r-menu

Mitä mieltä kyseisen firman safkasta. Eihän noita monessakaan paikassa myydä, mutta silloin tällöin näkee. Pari kertaa maistanut ja riitti.
Jollain ihme uunilla lämmitettiin pakastimesta otettu annos. En tiä, mutta heikoin esitys kaikista, mun mielestä.
2611734
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Kokeilin vuoden ajan tuota konseptia kahvilassani. Kerran asiakkaat söi, mutta ei toista kertaa..
Ja näin yrittäjänä voin kertoa, että tappiota tuotti koko ajan. Myin noin 10 annosta päivä, mutta se ei riittänyt. Konseptia minulle myydessä, edustaja vakuutteli 3-4 annoksen riittävän. Olisi se riittänyt jos ei lasketa sähköä, mausteita, lautasia ym.ym. Ja tuntui meininki muutenkin olevan "rahat pois" meininkiä..
Jossain baarissa valomerkin jälkeen, kun porukka ihan silmät, tuo varmaan voisi mennäkin. Silloin ihmisillä vaan tärkeintä, että jotain saa mahaansa.

En suosittele missään muotoa.

Äänestä
  • Makkarakori. Mutta tein itse sillä uunilla. Ostin ranskalaiset ja makkarat tukusta. Jäi vähän katettakin tuolla konstilla.

    Äänestä

  • Lounaskahvila kirjoitti:

    Makkarakori. Mutta tein itse sillä uunilla. Ostin ranskalaiset ja makkarat tukusta. Jäi vähän katettakin tuolla konstilla.

    Hyvää nam

    Äänestä

R-menu on suurinta kusetusta ikinä. Kokeilin omassa yrityksessäni noin 5kk ajan tappiotahan sieltä tuli, vaikka kuinka vakuuteltiin että 3-4 annoksen myynti tuo jo voittoa. ihmiset kyllä söivät sen kerran ja monta kertaa tultiin kysymään että mitä tämän on tarkoitus olla? pettyneitä ihmisiä oli paljon. Ei ihmiset halua syödä rasvapaskaa ja sellaista ruokaa jonka alkuperää ei tiedetä. kyseisen firman tuotteet tilattiin joko Saksasta tai Kiinasta ja tuoteselostetta ei saanut.

Äänestä

Onhan noita monessa paikassa teiden varsilla ja ravintoloissa. Itsellä sinänsä hyvät kokemukset, että ruokaa ei tosiaan rasvassa tehdä, vaan ilmalla. Kysyin allergeeneistä ja alkuperästä. Näyttivät paperin mistä löytyi allergeenit, tuotesisällön, kalorit yms. Alkuperämaa ainakin kyseisessä tuotteessa oli Eu:n sisältä.

Äänestä

tuotteet täysin ala-arvoisia ja jos joku uskoo, että ne on "ilmalla" valmistettu, kuten tuossa yllä väitetään, niin ei taida ymmärtää mitään ruuanvalmistuksesta...
Tällaiset vain lämmitettävät tuotteet paistetaan valmiiksi ennen pakasta tehtaalla.
Tehtaalla ne valmistetaan uppopaistamalla ja parilalla...ei siis "ilmalla"...
Kaksi kertaa olen kokeillut r-menun tuotteita...ekan ja vikan...ennemmin kärsin nälkää kun enää ostan tätä suttua....

Äänestä

Juu ymmärrän nuo pienissä lähiöbaaareissa mutta en koskaan suosittele. Joskus jonkun ihan syötävän pizza slicen olen saanut.

Äänestä

Mihin on r menu kadonnut? enää ei taida kovin monessa paikassa olla myynnissä, kun ei missään näy. ei kyllä ole ikävä, ei sen puoleen. surkein pikaruoka ikinä. taitaa sukeltaa koko homma.
vakipaikassa tuo oli oli, muttei sielläkään enään. pizzaslicee tuli syötyä, muu ihan ylihintaista sontaa.

Äänestä

Kakkaahan se on. Itse töissä paikassa jossa kyseisen firman uuni, ja on kyllä niin epäkäytännöllinen. Ruokiakaan en itse suuhuni pistä, esimerkiksi savulohikeiton tuoteselosteessa kerrotaan, että "kalakeitossa" on muiden muassa kananrasvaa ja broileria. Se siitä kalakeitosta.

Äänestä

Wingsit ja Pizzaslicet aika buenoja R-Menulta. Muusta en osaa sit oikein sanoo.

Äänestä

Meidän kahvilas ollaan ihan tyytyväisiä tai ainakin meidän asiakkaat on ollu tyytyväsiä, ei ainakaan valitusta oo tullut. Burgerit on kyl loistavia! :)
Katoin että aloittajan kommentti on jo aika vanha...mahtaako hänellä ollut rmenun vanha uuni, josta rmenukin sanoi, että sillä ei saa tehtyä laadukasta safkaa..?

