Uusi metsästysmuoto

Hirvenhiihtäjä

Ehdotan seuraavaa metsästysmuotoa perustettavaksi.

Pyydystetään eläin elävänä.
Tämän tulee tietenkin tapahtua eläintä vahingoittamatta.
Keinoina voi käyttää esimerkiksi väsyksiin ajamista.
Ajometsästys olisi juosten tai hiihtäen väsyttäminen.
Ainoat apuvälineet olisivat kengät ja /tai sukset ilman sauvoja.
Eläintä ei saisi väsyttää toista eläintä apuna käyttäen.

Kun eläin on niin uupunut ettei se jaksa paeta oletaan valokuva eläimestä yhdessä metsästän kanssa.

Lajitulisi ehkä/tietenkin aiheuttamaan muutoksia muutamiin lainkohtiin.

Perustelu: tällainen toiminta on maailmanlaajuisesti hyväksyttyä kalastuksessa
Elainten surmaaminen metsästystarkoituksessa on monien mielestä paheksuttavaa

4

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tärppinki

      Kalastuspelleilyssäpä onkin parantamisen varaa, eli petp kalastusvälineiden vieheistä poistetaan koukut ja vieheen voisi jotenkin pinnoittaa.
      Hampaidenjäljistä sitten kaveripiirissä arvaillaan mikä oli tärppinkinä.

      • En peästä karkuun

        Minulla on suolapurkki mukana kun käyn kesällä virvelöimässä ahvenia lammilta.


    • Suomessa eläin ei ihan VÄLTTÄMÄTTÄ siihen kuole mutta Afrikassa jotku heimot vieläki metsästää tolla metodilla, se keihäs on lopuksi lähinnä vaan koriste ku eläin on jo kätännössä hengiltä juoksutettu. Eläinrääkkäystä sekin, kiväärillä touhu olis nopeampaa.

      • Karjua ajamaan

        Suosittelen aloittajalle ajamaan kiima-aikaista isoa villikarjua takaa. Ei kauvan tarvitse juosta kun karju ajaa Sinua takaa. Yhteenotossa olet varma häviäjä. Positiivista tässä on se, että on yksi viherpipertäjä vähemmän.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6926
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      103
      4618
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      47
      3908
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3304
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      662
      1950
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1308
    7. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      1279
    8. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      202
      1275
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1273
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      48
      1240
    Aihe