Eli Andromeda ja Linnunratahan lähenevät toisiaan 40km/s. Ja Andromeda on nyt 2-miljoonan valovuoden etäisyydellä. Eikö tämä tarkoita, että näemme Andromedan sillä etäisyydellä millä se oli 2-miljoonaa vuotta sitten! nykyinen etäisyys huimasti pienempi, mutta se nähdään taas vasta 2-miljoonan vuoden päästä?
Olisiko Andromeda isompi/kirkkaampi yötaivaalla, jos näkisimme sen reaaliajassa, eli valonnopeus olisi ääretön?
Andromeda&Linnunrata
12
157
Vastaukset
- Kalju Pitkätukka
Mikäli laskin pikaisesti oikein, lähestyy Andromedan galaksi M31 meitä
siis n. 1,26 miljardia kilometriä/ vuosi.
Valovuosi on jotain 9 biljoonaa kilometriä.
Olisko andromedan galaksi kolmisensataa valovuotta lähempänä kuin valon lähtiessä matkaan?
Satoi tulla pilkkuvirhe johonkin, muta veikkaanpa, ettei asia vaikuttaisi näkymään. - Kalju Pitkätukka
Taisipa tulla pilkku kolme pykälää väärään paikkaan, luku olisi 300 000 valovuotta.
Mutta onko lähestymisnopeus sittenkin 140km/s?
Sitten tuon luulisi jo vaikuttavan. - niin se on.
Eiköhän se Andromeda liiku koko ajan kauemmaksi Linnunradasta, koska avaruus laajenee!
- Kalju Pitkätukka
Ei, galaksijoukkojen sisällä painovoima on merkittävämpi tekijä kuin avaruuden laajeneminen.
Andromedan galaksi M31 ja Linnunrata tosiaan lähestyvät toisiaan, Wikin mukaan nopeudella 140km/s.
Galaksit kohtaavat n. 3 miljardin vuoden päästä, elleivät sitten ohita toisiaan.
Lähiohituskin taitanee muuttaa galaksien muotoa.
Mahdollinen törmäyskään ei juuri tarkoita hirmurytinää, tähdet ovat niin kaukana
toisistaan, että tähdet eivät juuri törmäile galaksien sulautuessa yhdeksi. - niin se on.
Kalju Pitkätukka kirjoitti:
Ei, galaksijoukkojen sisällä painovoima on merkittävämpi tekijä kuin avaruuden laajeneminen.
Andromedan galaksi M31 ja Linnunrata tosiaan lähestyvät toisiaan, Wikin mukaan nopeudella 140km/s.
Galaksit kohtaavat n. 3 miljardin vuoden päästä, elleivät sitten ohita toisiaan.
Lähiohituskin taitanee muuttaa galaksien muotoa.
Mahdollinen törmäyskään ei juuri tarkoita hirmurytinää, tähdet ovat niin kaukana
toisistaan, että tähdet eivät juuri törmäile galaksien sulautuessa yhdeksi.Ahaa, no enpä tuotakaan ole tiennyt. Mutta voi kai se niinkin olla. Olisihan se jännää, jos vielä joskus sulautuisimme toiseen linnunrataan! Jos vielä lääketiede kehittyy niin, että ihmiset eivät enää kuole, niin joku voi päästä vielä tuon sulautumisen näkemäänkin!
- laskinko oikein?
niin se on. kirjoitti:
Ahaa, no enpä tuotakaan ole tiennyt. Mutta voi kai se niinkin olla. Olisihan se jännää, jos vielä joskus sulautuisimme toiseen linnunrataan! Jos vielä lääketiede kehittyy niin, että ihmiset eivät enää kuole, niin joku voi päästä vielä tuon sulautumisen näkemäänkin!
Olisi se pitkäpiimäistä katseltavaa. Ensimäiseen miljoonaan vuoteen ei tapahtuisi juurikaan mitään ja seuraavan aikana suunnilleen saman verran.
140 km/sek on kuitenkin hidas vauhti, kun sitä vertaa Linnunradan halkaisijaan n. 100 000 v v. Galaksien sisäkkäinmeno kestäisi tuolla nopeudella n. 200 miljoonaa vuotta. - Kalju Pitkätukka
niin se on. kirjoitti:
Ahaa, no enpä tuotakaan ole tiennyt. Mutta voi kai se niinkin olla. Olisihan se jännää, jos vielä joskus sulautuisimme toiseen linnunrataan! Jos vielä lääketiede kehittyy niin, että ihmiset eivät enää kuole, niin joku voi päästä vielä tuon sulautumisen näkemäänkin!
Ja n. miljardin vuoden kuluttua Auringolta alkaa löpö loppua ja se alkaa paisua tehden olon tukalaksi Maassa.
Yksikään nykyään elävä selkärankainen ei ole lajina miljardin vuoden ikäinen...
Kosmiset ajanjaksot ja välimatkat ovat hankalasti käsitettävän pitkiä.
Rytinää ja dramatiikkaa liittyy lähinnä asteroiditörmäyksiin ja supernoviin.
- lintumeda
Sinkoileeko ne tähdet sitte vähän sinne sun tänne kun ne galaksit kohtaa?
Sulautuu vissiin semmoseksi pallon muotoiseksi galaksiksi ne kaksi ja aurinko lentää jonnekkin huis nevadaan ja planeetat lentää mihin lentääkään?- ´0i9u+9yh+0y8
Yksittäisten tähtien kohtaloa on mahdoton arvailla mitenkään järkeen perustuen.
- Kalju Pitkätukka
Siinäpä tähdet kiertävät yhteistä massakeskipistettä.
Planeetat jatkavat kiertoaan auringon ympäri, jos ei toinen tähti pyyhällä liian läheltä ja saa niitä radoiltaan.
Yhtyvät galaksit muodostavat ilmeisesti suuren spiraaligalaksin.
Joidenkin arvelujen mukaan Andromedan galaksi olisi muodostunut kahdesta yhteen sulautuneesta galaksista.
Kuten mainittu, yksittäisten tähtien kohtaloa ei voi tietää, koska molemmissa galakseissa on satoja miljardeja tähtiä.
- KuuHomo
Jep. Nään on.
Mutta törmäämistä emme näe koskaan, olemme kuollut homoiluun jo aikoja ennen sitä!- Pervoilu tuhoaa...
Peppuseksi on evolutiivinen umpikuja. Kun vain sellainen väärään reikään paneminen on mielessä, ei tehdä lapsia eikä myöskään matkusteta Kuuhun eikä Marsiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3332889Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1062184En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201630Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731154- 711032
- 61993
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41950Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.148934Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290842- 40754