Internet tyhmistää ihmiskunnan

Todistetusti

Uuden Tiede lehden jutun mukaan varusmiesten keskitaso älykkyystesteissä on laskenut vuodesta 97-98 lähtien, sama ilmiö on todettu sekä Norjassa, Tanskassa että Suomessa. Noihin vuosiin asti keskiälykkyys kasvoi, mutta nyt se on taantunut.

Mitä sitten tapahtui vuonn 1997? Ei varmaankaan mitään, vaan se jotain tapahtui muutama vuosi ennemmin kun Internetin käyttö yleistyi 90-luvulla, nyt porukka taantuu jatkuvasti kun ovat netissä, eivätkä osaa enää ajatella ite.

150

2060

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 19+16

      Viisaus lisääntyy, älykkyys ei teknologian myötä juurikin mainitsemastasi asiasta.
      Voi myös olla ravinnon syytä (lisäaineet, laatu?).
      Voi myös olla vapaankasvatuksen tulosta.
      Voi myös olla että kohdataan Flynnin ilmiö.
      Voi myös olla hammastahnassa yms. olevan fluoridin syytä.

      Listaa voisi vielä jatkaa, mutta jätetään tämä tähän muhimaan.

      • Kalergi

        https://www.youtube.com/watch?v=t1mgrTGeDPM

        Ovatko suomalaiset yhtään kartalla ihmisrotujen välisistä älykkyyseroista? Tiedetäänkö Suomessa, mitä "monikulttuurisuus" oikeasti tuo tullessaan?

        Omien kokemuksieni mukaan suomalaiset ovat usein täysin tietämättömiä rotujen välisistä älykkyyseroista. Suomalaisilla ei siis ole hajuakaan, mitä he saavat valtion politiikan seurauksesta yhteiskuntaansa ja mitä se pitkässä juoksussa tarkoittaa.

        Valkoisten kansojen keskimääräinen ÄO on noin 100 paikkeilla, kun se arabikansoilla on noin 80 - 85 ja afrikkalaisilla vaivaiset 70 tai vieläkin alhaisempi tietyillä alueilla. Kun yhteiskunnassa ei pidetä näitä kansanryhmiä mitenkään erillään toisista ja rotusekoitteluun suorastaan kannustetaan, niin tulee yhteiskunnan keskimääräinen älykkyysosamäärä laskemaan kuin lehmän häntä.

        http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/9/92/AverageIQ-Map-World.png

        Ruotsissa keskimääräinen ÄO on jo romahtanut, mutta tätä ei tietenkään myönnetä valtion politiikan seuraukseksi. "Ruotsalaiset" eivät enää pärjää PISA-testeissä ja se johtuu siitä, että yli 20 prosenttia Ruotsin väestöstä on ulkomaalaistaustainen. Nuorison kohdalla luku on vieläkin suurempi, koska maahanmuuttajat lisääntyvät kantaväestöä paljon nopeammin, kun heidän ei tarvitse tehdä yhteiskunnassa töitä.

        Ruotsalaiset veronmaksajat kustantavat maahanmuuttajien lapsitehtailun ja sosiaaliturvan, minkä seurauksesta heille itselleen ei jää aikaa eikä välttämättä varaakaan hankkia lapsia. Kaupan päälle rotujensekoittelu on Ruotsissa uskomattomissa sfääreissä, joten ruotsalaisten katoaminen maailmankartalta on jatkuvasti kiihtyvä ilmiö, voidaan melkein puhua kansanmurhasta, koska eihän ruotsalaisilta kysytty mitään.

        Kuinka moni ruotsalaisista tai suomalaisista ottaisi mamun puolisokseen, jos he tietäisivät heidän lapsensa olevan heistä geneettisesti etäisempiä kuin heidän valkoihoiset naapurinsa? Geeniero vanhempien välillä on niin suuri, että edes elinten luovutus vanhemmalta lapselle ei ole mahdollista. Sekarotuinen lapsi myös menettää geneettisen yhteyden esi-isiinsä, he eivät näytä vanhemmiltaan ja heillä ei ole minkäänlaista kulttuuritaustaa.

        Kaiken lisäksi lapsen älykkyysosamäärä on suurella todennäköisyydellä paljon alhaisempi kuin valkoisen parin lapsen ÄO. Miksi antaisitte lapsillenne heikommat eväät elämään? Ei länsimaissa ole juurikaan merkitystä, että pystyy juoksemaan 100 metriä muutaman kymmenysosan nopeampaa, täällä älyllä on enemmän merkitystä elämässä pärjäämiseen.

        Kiitos, kun jaksoit tänne asti.

      • tosi puhetta
        Kalergi kirjoitti:

        On todella kummallista että tämä on ihan yleistä tietoa mutta siitä ei saa puhua.

      • Gruber

        "Mitä sitten tapahtui vuonn 1997? Ei varmaankaan mitään..."

        Monikulttuurisuus tapahtui. Ruotsin väestöstä jo yli 20 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia. Suomen väestöstä varmaan jo 10% prosenttia. Ei tarvita kovin suuria älynlahjoja voidakseen yhdistääkseen pisteet massamaahanmuuton kehitysmaista ja keskimääräisen älykkyysosamäärän laskuun kehittyneissä maissa.

        Ajatus siitä, että Internet jotenkin estää itsenäisen ajattelun on aika irvokas. Ennen Internettiä ihmiset olivat TÄYSIN valtavirtamedian propagandan armoilla eli he ihmisillä ei ollut edes mahdollisuutta etsiä tietoa muualta vaan se mitä tuli televisiosta ja postiluukusta olivat ne ainoat puuvärit joilla maalailla mielipiteensä. Internet on mahdollistanut asioiden tutkimisen eri näkökulmista eli siis RUOKKII itsenäistä ajattelua.

        Otetaan esimerkiks Ranskan tapahtumat. Medioista tulee yksi totuus, mutta kun tarkastelleen videokuvaa hyökkäyksestä, niin huomataan veren ja luotien puuttuminen, mikä kielii lavastetusta false-flag operaatiosta. Ilman Internettiä hyvin harva olisi asian hoksannut ja olisi hyvin hankalaa levittää tätä tietoa ilman nettiä.

        https://www.youtube.com/watch?v=DD02hQ72Kuo

        Katsokaa mikä tarina massoille esitetään, editoituna ja leikattuna. Videosta leikattiin se olennaisin osa, mikä olisi antanut aihetta epäillä virallista tarinaa. Sensuroimattomasta versiosta kuitenkin selviää, että ei ollut verta, ei rekyyliä aseessa ja aseesta ei lähtenyt luoteja eli käytettiin paukkupanoksia.

        Charlie Hebdo on lavastettu, todennäköisesti Mossadin toimesta. Lavastuksen motiivia vain voimme spekuloida, saada eurooppalaiset vastustamaan monikulttuuria ja / tai sitten luoda täällä oleville muslimeille "roolimalleja".

      • quutamountamo
        tosi puhetta kirjoitti:

        On todella kummallista että tämä on ihan yleistä tietoa mutta siitä ei saa puhua.

        Älykkyys tippuu myös sen vuoksi, että koulutetut ja keskimääräistä älykkäämmät Suomalaiset tekevät hyvin vähän lapsia. Lapsien teko keskittyy "vähempilahjaisille".

      • Kumma juttu
        tosi puhetta kirjoitti:

        On todella kummallista että tämä on ihan yleistä tietoa mutta siitä ei saa puhua.

        että niinkin monirotuisesta ja niiden yhdistelmällä varustetusta yhteiskunnasta kuin USA voi nousta niin paljon noobelilla palkittuja älykköjä, eniten rikkaita maailmassa, eniten mielipidevaikuttajia jne jne?

        Montako noobelistia on yksirotuisella suomella? Montako maailman rikkainta ihmistä meillä on? Monenko suomalaisen mielipide noteerataan maailmalla? Vastaus vain muutama, jos niinkään monta.

        Että eiköhän tämä nyt sentään mene vähän toisinpäin eli rotujen kirjo ja avoin mielipiteenvaihto muiden kansojen kanssa antaa paremmat eväät elämässä selviytymiseen.

        Havainnollistetaan vielä: Laittakaa kyykäärme pulloon, korkki kiinni ja laskekaa kauanko se pysyy siellä elossa.

      • Mene hoitoon!
        Gruber kirjoitti:

        Siinä sitä tuli rivitolkulla silkkaa skitsohevonpaskaa!

      • Jude Detected
        Mene hoitoon! kirjoitti:

        Siinä sitä tuli rivitolkulla silkkaa skitsohevonpaskaa!

        Juutalainen on vihainen, kun heidän valheitaan paljastetaan. =)

      • 149?616526537263
        quutamountamo kirjoitti:

        Älykkyys tippuu myös sen vuoksi, että koulutetut ja keskimääräistä älykkäämmät Suomalaiset tekevät hyvin vähän lapsia. Lapsien teko keskittyy "vähempilahjaisille".

        Ja älykkyys testit sisältävät kulttuurisidonnaista ominaisuuksia ja ne on standoitu porukalla, joka ei edusta kaikkia kulttuureja.

      • Gruber
        Kumma juttu kirjoitti:

        että niinkin monirotuisesta ja niiden yhdistelmällä varustetusta yhteiskunnasta kuin USA voi nousta niin paljon noobelilla palkittuja älykköjä, eniten rikkaita maailmassa, eniten mielipidevaikuttajia jne jne?

        Montako noobelistia on yksirotuisella suomella? Montako maailman rikkainta ihmistä meillä on? Monenko suomalaisen mielipide noteerataan maailmalla? Vastaus vain muutama, jos niinkään monta.

        Että eiköhän tämä nyt sentään mene vähän toisinpäin eli rotujen kirjo ja avoin mielipiteenvaihto muiden kansojen kanssa antaa paremmat eväät elämässä selviytymiseen.

        Havainnollistetaan vielä: Laittakaa kyykäärme pulloon, korkki kiinni ja laskekaa kauanko se pysyy siellä elossa.

        Ja kuinka moni Yhdysvaltojen nobel palkituista ovat valkoihoisia eurooppalaistaustaisia? Veikkaisin reilusti yli 90 prosenttia, ei siellä mitään somaleja tai arabeja ole.

        Itseasiassa rajat auki politiikka toimii päinvastoin. Kun tiedettä ja teknologiaa jaetaan "vapaasti", niin ei ihmillä ole mitään intressejä alkaa kehittämään mitään. Kaiken voi ostaa kaupasta. Jos rajat olisivat kiinni, niin ihmisten pitäisi itse kehittää haluamiaan asioita ja silloin syntyisi paljon enemmän uutta ja erilaisia teknologisia ratkaisuja.

        Suomen asemaa enemmän selittää kansan pieni koko kuin "yksirotuinen Suomi" teoriasi. Yhteiskuntaa mullistavat tiedemiehet ovat harvinaisia, joita syntyy ehkä kerran pari sadassa vuodessa. Suomen väestöpohja on aivan liian harvaa synnyttämään tämänlaisia neroja, varsinkin tämänlaisessa ympäristössä, missä ihmisiä kannustetaan tekemään typeriä asioita ja valintoja elämissään.

      • quutamountamo kirjoitti:

        Älykkyys tippuu myös sen vuoksi, että koulutetut ja keskimääräistä älykkäämmät Suomalaiset tekevät hyvin vähän lapsia. Lapsien teko keskittyy "vähempilahjaisille".

        Tuo on myytti ja perustuu muutamiin tapauksiin. Yleensä koulutetut ja menestyvät saavat enemmän lapsia etenkin kun kyse on miehistä. Toisaalta tällainen ei näy 20 vuoden perspektiivillä missään.

      • Gruber kirjoitti:

        Yksikään musta ei ole saanut tieteen Nobel-palkintoa. Juutalaisia palkinnon saajia on n. 150. USA:ssa neljännes kaikkien merkittävien tiedepalkintojen saajista on aškenasijuutalaisia.

      • ug ug Zambo
        Kalergi kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=t1mgrTGeDPM

        Ovatko suomalaiset yhtään kartalla ihmisrotujen välisistä älykkyyseroista? Tiedetäänkö Suomessa, mitä "monikulttuurisuus" oikeasti tuo tullessaan?

        Omien kokemuksieni mukaan suomalaiset ovat usein täysin tietämättömiä rotujen välisistä älykkyyseroista. Suomalaisilla ei siis ole hajuakaan, mitä he saavat valtion politiikan seurauksesta yhteiskuntaansa ja mitä se pitkässä juoksussa tarkoittaa.

        Valkoisten kansojen keskimääräinen ÄO on noin 100 paikkeilla, kun se arabikansoilla on noin 80 - 85 ja afrikkalaisilla vaivaiset 70 tai vieläkin alhaisempi tietyillä alueilla. Kun yhteiskunnassa ei pidetä näitä kansanryhmiä mitenkään erillään toisista ja rotusekoitteluun suorastaan kannustetaan, niin tulee yhteiskunnan keskimääräinen älykkyysosamäärä laskemaan kuin lehmän häntä.

        http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/9/92/AverageIQ-Map-World.png

        Ruotsissa keskimääräinen ÄO on jo romahtanut, mutta tätä ei tietenkään myönnetä valtion politiikan seuraukseksi. "Ruotsalaiset" eivät enää pärjää PISA-testeissä ja se johtuu siitä, että yli 20 prosenttia Ruotsin väestöstä on ulkomaalaistaustainen. Nuorison kohdalla luku on vieläkin suurempi, koska maahanmuuttajat lisääntyvät kantaväestöä paljon nopeammin, kun heidän ei tarvitse tehdä yhteiskunnassa töitä.

        Ruotsalaiset veronmaksajat kustantavat maahanmuuttajien lapsitehtailun ja sosiaaliturvan, minkä seurauksesta heille itselleen ei jää aikaa eikä välttämättä varaakaan hankkia lapsia. Kaupan päälle rotujensekoittelu on Ruotsissa uskomattomissa sfääreissä, joten ruotsalaisten katoaminen maailmankartalta on jatkuvasti kiihtyvä ilmiö, voidaan melkein puhua kansanmurhasta, koska eihän ruotsalaisilta kysytty mitään.

        Kuinka moni ruotsalaisista tai suomalaisista ottaisi mamun puolisokseen, jos he tietäisivät heidän lapsensa olevan heistä geneettisesti etäisempiä kuin heidän valkoihoiset naapurinsa? Geeniero vanhempien välillä on niin suuri, että edes elinten luovutus vanhemmalta lapselle ei ole mahdollista. Sekarotuinen lapsi myös menettää geneettisen yhteyden esi-isiinsä, he eivät näytä vanhemmiltaan ja heillä ei ole minkäänlaista kulttuuritaustaa.

        Kaiken lisäksi lapsen älykkyysosamäärä on suurella todennäköisyydellä paljon alhaisempi kuin valkoisen parin lapsen ÄO. Miksi antaisitte lapsillenne heikommat eväät elämään? Ei länsimaissa ole juurikaan merkitystä, että pystyy juoksemaan 100 metriä muutaman kymmenysosan nopeampaa, täällä älyllä on enemmän merkitystä elämässä pärjäämiseen.

        Kiitos, kun jaksoit tänne asti.

        eikös entisen pääministerin isä luennoinut kyseisestä aiheesta silloin minä jo tajusin

      • idiot detected
        Jude Detected kirjoitti:

        Juutalainen on vihainen, kun heidän valheitaan paljastetaan. =)

        Olin epävarma aiheesta tyhmentääkö internet ihmiskuntaa, mutta sinä ihan onnistuit varmentamaan, että tyhmentää

      • Voi voi
        Kalergi kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=t1mgrTGeDPM

        Ovatko suomalaiset yhtään kartalla ihmisrotujen välisistä älykkyyseroista? Tiedetäänkö Suomessa, mitä "monikulttuurisuus" oikeasti tuo tullessaan?

        Omien kokemuksieni mukaan suomalaiset ovat usein täysin tietämättömiä rotujen välisistä älykkyyseroista. Suomalaisilla ei siis ole hajuakaan, mitä he saavat valtion politiikan seurauksesta yhteiskuntaansa ja mitä se pitkässä juoksussa tarkoittaa.

