minun harvalukuisten ystävieni kautta vähitellen pojan kaveripiiriin asti.

Äänestä

Joku on keksinyt verbin huoneistua, tarkoittaa suunnilleen samaa kuin mökkihöperöityä:

"-  He ovat eri-ikäisiä ihmisiä, jotka ovat huoneistumassa ja omaisilla on huoli, että mitä vain voi tapahtua, Paltamon työvoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Huotari puhuu henkilöistä, jotka ovat mökkiytyneet koteihinsa."

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/65346-pitkaaikaistyottomien-aktivointi-kannatti-ei-olisi-saatu-kotoa-liikkeelle-muulla-konstilla

Äänestä

Kommentoi aloitusta


------------ kirjoitti:

Onko yhtään teidän keksimää sanaa yleistynyt kieleemme?
Jos niin kauanko meni keksimisestä kunnes sitä kuuli jo muualtakin päin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu