Neljänkympin korvilla miesten menekissä tuntuu olevan notkahdus, suurin osa pariutumiskykyisistä on jo pariutunut ja "toiselle kierrokselle" ei ole vielä tippunut kuin pieni osa potentiaalisesta massasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei sopivaa seuraa voisi löytyä.
Laskeskelin jälkikäteen omaa nettideittihistoriaani ja tässä hieman suuntaa-antavaa tilastoa.
Tulokset täysin passiivisena nettideittaajana, eli yhteydenotto aloitetiin aina toisen osapuolen toimesta.
Omalla aktiivisuudella tulokset voisivat olla täysin erillaiset suuntaan tai toiseen.
Ulkomaalaisten viestejä ei näissä tilastoissa huomioitu ollenkaan.
-Huono / tylsä seuranhakuilmoitus, tyyliin "Kolkyt ja risat kaveri etsii mukavaa seuraa" -> Ei yhteydenottoja, otanta muutama sata lukukertaa.
-Ilmoitus johon panostettu/persoonallinen, vastaus keskimäärin 8,3% viestin lukeneelta (=joka 12. lukija laittoi viestiä), otanta noin 750 lukijaa reilun puolen vuoden aikana
Yhteenvetona ilmoitus johon panostettu:
-750 lukukertaa johti yhteydenottoon noin 60 kertaa
-Näistä treffeille päädyttiin kirjeenvaihdon jälkeen 12 kertaa
-Vähintään toisille treffeille päädyttiin 4 henkilön kanssa
Näistä neljästä viimeinen oli se jonka kanssa tapailu muuttui jo joksikin suuremmaksi, ilmoitus poistui ja otanta jäi verraten pieneksi.
Näin jälkikäteen katsottua aikamoista arpapeliä tuo sopivan kumppanin löytäminen ja itselläni tuntuu käyneen hyvä tuuri, yhtä hyvin tuo otanta voisi olla monta kertaluokkaa suurempi.
Millaisia kokemuksia muilla nettideittailijoilla on?
Miten paljon omaan ilmoitukseen tulee vastauksia, miten usein päädytte treffeille?
Karkeaa tilastoa nettideittailusta
12
300
Vastaukset
- ensiksi tutustutaan
treffeille ?
170 vierailua, ei ensimmäistäkään viestiä. Parempaa profiilitekstiä en osaa laatia.
- quuppå
Tuollaista se on.
Suosittelen suoraa toimintaa, yhteydenotto, ei vastausta, seuraava....
Siirryin ulkomaisille deittisivustoille ja johan alkoi lyyti kirjoittamaan, nyt naimisisa ja lapsi. Pitää kuitenkin tuolloin olla valmis matkustelemaan.
Ja veihän tuo aikaa vuosia mutta ulkomaisten palstojen kautta nopeutui, pari vuotta ja tärppäsi. - m50 +
Toisenlaisia kokemuksia. Aina kun niukka kuvaton profiilini oli näkyvissä, seuraa löytyi muutamassa viikossa. Valitsin tarkoin ketä lähestyn ja lähettämiini suoriin treffi-ehdotuksiin sain vastauksen yli puolelta. Näistä suurin osa johti treffeihin ja tämä melkein aina jonkinmoiseen suhteenpoikaseen.
- n48
Mistäpäin m50 on? :)
- M50 +
n48 kirjoitti:
Mistäpäin m50 on? :)
PKS
- n48
M50 + kirjoitti:
PKS
Itsellä ei koskaan ole ollut profiilissa kuvaa, eikä tule, enkä sitä anna.
Tällä saa hyvin poimittua "jyvät akanoista", siis miehet, jotka uskaltavat sokkona treffeille :)
Harmi kun M50 olet hiukan liian kaukana ;) - YTM 1
n48 kirjoitti:
Itsellä ei koskaan ole ollut profiilissa kuvaa, eikä tule, enkä sitä anna.
Tällä saa hyvin poimittua "jyvät akanoista", siis miehet, jotka uskaltavat sokkona treffeille :)
Harmi kun M50 olet hiukan liian kaukana ;)"Tällä saa hyvin poimittua "jyvät akanoista", siis miehet, jotka uskaltavat sokkona treffeille :)"
Jos on ruma ja siiderivalas tai ruma siiderivalas, niin sokkotreffiajatus on hyvä.
Arvaa miksi minä en treffaa sokkona? - En todellakaan lähde
n48 kirjoitti:
Itsellä ei koskaan ole ollut profiilissa kuvaa, eikä tule, enkä sitä anna.
Tällä saa hyvin poimittua "jyvät akanoista", siis miehet, jotka uskaltavat sokkona treffeille :)
Harmi kun M50 olet hiukan liian kaukana ;)"Tällä saa hyvin poimittua "jyvät akanoista", siis miehet, jotka uskaltavat sokkona treffeille :)"
Ja mikä ihmeen naisen logiikka tämä nyt on että ei voi antaa kuvaa ennen treffejä? Olet siis ruma ja lihava koska et uskalla antaa kuvaa.. - n44
En todellakaan lähde kirjoitti:
"Tällä saa hyvin poimittua "jyvät akanoista", siis miehet, jotka uskaltavat sokkona treffeille :)"
Ja mikä ihmeen naisen logiikka tämä nyt on että ei voi antaa kuvaa ennen treffejä? Olet siis ruma ja lihava koska et uskalla antaa kuvaa..Minä uskoisin että n48 on just päinvastoin, ei ruma eikä lihava. Koska rumat ja lihavat, ainakin minä, mieluiten laitetaan se kuva ja varoitellaan kovasti, ettei tulisi pettymyksiä. En treffaa sokkona, aina laitan uuden tuoreen kuvan. Vastapuolen kuvalla ei välttämättä niin väliä, koska itse en pelkää rumiakaan miehiä, enkä pidä ulkonäköä läheskään tärkeimpänä asiana, toisin kuin te.
- nainen48vmyös
Mä olen pari kertaa käynyt sokkotreffeillä ja enää en mene...jos mies valehtelee pituuden, painon ym niin ei siinä paljon ole mistä lähtee liikkeeelle
En nyt itsekään mikään missi ole ja lähetän kuvan heti alussa niin mies pääsee karkuun, jos siltä tuntuu :-) - mies48.
Olen itsekkin käynyt muutamilla sokkotreffeillä ja suoraan sanottuna sairaalloisen lihavia laardikasoja ollut ja vanhoja kuvia naisetkin lähettäneet ja vielä olis pitänyt kiitellä yhtäkin jälkikäteen "mukavistatreffeistä" että kyllä naisetkin osaa tuon valehtelun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001763- 591160
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4411126- 1701043
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän130814Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49766- 84753
- 51708
- 57671