        Valkoisten kansojen keskimääräinen ÄO on noin 100 paikkeilla, kun se arabikansoilla on noin 80 - 85 ja afrikkalaisilla vaivaiset 70 tai vieläkin alhaisempi tietyillä alueilla. Kun yhteiskunnassa ei pidetä näitä kansanryhmiä mitenkään erillään toisista ja rotusekoitteluun suorastaan kannustetaan, niin tulee yhteiskunnan keskimääräinen älykkyysosamäärä laskemaan kuin lehmän häntä.

        http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/9/92/AverageIQ-Map-World.png

        Ruotsissa keskimääräinen ÄO on jo romahtanut, mutta tätä ei tietenkään myönnetä valtion politiikan seuraukseksi. "Ruotsalaiset" eivät enää pärjää PISA-testeissä ja se johtuu siitä, että yli 20 prosenttia Ruotsin väestöstä on ulkomaalaistaustainen. Nuorison kohdalla luku on vieläkin suurempi, koska maahanmuuttajat lisääntyvät kantaväestöä paljon nopeammin, kun heidän ei tarvitse tehdä yhteiskunnassa töitä.

        Ruotsalaiset veronmaksajat kustantavat maahanmuuttajien lapsitehtailun ja sosiaaliturvan, minkä seurauksesta heille itselleen ei jää aikaa eikä välttämättä varaakaan hankkia lapsia. Kaupan päälle rotujensekoittelu on Ruotsissa uskomattomissa sfääreissä, joten ruotsalaisten katoaminen maailmankartalta on jatkuvasti kiihtyvä ilmiö, voidaan melkein puhua kansanmurhasta, koska eihän ruotsalaisilta kysytty mitään.

        Kuinka moni ruotsalaisista tai suomalaisista ottaisi mamun puolisokseen, jos he tietäisivät heidän lapsensa olevan heistä geneettisesti etäisempiä kuin heidän valkoihoiset naapurinsa? Geeniero vanhempien välillä on niin suuri, että edes elinten luovutus vanhemmalta lapselle ei ole mahdollista. Sekarotuinen lapsi myös menettää geneettisen yhteyden esi-isiinsä, he eivät näytä vanhemmiltaan ja heillä ei ole minkäänlaista kulttuuritaustaa.

        Kaiken lisäksi lapsen älykkyysosamäärä on suurella todennäköisyydellä paljon alhaisempi kuin valkoisen parin lapsen ÄO. Miksi antaisitte lapsillenne heikommat eväät elämään? Ei länsimaissa ole juurikaan merkitystä, että pystyy juoksemaan 100 metriä muutaman kymmenysosan nopeampaa, täällä älyllä on enemmän merkitystä elämässä pärjäämiseen.

        Kiitos, kun jaksoit tänne asti.

        Kuinkahan moni noista Nobel-palkituista viettää aikaansa internetissä leuhkimalla toisten ansaitsemilla palkinnoilla oman rotunsa paremmuudesta?

        Sinä olet tyhmä luuseri, eikä se tosiasia muutu miksikään Nobel-palkintoja laskemalla.

      • Kansalainen
        okaro kirjoitti:

        Yksikään musta ei ole saanut tieteen Nobel-palkintoa. Juutalaisia palkinnon saajia on n. 150. USA:ssa neljännes kaikkien merkittävien tiedepalkintojen saajista on aškenasijuutalaisia.

        Juutalaiset ovat jo pitkään jalostaneet rotuaan. Vain suvun menestyneimmät hankkivat keskenään jälkeläisiä.

      • Kalergi kirjoitti:

        Kovin subjektiivista. Vaikka epigeneettisesti osa opituista taidoista periyytyykin tuleville sukupolville, niin pitäisikö älykkyyttä kuitenkin mitata siellä mistä on lähtöisin? Veikkaan, että jos vie meidän mittapuun mukaisen neron keskelle sademetsää, kuolee hän sinne aika nopeasti verrattuna meidän mittapuilla idioottiin alkuasukkaaseen.

        Oma havaintoni on se, että mitä enemmän on älyä, sitä vähemmän on "primitiivisiä" taitoja, kuten tunteiden mukaan eläminen jne. Mielestäni olemme älykkyys dogmilla ajamassa päin seinää, koska olemme unohtaneet miten luonnon kanssa eletään symbioosissa (lähtein bakteereista) ja emme enää osaa kunnolla edes empatiaa toista ihmistä kohtaan.

        Näin olle, on siis hyvä, että on mamuja ja geenipooli sekoittuu, vaikka se tarkoittaisi joidenkin mittausten mukaan sitä, että mitattavissa oleva älykkyys laskisikin (meidän olosuhteissamme).

      • ei myytti,vaanfakta.
        okaro kirjoitti:

        Tuo on myytti ja perustuu muutamiin tapauksiin. Yleensä koulutetut ja menestyvät saavat enemmän lapsia etenkin kun kyse on miehistä. Toisaalta tällainen ei näy 20 vuoden perspektiivillä missään.

        Okaro ei se ole mikään myytti vaan tutkittu fakta.
        Afrikassa porsitaan lapsia paljon sen takia että edes joku olisi elossa pitämään vanhemmistaan huolta kun he tulevat vanhoiksi.siellä kun ei maksella eläkkeitä pahemmin.

        Urakeskeinen perhe ei kovasti ehdi porsia ja kun lapsi tai korkeintaan 2 tehdään heihin panostetaan todella hyvin.Koulutus yms.

      • vihollisia?
        Kansalainen kirjoitti:

        Juutalaiset ovat jo pitkään jalostaneet rotuaan. Vain suvun menestyneimmät hankkivat keskenään jälkeläisiä.

        Ja muille kansoille he sanovat omistamistaan medioista, että sekoittukaa ja tuovat rekkalasteittein väkeä maista joissa älykkyysosamäärä on erittäin alhainen.

        https://www.youtube.com/watch?v=5QU7IoDoVX4

      • Perintönä älykkyys
        vihollisia? kirjoitti:

        Ja muille kansoille he sanovat omistamistaan medioista, että sekoittukaa ja tuovat rekkalasteittein väkeä maista joissa älykkyysosamäärä on erittäin alhainen.

        https://www.youtube.com/watch?v=5QU7IoDoVX4

        Israeliin muuttaa jatkuvasti juutalaisia ympäri maailmaa. Heitä on kaikkiaan n. 13 miljoonaa, joista Israelissa on n. 6 miljoonaa. Älykkyys, viisaus ja raha liittyy heihin. Tämä tietenkin kansana eikä tietenkään jokaisen yksilön kohdalla ole näin. Jumala Sanassaan on luvannut pitää heistä huolta, tapahtui mitä tapahtui. Mielenkiintoinen kansa.

      • Kalju Pitkätukka
        Kalergi kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=t1mgrTGeDPM

        Ovatko suomalaiset yhtään kartalla ihmisrotujen välisistä älykkyyseroista? Tiedetäänkö Suomessa, mitä "monikulttuurisuus" oikeasti tuo tullessaan?

        Omien kokemuksieni mukaan suomalaiset ovat usein täysin tietämättömiä rotujen välisistä älykkyyseroista. Suomalaisilla ei siis ole hajuakaan, mitä he saavat valtion politiikan seurauksesta yhteiskuntaansa ja mitä se pitkässä juoksussa tarkoittaa.

        Valkoisten kansojen keskimääräinen ÄO on noin 100 paikkeilla, kun se arabikansoilla on noin 80 - 85 ja afrikkalaisilla vaivaiset 70 tai vieläkin alhaisempi tietyillä alueilla. Kun yhteiskunnassa ei pidetä näitä kansanryhmiä mitenkään erillään toisista ja rotusekoitteluun suorastaan kannustetaan, niin tulee yhteiskunnan keskimääräinen älykkyysosamäärä laskemaan kuin lehmän häntä.

        http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/9/92/AverageIQ-Map-World.png

        Ruotsissa keskimääräinen ÄO on jo romahtanut, mutta tätä ei tietenkään myönnetä valtion politiikan seuraukseksi. "Ruotsalaiset" eivät enää pärjää PISA-testeissä ja se johtuu siitä, että yli 20 prosenttia Ruotsin väestöstä on ulkomaalaistaustainen. Nuorison kohdalla luku on vieläkin suurempi, koska maahanmuuttajat lisääntyvät kantaväestöä paljon nopeammin, kun heidän ei tarvitse tehdä yhteiskunnassa töitä.

        Ruotsalaiset veronmaksajat kustantavat maahanmuuttajien lapsitehtailun ja sosiaaliturvan, minkä seurauksesta heille itselleen ei jää aikaa eikä välttämättä varaakaan hankkia lapsia. Kaupan päälle rotujensekoittelu on Ruotsissa uskomattomissa sfääreissä, joten ruotsalaisten katoaminen maailmankartalta on jatkuvasti kiihtyvä ilmiö, voidaan melkein puhua kansanmurhasta, koska eihän ruotsalaisilta kysytty mitään.

        Kuinka moni ruotsalaisista tai suomalaisista ottaisi mamun puolisokseen, jos he tietäisivät heidän lapsensa olevan heistä geneettisesti etäisempiä kuin heidän valkoihoiset naapurinsa? Geeniero vanhempien välillä on niin suuri, että edes elinten luovutus vanhemmalta lapselle ei ole mahdollista. Sekarotuinen lapsi myös menettää geneettisen yhteyden esi-isiinsä, he eivät näytä vanhemmiltaan ja heillä ei ole minkäänlaista kulttuuritaustaa.

        Kaiken lisäksi lapsen älykkyysosamäärä on suurella todennäköisyydellä paljon alhaisempi kuin valkoisen parin lapsen ÄO. Miksi antaisitte lapsillenne heikommat eväät elämään? Ei länsimaissa ole juurikaan merkitystä, että pystyy juoksemaan 100 metriä muutaman kymmenysosan nopeampaa, täällä älyllä on enemmän merkitystä elämässä pärjäämiseen.

        Kiitos, kun jaksoit tänne asti.

        Heh, unohdit, että aasialaiset(kaukoitä) ovat tuon tuon aineiston mukaan fiksuimpia.
        Filippiiniläistä, korealaista, kiinalaista, vietnamilaista tänne vain geeniperimää rikastuttamaan, niin johan alkaa pollat säteillä!

        Eihän populaation perimän ja ÄO:n korrelaatiota voi pois sulkea, mutta ongelmallisia nuo testit ovat kulttuuri- ja koulutustaustasidonnaisuuden takia.

      • Kansalainen kirjoitti:

        Juutalaiset ovat jo pitkään jalostaneet rotuaan. Vain suvun menestyneimmät hankkivat keskenään jälkeläisiä.

        Kyllä se valinta on tapahtunut aivan muiden toimesta.

      • Drupeloid
        Gruber kirjoitti:

        Ja kuinka moni Yhdysvaltojen nobel palkituista ovat valkoihoisia eurooppalaistaustaisia? Veikkaisin reilusti yli 90 prosenttia, ei siellä mitään somaleja tai arabeja ole.

        Itseasiassa rajat auki politiikka toimii päinvastoin. Kun tiedettä ja teknologiaa jaetaan "vapaasti", niin ei ihmillä ole mitään intressejä alkaa kehittämään mitään. Kaiken voi ostaa kaupasta. Jos rajat olisivat kiinni, niin ihmisten pitäisi itse kehittää haluamiaan asioita ja silloin syntyisi paljon enemmän uutta ja erilaisia teknologisia ratkaisuja.

        Suomen asemaa enemmän selittää kansan pieni koko kuin "yksirotuinen Suomi" teoriasi. Yhteiskuntaa mullistavat tiedemiehet ovat harvinaisia, joita syntyy ehkä kerran pari sadassa vuodessa. Suomen väestöpohja on aivan liian harvaa synnyttämään tämänlaisia neroja, varsinkin tämänlaisessa ympäristössä, missä ihmisiä kannustetaan tekemään typeriä asioita ja valintoja elämissään.

        Merkittävä osa Nobelin saajista taitaa olla juutalaisia. Ja jenkkilässä juutalaisten osuus mm. Hollywoodissa menestyineiden parissa (koomikkoja, kirjoittajia jne.) pistää silmään enkä ihmettelisi jos täysin vastaava "yli"edustus näkyisi myös sijoitusmaailman ja huipulla sekä tieteiden parissa.

        Tiedä sitten miten pitkälti tuo on geneettistä ja kuinka paljon siitä on kiittäminen juutalaista kulttuuria joka tuntuu kannustavan opiskeluun ja menestymiseen. Osa tuosta voi kummuta historiasta kun juutalaiset paarialuokkana on eristetty muista jolloin on ollut tärkeää sekä pitää yhtä ja olla fiksu ja omavarainen selvitäkseen pienenpänä heimona muiden vallan alla. He eivät ole kansana katkeroituneet päähän potkimisesta, vaan valinneet toisen reitin.

        Jos sitä esim. vertaa tietyin paikoin näkyvään ilmiöön mm. mustien parissa, jossa koulussa menestyvää ja "kirjaviisasta" pilkataan sanomalla että henkilö käyttäytyy kuin valkoinen (acting white), niin onhan toiminnalla ero kuin yöllä ja päivällä.

        On aika selvää että jos toisissa kulttuureissa kannustetaan oppimaan ja kehittymään ja toisissa painetaan alas ja erotetaan omasta ryhmästä samasta asiasta, niin ryhmien välisiä eroja alkaa syntymään vaikka genetiikkakin ja sen mahdolliset vaikutukset jätettäisiin ulkopuolelle.

        Itse aiheesta, kyllä internetillä voi hyvinkin osin olla vaikutusta myös älykkyyden kehitykseen sen kautta, että sen vaikutuksen piirissä ihmisten tarvitse olla niin omavaraisia, koska "valmista" tietoa on helposti saatavilla, mikä tarkoittaa ettei kaikkea ensinnäkään tarvitse muistaa eikä tietoa tarvitse välttämättä edes soveltaa, kun vastauksen pulmaan voi etsiä hakukoneesta. Asiasta selviää ponnistelematta.

        Miksei ympäristö muokkaisi ihmistä myös älykkyyden osalta ja internet kuuluu osaksi länsimaista ympäristöä.

        Kun katsoo älykkyyden jakautumista maapallolla, niin näyttää noudattavan selvää kaavaa, lämpimillä päiväntasaajan seudulla ollaan keskimäärin vähemmän älykkäitä kuin napoja lähestyttäessä. Tämä voi hyvinkin johtua siitä että päiväntasaajan seuduilla, alueella joista ihmisten epäillään lähteneen leviämään elämä on ilmaston ansiosta helpompaa kuin kylmille seuduille siirryttäessä. Ruokaa on saatavilla suunnilleen vuoden ympäri ja satokaudetkin ovat pitkiä ja runsaita, kun taas kylmillä seuduilla selviäminen on vaatinut paljon enemmän. On ollut pakko olla nokkela että ennakoiva että selviää perheineen hengissä pitkistä talvista. Karussa ilmastossa tyhmemmät kuolevat nopeammin pois ja muidenkin on pakko pinnistellä ja olla luovia, koska ympäristö ei tarjoa helpompaa ravintoa kuten elämässä.

        Nykyään kun jo tehtyjen innovaatioiden ansiosta elämä on monin paikoin helpompaa, en ihmettelisi jos se tarkoittaisi myös älykkyyden pikkuhiljaista tippumista ellei sitä tarkoituksella harjoita ja haasta.

      • 20+4
        tosi puhetta kirjoitti:

        On todella kummallista että tämä on ihan yleistä tietoa mutta siitä ei saa puhua.

        "tosi puhetta"
        Kuka sen puhumisen on kieltänyt? Eikö tässä juuri nyt puhuta kyseisestä asiasta?

      • 3+7
        quutamountamo kirjoitti:

        Älykkyys tippuu myös sen vuoksi, että koulutetut ja keskimääräistä älykkäämmät Suomalaiset tekevät hyvin vähän lapsia. Lapsien teko keskittyy "vähempilahjaisille".

        "quutamountamo"
        Jos väittämäsi pitää paikkansa, mitä uskallan epäillä, niin silloinhan seurauksena syntyvä tilanne on evoluution valinta ja täysin luonnollinen asiaintila. Mikä siis mättää?

      • 9+18
        okaro kirjoitti:

        Tuo on myytti ja perustuu muutamiin tapauksiin. Yleensä koulutetut ja menestyvät saavat enemmän lapsia etenkin kun kyse on miehistä. Toisaalta tällainen ei näy 20 vuoden perspektiivillä missään.

        "okaro"
        Väität siis, että "koulutetut ja menestyvät miehet" käyvät enemmän vieraissa / käyttävät vieraissa käydessään huolimattomammin ehkäisyä kuin vähemmän koulutetut ja huonommin menestyvät lajitoverinsa??

