Ilmastonmuutos.

SeNos

Kyllä se on tapahtunut tosiasia, tuo ilmaston lämpeneminen. Vuosi 2014 siitä hyvä esimerkki. Kymmenen kaikkien aikojen lämpimintä vuotta olleet viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Kyllä ihmisen toiminta maapallolla alkaa tuottamaan tulosta, tosin siihen huonompaan suuntaan ja vauhti kiihtyy vuosi vuodelta. Kohta on myöhäistä, mutta eihän sitä voida myöntää, kun ihmisen mukavuudenhalu ajaa kaiken edelle. Materian palvonta, kaiken tarpeettoman tuottaminen, luonnonvarojen aina vain lisääntyvä raiskaaminen, jatkuvan kasvun politiikka ym.ym. Tästä ei hyvä seuraa. Elintasoahan pitäis laskea huomattavasti, jos meinataan että tätä maapalloa jää vielä tuleville sukupolville muutaman sadan vuoden päähän.

11

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joko ihmisten keskimääräisen elintason ja kuluttamisen on vähennyttävä voimakkaasti tai sitten ihmisten lukumäärää pitää merkittävästi pienentää.

      Kumpaakaan esittämällä tuskin vaaleissa pärjää ja diktatuuri on se ympäristöllekin tuhoisin hallintomuoto, joten se siitä sitten...

    • Sähköteurastaja
    • norhstate

      Loppuviikolla Bostoniin luvataan L Ä H E S kaksikymmentä astetta pakkasta.

    • rakerakee
      • Sähköteurastaja

        Ansa piilee keskimitassa, eli lisäämällä vitikkoa tukkipuun sekkaan
        saadaan koko metsä poltettua tukkipuineen, ilman että jalostusastetta tarvitsisi nostaa kansantaloudelliseti tuottavaksi vientituloksi.

        Tässä on vastakkain Pekkarisen metsätuho pekkaroimalla tuulirupelleihin, Vapaavuoren risupolttimoihin ja vientiteoollisuuden etu saada jotain järkevää vientituotetta, eli koko seurakunta sekaisin kuin seinäkellot kansallisen edun unohduttua jo kauan sitten.

        Ja nyt ne pöljät ei saa aikaan kun iltalypsyn kansalaisiltaan,
        haluatteko mennä herrojenne kanssa marjaan, valitkaa vaaleissa ehdokkaanne joka ei ole tuuliparoonien kätyri.

        https://www.youtube.com/watch?v=W6fc1wRC3z4

        Ilkka


      • SivullinenUhri

        Ansa tuossa piilee mutta se ei ole keskimitassa eikä tukkipuun poltossa, vaan metsäteollisuuden lobbauksessa että se saisi ostaa kaiken puun pilkkahintaan ettei vaan kukaan tulisi apajille nostamaan puun kysyntää tarjontaa vastaavalle tasolle.

        Metsänomistaja ei myy tukkia energiaksi jos se kelpaa tukkipinoon. Nuoren metsän kunnostuksessa kuitupuu ja satunnaiset tukit kannaattaa pistää energiaksi koska metsäyhtiöt eivät sellaisia hakkuita halua edes tehdä. Jos taas metsänomistaja omistaa myös ison lämmön/sähköntuotantolaitoksen ei puuta kannata myydä tukiksikaan vaan lykätä hakkuriin ja polttaa, koska näin saa parhaimman hinnan. Sai siihen tukea tai ei.

        Ilkka voisi sitten antaa meille esimerkin miten saisimme metsää jalostettua niin ettei sitä kanattaisi polttaa. Ja siis vielä myytyäkin se jaloste maailmalle. Sitä odotellessa on varmaan ilkankin mielestä parempi polttaa se puu kuin mädättää metsään. Raha pyörii näin kotimaassa ja kansantalous tykkää.


    • mitäs_tuosta

      Mitäs tuosta suuren Ameriikan kylmyydestä. Sehän on vain säätilaa.
      Sensijaan pikkuisen Suomen leuto talvi on ILMASTONMUUTOSTA!!!

    • ekolokiapelle

      Mitä helvettiä nää ilmastomuutos ihmiset täällä palstoilla riekkuu?Eikö ne vois tuhota kaiken henkilökohtaisen mukavan materian ja perustaa semmosen kivikauden kylän jossa ei olis nettiä eikä mitään muutakaan nykyajan "turhia" vempaimia.Muuttais sinne ja näyttäis mallia miten ekologisesti eletään.Kyllä mä sen kaks kuukautta jaksan seurata miten ne siellä viihtyy.

      • Virallinenvalvoja

        Kyllä se tulee ihan automaattisesti roikkupa tai riekku. Ihmisen toiminnalla on dramaattiset seuraukset jo nyt. Se on sillä tavalla että mihin ihmisotus koskee, niin pilalle tuppaa menemään ja korjaaminen onkin sitten huomattavasti vaikeempaa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe