Elinkautiseen vankeuteen pitäisi tuomita turistit, sekä järjestäjät. Raakaa ja sairasta on turismi, jos huvin vuoksi tapetaan uhanalaisia eläimiä. Taas kerran todettava.. IHMINEN ON MAAPALLON PAHIN OLENTO !
Turisteja varten tuhansia eläimiä pidetään vankeudessa. Tyypillisimmin turisti haluaa ampua leijonan, mutta vangittuina pidetään myös esimerkiksi sarvikuonoja, puhveleita ja tiikereitä. Turistit metsästävät eläimiä aidatuilla alueilla, millä varmistetaan, että metsästysturistin matka onnistuu.
Koko teollisuus, jossa eläimiä jalostetaan intensiivisesti ja jossa leijonia ja muita petoeläimiä pidetään suljetuissa tiloissa, jotta jännitystä hakevat turistit voivat ampua niitä, on yksi räikeimpiä kuviteltavissa olevia eläinten hyväksikäytön muotoja, sanoo ympäristönsuojeluun vihkiytynyt toimittaja
RIKOLLISTA TURISMIA
11
72
Vastaukset
Samaa mieltä, ei ole metsästyksen kanssa mitään tekemistä.
- Ukot myös töihin
Ja noille tuleville salametsästäjille pitäisi vielä ryhtyä kummiksi, ei per**le tipu euroakaan.
WWF:n mukaan Mosambikin pohjoisosissa tapettiin arviolta 480-900 norsua vuosina 2011–2013. WWF kertoo, että pelkästään Quirimbasin kansallispuistossa tehtyjen ilmakuvausten tulos oli karu: puolet havaituista norsuista oli kuolleita.
– Laiton salametsästys on todennäköisesti syy norsujen kuolemaan Quirimbasissa. Näin suuret menetykset ovat tuhoisia alueen norsukannalle, kertoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.
Naiset kuokki maapalasen ja kantavat vedet ja risut, hoitavat kalkarat. Ukot voisivat tehdä jotain edes jahdata salametsästäjiä. Ei vaan juostaan majasta majaan kansoittamassa Afrikkaa.
Olen itse käynyt muutaman kerran Afrikassa. - asdfasdf
tänne ne salametsästäjät turvaan tulleet on,on Suomi kohta rahaton mikä vihreitä pöljiä vaivaa kun ne aina toisten taskusta rahaa kaivaa?
- mnbmnb
Jaa, ne Perhon salametsästäjät olikin Afrikasta.
Eikun lähetetään ne takaisin! - asdfasdf
mnbmnb kirjoitti:
Jaa, ne Perhon salametsästäjät olikin Afrikasta.
Eikun lähetetään ne takaisin!sutta muuten saa ampua suoraan häkistä juoksuun karjalassa ja siitä paikalliset maksavat edelleen tapporahaa,on se jännä eläin,muutaman metrin mittaisella vyöhykkeellä muuttuu suojellusta loiseksi.
- virpuliankka
Munkin miälestäni eläinten metsästysretket pitää lopettaa koska elukoita on siellä Afrikassa jo tosi vähä.
Nyt onkin jälleen tulemassa muotiin vanha kunnon ihmismetsästys.
Arvotaan yksi orja jolle annetaan 10 min. etumatka. Sitten safariin osallistujat saavat sännätä perään. Aina se karkulainen kiinni saadaan vaikka ovatkin kovia juoksemaan. Ei ne pärjää vanhoille kunnon Jeepeille.
Illalla sitten kaatobileissä ördaillaan ja heilutellaan kaatopäätä seipäännokassa.
Safarin hinta on vain 10.000 taalaa. Kaataja saa pitää päänsä. Se kuivataan lisätilauksesta.- mnbmnb
"Arvotaan yksi orja jolle annetaan 10 min. etumatka."
Orja?
Mikä hlvetin kolonialisti luulet olevasi!
Varsinainen hitleri, samaa pölhökaartia kuin asdjagym. - asdfasdf
puhut varmaan notmin mehtuusta?
- 12+20
Jos analyytikko saatas juoksutettavaksi niin olisin mukana heti!
- BLOODisLIFE
EI SAA SALAMETTÄSTÄÄ! TUOMITSEN!
- usdfusdf-aka-asdfasdf
silloinhan lupia pitää myöntää enemmän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096696Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884331L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453649TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133050Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6261650- 661068
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551043Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?1991024- 91019
Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47989