      • vain varusmiehet tyh
        quutamountamo kirjoitti:

        Älykkyys tippuu myös sen vuoksi, että koulutetut ja keskimääräistä älykkäämmät Suomalaiset tekevät hyvin vähän lapsia. Lapsien teko keskittyy "vähempilahjaisille".

        Älykkyys lisääntyy muiden tutkimusten mukaan jatkuvasti, varusmiesten taas tutkimusten mukaan laskee. Tästä on helppo vetää ainut oikea johtopäätös, asevelvollisuuden suorittaa nykyään henkisesti kaikkein heikkolahjaisin aines, alle 70% nuorista miehistä. Asevelvollisten taso ei ole sama asia, kuin ihmisten yleensä.

        Tämä on faktaa, sen tajuaa jokainen vähänkin asioita ajatteleva, joillekin se on liikaa, tästä aiemmat kirjoitukset sensuroitiin.

      • timboukon
        20+4 kirjoitti:

        "tosi puhetta"
        Kuka sen puhumisen on kieltänyt? Eikö tässä juuri nyt puhuta kyseisestä asiasta?

        Olettaisin että sillä tarkoitetaan ettei aiheesta käydä julkista keskustelua ja väittelyä päämedioiden tasolla, molemmin puolin ilman sen kummempia leimakirveitä ja vahvoja ennakkoasenteita että toinen puoli on automaattisesti paha tai väärässä koska esittää "väärän" tai ei suositun mielipiteen.

        Areenat missä puheenvuoroja aiheesta pääosin esitetäänkin ovat tämänkaltaiset lukuisat keskustelupalstat, missä moderoinnista tai sen puutteesta riippuen puhe puolesta ja vastaan on hieman vapaampaa.

        Tämäkin foorumi on moniin muihin verrattuna villiä länttä jo johtuen viestien määrästä, ja niitä on käytettävissä olevilla resursseilla lähes mahdoton järkevästi valvoa vaikka haluttaisiin ja riippuu lähes täysin kyseisen alueen moderaattorista mihin puututaan ja millä aktiivisuudella jos viestit eivät aivan selvästi mene rikollisiksi ja/tai uhkaaviksi.

      • novoimeitä
        quutamountamo kirjoitti:

        Älykkyys tippuu myös sen vuoksi, että koulutetut ja keskimääräistä älykkäämmät Suomalaiset tekevät hyvin vähän lapsia. Lapsien teko keskittyy "vähempilahjaisille".

        Katin villat! Älykkyystaso laskee, koska ihmiset eivät joudu käyttämään älyään läheskään yhtä monipuolisesti kuin ennen. Nykyisin opitaan jo polvenkorkuisesta, että kaikki löytyy netistä, kaikki voidaan laskea laskimilla jne. Se pieni siivu ihmisen älystä, joka tarvitaan älypuhelinten ja tietokoneen käyttämiseen, kehittyy kyllä, mutta kaikenlainen alotekykyyn, omatoimisuuteen ja käytännön ratkaisuihin tarvittava äly suorastaan kuihtuu. !800-luvun ihminen olisi pelännyt nykyajan teknisiä vempaimia, mutta hän olisi osannut etsiä itselleen ravintoa luonnosta, rakentaa itselleen suojan luonnon tarvikkeista, pyydystää itselleen riistaa ravinnoksi jne. Hänen oli löydettävä ongelmiinsa ratkaisut itse, sillä hänellä ei ollut älypuhelinta, jolla soittaa, nettiä, josta hakea ratkaisuja tai autoa, jolla lähteä liikkeelle, kun tarvetta oli. Mitä nykyajan ihminen osaisi tehdä, jos tulisi se SUURI KATASTROFI, eli kaikki sähköntuotanto loppuisi pitkäksi aikaa. Kaupungeissa sähköiset ovet eivät aukeaisi, hissit eivät toimisi, puhelimet ja tietokoneet mykistyisivät, kauppojen pakastealtaat sulaisivat, huoltoasemien polttoainepumput lakkaisivat toimimasta, lämmöntuotanto loppuisi, vessat tukkeutuisivat, hellat, jääkaapit ja pakastimet eivät toimisi. Siinä tilanteessa ei auttaisi yhtään mitään, että olisi loistava tietokoneenkäsittelytaito ja korkea matemaattinen älykkyys. Silloin mitattaisiin, mitä käytännön älystä vielä on jäljellä, ja heikosti siinä kävisi. Täytyy siis vain toivoa, että Nibiru on täyttä roskaa, sillä eipä meistä moneltakaan löytyisi eväitä selvitä sen vierailun jälkeisessä maailmassa.

      • mmmmmmm?
        okaro kirjoitti:

        Yksikään musta ei ole saanut tieteen Nobel-palkintoa. Juutalaisia palkinnon saajia on n. 150. USA:ssa neljännes kaikkien merkittävien tiedepalkintojen saajista on aškenasijuutalaisia.

        Nobel- palkinnon saajien ihonväri ei todista mitään muuta kuin sen, että sen saajat kuuluvat väestönosaan, jolla on sukupolvien ajan ollut varaa sivistää ja kouluttaa jälkeläisiään enemmän kuin esim. mustilla. Se ei millään tavoin todista, että valkoisen rodun ihmisen aivot olisivat kehittyneemmät ja älyllisemmät kuin värillisten. Se kertoo ainoastaan siitä, että valkoiset ovat monien sukupolvien ajan olleet valtaa pitävä rotu, joka on alistanut värillisiä, suorastaan ryöstänyt ja sortanut ja käytännössä estänyt heitä saamasta koulutusta. Sama pätee juutalaisiin, jotka olivat vauraita ja koulutettuja ihmisiä. Mm. tästä syystä saksalaiset halusivat hävittää juutalaisen rodun, koska yksinkertaisesti kadehtivat näiden hyvää sosiaalista asemaa ja toimeentuloa. Lähinnä juutalaisten hyvä tilanne johtui siitä, että heidän elinympäristönsä suotuisan ilmaston alueella ja vanha kulttuurinsa loivat erinomaisen pohjan korkean kulttuurin kehittymiselle silloin, kun esim. kylmässä Pohjolassa vasta asutettiin erämaita, ja kaikki energia tarvittiin hengissä pysymisen taisteluun. Mutta elintason noustessa joka puolella maailmaa näkyy sama ilmiö, eli älykköjä ja neroja löytyy kaikista sellaisista kansoista, joissa lapsille pystytään tarjoamaan kunnollinen koulutus. Aivoissa on kyllä varaa, kunhan eliolosuhteet saadaan kuntoon.

      • että silleen
        149?616526537263 kirjoitti:

        Ja älykkyys testit sisältävät kulttuurisidonnaista ominaisuuksia ja ne on standoitu porukalla, joka ei edusta kaikkia kulttuureja.

        "Ja älykkyys testit sisältävät kulttuurisidonnaista ominaisuuksia ja ne on standoitu porukalla, joka ei edusta kaikkia kulttuureja. "

        Mitähän kulttuurisidonnaista on palloissa, kuutioissa ja kuvioissa? Ja oudosti vain afrikkalainen rotu pärjää testeissä huonosti, kummasti vaan muilta onnistuu.

      • Vanhainkodin sh

        Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Meidän tulee löytää syylliset ihmisten tyhmistymiseen ja KIELTÄÄ NE. (

        "Lisäaineita turvallisuustestataan EU:n huippulaboratorioissa 10-15 vuotta, ennen kuin yksikään UUSI lisäaine pääsee markkinoille. Ja päivittäistavarakaupoissa on aina tarjolla LISÄAINEETTOMIA tuoretuotteita, joista LISÄAINEKAMMOISET voivat valmistaa ruokansa alusta asti itse. Ihmiset voivat SIIS VALITA tarkoin testattuja lisäaineita sisältävät puolijalosteet ja jalosteet tai LISÄAINEETTOMAT TUORETUOTTEET.", ASIANTUNTIJAT sanovat!

        En usko tähän. VALINNAN VAPAUTTA EI TULE OLLA. Lisäaineet tulee kieltää kaikilta. Samoin lapsia TYHMENTÄVÄ VAPAA KASVATUS. Lapsille tulee jo pienestä pitäen kertoa

        - mitä tehdä,
        -ketä uskoa ja
        -kuinka KUULUU elää

        Minusta ULKOPÄIN OHJAILU ja PAKOTTAMINEN ovat kaiken A ja O. Internetissä ASIANTUNTIJOIDEN KUULUU kertoa, mitä ihmisten pitää tehdä.

        Meidän tulee valita YHDET JA SAMAT asiantuntijat, JOTKA KERTOVAT, mistä TYHMISTYMINEN JOHTUU. He julistavat, että se johtuu VAIN JA AINOASTAAN lapsille syötetyistä lisäaineista ja VAPAASTA KASVATUKSESTA! Edellinen on AINOA OIKEA MIELIPIDE eikä sitä tule muuttaa tai antaa muuttaa!

        Työskentelen päätoimisesti vanhainkodissa ja tuuraan katkolla.Minusta toivottomiksi luokitellut alkoholistit tulisi määrätä määrättömäksi ajaksi pakkohoitoon. Samoin syömishäiriöiset. PAKOTAMME TYHMÄT AJATTELEMAAN SAMALLA TAVALLA, kuin me viisaat.

        Jos otetaan vaikkapa teoreettinen tapaus, joka on sairastanut syömishäiriötä vaikkapa 15 vuotta, hänet pitäisi määrätä vaikkapa 5, jopa 10 vuodeksi pakkohoitoon, kunnes ymmärtää parantua.

        Itsekin harrastan lempeää pakottamista, kun vielä olin naimisissa ex-mieheni (DI, koneautomaatio) kanssa, pakotin hänet ostamaan itselleni UUDEN AUTON. Verukkeena käytin sitä, että lapsemme tarvitsevat turvallisen auton myös kulkiessaan minun kyydissäni.

        Jätin mieheni, kun hän ei enää suostunut LEMPEÄÄN PAKOTTAMISEEN. Ja ihaillut TOTALITARISTISTA AJATUSMAAILMAANI.

        Toivoo EX-vaimo, 2 lapsen äiti ja vanhainkodin hoitajatar
        Minusta meidän tulee valita mediaan, myös nettiin asiantuntijat, mielellään YHDET JA SAMAT, jotka kertovat, miten kenenkin KUULUU ELÄÄ JA TEHDÄ. Tyhmemmät pitää pakottaa tekemään oikeat ratkaisut ongelmatilanteissa. Liikaa valinnan vapautta ei tule olla.

        Toivoo Ex-vaimo, 2 lapsen äiti ja vanhainkodin hoitajatar

      • Geometriset testit
        että silleen kirjoitti:

        Länsimaiset ihmiset elävät esim. PALJON RAKENNUKSIA, KAAVAKKEITA ja muita GEOMETRISIA RAKENTEITA sisältävässä yhteiskunnassa. Näin ollen länsimaisilla ihmisillä on kehittyneempi SPATIAALINEN KYKY eli KOLMIULOTTEISUUDEN TAJU.

        Mitä PAREMPI SPATIAALINEN KYKY eli kolmiulotteisuuden taju henkilöllä on sen paremmin hän pärjää GEOMETRIAA HYÖDYNTÄVISSÄ KUVIOTESTEISSÄ, joilla yhdenlaista älykkyyttä mitataan.

      • Vanhainkodin sh
        okaro kirjoitti:

        Tuo on myytti ja perustuu muutamiin tapauksiin. Yleensä koulutetut ja menestyvät saavat enemmän lapsia etenkin kun kyse on miehistä. Toisaalta tällainen ei näy 20 vuoden perspektiivillä missään.

        Okaro älä TURHAAN KYSEENALAISTA nyt VALLALLA OLEVIA KÄSITYKSIÄ! Ne ovat AINOITA OIKEITA. Suhtaudun myös epäillen siihen, että afrikkalaisten ÄO:ää voitaisiin ikinä nostaa, auttamalla afrikkalaisia SAAMAAN KATTAVAMMAN ELINTARVIKETUOTANNON, KOULUT JA TERVEYDENHUOLTOJÄRJEDTELMÄN. Ei kai afrikkalainen voi paremman ravinnon, terveydenhuollon ja koulutuksen ansiosta jalostua ÄLYKKÄÄMMÄKSI. Eurooppalaiset ovat melkein kuin herrarotu, ja tulevat aina olemaan vähän muita fiksumpia. Voin satavarmasti sanoa, ettei tämä tule ikinä muuttumaan. Tämä totuus pysyy, EIKÄ SITÄ TULLA IKINÄ KYSEENALAISTAMAAN.

        Suomalaisten lasten tyhmistyminen johtuu RUOAN LISÄAINEISTA ja VAPAASTA KASVATUKSESTA, jossa EI KERROTA, KUINKA LAPSEN TULEE MISSÄKIN TILANTEESSA OLLA JA KÄYTTÄYTYÄ.

        Minusta ULKOPÄIN OHJAILU ja PAKOTTAMINEN ovat kaiken A ja O. Internetissä ASIANTUNTIJOIDEN KUULUU kertoa, mitä ihmisten, MYÖS AIKUISTEN pitää tehdä.

        Työskentelen päätoimisesti vanhainkodissa ja tuuraan katkolla:Minusta toivottomiksi luokitellut alkoholistit tulisi määrätä määrättömäksi ajaksi pakkohoitoon. Samoin syömishäiriöiset.Jos otetaan vaikkapa teoreettinen tapaus, joka on sairastanut syömishäiriötä vaikkapa 15 vuotta, hänet pitäisi määrätä vaikkapa 5, jopa 10 vuodeksi pakkohoitoon, kunnes ymmärtää parantua.

        OMAA, VALTAVIRRASTA POIKKEAVAA AJATTELUA tai VAPAAEHTOISTA VALINTAA HOITOON HAKEUTUMISESTA alkoholismin tai syömishäiriöiden kohdalla ei tule sallia. ÄLYKKÄÄMPIEN, oikein ajattelevien ihmisten tulee päättää, mikä on kussakin tilanteessa OIKEA JA MIKÄ VÄÄRÄ RATKAISU. Muut, tyhmemmät PAKOTETAAN tekemään, niin kuin VIISAAMMAT PÄÄTTÄVÄT. Minkäänlaista omaa ajattelua, omaa valintaa tai ylipäänsä valinnan vapautta EI TULE SALLIA. PAKKOHOITO. KURI. KAIKILLE SAMAT SÄÄNNÖT, ILMAN POIKKEUKSIA. NÄIN.

        Itsekin harrastan lempeää pakottamista, kun vielä olin naimisissa ex-mieheni (DI, koneautomaatio) kanssa, pakotin hänet ostamaan itselleni UUDEN AUTON. Verukkeena käytin sitä, että lapsemme tarvitsevat turvallisen auton myös kulkiessaan minun kyydissäni.

        Jätin mieheni, kun hän ei enää suostunut LEMPEÄÄN PAKOTTAMISEEN. Ja ihaillut TOTALITARISTISTA AJATUSMAAILMAANI.

        Minusta meidän tulee valita mediaan, myös nettiin asiantuntijat, mielellään YHDET JA SAMAT, jotka kertovat, miten kenenkin KUULUU ELÄÄ JA TEHDÄ. Tyhmemmät pitää pakottaa tekemään oikeat ratkaisut ongelmatilanteissa. Liikaa valinnan vapautta ei tule olla.

        Toivoo Ex-vaimo, 2 lapsen äiti ja vanhainkodin hoitajatar

      • Kehityskö mahdotonta
        3+7 kirjoitti:

        "quutamountamo"
        Jos väittämäsi pitää paikkansa, mitä uskallan epäillä, niin silloinhan seurauksena syntyvä tilanne on evoluution valinta ja täysin luonnollinen asiaintila. Mikä siis mättää?

        Eikä meidän länsimaalaisten tule auttaa afrikkalaisia SAAMAAN MAANOSAANSA koko väestön kattava
        - elintarviketuotanto,
        -terveydenhuoltojärjestelmä ja
        -koululaitokset?

        Eivätkö afrikkalaisetkin voi kehittyä, niin älyltään kuin tietotaidoiltaankin? Eivätkö afrikkalaiset voi kehittyä siinä missä kaukaasialaisetkin, jos RAVITSEMUSTILA JA TERVEYS OVAT KUNNOSSA ja ON OLEMASSA HYVÄ, ÄLYLLISIÄ VIRIKKEITÄ TARJOAVA KOULULAITOSJÄRJESTELMÄ?

