Odotatko kasviksilta

naattinen

Etusivu / Uutiset / Uutiset / Kasvisten maku ja väri houkuttelevat terveellisyyttä enemmän
Kasvisten maku ja väri houkuttelevat terveellisyyttä enemmän
Kasvisten terveellisyydestä ja ekologisuudesta on paljon näyttöä ja kasvisten käyttöä pyritään edistämään myös uusissa ruokasuosituksissa. Alhaiset kulutusluvut kuitenkin osoittavat, ettei tieto yksin riitä.
Kasvisten hyvä maku ja raikas väri houkuttelevat syömään useammin kuin terveellisyys tai ympäristömyötäisyys. Näin havaittiin Turun yliopiston ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun yhteisessä Kasvisten maku ja sen uudet ulottuvuudet –tutkimuksessa Kamussa.
Raikas puruvastus miellyttää
Turun yliopiston elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Anu Hopian vetämässä Kamussa tarkasteltiin kasvisten maun, kypsyysasteen ja värin vaikutuksia valintoihin. Valintoja tutkittiin koulutettujen maistajien avulla sekä kuluttajien arvioilla kolmena kesänä Kauhajoen Ruokamessuilla.
"Suurimman suosion sai yleensä raikas al dente -kasvis, joka tarjosi hampaille hiukan puruvastusta."
Kävi selväksi, että kasvisten maussa arvostetaan tuoreutta ja raikkautta sekä raaka-aineelle ominaisen maun voimakkuutta.

- Vaikka pitkään haudutetut ja voimakkaasti kypsytetytkin versiot löysivät omat kannattajansa, sai suurimman suosion yleensä raikas al dente -kasvis, joka tarjosi hampaille hiukan puruvastusta, Hopia luonnehti tuloksia loppuseminaarissa Kauhajoella.
Perunasta kehiteltiin tutkimushankkeen yhteydessä uudenlainen al dente -versio, perunarisotto, jonka teollista valmistusta varten on jo saatavissa kone.
Porkkanalta odotetaan tiettyä väriä
Väri voi nousta joskus makuakin tärkeämmäksi valintakriteeriksi. Porkkanavanukkaiden värin vaikutusta tutkittiin valmistamalla neljä saman makuista, mutta sävyltään eriväristä vanukasta: normaali, keltainen, punainen ja ruskea.
Väri- ja makututkimuksia vetänyt projektitutkija Maija Paakki kertoi, että ruskeaa vanukasta pidettiin muita vähemmän miellyttävänä sekä hajultaan, ulkonäöltän, väriltään että maultaan. Makua kuvailtiin siirappimaiseksi, toffeemaiseksi, paahtuneeksi tai tunkkaiseksi.
- Väri siis näytti vaikuttavan sekä maun että hajun miellyttävyyteen! Ruskean vanukkaan väriä pidettiin likaisena ja sinappimaisena, Paakki sanoi.

Värjäämätöntä porkkanavanukasta puolestaan kuvailtiin aurinkoiseksi, raikkaaksi ja pirteäksi sekä makua raikkaaksi ja porkkanaiseksi. Keltainen vanukas sai yhtä hyvät arviot kuin värjäämätön, kun taas punainen oli miellyttävämpi kuin ruskea, mutta vähemmän miellyttävä kuin keltainen tai värjäämtön.
Vaihtelunhaluisille maistui sininen peruna
Kauhajoen Ruokamessuilla maistateltiin vuonna 2011 keltaisista Melody-lajikkeen perunoista ja sinisistä Blue Congo -perunoista valmistettuja perunasalaatteja.
Keltainen perunasalaatti arvioitiin miellyttävämmäksi, maukkaammaksi, terveellisemmäksi luonnollisemmaksi, ruokahalua herättävämmäksi ja makeammaksi. Sinisen paremmaksi valinneet perustelivat valintaansa yleisimmin sillä, että tuote oli uusi tai valinta tehtiin vaihtelun vuoksi.
Viesti lähiruuasta ei yllättäen houkutellut arvioijia.
Seuraavan vuonna maistateltiin peruna-, ohra- ja riisirisottoja. Maultaan perunarisotto arvioitiin miellyttävimmäksi ja tärkein valintakriteeri olikin maku, sillä viesti lähiruuasta ei yllättäen houkutellut arvioijia.
Teknologiaviesti ”Tuotteiden valmistuksessa on käytetty sous vide -kypsennysmenetelmä, joka säilyttä erinomaisesti elintarvikkeiden maukkauden” lisäsi hieman näytteiden miellyttävyyttä, kun taas lähiruokaviesti ”Tuotteiden valmistuksessa on käytetty mahdollisimman lähellä kasvatettuja raaka-aineita” näytti alentavan miellyttävyyttä, kuvasi projektitutkija
Kamu-projektia rahoittivat Tekesin ohella kahdeksan yritystä ja Kauhajoella toimiva FP Food Park. Tutkimuskokonaisuuksia oli kaikkiaan 15, joista valmistui kahdeksan opinnäytetyötä.
Suoliston mikrobit pitävät kasviksista
MTT:n biotekniikan ja elintarviketutkimuksen professori ,suomalaisten kasvisten kulutus on kaksinkertaistunut 1960-luvulta tähän päivään. Tuolloin kasviksia syötiin 32 kiloa vuodessa henkilöä kohti, kun nyt jo 68 kiloa.
Kasvisten suosio jää puoleen EU-alueen keskikulutuksesta 117 kilosta.
Silti kasvisten suosio jää puoleen EU-alueen keskikulutuksesta 117 kilosta, Tahvonen totesi. Lisättävää suomalaisilla siis edelleen on.
- Kasvismyönteisyyttä on ilmassa. Siitä kertovat muun muassa vähähiilihydraattisten ruokavalioiden suosio, luomun ja lähiruuan nousu sekä erityisesti nuorten lapsiperheiden herääminen vastuullisuuteen ympäristöasioissa,
ja. lisäämään palkoviljojen ja –kasvisten, kuten herneiden, eri papujen ja linssien sekä pähkinöiden ja villivihannesten käyttöä.
- Liiasta kasvisten nauttimisesta ei ole missään osoitettu olevan haittaa. Sen sijaan uusimmat tutkimukset osoittavat kasviksilla olevan vaikutusta myös suoliston mikrobistoon ja vaikuttavan sitä kautta ihmisen vastustuskykyyn ja hyvinvointiin,

2

141

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      954
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      830
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      728
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      25
      624
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      64
      606
    Aihe