Olen kokeillut laittaa ruokaa pakastetusta koiran jauhelihasta.
Siitä syntyy erinomaiset jauhelihapihvit ja lihapullat.
Se sopii myös juhelihakastikkeeksi, pastakastikkeeksi jne.
Paistamiseen ei tarvitse kalliita oliiviöljyja vaan lihasta irtoaa riittävästi rasvaa ruskistamiseen.
Hinta on edullista ja se säilyy hyvin pakastimessa.
Yhdestä pötköstä syntyy neljä viisi poikamiehen liha ateriaa.
Koska lihassa on sidekudoksia ja rasvaa lihapullista tulee meheviä ja maukkaita.
Makua voi säätää mausteilla.
Pullien valmistus on myös helppoa sillä pullat pysyvät hyvin koossa.
Joskus kun on kiire ostan valmiita saman valmistajan lihapullia, sulatan mikrossa ja paistan sellaisenaan pannulla.
Vieläkin nopeampi tapa on tehdä keitettyjä lihapullia, pullat jäisinä kiehuvaan veteen ja 15 min kuluttua sinulla on dieetti lihapullat valmiina.
Koiralle syötän samaa jauhelihaa raakana.
Pötköjen laatu vaihtelee tosin jonkin verran rasvaisuuden suhteen.
Ruokaa koiran ruuasta
34
2777
Vastaukset
- watsii
Hyi helvetti. Kaikkea sitä maa päällään kantaa.
- Hyväk
Älähän riehaannu! Nykyisin lemmikkien ruuat alkavat olla terveellisempiä, kuin ihmisille tarkoitetut.
- OokkoTosissas
Kaikkea sitä maailma maa päällään kantaa, tosiaan.. Kuten kaltaisiasi ihmisiä.
- Peni
Kahdenkympin päivätuloilla ei muuten lihaa syötäisi.
- protskua
Hieno aloitus,
yövuoron piristys!
Valitettavasti itse en syö kuolleita eläimiä (enkä ihmisiä).
Mutta tietysti, jos on tarve syödä lihaa,
kannattaisi etsiä tai itse kasvattaa toukkia,matoja ja hyönteisiä, joissa on paljon proteiinia ja kuituja, lisääntyvät helposti, ei lisäaineita eikä kasvuhormoneita tai ympäristömyrkkyjä.
Kuka muuten syö mausteetonta, raakaa lihaa? Vähän suolaa, pippuria, chiliä, ehkä valkosipulia, etkä huomaakaan syöneesi muutama viikko sitten kuollutta koiraa. - thxfhxfg
protskua kirjoitti:
Hieno aloitus,
yövuoron piristys!
Valitettavasti itse en syö kuolleita eläimiä (enkä ihmisiä).
Mutta tietysti, jos on tarve syödä lihaa,
kannattaisi etsiä tai itse kasvattaa toukkia,matoja ja hyönteisiä, joissa on paljon proteiinia ja kuituja, lisääntyvät helposti, ei lisäaineita eikä kasvuhormoneita tai ympäristömyrkkyjä.
Kuka muuten syö mausteetonta, raakaa lihaa? Vähän suolaa, pippuria, chiliä, ehkä valkosipulia, etkä huomaakaan syöneesi muutama viikko sitten kuollutta koiraa.Aloittaja ilmaisi asiansa vähän epäselvästi: kyse ei ole koirasta tehdystä jauhelihasta, vaan ihan naudan/sian jauhelihasta, joka on tarkoitettu koirille. Tuskin Suomen kaupoista saa koiran lihasta tehtyä ruokaa.
- protskua
Kiinassa ja muutamassa lähivaltiossa koiria hakataan kuoliaaksi, liha murenee ihan ihmisten syötäväksi. Kiinassa kidutetaan mielipidevankien lisäksi karhuja pienissä häkeissä, niitä rääkkäämällä, lääkkeisiin(?) tarvittavaa sappinestettä erittyy enemmän.
Maailman parhaimmat valokuvat-kilpailussa (?) sijoittui kuva, missä pieni kahlittu apina väisteli kouluttajan ruoskaa pienen polkupyörän takana. Olipa kaunis kuva.
Ja aloittajalle: Syö rauhassa koiranruokaa lihanhimoosi! Hyvä, että vanhojen lypsylehmien teurasjätteitä kierrätetään.
Kuinka moni kirjoittajista on käynyt teurastamolla katsomassa tulevia pihvejään? - VeganBadass
Nimenomaan!!
Jos teurastamoissa olisi lasiseinät, kukaan ei söisi lihaa (paitsi ehkä sosiopaatit/psykopaatit/sadistit jne..).
Totuus suomalaisesta eläintuotannosta:
http://www.oikeuttaelaimille.net/ttnet/
https://www.youtube.com/watch?v=zF7Ega_TpZE
Älkää maksako siitä, että joku hakkaa, potkii, kiduttaa ja tappaa eläimiä puolestanne. PYYDÄN - hmhmhm
protskua kirjoitti:
Kiinassa ja muutamassa lähivaltiossa koiria hakataan kuoliaaksi, liha murenee ihan ihmisten syötäväksi. Kiinassa kidutetaan mielipidevankien lisäksi karhuja pienissä häkeissä, niitä rääkkäämällä, lääkkeisiin(?) tarvittavaa sappinestettä erittyy enemmän.
Maailman parhaimmat valokuvat-kilpailussa (?) sijoittui kuva, missä pieni kahlittu apina väisteli kouluttajan ruoskaa pienen polkupyörän takana. Olipa kaunis kuva.
Ja aloittajalle: Syö rauhassa koiranruokaa lihanhimoosi! Hyvä, että vanhojen lypsylehmien teurasjätteitä kierrätetään.
Kuinka moni kirjoittajista on käynyt teurastamolla katsomassa tulevia pihvejään?No höpö höpö! Kuinka vieraantuneita te olette maailmasta?
Itse olen kyllä nähnyt mistä lihat tulee, jo aivan pienenä olen nähnyt kun poroa paloitellaan.
Eläimet syö toisiaan luonnossa, se on aivan normaalia. Samoin on ihminen syönyt eläimiä muutaman kymmenen tuhatta vuotta. Ja ihminen tulee itsekkin elämänsä lopussa jossei jonkin eläimen syömäksi, niin ainakin matojen syömäksi. Hyvä niin, pääsee ravintoaineet uudelleen kiertoon.
Ei se silti tarkoita, että kannattaisin eläinten rääkkäystä. Missään nimessä eläimiä ei saa kohdella huonosti . . .
Niitä ei parhaimpia paloja tottakai käytetään eineksiin ja koiranruokiin sun muuhun. Sehän on hyvä, että hyödynnetään kaikki ekä tuhlata.
Hyönteisistä tosiaan saa paljon proteiiniä. Mutta se nyt on makuasia. Kun ei ole niitä lapsesta asti oppinut syömään, niin vähän hankalaa oppia vanhemmallakaan iällä. Saatavuuskin on vähän huono, saa nähdä milloin tulee markettiin hyönteistiski, mistä saa ostettua grillattuja torakoita. - hmhmhm
VeganBadass kirjoitti:
Nimenomaan!!
Jos teurastamoissa olisi lasiseinät, kukaan ei söisi lihaa (paitsi ehkä sosiopaatit/psykopaatit/sadistit jne..).
Totuus suomalaisesta eläintuotannosta:
http://www.oikeuttaelaimille.net/ttnet/
https://www.youtube.com/watch?v=zF7Ega_TpZE
Älkää maksako siitä, että joku hakkaa, potkii, kiduttaa ja tappaa eläimiä puolestanne. PYYDÄNSiis tuo video on rankasti liioiteltu ja siinä on paljon asioita mitkä eivät edes päde suomeen. Tuo on propaganda / manipulaatio video.
Ei kukaan tilallinen halua, että hänen eläimensä voivat huonosti. Huonosti voivat eläimet ovat myös huonosti tuottavia eläimiä. Sellainenkin käsite on kuin stressiliha; lihasta tulee huonompaa jos eläin on eläessään stressaantunut. Siksi tuottajan kannattaa tehdä eläinten olot niin hyviksi kuin mahdollista. Mutta vaikka kaikki on hyvin, tottakai eläimille toisinaan sattuu ja tapahtuu onnettomuuksia siinä missä ihmisillekkin tapahtuu omassa elämässään ja ikävältähän ne aina näyttää.
Ostakaa suomalaisia tuotteita, niin sillä tuette vähän eettisempää tuotantoa. Täällä ei pumpata eläimiä täyteen antibioottia sun muuta järjenköyhää mitä joissakin maissa tehdään. Vielä parempi jos ostatte luomutuotteita.
Lihansyöntiä ei siis tarvitse lopettaa. Mutta kieltämättä, joidenkin maiden tehotuotanto-olosuhteet ovat sellaisia, että ei itseänikään tekisi mieli sellaista systeemiä tukea.
Toki hyvä, että asia pidetään keskustelussa. Mutta pitäisi pysyä faktoissa.
- ennamittee
Koirien jauheliha tehdään osin teurastusjätteistä ja osin ruhon leikkuusta jäävistä keltuista.
Eli totta se syötävää on.- NamiNami
Samaa pashaa tuntuu olevan valtaosa ihmisillekin tarkoitetuista "laadukkaammista" lihatuotteista...
- työtönsyökyllä
Meillä jäi iso säkki koiran nappeja, kun koiramme kuoli. Kun minä jäin sitten työttömäksi, niin jossakin vaiheessa tuli kokeiltua niitäkin. Nimi on Brit Care ja napit sisältää riisiä ja kalkkunaa.
Haudutan puuron lihaliemeen, niin saa suolan siihen, ja joskus maustan vaihtelun vuoksi ketsupilla.
Tuollainen iso säkki maksaa 53 euroa. Olemme myös kokeilleet markkettien halpaa ruokaa, Luppaa, mutta se on pahanmakuista ei pidä nälkää loitolla, vaikka siitä tulee suuret jätökset. - Varareserviläinen
>...pakastetusta koiran jauhelihasta...
Onko koiraa saatavana Suomessakin? Kiinassa päin taitavat herkutella tuollaisella...
Olin intissä 45 vuotta sitten. Vanhemmillani oli koira, jota oli syötetty niihin aikoihin saakka samoilla pöperöillä joita perhe itsekin söi. Kauppojen eläinruokatarjonta oli paljon, paljon nykyistä suppeampaa, eikä sitä ollut kotiini saakka lainkaan kulkeutunut. Oma tietoisuuteni mokomasta tavarasta oli myös varsin vähäinen.
Lomilla ollessani etsin kostean kapakkaillan jälkeen jääkaapista hiukopalaa. Käteen sattui pötkö mielenkiintoisen näköistä makkaraa. Pitihän siitä ottaa maistiaiset leivän päälle! Melkeinpä ensipuraisulla alkoivat luunsirut rouskua pahaenteisesti hampaissa. Piti katsoa tuotetta tarkemmin – ja koiralle tarkoitettua evästähän se oli!
Sainpahan opetuksen: elintarvikemarkkinat olivat 1970-luvulle päästyä todellakin kehittyneet Suuren Maailman malliin siihen pisteeseen, että lemmikkieläimillekin oli olemassa ikiomaa valikoimaa.- pakkobullaa
Niin ja ihmisetkin voivat syödä lemmikeille tarkoitettuja eväitä. Ei se kovin yleistä ole, mutta sitä tapahtuu kun rahat ei riitä ihmisille tarkoitettuun ruokaan.
- Suomenmieli
Tosiasiassa kuitenkin kuivamuonaa lukuunottamatta saa koiranruoan ostettua edullisemmin sieltä mistä omankin.
- pystykorva
Kyllä ne lemmikeille tarkoitetut ruoat taitaa olla kalliimpia kuin ihmisten sapuskat...
- ylpeyttä
Kaikkea sitä kuuleekin ei oikeesti voi noin huonosti mennä et koiranruokaa pitää syödä... vaik ois työttömänäkin. Onko tullu mieleen hakee kaikkia etuja kuten soskusta ja muualta? Ei suomessa nälkään kuole. En oo ainakaan kuullut et ois kukaan vielä kuollut nälkään. On ruokajonot ja kirkonavut ja sun muut, ite en koskis koiranruokaan johan on oltava jonkinlainen ylpeys itelläänkin, sissos sentään.
- Mökissä
Mikäli saa kuukaudessa käteen 800e, niin kyllä tulee katsottua mistä saisi ruokaa tehtyä kaikkein halvimmalla! Sossuun en lähde, ylpeys se on köyhälläkin (kehoittivat myymään vanhan puutaloni ulkohuussineen, ettei ole omistusta). Ruoka-avut ym. pyörii kaupungissa, bussilla sinne kun on välttämätöntä asiaa toimitettavana, tarvitsisi olla yötä (missä?), jos jonoon menisi!
- opiskelijadieetti
Mökissä kirjoitti:
Mikäli saa kuukaudessa käteen 800e, niin kyllä tulee katsottua mistä saisi ruokaa tehtyä kaikkein halvimmalla! Sossuun en lähde, ylpeys se on köyhälläkin (kehoittivat myymään vanhan puutaloni ulkohuussineen, ettei ole omistusta). Ruoka-avut ym. pyörii kaupungissa, bussilla sinne kun on välttämätöntä asiaa toimitettavana, tarvitsisi olla yötä (missä?), jos jonoon menisi!
Siis mitä, opiskelijana saan kuukaudessa käteen vajaa 500€, eikä kyllä tulisi mieleenkään harkita ruuanlaittoa koiranruuasta:D Varmaankin siis elätät itsesi lisäksi myös muita ihmisiä, jos et saa 800 euroa riittämään muiden menojen lisäksi ihan kunnolliseen ihmisten ruokaan, kun se minultakin onnistuu sillä satasella kuussa, mikä vuokran jälkeen jää käteen. Jos taas elät yksin, niin en ihan ymmärrä.....
- koiranystävä
Itse syön koirani pökäleet niin tulee vielä halvemmaksi. Mitä tuoreempaa sen maukkaampaa! Hyvälle maistuu ja nälkä pysyy poissa.
- 1tätönen
Minä taas teen koirille ruokaa ihmisille tarkoitetusta jauhelihasta ja muista mieluiten tarjouksella olevista suolattomista lihoista sekä broilerista. Ihmisten sika-nautajauheliha maksaa saman verran tai vähemmän kuin tuo koirille tarkoitettu, samoin broilerinkoivet (luiden poisto kylläkin tarkka juttu), ja ainakin tietää varmemmin, mitä lihaa tai muuta tuotteessa on.
- Kasler
Niin no.. Meillä koira syö "ihmisten lihaa".. Miksi ei söisi, jos ja kun possun kasleria saa samaan hintaan kuin "koiran jauhelihaa" - joskus halvemmallakin.
- A.STU.b
itse herkuttelen iltaisin sian korvilla. vahvistaa leukoja ja puhdistaa hampaat. onhan ne hiukan huokeita, näin poliitikon palkalla, mutta eipähän mene rahaa hampaiden hoitokuluihin.
- otaksun
kukapa ajatukset nuo?
- tarjouste
Kyllähän ne samat ainekset on ihmisille naamioitu "makkara" nimiseksi ruuaksi. Ja "jauhelihapihvi" nimiseksi. Niissä on vaan mausteita ja suolaa lisättynä. Saattaapi olla, että tuo
koiran pötkylä on terveellisempää.