      • Vanhainkodin sh
        Kumma juttu kirjoitti:

        että niinkin monirotuisesta ja niiden yhdistelmällä varustetusta yhteiskunnasta kuin USA voi nousta niin paljon noobelilla palkittuja älykköjä, eniten rikkaita maailmassa, eniten mielipidevaikuttajia jne jne?

        Montako noobelistia on yksirotuisella suomella? Montako maailman rikkainta ihmistä meillä on? Monenko suomalaisen mielipide noteerataan maailmalla? Vastaus vain muutama, jos niinkään monta.

        Että eiköhän tämä nyt sentään mene vähän toisinpäin eli rotujen kirjo ja avoin mielipiteenvaihto muiden kansojen kanssa antaa paremmat eväät elämässä selviytymiseen.

        Havainnollistetaan vielä: Laittakaa kyykäärme pulloon, korkki kiinni ja laskekaa kauanko se pysyy siellä elossa.

        Älä TURHAAN KYSEENALAISTA nyt VALLALLA OLEVIA KÄSITYKSIÄ! Ne ovat AINOITA OIKEITA. Suhtaudun myös epäillen siihen, että afrikkalaisten ÄO:ää voitaisiin ikinä nostaa, auttamalla afrikkalaisia SAAMAAN KATTAVAMMAN ELINTARVIKETUOTANNON, KOULUT JA TERVEYDENHUOLTOJÄRJEDTELMÄN. Ei kai afrikkalainen voi paremman ravinnon, terveydenhuollon ja koulutuksen ansiosta jalostua ÄLYKKÄÄMMÄKSI. Eurooppalaiset ovat melkein kuin herrarotu, ja tulevat aina olemaan vähän muita fiksumpia. Voin satavarmasti sanoa, ettei tämä tule ikinä muuttumaan. Tämä totuus pysyy, EIKÄ SITÄ TULLA IKINÄ KYSEENALAISTAMAAN.

        Suomalaisten lasten tyhmistyminen johtuu RUOAN LISÄAINEISTA ja VAPAASTA KASVATUKSESTA, jossa EI KERROTA, KUINKA LAPSEN TULEE MISSÄKIN TILANTEESSA OLLA JA KÄYTTÄYTYÄ.

        Työskentelen päätoimisesti vanhainkodissa ja tuuraan katkolla: Minusta toivottomiksi luokitellut alkoholistit tulisi määrätä määrättömäksi ajaksi pakkohoitoon. Samoin syömishäiriöiset. Jos otetaan vaikkapa teoreettinen tapaus, joka on sairastanut syömishäiriötä vaikkapa 15 vuotta, hänet pitäisi määrätä vaikkapa 5, jopa 10 vuodeksi pakkohoitoon, kunnes ymmärtää parantua.

        OMAA, VALTAVIRRASTA POIKKEAVAA AJATTELUA tai VAPAAEHTOISTA VALINTAA HOITOON HAKEUTUMISESTA alkoholismin tai syömishäiriöiden kohdalla ei tule sallia. ÄLYKKÄÄMPIEN, oikein ajattelevien ihmisten tulee päättää, mikä on kussakin tilanteessa OIKEA JA MIKÄ VÄÄRÄ RATKAISU. Muut, tyhmemmät PAKOTETAAN tekemään, niin kuin VIISAAMMAT PÄÄTTÄVÄT. Minkäänlaista omaa ajattelua, omaa valintaa tai ylipäänsä valinnan vapautta EI TULE SALLIA. PAKKOHOITO. KURI. KAIKILLE SAMAT SÄÄNNÖT, ILMAN POIKKEUKSIA. NÄIN.

        Itsekin harrastan lempeää pakottamista, kun vielä olin naimisissa ex-mieheni (DI, koneautomaatio) kanssa, pakotin hänet ostamaan itselleni UUDEN AUTON. Verukkeena käytin sitä, että lapsemme tarvitsevat turvallisen auton myös kulkiessaan minun kyydissäni.

        Jätin mieheni, kun hän ei enää suostunut LEMPEÄÄN PAKOTTAMISEEN. Ja ihaillut TOTALITARISTISTA AJATUSMAAILMAANI.

        Minusta meidän tulee valita mediaan, myös nettiin asiantuntijat, mielellään YHDET JA SAMAT, jotka kertovat, miten kenenkin KUULUU ELÄÄ JA TEHDÄ. Tyhmemmät pitää pakottaa tekemään oikeat ratkaisut ongelmatilanteissa. Liikaa valinnan vapautta ei tule olla.

        Toivoo Ex-vaimo, 2 lapsen äiti ja vanhainkodin hoitajatar

      • Vanhainkodin sh
        timboukon kirjoitti:

        Olettaisin että sillä tarkoitetaan ettei aiheesta käydä julkista keskustelua ja väittelyä päämedioiden tasolla, molemmin puolin ilman sen kummempia leimakirveitä ja vahvoja ennakkoasenteita että toinen puoli on automaattisesti paha tai väärässä koska esittää "väärän" tai ei suositun mielipiteen.

        Areenat missä puheenvuoroja aiheesta pääosin esitetäänkin ovat tämänkaltaiset lukuisat keskustelupalstat, missä moderoinnista tai sen puutteesta riippuen puhe puolesta ja vastaan on hieman vapaampaa.

        Tämäkin foorumi on moniin muihin verrattuna villiä länttä jo johtuen viestien määrästä, ja niitä on käytettävissä olevilla resursseilla lähes mahdoton järkevästi valvoa vaikka haluttaisiin ja riippuu lähes täysin kyseisen alueen moderaattorista mihin puututaan ja millä aktiivisuudella jos viestit eivät aivan selvästi mene rikollisiksi ja/tai uhkaaviksi.

        "niitä on käytettävissä olevilla resursseilla lähes mahdoton järkevästi valvoa."

        OLET OIKEASSA: Kaiken A ja O on VALVONTA ja KURI. Älykkäämpien tulee valvoa TYHMEMPIÄ ja PITÄÄ HEIDÄT KURISSA, herran nuhteessa.

        Hitlerin Saksa oli mainio esimerkki HYVIN JÄRJESTÄYTYNEESTÄ YHTEISKUNNASTA, jossa turhaa sooloilua EI SALLITTU. Hitlerin kaudella älykäs ja kyvykäs eliitti LOI TIUKAT SÄÄNNÖT ja hierarkiat, joiden PUITTEISSA KANSA TOIMI, tyhmimmätkin. Turhia poikkeamia valtavirrasta, sen paremmin ajattelussa kuin elintavoissakaan ei sallittu!!!! On sääli ja ihme, ettei Hitlerin valtakunta kestänyt hänen KAAVAILEMSAANSA 1000 VUOTTA! Mitä tapahtui?

        Työskentelen päätoimisesti vanhainkodissa ja tuuraan katkolla: Minusta toivottomiksi luokitellut alkoholistit tulisi määrätä määrättömäksi ajaksi pakkohoitoon. Samoin syömishäiriöiset. Jos otetaan vaikkapa teoreettinen tapaus, joka on sairastanut syömishäiriötä vaikkapa 15 vuotta, hänet pitäisi määrätä vaikkapa 5, jopa 10 vuodeksi pakkohoitoon, kunnes ymmärtää parantua.

        OMAA, VALTAVIRRASTA POIKKEAVAA AJATTELUA tai VAPAAEHTOISTA VALINTAA HOITOON HAKEUTUMISESTA alkoholismin tai syömishäiriöiden kohdalla ei tule sallia. ÄLYKKÄÄMPIEN, oikein ajattelevien ihmisten tulee päättää, mikä on kussakin tilanteessa OIKEA JA MIKÄ VÄÄRÄ RATKAISU. Muut, tyhmemmät PAKOTETAAN tekemään, niin kuin VIISAAMMAT PÄÄTTÄVÄT. Minkäänlaista omaa ajattelua, omaa valintaa tai ylipäänsä valinnan vapautta EI TULE SALLIA. PAKKOHOITO. KURI. KAIKILLE SAMAT SÄÄNNÖT, ILMAN POIKKEUKSIA. NÄIN.

        Itsekin harrastan lempeää pakottamista, kun vielä olin naimisissa ex-mieheni (DI, koneautomaatio) kanssa, pakotin hänet ostamaan itselleni UUDEN AUTON. Verukkeena käytin sitä, että lapsemme tarvitsevat turvallisen auton myös kulkiessaan minun kyydissäni.

        Jätin mieheni, kun hän ei enää suostunut LEMPEÄÄN PAKOTTAMISEEN. Ja ihaillut TOTALITARISTISTA AJATUSMAAILMAANI.

        Minusta meidän tulee valita mediaan, myös nettiin asiantuntijat, mielellään YHDET JA SAMAT, jotka kertovat, miten kenenkin KUULUU ELÄÄ JA TEHDÄ. Tyhmemmät pitää pakottaa tekemään oikeat ratkaisut ongelmatilanteissa. Liikaa valinnan vapautta ei tule olla.

        Toivoo Ex-vaimo, 2 lapsen äiti ja vanhainkodin hoitajatar

      • Vanhainkodin sh
        Gruber kirjoitti:

        "Mitä sitten tapahtui vuonn 1997? Ei varmaankaan mitään..."

        Monikulttuurisuus tapahtui. Ruotsin väestöstä jo yli 20 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia. Suomen väestöstä varmaan jo 10% prosenttia. Ei tarvita kovin suuria älynlahjoja voidakseen yhdistääkseen pisteet massamaahanmuuton kehitysmaista ja keskimääräisen älykkyysosamäärän laskuun kehittyneissä maissa.

        http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/9/92/AverageIQ-Map-World.png

        Ajatus siitä, että Internet jotenkin estää itsenäisen ajattelun on aika irvokas. Ennen Internettiä ihmiset olivat TÄYSIN valtavirtamedian propagandan armoilla eli he ihmisillä ei ollut edes mahdollisuutta etsiä tietoa muualta vaan se mitä tuli televisiosta ja postiluukusta olivat ne ainoat puuvärit joilla maalailla mielipiteensä. Internet on mahdollistanut asioiden tutkimisen eri näkökulmista eli siis RUOKKII itsenäistä ajattelua.

        Otetaan esimerkiks Ranskan tapahtumat. Medioista tulee yksi totuus, mutta kun tarkastelleen videokuvaa hyökkäyksestä, niin huomataan veren ja luotien puuttuminen, mikä kielii lavastetusta false-flag operaatiosta. Ilman Internettiä hyvin harva olisi asian hoksannut ja olisi hyvin hankalaa levittää tätä tietoa ilman nettiä.

        https://www.youtube.com/watch?v=DD02hQ72Kuo

        Katsokaa mikä tarina massoille esitetään, editoituna ja leikattuna. Videosta leikattiin se olennaisin osa, mikä olisi antanut aihetta epäillä virallista tarinaa. Sensuroimattomasta versiosta kuitenkin selviää, että ei ollut verta, ei rekyyliä aseessa ja aseesta ei lähtenyt luoteja eli käytettiin paukkupanoksia.

        Charlie Hebdo on lavastettu, todennäköisesti Mossadin toimesta. Lavastuksen motiivia vain voimme spekuloida, saada eurooppalaiset vastustamaan monikulttuuria ja / tai sitten luoda täällä oleville muslimeille "roolimalleja".

        "Ajatus siitä, että Internet jotenkin estää itsenäisen ajattelun on aika irvokas. Ennen Internettiä ihmiset olivat TÄYSIN valtavirtamedian propagandan armoilla."

        KUINKA VOIT EDES KIRJOITTAA NOIN? Kaikkienhan tulee lukea samoja oppikirjoja (kuten ent. Neuvostoliitossa), syödä samaa ruokaa yhtä paljon, samoina aikoina. Myös LIIKUNTAA KAIKKIEN TULEE HARRASTAA YHTÄ MONTA TUNTIA JA MINUUTTIA VIIKOSSA, YHTÄ MONELLE PÄIVÄLLE JAETTUNA. Kaikkien tulee toimia samoin.

        Minusta meidän tulee valita mediaan, myös nettiin asiantuntijat, mielellään YHDET JA SAMAT, jotka kertovat, miten kenenkin KUULUU ELÄÄ JA TEHDÄ. Tyhmemmät pitää pakottaa tekemään oikeat ratkaisut ongelmatilanteissa. Liikaa valinnan vapautta ei tule olla.

        Suomalaisten lasten tyhmistyminen johtuu RUOAN LISÄAINEISTA ja VAPAASTA KASVATUKSESTA, jossa EI KERROTA, KUINKA LAPSEN TULEE MISSÄKIN TILANTEESSA OLLA JA KÄYTTÄYTYÄ.

        Työskentelen päätoimisesti vanhainkodissa ja tuuraan katkolla: Minusta toivottomiksi luokitellut alkoholistit tulisi määrätä määrättömäksi ajaksi pakkohoitoon. Samoin syömishäiriöiset. Jos otetaan vaikkapa teoreettinen tapaus, joka on sairastanut syömishäiriötä vaikkapa 15 vuotta, hänet pitäisi määrätä vaikkapa 5, jopa 10 vuodeksi pakkohoitoon, kunnes ymmärtää parantua.

        OMAA, VALTAVIRRASTA POIKKEAVAA AJATTELUA tai VAPAAEHTOISTA VALINTAA HOITOON HAKEUTUMISESTA alkoholismin tai syömishäiriöiden kohdalla ei tule sallia. ÄLYKKÄÄMPIEN, oikein ajattelevien ihmisten tulee päättää, mikä on kussakin tilanteessa OIKEA JA MIKÄ VÄÄRÄ RATKAISU. Muut, tyhmemmät PAKOTETAAN tekemään, niin kuin VIISAAMMAT PÄÄTTÄVÄT. Minkäänlaista omaa ajattelua, omaa valintaa tai ylipäänsä valinnan vapautta EI TULE SALLIA. PAKKOHOITO. KURI. KAIKILLE SAMAT SÄÄNNÖT, ILMAN POIKKEUKSIA. NÄIN.

        Itsekin harrastan lempeää pakottamista, kun vielä olin naimisissa ex-mieheni (DI, koneautomaatio) kanssa, pakotin hänet ostamaan itselleni UUDEN AUTON. Verukkeena käytin sitä, että lapsemme tarvitsevat turvallisen auton myös kulkiessaan minun kyydissäni.

        Jätin mieheni, kun hän ei enää suostunut LEMPEÄÄN PAKOTTAMISEEN. Ja ihaillut TOTALITARISTISTA AJATUSMAAILMAANI eikä lasten tiukkaan valvontaan totuttamista!

        Toivoo Ex-vaimo, 2 lapsen äiti ja vanhainkodin hoitajatar

      • Vanhainkodin sh
        Voi voi kirjoitti:

        Kuinkahan moni noista Nobel-palkituista viettää aikaansa internetissä leuhkimalla toisten ansaitsemilla palkinnoilla oman rotunsa paremmuudesta?

        Sinä olet tyhmä luuseri, eikä se tosiasia muutu miksikään Nobel-palkintoja laskemalla.

        Olet NIIN oikeassa!

        Minäkin suhtaudun myös epäillen siihen, että afrikkalaisten ÄO:ää voitaisiin ikinä nostaa, auttamalla afrikkalaisia SAAMAAN KATTAVAMMAN ELINTARVIKETUOTANNON, KOULUT JA TERVEYDENHUOLTOJÄRJEDTELMÄN. Ei kai afrikkalainen voi paremman ravinnon, terveydenhuollon ja koulutuksen ansiosta jalostua ÄLYKKÄÄMMÄKSI. Eurooppalaiset ovat melkein kuin herrarotu, ja tulevat aina olemaan vähän muita fiksumpia. Voin satavarmasti sanoa, ettei tämä tule ikinä muuttumaan. Tämä totuus pysyy, EIKÄ SITÄ TULLA IKINÄ KYSEENALAISTAMAAN.

        Hitlerin Saksa oli mainio esimerkki HYVIN JÄRJESTÄYTYNEESTÄ YHTEISKUNNASTA, jossa turhaa sooloilua EI SALLITTU. Hitlerin kaudella älykäs ja kyvykäs eliitti LOI TIUKAT SÄÄNNÖT ja hierarkiat, joiden PUITTEISSA KANSA TOIMI, tyhmimmätkin. Turhia poikkeamia valtavirrasta, sen paremmin ajattelussa kuin elintavoissakaan ei sallittu!!!! On sääli ja ihme, ettei Hitlerin valtakunta kestänyt hänen KAAVAILEMSAANSA 1000 VUOTTA! Mitä tapahtui?