Äänestä
  • Missä päin tää on teillä käytössä?

    Äänestä

  • Paskaa koko tuutin täydeltä
    Suunnittelija ei ole edes kokki, vaan joku tee-se-itde-insinööri
    Onpa terveellistä, nam

    Äänestä

  • Potaskaa kirjoitti:

    Paskaa koko tuutin täydeltä
    Suunnittelija ei ole edes kokki, vaan joku tee-se-itde-insinööri
    Onpa terveellistä, nam

    Semmoset tiedot sieltä :D

    Äänestä

  • Huono, huono, huono!! Uuni ei toiminut. Rikkovat sopimuksia ja valehtelevat. Toivottavasti osuu jossain vaiheessa omaan nilkkaan se kusetus. Älkää hyvät yrittäjät menkö tähän. Ei uunin vuoksi, sitä voi aina kehittää. Vaan toimitusjohtajan vuoksi. Kannattaa pyytää jokaikinen heidän puheensa kirjallisena, mustaa valkoisella.

    Äänestä

  • Huano kirjoitti:

    Huono, huono, huono!! Uuni ei toiminut. Rikkovat sopimuksia ja valehtelevat. Toivottavasti osuu jossain vaiheessa omaan nilkkaan se kusetus. Älkää hyvät yrittäjät menkö tähän. Ei uunin vuoksi, sitä voi aina kehittää. Vaan toimitusjohtajan vuoksi. Kannattaa pyytää jokaikinen heidän puheensa kirjallisena, mustaa valkoisella.

    Mis päin toimit yrittäjänä? Mikä siinä uunis oli vikana, toimiko ollenkaan vai hajosko vanhuuttaan? Mitkä on plussat ja miinukset koko konseptista?
    Oon vähän miettinyt heidän konseptiaaan...

    Äänestä

  • Huano kirjoitti:

    Huono, huono, huono!! Uuni ei toiminut. Rikkovat sopimuksia ja valehtelevat. Toivottavasti osuu jossain vaiheessa omaan nilkkaan se kusetus. Älkää hyvät yrittäjät menkö tähän. Ei uunin vuoksi, sitä voi aina kehittää. Vaan toimitusjohtajan vuoksi. Kannattaa pyytää jokaikinen heidän puheensa kirjallisena, mustaa valkoisella.

    Toimitusjohtajasta samaa mieltä...

    Äänestä

Me ostimme Merry Chef uunin suoraan maahantuojalta ja ostamme tukusta ainekset ja pussitamme ne pakkaseen. Pizzat Lidlistä siihen hyvää juustoa päälle. Näin laatu on hyvää ja kate jää itsellemme. Primulator on uunien virallinen maahantuoja. R-Menu konseptissa kate menee heille ja ravintola maksaa kulut

Äänestä

Täysin mustaksi käristetty kyrsä. Ytitin syyä autos, ruikkuu. Nakkasin ikkunasta ohikulkijan lärviin

Äänestä

Raakoja ranskalaisia, p*skoja nakkeja. "Nam"

Äänestä
  • Liikevaihto silti yli 2 miljoonaa, joku tykkää....

    Äänestä

Me olemme myyneet R-Menun tuotteita kahdella uunilla suositussa rantaravintolassa jo kymmenen vuoden ajan. Tuhansia annoksia vuosittain. Asiakkaat ja me olemme hyvin tyytyväisiä.

Äänestä
  • R menun työntekijän kommentti selvästi. Meillä kans ollut, sopimuksen irtisanominen on vaikeaa. Heidän asiakaspalvelu on täyttä kuraa. Uuni oli koko ajan rikki. Kallis vuokra ja kehnot ateriat.

    Äänestä

  • Olemme myyneet Oulussa City Biljardissa
    R menua jo kymmenen vuoden ajan. Ollaan oltu tyytyväisiä. Uunit ja tuotteet on toimineet hienosti. Nykyinen hintataso on hiukan korkea.

    Äänestä

Omavalmisteiset uunit nykyään ja hyvät ruuat. Parhaat hampurilaiset mitä Suomesta saa. Palvelu myös aivan huippua

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kalle Kojootti kirjoitti:

Mitä mieltä kyseisen firman safkasta. Eihän noita monessakaan paikassa myydä, mutta silloin tällöin näkee. Pari kertaa maistanut ja riitti.
Jollain ihme uunilla lämmitettiin pakastimesta otettu annos. En tiä, mutta heikoin esitys kaikista, mun mielestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu