Voisko joku fiksumpi yrittää selittää tätä:
Oon suhteellisen sosiaalinen ihminen eli viihdyn ihmisten seurassa ja tutustun melko helposti ja usein uusiin ihmisiin. Rakastan ihmisten seuraa.
Ongelmana on kuitenkin se, että en osaa "kiintyä" ihmisiin, en kaverisuhteissa enkä seurustelusuhteissa.
En yleensä liiku kavereitteni kanssa missään, enkä osallistu oikeastaan mihinkään yhteiseen. Tämä ei kuitenkaan johdu ujoudesta vaan pikemminkin siitä, että en tunne erityistä mielenkiintoa tehdä mitään jonkun toisen ihmisen kanssa.
Seurustelusuhteissa tylsistyn aina enkä jaksa osoittaa mielenkiintoa kumppaniani kohtaan.
Inhoan läheisyyttä ja haluan pysyä seurustelusuhteessakin erillään suhteen toisesta osapuolesta.
Samalla, kun käyttäydyn tällä tavalla, haluaisin kuitenkin olla noiden itselleni tärkeitten ihmisten lähellä ja yritänkin osoittaa sitä jollain tavoin. Mutta jos joku "innostuu" ystävällisyydestäni, minua alkaa taas ahdistaa liika lähentyminen ja haluan karkuun koko tilanteesta.
On kuitenkin joitain ihmisiä, joiden läheisyydessä en tunne ahdistuvani niin paljon. Useimmiten nämä ihmiset ovat sellaisia, jotka pysyttelevät tietyn välimatkan päässä, mutta ovat samaan aikaan ystävällisiä.
Mistä tämmönen sekopäinen kiintymys / ei-kiintymys johtuu ?
Oon suhteellisen sosiaalinen ihminen eli viihdyn ihmisten seurassa ja tutustun melko helposti ja usein uusiin ihmisiin. Rakastan ihmisten seuraa.
Ongelmana on kuitenkin se, että en osaa "kiintyä" ihmisiin, en kaverisuhteissa enkä seurustelusuhteissa.
En yleensä liiku kavereitteni kanssa missään, enkä osallistu oikeastaan mihinkään yhteiseen. Tämä ei kuitenkaan johdu ujoudesta vaan pikemminkin siitä, että en tunne erityistä mielenkiintoa tehdä mitään jonkun toisen ihmisen kanssa.
Seurustelusuhteissa tylsistyn aina enkä jaksa osoittaa mielenkiintoa kumppaniani kohtaan.
Inhoan läheisyyttä ja haluan pysyä seurustelusuhteessakin erillään suhteen toisesta osapuolesta.
Samalla, kun käyttäydyn tällä tavalla, haluaisin kuitenkin olla noiden itselleni tärkeitten ihmisten lähellä ja yritänkin osoittaa sitä jollain tavoin. Mutta jos joku "innostuu" ystävällisyydestäni, minua alkaa taas ahdistaa liika lähentyminen ja haluan karkuun koko tilanteesta.
On kuitenkin joitain ihmisiä, joiden läheisyydessä en tunne ahdistuvani niin paljon. Useimmiten nämä ihmiset ovat sellaisia, jotka pysyttelevät tietyn välimatkan päässä, mutta ovat samaan aikaan ystävällisiä.
Mistä tämmönen sekopäinen kiintymys / ei-kiintymys johtuu ?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onko sinulle tapahtunut lapsuudessa/nuoruudessa jotenkin todella traumaattista??? Et pysty luottamaan kenenkään siksi et päästä ihmisiä lähellesi vaikka haluaisit...olet rakentanut kenties ympärillesi muurin?
Myös läheisriippuvuus on sitä, että ei oikeasti päästä ketään lähelle vaan työntää ihmiset kauemmaksi...
esim. alkoholistin lapsen elämä saattaa olla tuollaista.
Lukemattomat petetyt lupaukset...haluaa uskoa, mutta taas saa pettyä joten loppujen lopuksi ei halua enää särkeä sydäntään eikä päästä ketään lähelleen (oikeasti.
mieleeni tuo että olisiko tässä kysymys jostakin läheisriippuvuus ongelmasta kuten sinä "eräs vaan" jo toit esille.
Minulla on ollut myös saman tapaista ongelmaa kuin ketjun aloittajallakin, mutta sen eteen voi tehdä itse paljon parannusta.
Apua siinätapauksessa voi hakea AL-ANON perheryhmästä tai jokin terapia on kohdallaan oli sitten syy mikä tahansa.
Tänään olen vahva aikuinen aviopuoliso ja isä.
Itse nykyään olen hyödyntänyt työssäni kokemuksia läheisriippuvuudesta.
Olen isä neljälle lapselle ja kahdelle sijaislapselle, joten kyllä olen toimeen tullut läheisessä suhteessa. Sijaislapsilla juuri nuo kiintymysongelmat ovat todella häiritseviä. Heidän elämän tausta on alkoholisti äidit. Aina ei elämän kokemukset tarvitse olla pahemmin traumaattisia mutta silti se vaikuttaa lapsen pettymysten kautta suhdehäiriöön ja kyllä syitä on paljon muitakin.
Mielestäni ihmisellä ei ole "parasta ennen päiväystä". Jos valittaa 30 vuotiaana lapsuuden aikaisia ongelmia niin ei ole itse tehnyt ongelma asialle mitään.
Menneisyys on elettyä historiaa ja sen kanssa voi oppia elämään ilman että se häiritsee suuremmin arjen toimintoja. Kokeillen uusia asioita hiljaa hyvää tulee...
Niimpä olen minäkin tuolla Al-anonissa vieraillut ja apua sieltä läheisriippuvuuteeni :) saanut alkoholisti isän lapsena.
Nyt ollessani kahden lapsen äiti en haluaisi siirtää tuota ikävää mallia omille lapsilleni...rakastan lapsiani yli kaiken ja toivon heille mahdollisimmat terveet ja turvalliset eväät maailmalle lähtöön.
Yksin ei kannata ongelmiansa murehtia, kun on noita "ilmaisia" vertaistuki ryhmiä...toinen vaihtoehto on hakeutua ammattiauttajien puheille jne. suosittelen ensin kuitenkin jotakin ryhmää...kuten sanottu;
Yksi sopii toiselle ja toinen toiselle..jos ei ole sinun juttusi ota yhteyttä mielenterveystoimistoon tms. jotta pääset asioista jollekin puhumaan.
Jaksamista sinulle :)
Tunnistin noista kommenteista asioita, jotka voisivat olla syynä tälle käytökselle ( läheisen ihmisen menetys lapsena, pettymykset toisiin ihmisiin esim. entisissä ystävyyssuhteissa, huonot kokemukset jne. ).
Nyt mulla oliskin toinen ongelma, mitä en osaa ratkaista.
Millä tavalla mä opin uuden käytösmallin ja rupean luottamaan taas ihmisiin ?
On tosi vaikeeta vaan alottaa uudenlainen käyttäytyminen yhtäkkiä, kun on tottunut siihen välttelevään ja kaukaiseen ihmissuhdemalliin.
Miten oppii näyttämään välittämisen niille, jotka on sulle tärkeitä ?
Helppo "tie" ei tule olemaan, mutta paraneminen lähtee sinusta itsestäsi...
"yrittänyttä ei lannisteta".
Kokeile jotakin ryhmää mikä sopisi taustaasi:
esim. al-anon = alkoholistien omaiset
mielenterveysongelmaisten omaiset jne. löydät varmaan netistäkin tietoa ainakin Googlen kautta...kunhan löydät jonkun "avain sanan".
Ja jos et tykkää ns. ryhmäterapiasta tms. ota yhteyttä paikkakuntasi mielenterveystoimistoon.
:) Koetahan jaksella!
Kuulut joukkoon ihmisten nokkelien.. Eli pärjäät uusien tuttavuuksien kanssa ja tuut kavereiden kaa jotenkii toimee se on jo hyvä. Aika on sun puolella. Kyllä ne jalat alta lähtee sullakin. Jos oot älykäs saattaa olla yksinäistä
otsikossa kaikki.
Jospa se oletkin sinä? Etsin netistä aivan muuta aihetta ja jotenkin jouduinkin tänne.
Onko tällaiset vastaukset ihmisen auttamista???Jos ei ole mitään sanottavaa, niin jättää sitten kommentoimatta. Itselläni sattuu olemaan kokemusta ihan aidosta psykopaatista, joka käytti myös tällaisia "mukavia" sivuhuomautuksia ja näin paljasti itsensä.
Ketjun aloittajalle toivon kärsivällisyyttä. Hae jotain terapia-apua jos asia kovasti vaivaa sinua. Kyllä se siitä.