        Toivoo Ex-vaimo, 2 lapsen äiti ja vanhainkodin hoitajatar

      • p-arvo
        että silleen kirjoitti:

        "Ja älykkyys testit sisältävät kulttuurisidonnaista ominaisuuksia ja ne on standoitu porukalla, joka ei edusta kaikkia kulttuureja. "

        Mitähän kulttuurisidonnaista on palloissa, kuutioissa ja kuvioissa? Ja oudosti vain afrikkalainen rotu pärjää testeissä huonosti, kummasti vaan muilta onnistuu.

        Intin testi on vain 1/3 kuvioita. 2/3 on päässälaskua ja sanastoa. Vaikka olisit kuinka älykäs, niin ilman nopeaa opeteltua laskutaitoa tai sanaston tuntemista ei pärjää.

      • Vanhainkodin sh
        bones kirjoitti:

        Kovin subjektiivista. Vaikka epigeneettisesti osa opituista taidoista periyytyykin tuleville sukupolville, niin pitäisikö älykkyyttä kuitenkin mitata siellä mistä on lähtöisin? Veikkaan, että jos vie meidän mittapuun mukaisen neron keskelle sademetsää, kuolee hän sinne aika nopeasti verrattuna meidän mittapuilla idioottiin alkuasukkaaseen.

        Oma havaintoni on se, että mitä enemmän on älyä, sitä vähemmän on "primitiivisiä" taitoja, kuten tunteiden mukaan eläminen jne. Mielestäni olemme älykkyys dogmilla ajamassa päin seinää, koska olemme unohtaneet miten luonnon kanssa eletään symbioosissa (lähtein bakteereista) ja emme enää osaa kunnolla edes empatiaa toista ihmistä kohtaan.

        Näin olle, on siis hyvä, että on mamuja ja geenipooli sekoittuu, vaikka se tarkoittaisi joidenkin mittausten mukaan sitä, että mitattavissa oleva älykkyys laskisikin (meidän olosuhteissamme).

        Minusta kaiken A ja O on KURI ja järjestys. Asiat kuten ihmisetkin pitää LOKEROIDA eikä niitä tule turhaa sekoittaa keskenään!!!!

        Näkeehän SEROPIstakin eli sekarotuisesta koirastakin,, mikä se on! Eikö näekin? Siinä EI ole mitään HIENOSTUNUTTA JA JALOA, vähän niin kuin SPESIAALIA!!

        Jotkut sanovat, että SEROPEILLA ei ole geenien degeneraatiota, ja että ne ovat JALOSUKUISIA, PUHDASROTUISIA vähemmän SAIRAUKSIA OMAAVIA ja PIDEMPI-IKÄISIÄ? Minä sanon tähän, että "höpö-höpö".
        Rotujen keskenään sekoittuminen saattaa OLLA VAARALLISTA, vähintäänkin koirilla.

        KURITTOMUUS, SEKASOTKU JA KAIKENLAINEN VAPAA AJATTELU, JOKA HAISKAHTAA HIUKANKIN ANARKIALTA tulee kitkeä länsimaisesta Suomesta!

        Itse työskentelen päätoimisesti vanhainkodissa ja tuuraan katkolla: Minusta toivottomiksi luokitellut alkoholistit tulisi määrätä määrättömäksi ajaksi pakkohoitoon. Samoin syömishäiriöiset. Jos otetaan vaikkapa teoreettinen tapaus, joka on sairastanut syömishäiriötä vaikkapa 15 vuotta, hänet pitäisi määrätä vaikkapa 5, jopa 10 vuodeksi pakkohoitoon, kunnes ymmärtää parantua.

        OMAA AJATTELUA tai VAPAAEHTOISTA VALINTAA HOITOON HAKEUTUMISESTA alkoholismin tai syömishäiriöiden kohdalla ei tule sallia. ÄLYKKÄÄMPIEN, oikein ajattelevien ihmisten tulee päättää, mikä on kussakin tilanteessa OIKEA JA MIKÄ VÄÄRÄ RATKAISU. Muut, tyhmemmät PAKOTETAAN tekemään, niin kuin VIISAAMMAT PÄÄTTÄVÄT. Minkäänlaista omaa ajattelua, omaa valintaa tai ylipäänsä valinnan vapautta EI TULE SALLIA. PAKKOHOITO. KURI. KAIKILLE SAMAT SÄÄNNÖT, ILMAN POIKKEUKSIA. NÄIN.

        Itsekin harrastan lempeää pakottamista, kun vielä olin naimisissa ex-mieheni (DI, koneautomaatio) kanssa, pakotin hänet ostamaan itselleni UUDEN AUTON. Verukkeena käytin sitä, että lapsemme tarvitsevat turvallisen auton myös kulkiessaan minun kyydissäni.

        Jätin mieheni, kun hän ei enää suostunut LEMPEÄÄN PAKOTTAMISEEN. Ja ihaillut TOTALITARISTISTA AJATUSMAAILMAANI eikä lasten tiukkaan valvontaan totuttamista!

        Toivoo Ex-vaimo, 2 lapsen äiti ja vanhainkodin hoitajatar

      • 3+7
        Kehityskö mahdotonta kirjoitti:

        Eikä meidän länsimaalaisten tule auttaa afrikkalaisia SAAMAAN MAANOSAANSA koko väestön kattava
        - elintarviketuotanto,
        -terveydenhuoltojärjestelmä ja
        -koululaitokset?

        Eivätkö afrikkalaisetkin voi kehittyä, niin älyltään kuin tietotaidoiltaankin? Eivätkö afrikkalaiset voi kehittyä siinä missä kaukaasialaisetkin, jos RAVITSEMUSTILA JA TERVEYS OVAT KUNNOSSA ja ON OLEMASSA HYVÄ, ÄLYLLISIÄ VIRIKKEITÄ TARJOAVA KOULULAITOSJÄRJESTELMÄ?

        "Kehityskö mahdotonta"
        quutamountamo puhui suomalaisista ja kommenttini oli vastaus sen sisältöiseen näkemykseen.

        Kehityksestä yleensä olen tasan samaa mieltä nimimerkin "Kehityskö mahdotonta" kanssa siitä, että maailman tulisi satsata juuri nk. kehitysmaiden elinolosuhteiden ja mahdollisuuksien parantamisen tukemiseen eikä kiistellä tai politikoida siitä, että ovatko mainitussa ympäristössä elävät ihmiset älykkäämpiä tai vähemmän älykkäitä kuin nk. länsimaalaiset tai teollistuneissa maissa elävät. Jos asettuu uskomaan tai mikä vielä pahempaa pitää merkityksellisinä enemmän tai vähemmän tulkinnanvaraisia tietoja rotujen välisistä älykkyyseroista, niin itse asiassa etsii oikeutusta sille, että elinolosuhteet kehitysmaissa ovat huonommat kuin ne ovat teollistuneissa maissa. Todellisuudessa tällaista oikeutusta ei ole.

        Oikeasti älykkäät ihmiset ymmärtävät elämän tosiasioita ja lainalaisuuksia sekä oikeudenmukaisuuskysymyksiä laajemmalti kuin mitä tarvitaan silloin, kun ainoina tavoitteina elämässä on aineellisen hyvän, vallan ja sosiaalisen aseman hankkiminen.

      • jep jep
        vain varusmiehet tyh kirjoitti:

        Älykkyys lisääntyy muiden tutkimusten mukaan jatkuvasti, varusmiesten taas tutkimusten mukaan laskee. Tästä on helppo vetää ainut oikea johtopäätös, asevelvollisuuden suorittaa nykyään henkisesti kaikkein heikkolahjaisin aines, alle 70% nuorista miehistä. Asevelvollisten taso ei ole sama asia, kuin ihmisten yleensä.

        Tämä on faktaa, sen tajuaa jokainen vähänkin asioita ajatteleva, joillekin se on liikaa, tästä aiemmat kirjoitukset sensuroitiin.

        USA:ssa taas sotilaiden äö on korkeampi, kuin kansalaisten keskimäärin. Siellä tosin on älykkyystesti hakijoille, Suomessa ei niin tyhmää poikasta olekkaan, jotteiko armeijaan pakolla määrättäisi. Tämä tosiaan selittää tutkimuksen tyhmentymisestä.

      • anna mun kaikki kest
        Vanhainkodin sh kirjoitti:

        Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Meidän tulee löytää syylliset ihmisten tyhmistymiseen ja KIELTÄÄ NE. (

        "Lisäaineita turvallisuustestataan EU:n huippulaboratorioissa 10-15 vuotta, ennen kuin yksikään UUSI lisäaine pääsee markkinoille. Ja päivittäistavarakaupoissa on aina tarjolla LISÄAINEETTOMIA tuoretuotteita, joista LISÄAINEKAMMOISET voivat valmistaa ruokansa alusta asti itse. Ihmiset voivat SIIS VALITA tarkoin testattuja lisäaineita sisältävät puolijalosteet ja jalosteet tai LISÄAINEETTOMAT TUORETUOTTEET.", ASIANTUNTIJAT sanovat!

        En usko tähän. VALINNAN VAPAUTTA EI TULE OLLA. Lisäaineet tulee kieltää kaikilta. Samoin lapsia TYHMENTÄVÄ VAPAA KASVATUS. Lapsille tulee jo pienestä pitäen kertoa

        - mitä tehdä,
        -ketä uskoa ja
        -kuinka KUULUU elää

        Minusta ULKOPÄIN OHJAILU ja PAKOTTAMINEN ovat kaiken A ja O. Internetissä ASIANTUNTIJOIDEN KUULUU kertoa, mitä ihmisten pitää tehdä.

        Meidän tulee valita YHDET JA SAMAT asiantuntijat, JOTKA KERTOVAT, mistä TYHMISTYMINEN JOHTUU. He julistavat, että se johtuu VAIN JA AINOASTAAN lapsille syötetyistä lisäaineista ja VAPAASTA KASVATUKSESTA! Edellinen on AINOA OIKEA MIELIPIDE eikä sitä tule muuttaa tai antaa muuttaa!

        Työskentelen päätoimisesti vanhainkodissa ja tuuraan katkolla.Minusta toivottomiksi luokitellut alkoholistit tulisi määrätä määrättömäksi ajaksi pakkohoitoon. Samoin syömishäiriöiset. PAKOTAMME TYHMÄT AJATTELEMAAN SAMALLA TAVALLA, kuin me viisaat.

        Jos otetaan vaikkapa teoreettinen tapaus, joka on sairastanut syömishäiriötä vaikkapa 15 vuotta, hänet pitäisi määrätä vaikkapa 5, jopa 10 vuodeksi pakkohoitoon, kunnes ymmärtää parantua.

        Itsekin harrastan lempeää pakottamista, kun vielä olin naimisissa ex-mieheni (DI, koneautomaatio) kanssa, pakotin hänet ostamaan itselleni UUDEN AUTON. Verukkeena käytin sitä, että lapsemme tarvitsevat turvallisen auton myös kulkiessaan minun kyydissäni.

        Jätin mieheni, kun hän ei enää suostunut LEMPEÄÄN PAKOTTAMISEEN. Ja ihaillut TOTALITARISTISTA AJATUSMAAILMAANI.

        Toivoo EX-vaimo, 2 lapsen äiti ja vanhainkodin hoitajatar
        Minusta meidän tulee valita mediaan, myös nettiin asiantuntijat, mielellään YHDET JA SAMAT, jotka kertovat, miten kenenkin KUULUU ELÄÄ JA TEHDÄ. Tyhmemmät pitää pakottaa tekemään oikeat ratkaisut ongelmatilanteissa. Liikaa valinnan vapautta ei tule olla.

        Toivoo Ex-vaimo, 2 lapsen äiti ja vanhainkodin hoitajatar

        Tämänkin kommentin tehtailleen nimimerkin kirjoitusten perusteella keskustelualueen nimen pitäisi olla "Typeryys" eikä "Älykkyys".

      • mmmmmmm? kirjoitti:

        Nobel- palkinnon saajien ihonväri ei todista mitään muuta kuin sen, että sen saajat kuuluvat väestönosaan, jolla on sukupolvien ajan ollut varaa sivistää ja kouluttaa jälkeläisiään enemmän kuin esim. mustilla. Se ei millään tavoin todista, että valkoisen rodun ihmisen aivot olisivat kehittyneemmät ja älyllisemmät kuin värillisten. Se kertoo ainoastaan siitä, että valkoiset ovat monien sukupolvien ajan olleet valtaa pitävä rotu, joka on alistanut värillisiä, suorastaan ryöstänyt ja sortanut ja käytännössä estänyt heitä saamasta koulutusta. Sama pätee juutalaisiin, jotka olivat vauraita ja koulutettuja ihmisiä. Mm. tästä syystä saksalaiset halusivat hävittää juutalaisen rodun, koska yksinkertaisesti kadehtivat näiden hyvää sosiaalista asemaa ja toimeentuloa. Lähinnä juutalaisten hyvä tilanne johtui siitä, että heidän elinympäristönsä suotuisan ilmaston alueella ja vanha kulttuurinsa loivat erinomaisen pohjan korkean kulttuurin kehittymiselle silloin, kun esim. kylmässä Pohjolassa vasta asutettiin erämaita, ja kaikki energia tarvittiin hengissä pysymisen taisteluun. Mutta elintason noustessa joka puolella maailmaa näkyy sama ilmiö, eli älykköjä ja neroja löytyy kaikista sellaisista kansoista, joissa lapsille pystytään tarjoamaan kunnollinen koulutus. Aivoissa on kyllä varaa, kunhan eliolosuhteet saadaan kuntoon.

        Mitä potaskaa. Juutalaisetko ovat niitä sortajia. Heitä ei koskaan ole sorrettu. Sorto ei selitä mitään. Se on puhdas kehäpäätelmä, jossa lopputulos selitetään aina sorrolla. Miten ihmeessä Euroopan juutalaiset elivät erilaisessa ympäristössä kuin muut eurooppalaiset?

      • p-arvon merkitys
        p-arvo kirjoitti:

        Intin testi on vain 1/3 kuvioita. 2/3 on päässälaskua ja sanastoa. Vaikka olisit kuinka älykäs, niin ilman nopeaa opeteltua laskutaitoa tai sanaston tuntemista ei pärjää.

        P-arvo ratkaisee paljon yksilön menestyksen kannalta.

        Mitä korkeampi p-arvo, sitä todennäköisemmin päätyy armeijassa johtotehtäviin ja sen myötä jatkaa vastaavissa tehtävissä myös siviilissä.

        P-arvo on siis yksilön tulevaisuudelle paljon tärkeämpi arvo kuin ÄO. Unohtakaamme siis ÄO ja keskittykäämme ainoastaan P-arvojen mittaamiseen.

      • laskutaito?
        jep jep kirjoitti:

        USA:ssa taas sotilaiden äö on korkeampi, kuin kansalaisten keskimäärin. Siellä tosin on älykkyystesti hakijoille, Suomessa ei niin tyhmää poikasta olekkaan, jotteiko armeijaan pakolla määrättäisi. Tämä tosiaan selittää tutkimuksen tyhmentymisestä.

        70% nuorista miehistä (eli kaikkein heikkolahjaisin aines) suorittaa asepalveluksen.
        70% nuorista miehistä on heikkolahjaisia.
        50% nuorista miehistä on keskimääräistä älykkäämpiä.
        Tämä 70% sisältää osan siitä 50% älymystöstä.
        Kriteeri älykkyydelle on siis, että kuuluu korkeimpaan 30% osuuteen. Silloin ei ole käynyt armeijaa!!!

    • Pisto sydämessä

      Olin varusmies vuonna -98, minkä jälkeen varusmiesten älykkyys siis lähti laskuun. Sorry puolustusvoimat... en vain jaksanut olla seurananne pidempään.

      • anonyymi__

        Vastaus ap:lle:

        JOS OLISIT LUKENUT SEN JUTUN KUNNOLLA NIIN SIINÄ OLISI SELITETTY JUURTA JAKSAIN MIKSI TÄLLAINEN TULOS ON TULLUT, ÄLÄ VEDÄ LIIAN NOPEITA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ!!!!

        Ja sitten oikeaa asiaa: Yksi teoria ÄLYKKYYDEN NOUSUUN on kulttuurin muokkautuminen, juuri telkkareiden,. TIETOKONEIDEN ja muiden YLEISTYMINEN. Ei siis päinvastoin. Myös aiemmin heikko terveys ja olot ovat lannistaneet ihmisten kehittymistä ja olojen parantuessa älykkyys on noussut. Parempi ravinto, koulutus ja elinolot nostavat älykkyyttä.

