Et ole älykäs, olet oppimiskykyinen.

Oppija

Ihmisen luova äly lienee aikalailla nolla. Ihminen ei keksi mitään täysin uutta vaan pystyy ainoastaan oppimaan ja yhdistelemällä oppimaansa keksimään "uutta", joka oikeasti on vain vanhan sovellutusta.

Todistan tämän antamalla helpon tehtävän: Yritä saada mieleesi muodostettua uusi väri. Aivosi kaiketi toimii samanlailla kuin minun eli jos ajattelen vihreää, saan siitä mielikuvan. Värejä on olemassa paljonkin näkemiemme lisäksi, joten tehtävän ei pitäisi olla suinkaan mahdoton, mutta ihmisen silmä ei osaa erottaa kuin tietyt aaltopituudet ja niinpä emme ole koskaan nähneet useampia värejä.

Huomaan että tehtävää yrittäessäni aivot alkaa työskentelemään muistin alueella, mikä on jo lähtökohtaisesti tuhoon tuomittu yritys. Pitäisi saada jotain muuta tehtyä aivoillaan. Voisiko se onnistua jos treenaisi monta vuotta juuri tätä tarkoitusta varten? Mutta johan tässä on eletty monta vuotta eikä unissaankaan ole uusia värejä näkynyt.

Hankalaa tietysti todeta tulokset eli jos joku väittää onnistuneensa, kun ei sitä väriä pysty kuvailemaan. Tuskin värisokeallekaan voi kuvailla väriä vaikka itse näkisi sen ja tuo toinen ei.

2

150

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puumerkki

      Tuon teesisi mukaan autoja ei pitäisi olla lainkaan olemassa, koska ihminen ei keksi koskaan mitään täysin uutta. Ajaisimme siis vain hevoskärryillä, joihin olisi tehty ajan myötä lukuisia parannuksia.

      Toisaalta monet tieteen keksinnöt ovat syntyneet hiukkasfysiikan vanavedessä. Näitä keksintöjä ei olisi voitu tehdä ilman että ko. tieteenalan perusteet olivat selvitetty. Ja tästä seuraa, että 100 vuotta sitten moiset keksinnöt olivat täysin uutta ja niitä ei olisi voitu tehdä aiemmin.

      Kukaan ihminen ei tietenkään tee työtä tyhjiössä: emme voi luoda tyhjästä mitään vaan tarvitsemme materiaalia luovuuteen. Luominenkin on osa tiedon kasvun prosessia. Luominen vaatii havaitsemista, ajattelua, asioiden työstämistä ja usein poikkeavia näkökulmia. Toiset osaavat sen paremmin kuin toiset.

      Jos halutaan miettiä tuota pysyvää puolta ihmiskunnassa, se lienee sittenkin vallanhimo, julmuus, sotiminen, yms. Diktaattorit ovat ikävystättävän samankaltaisia.

    • hmhmhmhm

      Väriesimerkki on sikäli vähän huono uuden keksimisestä, että värit ovat vain eri sähkömagneettisen säteilyn aallonpituuksia/taajuuksia, jotka ihmisen aivot ja silmät luonnolisesti erottavat / ymmärtävät väreinä. Eli värit, eivät niiden nimiä lukuun ottamatta ole ihmisen keksintö. Eikä pystytä edes sanomaan näkevätkö kaikki ihmiset eri värit samalla tavalla. Ja kuten sanoitkin, osalta ihmisistä puuttuu kyky erottaa tiettyjä värejä toisistaan.

      Uuden keksiminen on vain määrittely kysymys, eli miten sana uusi on määritelty.

      Ainahan uuden keksiminen on ollut vanhojen asioiden uudelleen yhdistelyä tavalla, jota ei ole ennen hoksattu. Kaikki viimeaikaiset keksinnöt ovat juuri tätä. Ja kun keksitään jotakin uutta, taas syntyy mahdollisuus sen kautta keksiä vielä jotakin uutta.

      Joku keksi miten tehdään tuli, se oli ihmisille uutta, kun sitä ei ennen osattu itse tehdä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe