Heteroliitossa lapsia saaneita?

Et todella ole yksin, kyllä meitä löytyy ☺Uskallan sanoa, että meitä löytyy joka puolelta suomea, ei vaan pidetä itsestämme meteliä.

Ei ole ollut helppoa reilu nelikymppisenä naisena huomata, että heteroliitto miehen kanssa on ollutkin "kuplaa". Jotenkin elämä vaan on mennyt eteenpäin ja sitä on luullut, että näinhän sen kuuluu mennä, sänkyhommat miehen kanssa eivät ole tuntuneet yhtään miltään, etoneet lähinnä. Lapsi on, nyt kohta täysikäinen. Itseni kanssa aikani taistelua käynyt ja todennut, että ihan täyslesbo oon ja aina ollutkin tietty. Mutta tyhmäksi itsensä tässä tuntee, kun tällä iällä vasta itsensä tuntee niin hyvin, että nyt kun ymmärtänyt on oman seksuaalisen suuntautumisen niin nyt vasta tuntee itsensä sisältä ehjäksi ja kokonaiseksi. Mutta mitäs nyt seuraavaksi, mistä löytyisi se nainen, joka saisi sydämen sykkimään ja halut herättämään, mitä miehen kanssa ei ikinä ole käynyt. Näitä kirjoituksia, kun on lukenut niin eipä taida todellakaan olla helppoa löytää elämänkumppania itselleen.

On meitä muitakin. Aikansa meni, että osasin antaa itselleni anteeksi sen, etten ollut aikaisemmin osannut ja uskaltanut ottaa selvää siitä kuka olen. Mutta nyt muutaman vuoden jälkeen alan jo olla omien valintojeni kanssa sinut ja ihana nainenkin on löytynyt vierelle. :)

Olen perheellinen (ja vieläpä aviossa) oleva nuori nainen, joka herännyt omaan bi-minään vasta aikuisiällä. Koen parhaillaan tulenpalavia tunteita erästä naista kohtaan, eikä muutenkaan nykyinen elämä tunnu enään omalta/oikealta. Tilanne siis sanomattakin todella vaikea :(

Minä ja nykyinen tyttöystäväni ollaan kumpikin oltu heteroavioliitossa ja lapsia löytyy molemmilta, kaikki jo lähes aikuisia. Näin keski-ikäiselle tuntuu upealta monituisten vaikeiden heteroavioliittovuosien jälkeen olla kunnioittavan ja rakastavan kumppanin kanssa. Kumpa ympäristökin tämän tajuaisi! Haluan ehdottomasti mennä naimisiin rakastamani naisen kanssa ja olla onnellinen. Ilman, että meitä syrjitään ja ahdistellaan. En halua elää salassa. Vain avioliitto voi meidät vapauttaa yhteisön paineista. Kun meillä on avioliitto, olemme täysin tasavertaisia kenen tahansa edessä eikä siinä ole mitään sanomista eikä paheksumista silloin.

Täällä ollaan!!
13 vuotta avoliitossa miehen kanssa josta 2 ihanaa lasta.
Myös vaimollani on pitkä heteroliitto takana.

Jo 5dettä vuotta vaimon kanssa tätä arkea menty yhdessä .

Minkälaista vertaistukea olet vailla?

t. Vaimo& Vaimo

Kiva kuulla, että teitä on! Kaipaisin itse ehkä sellaista livenä näkemistä ja keskustelemista. Minulla ei ole tuttavapiirissäni ainoatakaan lesboa, sateenkaariperheistä puhumattakaan. Usein tuntuu, että ne, joilla seksuaali-identiteetti(homoseksuaalisuus) on vakiintunut jo murrosiässä, eivät oikein usko/ymmärrä, että näin voi käydä. Eikä varsinkaan seurustelukumppanina yksinhuoltajaa nähdä kovinkaan haluttuna. En kuitenkaan ole etsimässä puolisoa, (vaikka toki sellainenkin olisi toivottu) vaan lähinnä haluaisin vaihtaa ajatuksia. Lisäksi olisi mahtavaa, jos lapseni myös näkisi erilaisia perheitä niin, että jos joskus sitä löytää rinnalleen jonkun ihanan, niin ajatus ei tuntuisi niin kummalliselta lapsestakaan. Kaikkein eniten kuitenkin tottakai toivon, että tämän päivän lapset eivät koskaan edes pitäisi sateenkaariperheitä erilaisina!