        Älykkyyden alentumisesta ei ole täyttä varmuutta, vaan todisteet ovat hajanaisia ja ristiriitaisia ja joskus sattumaa. Tosin muutokset hyvinvoinnissa huonompaan suuntaan voivat aiheuttaa älykkyyden keskiarvon laskemiseen. Yksi teoria tyhmenemiseen on se, että korkeakoulutetut saavat vähemmän lapsia kuin heikommin koulutetut, joka voi vaikuttaa älykkyyden perinnöllisyyteen. Sitä paitsi tyhmentyminen tapahtuu pienemmässä mittakaavassa kuin Flynnin efekti, eli ihmiset ovat enemmän älykkäitä kuin ennen ja tyhmenemistä tapahtuisi vähemmän kuin nyt on jo saatu älykkyyttä lisättyä.

        Toiseksi: älykkyystesteissä pärjäävät eivät välttämättä pärjää elämässä parhaiten, joten onko tyhmenemisellä sinänsä niin suurta vaikutusta? Älykkyyslukuihin vaikuttaa myös niin moni tekijä, että tällaista tyhmentymistä on vaikea arvioida.

        Jne. jne.

    • laskimet laskee

      Armeijassa pällitestissä mitataan mm. päässälaskutaitoa mikä on rapistumaan päin mukana kulkevien laskimien takia. Mitään ei viitsitä laskea päässä kun sama hoituu puhelimella

      • MiksiTeet??

        pluslaskun tekeminen oikein ei implikoi älykkyyttä, älykkyyttä on rakentaa masiina joka laskee äärettömästi pluslaskuja oikein:)

        tyhmä paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä...
        pällitesti on vaan ajastaan jäänyt jälkeen

        psykologien "äly" ei pysy netin aiheuttaman kulttuutivallankumouksen perässä
        nykyään kuka tahansa voi oppia mitä tahansa, kiitos netin.

        kyse on motivaatiosta ei älystä
        mikä ihmistä sitten motivoikin??

    • 6666666

      Kuudes!!!

    • sosiologi.

      Älykkäät tekee vähemmän lapsia, kun taas tyhmemmät elää tuilla ja lisääntyy. Lisäksi maahanmuutto Afrikasta ja Lähi-idästä alentaa älykkyystasoa.

      Myös arvostus koulutusta kohtaan on laskenut, ja käytöshhäiriöt ovat samalla lisääntyneet.

    • aefy

      Onko armeijan käyminen tai armeijan leivissä oleminen yleensäkään merkki älykkyydestä?

      • Juuri näin!!

        Älykkäimmät eivät käy armeijaa. Tai voisiko sanoa, viisaimmat.

      • Itku ja poru
        Juuri näin!! kirjoitti:

        Älykkäimmät eivät käy armeijaa. Tai voisiko sanoa, viisaimmat.

        Niin ne latvajaakot, joilla ei henkinen kantti kestä edes normaalia elämää!

    • Sattumia Ei Ole

      1. Prosessoitu ruoka, lisäaineet, ravintoaineiden puute.
      Roskaruoka tekee ihmiset todistetuksi tyhmemmiksi, sama vaikutus kaupan "ruoalla".

      2. Televisio. Erityisesti mainosten katselu. Televisio aivopesee ihmisiä, eikä porukka edes tajua sitä. Tai sitten niitä ei vaan kiinnosta.

      Kaikki myrkyt ylipäänsä tuhoavat fyysistä ja henkistä terveyttämme, eli lääkkeet, rokotteet, kemikaalit..

      Mikään tästä ei ole sattumaa. Eräät tahot hyötyvät siitä, että ihmiset on tyhmiä ja sairaita.

      • luglug

        Ei kai joku vielä katso telkkaria?

    • No intti...

      Eiköhän se ole intissä älykästä olla tyhmä, jotta ei VAAN MISSÄÄN TAPAUKSESSA joudu jäämään enemmäksi kuin 6 kuukaudeksi.

    • Jööteri

      2-piippuinen juttu. Toisaalta voi tyhmentää mutta Tietoisuuden evoluutiossa Internetillä on huomattava rooli.

    • Aidosti viisas ;)

      "Laiska paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä!"

      Tuo pätee myös maallisen viisauden turhaan ja vaivalloiseen tavoitteluun. Viisas jättää sen kokonaan poliitikkojen huoleksi ja sen maukkaat hedelmät näemme erityisesti tämän nykyisen hallituksen aikaansaannoksissa ;)

      Buah-hah-hah-haa!

    • Korvaskolioosi

      Kauneus on katoavaista mutta rumuus lisääntyy

    • selvä kuin pläkki

      Oman arvioni mukaan tämä johtuu siitä, että ns. "tyhmempi" osa väestöstä lisääntyy nopeammin kuin ns. "älykäs" osa väestöstä. Jos katsotte tilastoja, voitten havaita, että esim. ammattikoululaiset tai kouluttamattomat perustavat perheen paljon nuorempana kuin korkeasti koulutetut henkilöt. Koulutustaso taas usein kulkee käsi kädessä älykkyyden kanssa. Vähemmän älykkäät yksilöt eivät pääse korkeakoulutukseen ja älykkäät harvemmin jättäytyvät sen ulkopuolelle. Tästähän on vääjäämätön seuraus se, että tyhmyys lisääntyy, koska vähemmän älykkäitten määrä lisääntyy nopeammin kuin älykkäitten. Ja älykkyys periytyy, jos ei geeneissä, niin kulttuurisen pääoman muodossa.

      Ja tämä kommentti EI tahdo sanoa, että kaikki ammattikoululaiset ovat vähemmän älykkäitä, tai korkeasti koulutetut älykkäitä. Monet älykkäät ihmiset haluavat tehdä myös jotakin käsillään, vaikkapa ryhtyä parturi-kampaajaksi tai automekaanikoksi. Toisaalta korkeakouluopiskelu ei aina vaadi älykkyyttä, jos on kyseessä esim. luovat alat.

      • amiskundi

        Älykkyys ja viisaus ovat kaksi eri asiaa. Lähes kuka tahansa voi istua pitkään koulunpenkillä, jos persaus vaan kestää.

    • fakta..

      Netin ansiosta ihmisten tietomäärä on lisääntyny 20 vuodessa enemmän ku sitä ennen 2000 vuodessa.

      • laiskat aivot

        Se tietomäärä ei vain ole ihmisten päissä, vaan siellä netissä... Ennen se oli nimeomaan ihmisten päissä. Voi olla että tämäkin on tyhmistänyt, kun ei tarvitse käyttää muistiaan. Aivot laiskistuvat.

    • tuskin netti syynä

      Luulisin että suurin syy löytyy hyvinvointivaltiosta ja lääketieteen kehityksetä. Ihmisrotu (kuten kaikki muutkin eläinlajit) on pitkään kehittynyt siten että vain vahvimmat ja/tai älykkäimmät selviää ja jatkavat sukuaan. Kun länsimaissa on alettu pitämään huolta myös niistä heikoimmista, myös niiden geenit ovat jatkaneet seuraavaan sukupolveen. Lisäksi lääketiede on antanut kaikille melko yhtäläiset mahdollisuudet elämässä selviytymiseen ja suvun jatkamiseen.

    • 60 lukunen

      Kyllä joka päivä näkee näitä mitkä ei suoriudu edes yksinkertaisemmista asioista,siis niistä mitä jo kouluikäiset osasivat -70 luvulla ja ihan luonnostaan omalla järjellä.

    • yhdys sana

      Ja enää ei edes osata kirjoittaa. Ei osata yhdyssanoja, ei osata käyttää pilkkuja, eikä isojen kirjaimien käytöstä tunnuta tietävä mitään...

      • nipottajaurpolle

        ja joku vielä jaksaa urputtaa tuollaisesta merkityksettömästä asiasta. no kaikenlaisia urpoja tähän maailmaan tosiaan mahtuu....

      • 12+2
        nipottajaurpolle kirjoitti:

        Niin kuten luku- ja kirjoitustaidottomia "koulutettuja" ihmisiä.

      • qaszx
        nipottajaurpolle kirjoitti:

        ja joku vielä jaksaa urputtaa tuollaisesta merkityksettömästä asiasta. no kaikenlaisia urpoja tähän maailmaan tosiaan mahtuu....

        Miten kirjoitustaito vaikuttaa älykkyyteen? Onko suurin osa Amerikkalaisista tyhmiä sen takia kun eivät osaa lukea tai kirjoittaa?

    • poijloiyhjjgvjkkhj

      Yleensäkin viihde-elektroniikka laiskistaa ja tyhmentää. Joo oli 80-luvullakin jo commodoret, nintendot yms. muttei niitä hakattu 20 tuntia päivässä.

    • GMO-USA-Monsanto

      Ei , vaan ravinnon köyhyyden takia.

      • mmmbvguuytguuhfgyujj

        Joo ennen, sotienkin aikaan ja jälkeen, kun vedettiin niin monipuolista pöperöä. Kyllä pettuleipä nostaa äo:ää.

      • gergrtgggggggggggerg
        mmmbvguuytguuhfgyujj kirjoitti:

        Joo ennen, sotienkin aikaan ja jälkeen, kun vedettiin niin monipuolista pöperöä. Kyllä pettuleipä nostaa äo:ää.

        Tyhmä olisi kuollut nälkään jo kolme vuotta aiemmin, älykkäät sinnittelivät ja auttoivat tovereitaankin.

        Nykyään huono ruoka ei erottele älykkäitä ja tyhmempiä ihmisiä. Sairaita hyysätään neuvolassa ja kehnoimmatkin saavat sossulta rahaa elääkseen. Ei tule samaa valintapainetta.

      • luglug
        gergrtgggggggggggerg kirjoitti:

        Tyhmä olisi kuollut nälkään jo kolme vuotta aiemmin, älykkäät sinnittelivät ja auttoivat tovereitaankin.

        Nykyään huono ruoka ei erottele älykkäitä ja tyhmempiä ihmisiä. Sairaita hyysätään neuvolassa ja kehnoimmatkin saavat sossulta rahaa elääkseen. Ei tule samaa valintapainetta.

        Asia ei ehkä ole noin yksinkertainen eikä valintapaine todellakaan vaikuta noin nopeasti.

    • E951 is poison

      Olisiko vaikka haitallisten lisäaineiden lisääntyminen.

      Yksi merkittävä aine jota lapset/nuoret kuluttavat mm. coca-colan yhteydessä, coca-cola zero, pepsi max jne. on aspartaami, joka on ihmistä tyhmentävä hermomyrkky, sen koodi limsapulloissa ja mehuissa on muuten E951.

      Aspartaamin lobbasi lävitse Irakin sodan arkkitehti Donald Rumsfeld.

      http://www.rense.com/general37/ddly.htm

      http://www.huffingtonpost.com/robbie-gennet/donald-rumsfeld-and-the-s_b_805581.html

      http://drbenkim.com/articles-artificialsweeteners.html

      http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2012/11/07/aspartame-causes-blood-cancer.aspx

      • ZeroNero

        Miten mun aö vain kasvaa ,mitä enempi mä zerocolaa juon .
        Ja nyt en puhu pienistä määristä....
        Mutta luutavasti joku lääketehtaiden tai muidentahojen maksettu tutkimus haluaa sanoa että hyshys . Ei saa kyseenalaistaa Ihmisen pitää olla tyhmä. Muuten se keksii miten pääsee rahaosingoille...

      • Vanhainkodin sh

        Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Meidän tulee löytää syylliset ihmisten tyhmistymiseen ja KIELTÄÄ NE.

        "Lisäaineita turvallisuustestataan EU:n huippulaboratorioissa 10-15 vuotta, ennen kuin yksikään UUSI lisäaine pääsee markkinoille. Ja päivittäistavarakaupoissa on aina tarjolla LISÄAINEETTOMIA tuoretuotteita, joista LISÄAINEKAMMOISET voivat valmistaa ruokansa alusta asti itse. Ihmiset voivat SIIS VALITA tarkoin testattuja lisäaineita sisältävät puolijalosteet ja jalosteet tai LISÄAINEETTOMAT TUORETUOTTEET.", ASIANTUNTIJAT sanovat!

        En usko tähän. VALINNAN VAPAUTTA EI TULE OLLA. Lisäaineet tulee kieltää kaikilta. Samoin lapsia TYHMENTÄVÄ VAPAA KASVATUS. Lapsille tulee jo pienestä pitäen kertoa

        - mitä tehdä,
        -ketä uskoa ja
        -kuinka KUULUU elää

        Minusta ULKOPÄIN OHJAILU ja PAKOTTAMINEN ovat kaiken A ja O. Internetissä ASIANTUNTIJOIDEN KUULUU kertoa, mitä ihmisten pitää tehdä.

        Meidän tulee valita YHDET JA SAMAT asiantuntijat, JOTKA KERTOVAT, mistä TYHMISTYMINEN JOHTUU. He julistavat, että se johtuu VAIN JA AINOASTAAN lapsille syötetyistä lisäaineista ja VAPAASTA KASVATUKSESTA! Edellinen on AINOA OIKEA MIELIPIDE eikä sitä tule muuttaa tai antaa muuttaa!

        Työskentelen päätoimisesti vanhainkodissa ja tuuraan katkolla. Minusta toivottomiksi luokitellut alkoholistit tulisi määrätä määrättömäksi ajaksi pakkohoitoon. Samoin syömishäiriöiset. PAKOTAMME TYHMÄT AJATTELEMAAN SAMALLA TAVALLA, kuin me viisaat.

        Jos otetaan vaikkapa teoreettinen tapaus, joka on sairastanut syömishäiriötä vaikkapa 15 vuotta, hänet pitäisi määrätä vaikkapa 5, jopa 10 vuodeksi pakkohoitoon, kunnes ymmärtää parantua.

        Itsekin harrastan lempeää pakottamista, kun vielä olin naimisissa ex-mieheni (DI, koneautomaatio) kanssa, pakotin hänet ostamaan itselleni UUDEN AUTON. Verukkeena käytin sitä, että lapsemme tarvitsevat turvallisen auton myös kulkiessaan minun kyydissäni.

        Jätin mieheni, kun hän ei enää suostunut LEMPEÄÄN PAKOTTAMISEEN. Ja ihaillut TOTALITARISTISTA AJATUSMAAILMAANI.

        Toivoo EX-vaimo, 2 lapsen äiti ja vanhainkodin hoitajatar

    • 0987654321

      Tässä mietin miten tuota älykkyyttä intissä on mittailtu, itse kun siellä olin niin tehtiin alussa "haluatko olla kukka kukkakauppias" testit muttei muita.

      Ei pysty käsittämään miten jotkut peruskoulun käyneet ihmiset eivät esimerkiksi osaa kerto- tai jakolaskua, edes välttävää englantia yms..

    • kolutus paketti

      koulun käyntikin tyhmentää kun kaikki on valmiina se vain opetellaan ulkoa kokeisiin. säveltäjä toivo kärki sanoi aikoinaan että itse oppineet ovat oppineita muut ovat opetettuja.

    • mikroaallot

      Onpas typerä logiikka avaajalla, että kun internetin käyttö on lisääntynyt, niin tyhmyys on lisääntynyt.

      Mikähän on lisääntynyt enemmän kuin internetin käyttö vuodesta 1997, vastaus on kännykän käyttö.

      Vuosi 1997 oli kulminaatiopiste, jolloin suomalaiset alkoivat ostamaan räjähdysmäisesti kännyköitä itselleeen, eli jokaisella piti olla kännykkä sen jälkeen.

      Kännykän mikroaaltosäteily on kiistämätön ja kun tuota mikroaaltolähetintä on pidetty korvan vieressä, niin voihan se tyhmeentää ihmisiä.

      • 11+1

        Juuri se on syynä. 1997 monilla oli jo parin vuoden kännykänkäyttö takana. Mikroaaltosäteily vaikuttaa jotenkin sillä tavalla, että monitasoinen ns. 'viisas' ajattelu käy vaikeaksi. Ihmisen ajattelu pyrkii pinnaltumaan reaaliaikaiseen hetkeen ja se tapahtuu niiden yleisten totuuksien puitteissa, joita media ja tunnetut auktoriteetit syöttävät. Tietynlainen kerroksellinen, syvä ajattelu ei onnistu. Kriittinen pohdinta ja ymmärrus asioiden ja ilmiöiden moniulotteisuudesta katoaa.

