Tarvitseeko ihminen lämmintä ruokaa?

mietteliäs.

Olen elänyt kohta jo kuukauden seuraavalla ruokavaliolla:

Aamupala - kaksi leipää, toisella appelsiinituorejuustoa ja toisella margariinia ja meetvurstia, ja lisäksi muroja maidolla ja mansikkahillolla.
Lounas - maitorahkaa mansikkahillolla ja banaanilla kaksi samanlaista leipää kun aamulla
Töissä ruokatauolla - kolmiovoileipä ja ehkä joku suklaapatukka
Iillalla kun tulen kotiin - leipä tai ei mitään

Lisäksi juon teetä ja glögiä. Viimeisin lämmin ruokani oli 3.12, lohta ja kermaperunoita. Sitä ennen ja sen jälkeen lämmin ruoka on ollut paahtoleipä.
En ole kyllästynyt ruokavaliooni vielä.

En ole lihonut enkä laihtunut.
Olen 169 cm pitkä ja painan 50-51 kiloa.
Mutta olen huomannut yhden asian.
Jos syön normaalin lämpimän aterian, se pitää minut kylläisenä korkeintaan 2 tuntia.
Kun syön yhden purkin maitorahkaa banaanin kera, niin nälkä pysyy poissa vähintään 4 tuntia.

Minulla on töissä välillä 4 tunnin päiviä, jolloin minulla ei ole ruokataukoa.
Tällöin minulla ei ole muuta vaihtoehtoa, kun vetäistä naamaan maitorahka, ennen kuin lähden töihin.
Muuten pyörryn töihin kovan nälän takia.

Mutta ihan oikeasti, tarvitseeko ihminen mihinkään lämpimiä aterioita, kun ne eivät näköjään edes pidä ihmistä kylläisenä paria tuntia kauempaa?

8

2289

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • verbena

      Eihän ruuan lämpötila ratkaise vaan se minkälaisia aineita se sisältää. Hitaat hiilarit, proteiini ja kuidut täyttävät ja pitävät nälän pitempään poissa.
      Jos lämmin ateria on vaikka perunakeitto se ei kauaa pidä nälkää pois. Jos ateria sisältää lihaa tai kalaa, kasviksia ja perunaa tai pastaa sillä selviää hyvin useamman tunnin.
      Itse syön yhden lämpimän aterian päivässä ja sen lisäksi aamupalan ja iltapalan. Ei välipaloja tms.
      Lisäksi ihmiset ovat yksilöitä. Mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. Minä olen huomannut että saan vatsakipuja jos yritän mennä kahvi ja leipä linjalla. Koskus kesäkuumalla kun ei tee mieli kokkailla. Silloinkin on parempi vaikka joku pastasalaatti ruuaksi kuin pelkkä leipä.

    • Herkkuminä

      Eihän täällä mikään pakko ole muu kuin kuolema ja sekin vain kerran! Jos et tykkää lämpimästä, syö kylmää, kunhan ruoka on kunnollista ja saat siitä kaikki mitä tarvitaan. Ainakin sulla menee tosi paljon leipää, onko edes täysjyvää? Sokerit ja valkoiset viljat ainakin kannattaa jättää pois kokonaan.

    • coolfood

      Ravinteiden kannalta on ihan sama onko ruoka lämmintä tai kylmää - itse kasvoin lähinnä kylmien voileipien avulla (toki mukana domskua, leikkeleitä jne..) eikä tämän enempää kirotusvireitä.

      Tosiasiassa ruoan "kylmyys" ei vaikuta sen enempää yksilön kehitykseen kuin älykkyyteenkään vaan sen ruoan ravinnesisältö - toki lämmin ruoka tuo mukanaan muita nautittavuuksia kuin kylmä, mutta ravinteiden imeytymisen kannalta se on se yksi ja sama.

      Et sitten ole syönyt kuumaa laatikkoruokaa (pitkään uunissa kypsytettyä ja itse tehtyä) aikoihin - jo pelkästään sen valmistaminen vie aikaa, joten valmistuminenkin odottaa aikansa. Oikeastaan kaikkien tulisi tehdä tämä ja havaita ajan rajallisuus eli kaikkea ei saa heti vaan se vie aikaa ja mitä pitempään kestää ennen ensimmäistä lapiointia sen parempi.

      Loota on aina parempi lämmitettynä "dagen efter" kuin juuri uunista tulleena - sama koskee oikeastaan myös ihmis-suhteita - parasta pienen miettimisen jälkeen.

    • zip2

      Olisin enemmän huolissani siitä että ruokavaliossa ei ole ainuttakaan vihannesta

    • BLOOD IS LIFE

      Ei ainakaan joka päivä o pakko syödä lämmintä ruokaa. Joskus mun ruoka voi olla salaatti jossa on raejuustoa tai vaikka katkarapuja ja joskus ruoka voi olla neljän viljan puuro jonka ohje on neljälle ja mä ja teen sen kahdelle ja syön sen

    • blenderiin vihannest

      VESIMELONIGAZPACHO

      2:lle


      ½ pieni punasipuli

      2 sellerin vartta

      ½ kurkku

      1-2 tomaattia

      ½ punainen paprika

      sitruunan mehua

      n. 700 g vesimelonia

      1 valkosipulin kynsi

      1 rkl balsamicoa

      hyppysellinen savupaprikajauhetta

      oliiviöljyä

      suolaa & mustapippuria



      Kuori punasipuli ja leikkaa puolikas pienen pieniksi kuutioiksi. Purista päälle puolikkaan sitruunan mehu ja siirrä sivuun odottamaan.

      Leikkaa pikkukuutioiksi sellerin varret, kurkku (poista siemenet), tomaatit (poista siemenet) ja paprika. Hienonna valkosipulin kynsi. Kuori ja paloittele vesimeloni ja aja se blenderissä mehuksi.

      Yhdistä kaikki raaka-aineet ja mausta mieleiseksi savupaprikajauheella, lorauksella oliiviöljyä ja suolalla ja pippurilla. Tarjoile heti tai anna kylmettyä tunti-pari jääkaapissa. Viimeistele annokset herneenversoilla tai basilikan lehdillä.

      Myös nk raakaruoka on täydentävä

    • sblenderii

      Kuka tuollaista mönjää haluaa syödä? Mielummin vaikka lihapullat perunamuusilla!

    • foodlover1

      ^Et sitten tiedä mitä gazpacho on.
      Yhden kesän toivoin joka kerta sitä lounaaksi kun mieheni kysyi ruokatoivetta. Melonin kanssa en ole kokeillut mutta olen avoin kaikelle uudelle ruoan suhteen ja tuo kuulostaa varsin toimivalta kombinaatiolta.

      Itsekään en syö päivittäin lämmintä ruokaa, monipuolista kylläkin. Leipää harvakseltaan - esimerkiksi avocado-parmesaanilevitteen tai paistettujen munien kera. Täyte on pääosassa, leipä kannattelee vain.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      71
      5545
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      272
      4857
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      39
      3168
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      255
      2994
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      103
      2630
    6. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      2092
    7. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      336
      2052
    8. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      65
      1771
    9. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1555
    10. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      2
      1546
    Aihe