Et ole todellakaan ainoa. Itse olen havahtunut vasta nyt huomaamaan, että meitä vastaavassa tilanteessa on paljon. Itse olen eroamassa heteroavioliitosta, olen tiennyt olevani biseksuaali nuoresta, samoin mieheni on sen tiennyt. Tiedän hyvin vahvasti, etten tule koskaan olemaan parisuhteessa enää miehen kanssa. Tämä on sanoin kuvaamattoman valtava helpotus ja tulen olemaan jatkossa onnellisempi kuin koko elämäni aikana. Onneksi on olemassa upea nainen, joka hyväksyy täysin taustani. Kaikki eivät surullista kyllä siihen kykene. Vertaistuen puute on ollut vaikeaa, sillä minulta ovat puuttuneet täysin ihmiset joilta saisin tukea. Ehkä se on ollut osasyy miksi olen sinnitellyt näin kauan. Toivoisin, ettei kenenkään tarvitsisi kokea saamaa kuin itse olen joutunut kokemaan. Siksi on hienoa, että tällainen aloitus täällä.

:)
http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=24&thrdid=6984
http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=24&thrdid=8456

Kyllä kyllä. Täällä se kiltti bi-tyttö, joka purjehti avioliiton satamaan toisten odotusten mukaisesti kun kohtuullinen sulhanen osui kohdalle. Aikansa sitä jaksoi, mutta ahdistus ja tyytymättömyys johti eroon ja sen myötä lopullisesti suuntautumisen myöntämiseen, toteuttamiseen ja ymmärtämiseen että lesbohan minä. Lapset ja kaikki. Kyllä se onni sieltä tulee jos on tullakseen, mutta mies ei minulle sitä voi tarjota.

Itse teininä aavistelin, että saattaisin tykätä tytöistäkin, mutta asuin pikkukylässä ja perheessä, jossa ei paljon elämän moninaisuutta ylistetty. Ujona tyttönä vetäydyin itseeni ja lähdin sitten myöhäisteininä maha pystyssä miehen perässä isompaan kaupunkiin etelä-lappiin. Tehtiin vauva, erottiin, olin pari vuotta sinkkuna ja seurustelin parin miehen kanssa ja koitin kattella oisko löytyny lesbonaisia, mutta eipä sateenkaariväki silloin vielä tälläkään perällä paljon ääntä itestään pitäneet. Päädyin lapsen isän kanssa takaisin yhteen ja melko pian sen jälkeen olin hyvin sinut bi-seksuaalisuuteni kanssa, mutta koska olin rakastunut ja sitoutunut avomieheeni ja lapsia tuli pari lisää, jäin siihen sitten ja yritin olla onnellinen. Eihän siitä sitten loppujen lopuksi mitään tullut ja seksuaalisuuteni ei edes ollut mikään suuri osa ongelmiamme. Kun lopullinen ero sitten koitti, olin kolmenkympin kulmilla ja löysin seta-toimintaa täältä meri-lapista. deittisivustojen kautta olen treffeilläkin käynyt mutta eipä hurjasti ole menestystä ollut kun ei ketään kiinnosta seurustella naisen kanssa, jolla on lapsia miehen kanssa. Mielelläni olisin parisuhteessa naisen kanssa jolla myöskin on lapsia. Olen aina halunnut ison perheen eikä minua haittaa vaikkeivät kaikki olisi biologisia lapsiani. Jos minulla olisi nyt töitä ja säästöjä niin saattaisimpa jopa koittaa adoptoida vielä yhden muksun jostain maailmalta. Haaveiden tulevaisuudessa minulla on oma iso talo, vaimo ja talo täynnä lapsia. Vanhemmalla iällä olisi mukava asustaa omaa torppaa muiden mummeleiden kanssa :)