        Monitasoinen, eri tekijöiden keskinäisten vaikutussuhteiden samanaikainen ymmärtäminen, ei onnistu nykyihmiselle kuten ennen onnistui, näin uskallan sanoa. Kysymys ei ole pelkästään kärsivällisyyden ja ajan puutteesta, vaan kyky sen tyyppiseen moniulotteiseen hahmottamiseen on hävinnyt. Ajattelu ikäänkuin madaltuu, siitä tulee suoratoistoajattelua, ihminen pohtii vain sitä mikä tulee reaaliaikaisessa hetkessä mietittäväksi.

        Kriittisyyden määrä 'virallisiin mediatotuuksiin' nähden vähenee siitä syystä, että ihminen ei mieti vaihtoehtoisten totuuksien mahdollisuutta, juuri siksi että se vaatisi monikerroksista asioiden vertailua ja ennakkoluulotonta pohtimista: aivotoiminta pitäisi viedä ulos suoratoistosta monimutkaisten logiikoiden alueelle.

        Varsinkin yhteiskunnallisissa asioissa eri näkökulmien laaja-alainen vertailu ei näytä monelle onnistuvan. Mielipiteet muodostetaan tuosta noin vaan, pinnallisen informaation pohjalta, mutta valitettavasti nämä pinnallisesti muodostetut mielipiteet ovat monen kohdalla järkkymättömiä. Ajattelu muotoutuu median tarjoaman, raakasti yksinkertaistetun ja kapeakatseisen maailmankuvan mukaiseksi, niiden reunaehtojen puitteisiin, joita se vyöryttää ihmisten tajuntaan. Mikroaaltosäteilyn tyhmentämä ihminen suhtautuu kritiikittömästi totuutena sellaiseen mielikuvamanipulointiin, jolle lähes jokainen olisi nauranut vielä 20 vuotta sitten.

        Luulisin että mikroaaltosäteilyn vaikutuksia vastaan pystyy kamppailemaan ja kompensoimaan tätä ongelmaa, jos tunnistaa ilmiön ja tämän seurauksena osaa keskittyä kyseenlaistamaan ns. yleisiä totuuksia, eli tyhmistävää uutis- ja viihdetarjontaa: tutkii ja miettii itse mahdollisimman paljon monimutkaisia mekanismeja maailman tapahtumien taustalla jne.

        Siis: voimakas aivojen rasittaminen nimenomaan laajoilla yhteiskunnallisilla kysymyksillä pystyy eliminoimaan mikroaaltosäteilyn tyhmistävää vaikutusta, joka toki kohdistuu kaikkiin ihmisiin. Aivojen rasittaminen millä tahansa asioilla lienee hyväksi, mutta luulisin että jos keskittyy vain johonkin kapean sektorin teknisiin asioihin tms., niin tyhmistymisilmiö saattaa kuitenkin ilmetä muissa, laajempien kokonaisuuksien asioissa. Lisäksi voi olla synnynnäisiä yksilöllisiä eroja siinä, kuinka altis on mikroaaltosäteilyn vaikutuksille, mutta sitä ei voi tietää.

    • Näin on

      Nettihän on mahdollistanut kaikenlaisten "hörhöjen" esiintulemista outoine keskusteluineen , webbikameroineen jne.. Hekin voisivat tehdä järkevämpääkin netin sijasta, mutta tää on tätä nykyaikaa.

    • Kyllä, koska kaikki keskittyvät typeriin juttuihin ja hölmöilyyn netissä ja sosiaalimediassa. Internet on käsittämättömän hyvä mahdollisuus viisastaa itseään ja kerätä tietoa, jos sitä käyttää oikein.

    • Idiottare

      Mistään ravinnosta johdu.Minä syön erittäinkin terveellisesti ja ravitsevasti ja olen ihan hel-etisti ollut netissä 10 vuotta.Tunnen sen joka päivä ihmisten kanssa että mulla on vaikeuksia toimia ihan oikeasti heidän kanssaan.Aivan eri tavalla kuin ennen.Netti tappaa aivosiluja tai jtn.Olen kirjoittajan kanssa täysin samaa mieltä.Olen muuttunut ihan aasiksi.Vaikea luopua koneesta vaikka tiedostan sen heikentävän ajatteluani..

    • No Nerds

      Ei tuo vuosi 97 oikein vakuuta, kun Internet oli huomattavasti TV:tä vähemmän suositumpi ja TV ollut suosittu jo 60-luvulta asti. Uskon enemmän älykkyysgeenien rapautumisteoriaan. Vuoden -97 varusmiehet ovat kai syntyneet noin vuonna -79, olisiko sosiaaliturva ollut tuolloin huipussaan? No oli. Monilla nettipalstoillahan (Esim sinkut) pyörii teoria naistan parinvalinnasta. Kun valtio toimii elättäjänä ja viimekädessä aviomiehenä, on nainen vapaa valita miehekseen ei sen parhaan elättäjän vaan sen joka saa parhaat kutinat alapäässä.

      • silikonivalinnat

        Näin silikonirintojen ja -takapuolien aikakautena myös miehet tekevät huonoja valintoja. Eli siis valitsevat herkästi naisia pelkän silikonin perusteella ja kaikkihan sen tietää että mitä enemmän silikonia sitä vähemmän aivosoluja.

      • No Nerds
        silikonivalinnat kirjoitti:

        Näin silikonirintojen ja -takapuolien aikakautena myös miehet tekevät huonoja valintoja. Eli siis valitsevat herkästi naisia pelkän silikonin perusteella ja kaikkihan sen tietää että mitä enemmän silikonia sitä vähemmän aivosoluja.

        Hehe, totta tuokin :-)

    • eiliikaaälyä

      En olisi niinkään huolissani älykkyyden laskusta kuin yleisestä motivaation puutteesta ihmisillä. Mikään ei kiinnosta, ollaan ikävystyneitä ja sitten haetaan BB-taloon.

      Ei ihmisen tarvitse olla mikään huippuälykäs enää, älykkyyden piikki on saavutettu, vähempikin riittää, katsokaa vain ympärillenne, mihin on tultu...

      • en ymmärrä

        Ja sama homma kuullun ymmärtämisessä kykyjään.

    • tiiänsyyn

      Syyttäkää WIkipediaa! :D Kun sieltä tarvitsee aina koulussa kopioida kaikki tehtävät!!!!

    • kerty

      Atomivoimaloista ulosvuotavat säteilyt tuhoavat aivosolujakin ja senvuosksi älykkyys laskee! Vuoteen 1997 älykkyyden nousu perustui lyijyn käyttöön autojen polttoaineiden lisäaineena, joka muodosti ympäristöön säteilyiltä suojaavan kerroksen, joka suojasi ihmisten elämää, soluja. Lyijyä käyttivät vuoteen 1995 ja suojaava vaikutus poistui sadeveden huuhtoessa ympäristöä kahdessa vuodessa eli vuoteen 1997, jolloin tuo rappeutuminen alkoi. Koululaisten päässälaskutaitokin vähenee ja trendin mukaan nollautuu vuoteen 2017. Joku suomalainen nuori oli nähnyt näyn v. 1972, että atomivoima tuhoaa ihmiskunnan 45 vuodessa eli vuoteen 2017. Ja on lehdissä ollut monia ihmistilastoja, joissa tuo trendi on näkynyt ihmisten loppuna. Ja jotkut ovat nähneet unia ja näkyjä samasta vuodesta jonakin loppuna.
      Uskoisin, että atomiviomaoiden sulkeminen antaisi ainakin lisäaikaa,vaikka maapallon kalliot ovat saastuneet nuista atomivoimaloista
      vuotavista säteilyistä!
      Herätkää, atomituli riehuu!!!

      • kerty

        Atomivoimaloista ulosvuotavat säteilyt tuhoavat aivosolujakin ja senvuosksi älykkyys laskee! Vuoteen 1997 älykkyyden nousu perustui lyijyn käyttöön autojen polttoaineiden lisäaineena, joka muodosti ympäristöön säteilyiltä suojaavan kerroksen, joka suojasi ihmisten elämää, soluja. Lyijyä käyttivät vuoteen 1995 ja suojaava vaikutus poistui sadeveden huuhtoessa ympäristöä kahdessa vuodessa eli vuoteen 1997, jolloin tuo rappeutuminen alkoi. Koululaisten päässälaskutaitokin vähenee ja trendin mukaan nollautuu vuoteen 2017. Joku suomalainen nuori oli nähnyt näyn v. 1972, että atomivoima tuhoaa ihmiskunnan 45 vuodessa eli vuoteen 2017. Ja on lehdissä ollut monia ihmistilastoja, joissa tuo trendi on näkynyt ihmisten loppuna. Ja jotkut ovat nähneet unia ja näkyjä samasta vuodesta jonakin loppuna.
        Uskoisin, että atomivoimaloiden sulkeminen antaisi ainakin lisäaikaa,vaikka maapallon kalliot ovat saastuneet nuista atomivoimaloista
        vuotavista säteilyistä!
        Herätkää, atomituli Riehuu!!!

      • zzzzxxxxxxxxx

        Pitäisi nyt sen verran tietää että maaperä, avaruus, ilmakin säteilee luonnollisesti eikä ydinvoimaloiden takia. Sitäpaitsi lyijy on huomattavasti haitallisempaa kuin luonnollinen taustasäteily.

    • Nasusetä

      Tästä Nasse setä on hyvin, hyvin vihainen.

    • Atomituli riehuu

      "Haureus ja viini ja rypälemehu vievät järjen." (Hoosea 4:11)

    • itestäänselvää

      Tottakai 1990-luvulla alkaneen ei-työperäisen maahanmuuton aikaansaama varusmiesaineksen heikkeneminen näkyy testeissä.

    • äo 138

      Mitä väliä sillä on kuinka älykkäitä varusmiehet keskimäärin ovat, ei mitään! Riittää, kun 10% niistä on normaaliälyisiä, niin nistä tehdään johtajia. Muut menevät mukana kuin pässit narussa eli tekevät just mitä käsketään. Niinhän armeijassa aina on tehty. Ei siellä tarvitse mitään ajatella, antaa alikessujen ja kapiaisten ajatella!!!
      Ylipäätään koko maailmassa riittää, kun 5 % ihmisistä on normaaliälyisiä tai hieman sen yläpuolella. Ei tietokoneiden käyttäjien tarvitsekaan olla älykkäitä, riittää, kun niiden suunnittelijat ja ohjelmistojen suunnittelijat ovat.

    • 2+1

      Itse tahallaan feikkasin sen testin alakanttiin etteivät ainakaan aukkiin lähetä.

    • 20+8

      Sanallisessa ja päässälaskuosiossa varusmiesten taso on laskenut mutta ei niinkään kuviopäättelyssä. Tason heikentyminen kahdessa ensinmainitussa selittyy nuorison opiskelutavoilla ja harrastuksilla verrattuna aiempaan sukupolveen. Kuviopäättely heijastelee parhaiten luontaista älykkyyttä.

    • Kysymys Ei Vastausta

      A: Kertovatko älykkyystestit todella älykkyydestä, mittaavatko ne puoluettomasti eri
      älykkyyden lajeja?

      B: Onko varmaa että ihmisillä olisi edes kapasiteettiä korkeampaan älykkyyteen?

      C: So what?

    • Aikamees Turus

      Uudessa tiede lehdessä ei ole juttua varusmiesten älykkyystestien keskimääristä Ei myöskään kahdessa edellisessä numerossa.
      Epäilet että mitään ei tapahtunut ennen eikä jälkeen -97.
      Näin ovat myös tutkijat todenneet.

      Jossain on ehkä kuitenkin jotain tapahtunut. Tässä saattaa olla harhaan johtavana aika, jota ei heti osata dimensioida. Se on kumma kyllä pituutta, leveyttä ja korkeutta vastaan kohtisuorassa. Aika on 4D ja sitä ei uskota, mutta myöhemmin huomataan että se oli se puuttuva pala.

      Eli arkielämässä yksinkertaistettuna ravintolan pöytään siihen ja siihen kannattaa sopia aika. Samanaikainen aika antaa yhteiset kokemukset, muukin antaa edelleen hauskoja hetkeä, mutta tästä aikavirheestä johtuen eri ihmisten kanssa. Tämä 4d kannatta huimioida. Motto: samanaikaiset kokemukset ovat yhteisesti koettavissa vain samassa ajassa.

    • skuff

      Älykkyysosamäärä on palikkatesti. Loogisuus mitataan sillä. Ehkä netin käyttö madaltaa kyseistä kykyä, sillä se tuo vastaukset valmiina. Ehkä nykypäivän kertakäyttökulttuuri helpottaa elämää ja mitään ei tarvitse korjata vaan voi ostaa valmiina. Koulujen taso on laskenut ja läpi pääsee, jos vain tekee tehtävät ja istuu kiltisti, mikä ei enää ole helppoa kun kuria ei ole olemassakaan eikä ketään kunnioiteta, mikä on älyn tae. Kenties kaikki ei siis ole netin syytä. Netistä löytyy ideoita joita voi kehittää eteenpäin, jos on älykäs, mutta älyttömille se tuo vain mahdollisuuden tumputtaa.

    • m0hamed

      Olipa typerä aloitus!
      Ääööni on 145 ja kävin armeijanm!

    • inretnet ja rpono
    • joo joo

      Armeijan älykyystesti... joo...joo

      Keskimäärin näyttää muutnekin älykkyys pudonneen ja uusavuttommuden nousseen

      • Vähän ryhtiä nuoret

        TOTTA PUHUT !

        Katoin mummomafiia ohjelmaa, kun mummot päättivät auttaa uusavutonta nuorta naista.

        Siellä oli sulassa sovussa lattialla, niin kakkavaipat kuin ruuanjätteetkin, ei näyttänyt olevan juuri jalansijaa latialla, jossa lojui likapyykit ja pestyt sekaisin muun roinan keskellä ja pieni taapero ikäinen lapsi siinä yritti päästä kävelemään.

        Nainen pällisteli vain ilman minkäänlaista häpeän tunnetta, kun mummot alkoivat panna paikkoja kuntoon.

        En ihmettele yhtään jos nykyään otetaan niinpaljon lapsia huostaan, kun äidit vain makaa "tabletti" kourassa, eivätkä eväänsä heilauta edes senvertaa että oman huushollinsa viitsisivät kunnossa pitää.

        Tältäkin oli jo kaksi lasta sijoitettu toisaalle.

    • hmhmh.

      Mutta ne jotka 1997 olivat armeijassa, ovat ollee lapsia 80 luvulla, ennen internetin aikaa.

      Toinen asia on, miten luotettavia armeijan testit ovat. Ainakin minun aikoihin 5 vuotta sitten, osa sanoi tekevänsä pällitestin tahallaan huonosti, jotta välttää johtajakoulutuksen ja pääsee siten ehkä lyhyemmällä palvelusajalla . . .

      Jos joku tekee testin tahallaan huonosti, moniko näin tekee.

    • Totta joka sana

      Aloittaja on täysin oikeassa. Tästäkin viestiketjusta löytyy lukuisia käytännön esimerkkejä.

    • Nämä keskustelufoorumit kehittävät itseajattelua. Täällä voi olla vapaasti omaa mieltä ja harjaannuttaa omaa logiikkaa.

    • Ou Jee. . . . .

      97 tuli hamppu suomeen.... köh köh...

    • wc:n menon aika

      Ennen ihmiset osasivat älykkäästi ratkaista oman elämänsä ongelmia, nyt ongelmien ratkaisuja etsitään Internetistä.
      Monet ovat SOMEN käytöllä syrjäyttäneet oman järjen käytön. Ehkä tulee vielä sekin aika, että pitää netistä katsoa se aika jolloin pitäisi mennä wc:hen?

    • onko säteilyä

      Kännykät ja tukiasemat säteilevät?
      Netti laiskistaa?

    • Osa keinotodeuutta

      Hitlerillä jos ois ollut käytössä netti niin...miten hän oisikaan voinut
      manipuloida,,ja,,syöttää väärää mielestään oikeaa haluamaan tietoa,,saadakseen
      alaisensa halutunmoiseksi heti opetuksensa jälkeen..
      Elkää uskoko kaikkea mitä teille syötetään.

