Petovahinkotarkastajan on oltava selkärankainen ja toimia kuten hänelle kuuluu. Poroa, jota ei voi mitenkään todistaa pedon tappamaksi, ei tule sellaiseksi hyväksyä. Raadon löydyttyä korvausta haluavan on välittömästi ilmoitettava tarkastajalle.
Nimittäin poroja kuolee nälkään ja voimien loppumiseen suurin osa niistä, joista poromies kuittaa petovahinko korvauksen. Myös paljon tehdään pelkästään kynällä, eikä edes tarkasteta asian oikeellisuutta.
Nälkään kuolleita poroja viedään myös tien laitaan, ja näistä kuitataan raha auton alle jääneinä. Samaa raatoa vaihdetaan paikasta toiseen tai viedään metsään pedon tappamaksi.
Auton yliajaman poron täytyisi myös käydä ulkopuolinen katsomassa poromiehen lisäksi. Ja raato on hävitettävä jottei sitä toiseen kertaan käytetä.
Eläinkohtaiset porotuet pitää kohdistaa vain siihen talouteen, jossa perhe asuu. Muualla asuvat poromerkin omistajat, jotka eivät tee työkseen poronhoitoa, täytyy jättää tuen ulkopuolelle. Ja väärin käytösten estämiseksi näissä merkeissä olevia poroja ei saa poromies käyttää hyväksi kuitatakseen tukia.
Moni poromies pyrkii lisäämään lukua näin, useampaan eri merkkiin poroja lukemalla, ja hakee tuet perheensisäiseksi.
Tuki pitää olla kytköksissä teurasporoihin. Ja näistä on oltava selvät dokumentit.
Kuinka suuret rahat liikkuvat tässä väärinkäytössä. Moni poromies hamuaa vain sitä ilmaista rahaa valtiolta näitä mahdollisuuksia väärinkäyttäen. Valehdellen. Kansalaisten veromarkkoja.
Tiukat tarkastukset, kuten maataloudessakin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Eutarkadtaja, vihjaileks että Muonion petoilmoitustentekijä olisi täyttänyt hakemuksia vilpillisesti? Tiäks sie kuka Muoniossa niitä tekkee?
Käykö se tarkastamassa raadot?
Ei niitä perkele seku vain laitella. Meilä kuiten joka poro käyhään kattomassa. Taas joku kylän mies luulee tietävänsä porohommasta jotaki