Meitä todellakin on täällä, Meri-Lapissakin. Ehdin olla seitsemän vuotta avomieheni kanssa yhdessä ja saada lapsenkin. Eron jälkeen pysähdyin miettimään miksi suhde oli edennyt kaavojen mukaan ja oikeastaan muiden toiveiden. Rakastuin ensimmäisen kerran naiseen ja se olikin menoa. Mutta se on totta, että monille on saanut useaan kertaan selittää, että kyllä, koen olevani lesbo, ei, en halua olla enää miehen kanssa. Toisinaan se on aika rasittavaa. Lapseni ei ole mitenkään kummastellut, etä perheessä on kaksi naista. Osa ihmisistä on olettanut, että lapsi on meidän yhteinen. Eiköhän se onni sitten lopulta löydy meille jokaiselle. :)

Täälläkin yksi, jolla on miehen kanssa lapset, mutta joka kokee itsensä nyhyään täydeksi lesboksi.
Olen kohdannut todella kummallista suhtautumista minuun asian vuoksi joidenkin lesbonaisten toimesta. Ihmeellistä kyräilyä, asioihin takertumista, jauhamista, väheksyntää ja ylenkatsomista. Itse olen luonteeltani todella ymmärtäväinen ja kiltti, enkä siedä sitä että ihmiset kohtelevat tärkeästi toisiaan. On suututtanut nämä tilanteet olan takaa, mutta onneksi olen saanut pidettyä itseni tyynenä ajattelemalla, että kyseiset ihmiset ovat todella lapsellisia ja kapeakatseisia, enkä edes haluaisi elämääni tällaisia.. Maailma on onneksi täynnä aikuisia, avarakatseisia, ihania naisia:) !

Täälläkin yksi. Olisi kiva vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa. Lesbo olen nykyään, mutta naiset ihmettelevät, pelkäävät, karttavat mua hyvin usein koska mulla on "neljä lasta!!" onko sillä lasten määrällä merkitystä muuta kun että onhan neljässä enemmän hommaa ku yhdessä. Monet on vaa sillai et "ymmärrän et on lapsi/lapsia mut että neljä!" harmillista :/

Eiköhän kaikki lapsia hankkineet ei-heterot ole kuitenkin bi-seksuaaleja. Tuskin oikeat lesbot rupeavat siihen.

Minä olen. Ja olen edelleen mieheni kanssa. Olen vasta hyväksynyt itseni, vaikka tämän olen kai aina tiennyt. Että olen lesbo (nyt tunnustin sen ensimmäistä kertaa "ääneen"). En tiedä uskallanko tätä ikinä julkisesti tunnustaa miehelle ja muille.

Hei,

Jos jotakuta kiinnostaa jutella enemmän, niin saa ottaa yhteyttä. Ehkä jotain tapaamista livenäkin voisi koittaa järjestää, jos vaan halukkaita löytyy? (Asun itse Pirkanmaalla.) Olet sitten missä tahansa elämänvaiheessa, niin viestiä vaan laittamaan, jotka jotenkin kokevat asian omakseen ja kaipaavat/haluavat tarjota vertaistukea. S-posti: [email protected]

Ap

Minä oon aina ollut bi, mutta avoliitossa elän miehen kanssa, ja elän edelleen lasten takia. Lapset ovat kaikki kaikessa, enkä ole halunnut hajottaa perhettä :(. Kärsin kuitenkin itse, sillä kaipaan naisen kainaloon. Olen ihastunut ja rakastunut vain naisiin viimeisen 10 vuoden aikana, ja sydän särkyy tässä elämäntilanteessa, jossa erään naisen itselleni haluaisin, mutta ei hän edes tajua mitään, koska vaikutan heterolta perheineni.

Itselläni oli jo teininä selviä merkkejä, etten välttämättä ole ihan tavis hetero, mutta kasvoin sellaisella perähikiällä, etten oikein kehdannut näistä huudella. Parikymppisenä tuumasin, että haluan saada lapset nuorena, koska minulla oli tunne, että vanhempana en niitä saa ehkä ollenkaan. Löysin miehen, jolla oli samanlaiset fiilikset ja lyötiin hynttyyt yhteen. Siinä kun toista muksua odotin niin alkoi telkkarista L-Koodi ja minulla tuli yhtäkkiä hyvin selväksi, että olen vähintäänkin bisse. Tajusin, että olen aina kokenut naiskehon kauniimmaksi ja seksikkäämmäksi ja alastomat miehet aina lähinnä nauratti. Olin yhtäkkiä hyvin tietoinen siitä, että naiset kiihoittivat minua enemmän kuin miehet. Olin kuitenkin sitoutunut parisuhteeseen ja meillä oli lapsia niin ajattelin, että ne naiset saa jäädä minulta sitten kokematta. Keskustelupalstoilla aloin kutsua itseäni sanalla bicurious. Kaipa se sitten uteliaisuudesta meni, että halusin katsoa paljon lesboromantiikkaa ja jopa lesbopornoa silloin tällöin.