    • Sitä saa mitä tilaa

      Varusmiesten älykkyydestä en uskalla sanoa mitään, koska en tunne asiaa.
      Itselle älykästä / vähemmän älykästä seuraa saa oman valintansa seurauksena. Kokemus arjessa on tärkeä itselle psyykkisesti. Kannattaa valita seuransa :)

    • hälyytyssss

      Ei pelkästään älykkyys ole laskenut, vaan motoriikka on aivan onnetonta, fyysinen kunto rapautunut. Hohhoijjaa kattokaa näitä tulevaisuuden toivoja: olmin värisiä, kukkakeppikäsiä tai plösöjä pizzan purijoita.

      • gugdgas

        Harvoin älykkyys ja himokuntoilu ainakaan ovat kulkeneet käsikädessä, vai ovatko fitness-harrastajat pokanneet paljonkin tiedepalkintoja?

    • Sotilas=Idiootti

      Mitä osaa näytteli varmiesten älykkyysosamäärän keskimääräisessä laskussa se että naisia alkoi 1990-luvulla astua palvelukseen?

    • jaa tykkää

      Ehkäpä sosiaalinen media laskee kilpailuhenkeä ja se aiheuttaa sen, että aivot kuin nukkuu.

    • dummies

      Ehkäpä tyhmentää!
      Tästä on esimerkkinä viime päivien juttu huumeiden salakuljettajasta joka filmasi kaikki salalokeroiden rakentamiset autoon, auton hankkimisen yms. Ei siinä tarvinnut poliisinkaan todisteita etsiä kun kaikki löytyi kaverin elektroniikasta. Vielä sitten somessa kertomaan salakuljetuksesta....

    • Mikäs tutkimus tämä nyt muka on.

      Vielä pari vuotta sitten uutisoitiin varusmiesten älykkyystason nousseen ja puolustusvoimien kehittävän uutta testiä nykyisen p1 kokeen tilalle koska se on nykyisille varusmiehille käynyt liian helpoksi.

    • Henkari Mukaan

      Riippuu tietysti siitä mitä netissä tekee ja millä sivuilla käy ?

    • ei yllätys

      Tähän tulokseen ei ole syynä netti, vaan mamut. Koska mamut sikiävät huomattavasti nopeampaa vauhtia kuin kantasuomalaiset, niin tyhmyys yhteiskunnassamme tulee vain lisääntymään vuosi vuodelta.

      • monta osatekijää

        Ilmiö on todennäköisesti monen osatekijän summa. Alla listaus:

        1. Vähemmän älykkäät lisääntyvät enemmän
        2. Tietoa ei tarvitse muistaa, sen voi hakea (aivot laiskistuvat)
        3. Luonnonvalinta parinvalinnan kautta
        4. Maahanmuutto (useat maahanmuuttajat eivät hallitse testien vaatimaa teor. ajattelutapaa)
        5. Liiallinen Sometus
        6. Haitalliset lisäaineet

        Jos nämä ynnätään, niin vaikutus on selvä.

      • idioottiiiiiiii

        Käyvätkö monetkin mamut arjmeijan?

    • hyvä että tutkittu

      Olen aivan samaa mieltä. Tai siis sanotaanko että käytännön logiikka ja sosiaalisten taitojen vähyys ainakin lisääntyy netin ansiosta. Mitään ei tarvitse itse tehdä/ oivaltaa ja sosiaaliset jutut hoidetaan fb:ssä. Laiskuus lisääntyy myös, ei olla kaukana siitä, että aivan kaiken voi tilata jokapuolelle suomea netistä. Ja juttu eksyi toisten kulttuurien kehumiseen ja toisten haukkumiseen, siihen sanoisin että ongelma ainakin tulossa jokapaikassa missä internet vain on...

    • tyhmätyhmempityhmin

      Tottakai tyhmistää, ja tyhmät istuu eduskunnassa ja hallituksessa ja kaikkein tyhmistyneimmät asettuu ehdolle EU-vaaleissa.

    • nythän EU:ssa ja Suomessa ja Kreikan ja mailman järjestyksen sivu sanoo "TYHMISTÄ TYHMIMMÄN IHMISKUNNAN HISTORIAN ALKANEEN"

    • GIDE
    • Guruddaja

      Ongelma on siinä, että kouluissa on vuosi toisensa jälkeen kevennetty vaatimuksia, kun aikuisilla ei ole mitään otetta lapsiinsa (varsinkaan poikiin), eivätkä laita näitä tekemään kotitehtäviä. Pään rasittaminen tutkitusti kehittää älykkyyttä jonkin verran, toki geenien sallimissa rajoissa. Opiskelu siis kirjaimellisesti lisää älykkyyttä, vetelehtiminen, ES:n energiajuomien juominen ja konsolipelaaminen eivät. Samoin aivojen toimintaan vaikuttaa B-vitamiini, riittävä liikunta ja jopa laajemmin syöminen. Rasvainen ruoka on useammassakin tutkimuksessa alentanut äo:ta jokusen pinnan.

      Laaja ja tunnettu esimerkki aivojen käytön ja älyn välillä tulee kun vertaillaank länsimaisia ja kiinalaisia lapsia. Alussa ollaan kutakuinkin tasoissa, mutta kun kiinalaiset opettelevat tuhannet kirjanmerkkinsä, se on niin vaativa suoritus, että jossain vaiheessa ala-asteikää kiinalaiset menevät johtoon älykkyyden keskiarvossa ja myös pysyvät siellä.

      • Guruddaja

        Toinen melko selvä syy on siinä, että pienituloiset lisääntyvät usein selvästi enemmän kuin suurituloiset. Halutaan sitä myöntää tai ei, suurituloiset ovat keskimäärin älykkäämpiä. Lienee selvää että jos ihmisen "rodunjalostus" menee siihen suuntaan, että tietty, vähä-älyisempi kansanosa lisääntyy suhteessa enemmän kuin älykkäämpi, lapsista todellakin tulee keskimäärin vähä-älyisempiä. Samoin Suomessa yhä suurempi osa nuorista tulee muista maista ja kulttuureista. Osassa näistä maista ja kulttuureista ihmisten keskimääräinen älykkyysosamäärä/koulutustaso ovat pahimmillaan toistakymmentä pistettä alhaisemmat. Esimerkiksi Matti Vanhasen isä tästä puhui ja tulokset ovat aivan totta, vaikka aihepiiri onkin poliittisesti vaikeaksi koettu. Henkseleitään paukuttelevien olisi kuitenkin hyvä muistaa, että länsimaiden teknologinen etumatka (teknologian kehittäjät) eivät ole olleet varsinkaan historiassa keskivertokansalaisia, vaan niitä joilla on yksi tai molemmat älykkyysosamäärää kasvattavista geenimuunnoksista. Toinen niistä syntyi samanaikaisesti maanviljelyn syntymän kanssa ja toinen kun ihmiset alkoivat muodostaa kaupunkeja ensimmäistä kertaa maailman historiassa.

        Tavallinen valkoihoinen ei siis ole mikään ruudinkeksijä verrattuna vaikkapa afrikkalaiseen vastineeseensa. Afrikkalaisilta ja ilmeisesti aboriginaaleilta ainoina maailmassa näitä kumpaakaan muunnosta ei juuri, tai ollenkaan tavata (esimerkiksi USA:n tummaihoisten tilanne voi olla hyvinkin erilainen kanta-afrikkalaisiin verrattuna geenien sekoittumisen takia). Muunnos ei ole valkoisilla/aasialaisillakaan kovin yleinen. Olikohan heitä 5-10% väestöstä(?)

      • väestö
        Guruddaja kirjoitti:

        Niin, mitkään ruudinkeksijät eivät oikein tahdo lisääntyä. Tavalliset pulliaiset ja vähän heikkolahjaisetkin pitävät paljon lapsista ja hankkivat niitä sen kummemmin murehtimatta lastensa tulevaisuutta. Osa ei ole kiinnostunut siitä, miten yhteiskunta toimii ja mihin suuntaan se on kehittymässä. No, ehkä lapsilisien leikkaukset saavat nuo onnellisetkin ihmiset hiukan miettimään ettei mikään ole itsestäänselvää. Ketään ei silti tule jättää pulaan, apua tarvitsee itse kukin välillä.

    • rules, ja kehittyy..

      Hei.

      Luottakaa Darwinismiin ja hänen oppeihinsa.

      Lisäaineiden popsijat, somen suurkuluttajat, oikeasti pieni älyiset, alkoholin suurkuluttajat, tupakoitsijat, säteilyä liikaa saaneet, homot, heterot, vääränväriset, vääräuskoiset, muualta tänne muuttaneet, rikolliset, asepalveluksen käynneet, asepalveluksen väistäneet, seksuaalliseti kieroutuneet, poliisit, poliitikot, matti meikäläiset, vammaiset, ruotsinsuomalaiset, savolaiset, saamelaiset, ne jotka ei selviydy luonnossa vessapaperin loputtua, vanhukset, pitkäaikaistyöttömät, avoliitossa maleksivat, naimisiin joutuneet, lihavat, laihat, opiskelijat, bisnesmiehet, oikeasti työtä tekevät, mepit, turhat julkkikset, köyhät, besserwisserit, pissipäät, naapurin kiukkuiset akat, yleensä naapurit, lemmikkieläimet, metsästäjät, viherpiipertäjät, yms.

      Kyllä luonto korjaa teidät, mutta Suomi-poika senkun porskuttaa, kävi miten kävi.

      Ja piste.

    • Vanhainkodin sh

      Minusta ULKOPÄIN OHJAILU ja PAKOTTAMINEN ovat kaiken A ja O. Internetissä ASIANTUNTIJOIDEN KUULUU kertoa, mitä ihmisten pitää tehdä.

      Työskentelen päätoimisesti vanhainkodissa ja tuuraan katkolla.
      Minusta toivottomiksi luokitellut alkoholistit tulisi määrätä määrättömäksi ajaksi pakkohoitoon. Samoin syömishäiriöiset.
      Jos otetaan vaikkapa teoreettinen tapaus, joka on sairastanut syömishäiriötä vaikkapa 15 vuotta, hänet pitäisi määrätä vaikkapa 5, jopa 10 vuodeksi pakkohoitoon, kunnes ymmärtää parantua.

      Itsekin harrastan lempeää pakottamista, kun vielä olin naimisissa ex-mieheni (DI, koneautomaatio) kanssa, pakotin hänet ostamaan itselleni UUDEN AUTON. Verukkeena käytin sitä, että lapsemme tarvitsevat turvallisen auton myös kulkiessaan minun kyydissäni.

      Jätin mieheni, kun hän ei enää suostunut LEMPEÄÄN PAKOTTAMISEEN. Ja ihaillut TOTALITARISTISTA AJATUSMAAILMAANI.

      Minusta meidän tulee valita mediaan, myös nettiin asiantuntijat, mielellään YHDET JA SAMAT, jotka kertovat, miten kenenkin KUULUU ELÄÄ JA TEHDÄ. Tyhmemmät pitää pakottaa tekemään oikeat ratkaisut ongelmatilanteissa. Liikaa valinnan vapautta ei tule olla.

      Toivoo Ex-vaimo, 2 lapsen äiti ja vanhainkodin hoitajatar

    • Oongelmia aina

      EI TYHMENNÄ AINAKAAN SUOMI24, KOSKA SEN SÄHKÖ POSTIKAAN EI TOIMI.

      • Mikä on ongelma

        Suurin ongelma on venäläinen omistus.

    • En osaa enkä viitti

      Kyllä tyhmentää todellakin.

      Aikuiset, siis jopa 40-vuotiaat ihmiset ovat uskomattoman kädettömiä ja avuttomia nykyään. Kaikki pitäisi kädestä pitäen neuvoa kuin pikkulapselle.

      :)

    • kaikki=3.12*****

      asiahan on niin että älykkyyttä ei mitata äö:lla.

    • Todentaja

      Netti ja eteenkin Facebook todellakin tyhmentää / jälkeenjättää ihmisiä henkisesti.
      Tuo on jokaisen havaittavissa kaikkialla.

    • Oikea rh-koostumus!

      "Rasvainen ruoka on useammassakin tutkimuksessa alentanut äo:ta jokusen pinnan." , kirjoitti nimimerkki Guruddaja

      Mitenkäs kun USEIMPIEN tutkimusten mukaan tietynlaiset RASVAHAPOT, joita on mm. kalan rasvassa ja kasvisrasvoissa ovat suorastaan välttämättömiä aivojen "jouhean" toiminnan kannalta?

      Pitikö sinun kenties kirjoittaa, että ns. kovat rasvat, joissa on tietynlainen rh-koostumus ovat haitallisia AHTAUTTAESSAAN VERISUONIA, mm. aivoissa(?)

    • Geometriset testit

      Länsimaiset ihmiset elävät esim. PALJON RAKENNUKSIA, KAAVAKKEITA ja muita GEOMETRISIA RAKENTEITA sisältävässä yhteiskunnassa. Näin ollen länsimaisilla ihmisillä on kehittyneempi SPATIAALINEN KYKY eli KOLMIULOTTEISUUDEN TAJU.

      Mitä PAREMPI SPATIAALINEN KYKY henkilöllä on, sen paremmin hän pärjää GEOMETRIAA HYÖDYNTÄVISSÄ KUVIOTESTEISSÄ, joilla yhdenlaista älykkyyttä mitataan.

      • 9+10

        Eivät ne kuviot ole kolmiulotteisia. Eikä ongelmana ole niiden kuvioiden hahmottaminen sinänsä vaan niiden muuttumiseen liittyvän logiikan hahmottaminen. Ja eräät Kaukoidän kansat pärjäävät testeissä länsimaalaisia paremmin.

    • Kenties . . .

      Yksi älykkyyttä sivuava asia, mikä meillä nettikansalla voi olla selvästi huonompaa kuin vanhanajan kansalla on keskittymiskyky.

      Netissä usein tehdään monta asiaa yhtä aikaa, luetaan lyhyitä juttuja, luetaan/kirjoitetaan lyhyitä foorumikirjoituksia, kuunnellaan musiikkia, katsotaan koiravideoita, räplätään siinä välissä puhelinta ja sähköpostia.

      Keskittymistä vaativassa asiassa, jos keskittymsien hetkeksi katkaisee, vaikkapa saapuva tekstiviesti, siihen menee tovi ennenkuin sama keskittymisen taso on taas saavutettu.

      Ja keskittymiskyky on taito, joka paranee harjoituksella. Ymmärtääkseni jos sen antaa kokoajan herpaantua, ei opi keskittymään.

      Tästähän oli jossakin mediassa jokin aika sitten juttuakin; nettikansan ihminen ei jaksa keskittyä yhtä hyvin kuin vähemmän älyvehkeitä räpläävä. Jos pällikokeessakin ajatus harhailee, ei ihme, jos tulokset laskee . . .

    • do_the_math

      Oletyeko ajtlleet että tyhmistymisen takana voisi olla GM ruoka? Ensimmäiset manipuloidut tuotteet tuli markkinoille 1994.

    • ImeMunaas

      Internet mahdollistaa myös sen että ihmiset voivat anonyymisti vittuila, herjata, tehdä kunnianloukkauksia helposti joten kun sitä tekee netissä niin se helposti siirtyy arkielämään. Käytöstapoja ihmisille pitäisi opettaa. Ihmiset jos auttaisivat toisiaan, kuuntelisivat, olisivat ystävällisiä ja sympaattisia, se tekisi maailmasta paljon paremman.

      Olen jo keski-ikäinen ja en yleensä kulje baareissa ja pubeissa. Yksi ilta lähettiin vaimon kanssa paikalliseen baariin jossa soitti Blach Sabbath cover bändi. Keikka oli ihan kiva ja sen jälkeen suunnistettiin vielä yhdelle oluelle. Koetettiin paikalliseen rock mestaan. Oven vierellä seisoi nuori mies jolta kysyin: tiedätkö mihinkä asti tämä ravintola on auki? Kaveri mulle tuumasi: Ime sinä munaas. Sellaista on meininki nykyään. En tiedä opettaako, tarttuuko internetissä tehty kommunikaatio myöskin arkielämään? En tiedä.

    • zpii

      97-98 varusmiehet ovat syntyneet 70-luvulla, silloinhan siiryttiin rakentamaan myrkkytaloja. Voisi tutkia, miten kotiasunnon valmistusvuosi (mahdollinen myrkkyperuskorjaus huomioitava) vaikuttaa äo:hon ja terveyteen.
      (Myrkkyvaatteet, myrkkyruoka - eivät varmaan paranna asiaa.)

    Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      75
      3434
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      563
      3229
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      2892
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2082
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      315
      1876
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1865
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1855
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      141
      1477
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1281
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      65
      1270
    Aihe