Mun koira kyllä eläessään sai ihmisten lihoja. Jotain kasleria, eli possun niskaa saa aika edukkaasti isossa erässä aina välillä. Ja ei kun lihamyllyyn ja jauhelihaksi, tai palasina pakkaseen ja hiljaa hauduttaen nyhtöpossuksi uunissa. - Naksuja_vai_napsuja
Kuinkahan tuo menisi toisin päin? Jos antaisi koiralle samaa p_askaa mitä syön itse. Kakkuja, leivoksia, karkkeja, pitsaa, lihapiirakoita, sipsejä, naksuja, ranskalaisia, .. niin sokeria ja suolaa paljon. Sinappia, ketsuppia. Juu ja viikonloppuna janoon lonkeroa ja olutta, sekä absolud Vodkaa.
Ehkä en olisi näin huonokuntoinen jos eläisin koiraruualla?- hohhoijjaa
Koira-parkasi kuolisi hyvin pian.
- hauhauvufvuf
Kaikkea ne ihmiset kummastelee?
Olin ostamassa Purina koiranruokaa, kun kassalla takanani ollut nainen kysyi oliko minulla koiraa. Miksi ihmeessä muuten ostaisin koiranruokaa, häh? Hetken mielijohteesta kerroin, että ei minulla ole koiraa, vaan olen aloittamassa Purina-dieetin, jälkeen kerran. Vaikkakaan minun ei ehkä kannattaisi, koska päädyin sairaalaan edellisellä ...kerralla, jouduttuani teholle letkuihin. Kerroin naiselle, että dieetti oli kuitenkin tehokas: nappuloita taskuun ja yksi suuhun aina kun on nälkä. Ravitsemuksellisesti täydellinen ja laihduttaa hyvin, aion siis koettaa uudelleen. (Tässä vaiheessa kaikki jonossa olivat tarinani lumoissa.) Nainen kysyi: Jouduitko sairaalaan myrkytyksen vuoksi? Vastasin: Ei, kumarruin nuuhkimaan puudelin perää ja auto töytäisi minua. (Takanani ollut mies meinasi saada sydärin, naurusta.) Parempi siis katsoa mitä minulta kyselee ja varautua vastauksiini. Minulla on kaikki maailman aika keksiä hulluja vastauksia. No, nyt tunnustus: kopioin tämän eräältä toiselta… saa jakaa ja laittaa muutkin nauramaan :-) - hauhau56
Juuri hain kennelrehusta 5kg koiran jauhelihaa, maksoi 10€.
- köyhätalo
Ei koiran ruokaa oikein itse viitsi syödä, täytyy pärjätä kahvilla, tupakalla ja halvimmalla mahdollisella suklaalla. Tölkkikoiranruoka käy kuitenkin hyvin lapsille, kun vähän lisää suolaa, vettä ja vehnäjauhoja pannulle - menee hyvin keitettyjen perunoiden kanssa.
- suklaaon
hyvä juttu. Se pitää nälkää loitolla pidempään, kuin esim. kaurapuuro. Juuri rasvapitoisuutensa tähden.
- HomoSapiens
Oikeat lihansyöjät syövät eläimen kokonaan, mutta ihminenhän onkin pelkkä kasvissyöjä, joka yrittää esittää lihansyöjää. "Oikea mies syö lihaa". Ai sitä ironiaa, kun samojen machomiesten sukukalleuksiin kulkeva verisuoni tukkeutuu lihansyönnin takia -> impotenssi. Ja impotenssi on tietysti esimakua tulevasta sydän- ja/tai verisuonisairaudesta.
Jos haluatte välttää turhat sairaudet ja miehisyytenne rapistumisen, lopettakaa eläinten syöminen, lehmän tissin imeminen jne. - 453o
aiheesta lisää täällä
http://kingwarrior.info/clickjacker-yt
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123810MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782017Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5441617Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851288Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671087Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798