Loppujen lopuksi se oli kyllä se mies, joka lähti toisen naisen perään 10 vuoden yhdessäolon jälkeen. Sitten koin itseäni vapautetuksi siitä kamalasta suhteesta millaiseksi se loppua kohti muuttui. Erosta on jo jokunen vuosi, mutta olen viihtynyt aikalailla yksin. Hyvin vaikea täältä minun nykyisestä kotikaupungista on löytää sitä unelmieni naista. Kourallisen lesboja tunnen paikallisen SETAn kautta ja onhan minulla jotain sutinaa ollut parin naisen kanssa, mutta ei niistä mitään tullut. Meni ne jutut aina sellaiseksi sotkuksi, että tuumasin, että nyt tiedän mitä miehet tarkoittaa kun ne sanoo että naiset ajaa ne hulluiksi :P ihme draamaa. Olen myöskin ollut ihastunut transmieheen, mutta minun täytyy myöntää, että toivoisin, että hän olisi ihan vain lesbo. Aivan mahtava tyyppi, kaunis ja seksikäs sekä naisena että miehenä, mutta en ole ihan varma, että minua kiinnostaa nykyään miehet missään muodossa.

Nyt kun tasa-arvoinen avioliittolaki tuli, olen ollut tosi iloinen. Paitsi muiden puolesta, myös omasta puoletani. Se tuli kyllä vähän yllätyksenä. Nyt voin ensimmäistä kertaa koskaan kuvitella itseni naimisissa jonkun kanssa. Lasteni isän kanssa me oltiin kyllä kihloissa, mutta ei kummallakaan tuntunut olevan mitään suuria haluja varsinaisesti mennä naimisiin. Kai jokin vinkki minun todellisista tuntemuksista oli se, että englanniksi aina kirjoitin sanan kihloissa "encaged". eh... Ulkomaalaiset nettituttuni tajusivat suhteeni todellisen tilan ennen minua. Nyt kun olen muutaman vuoden elänyt avoimesta bissenä, minulle on muodostunut sellainen tulevaisuuden mielikuva, jossa olen naimisissa toisen naisen kanssa ja istumme mummeleina yhdessä keinutuoleissa. :) Nyt kun vielä löytäisi sellaisen mukavan tasapainoisen naisen, jonka kanssa saisin kulkea käsikynkkää :)

Olen saanut lapset miehen kanssa avioliitossa. Liiton loppuaikoina heräsin tajuamaan oman seksuaalisuuteni ja kun ero tuli miehen löydettyä toisen naisen, niin päätin että haluan kokeilla, voisiko naisen kanssa suhde toimia ja olisiko se sitä mitä kaipaan.
Olihan se. Sillä tiellä edelleen, kokemuksia on kertynyt monenlaisia, ihania naisia ja suhteita -jokainen aikansa - vaikka sinkkuna nykyään elelenkin. Miehiin ei ole paluuta, ei vaikka sopivaa naiskumppania ei ole rinnalle löytynytkään.
Eli olen biseksuaali mutta en halua enää miestä. Käytännössä koen olevani lesbo.
Ehkä omasta heterotaustastani johtuen suurimmalla osalla tuntemistani lesbo- ja binaisista on heteroelämätausta. Itse en ole kokenut siitä olevan minulle yhtään haittaa ja elämän moninaisuuden ja laaja-alaisuuden ymmärtämisen nimissä lasken sen toisessa jopa eduksi kumppaniehdokkaita etsiessäni.
Eli kyllä meitä paljon on, mutta ei meillä otsassa lue lesbo tai bisse tms. Sehän on muuten hyvä mutta hankaloittaa kumppanin löytämisessä. ;)