Ruokakaupat ovat alkaneet hintakilpailun Valion Oltermannilla ja Oivariinilla. Tuotteita myydään rankasti tappiolla, jotta ne onnistuisivat houkutella asiakkaita itselleen. Lidl hard discounterina heitti pyyhkeen kehään. Lidlin suppea valikoima ja Valion tuotteiden dumppaaminen on saanut niiden liikkeissä muut juustot ja rasvat jäämään hyllyyn tappiotuotteiden tehdessä kauppansa. Tämä on saanut Lidlin tuoton/kannattavuuden rapautumaan. Valio ei myy tuotteitaan tappiolla Lidlille, eikä Lidlin ostovoima riitä kahden suuremman ryhmän lähellekään Suomessa, joten vaihtoehdot loppuivat heiltä. Ei siinä mitään, mutta Lidlillä ei ollut kanttia kertoa, että heidän ainut liikeideansa olla hintajohtajana ei onnistukaan Valion tuotteiden kohdalla, vaan selityksenä tuli se, että he päivittävät valikoimaansa. Valtakunnan ykkösbrändit heitettiin pihalle, jotta hintajohtajuuden uskottavuus ei murenisi asiakkaiden silmissä. Joku Milbona tai tms. ei mielikuvissa pääse lähellekään Valiota, joten kirvelevä tappio tuli sakemannille ja S ja K napsii propsit, Hyvä Suomi!
Lidlin kantti petti
19
136
Vastaukset
- yksinkertaisinta
Ja kotimaisen kilpailijan eväät loppuivat noin yksinkertaiseen viestiin!
- närhenmunat
Bullshit. Liiteli on silti halvempi, vaikka möisivät millä tarjouksilla tahansa
- SuosiSuomalaista
..Niin halvempi myymään omia merkkejään, mutta kun tulee OIKEASTI hintakilpaillut brändituotteet, niin sitten "uudistetaan" valikoimaa. Lidl on markkinoiden edullisin sitä ei käy kiistäminen, mutta kyse olikin sitä, että heillä ei ole kanttia /m.naa tunnustaa joutuvansa luovuttaa hintakilpailussa Valion kohdalla. Suppealla valikoimalla ei voi lähteä rankasti ottaa yhteen brändituotteilla, jotka myydään alle omien ulos muuten alkaa homma muuttua tappiolliseksi.. Lidl lisää valikoimiinsa ns. brändituotteita, mutta samalla ottaa riskin, että laajemman valikoiman kilpailijat hinnoittelevat ne tuotteet alle Lidlin, jolloin vaihtoehdoksi jää heille heittää tuote pois valikoimastaan, koska laajan valikoiman kilpailijat saavat tuottonsa muista tuotteista ja Lidlillä ei ole tätä mahdollisuutta keinovalikoimassaan..
PS. Lidl uskovainen vaikka oletkin, niin alatyylillä vain nolaat itsesi, näin vinkkinä. Argumentointi toimii paremmin kuin haistattelu.. - eivaikea-asia
SuosiSuomalaista kirjoitti:
..Niin halvempi myymään omia merkkejään, mutta kun tulee OIKEASTI hintakilpaillut brändituotteet, niin sitten "uudistetaan" valikoimaa. Lidl on markkinoiden edullisin sitä ei käy kiistäminen, mutta kyse olikin sitä, että heillä ei ole kanttia /m.naa tunnustaa joutuvansa luovuttaa hintakilpailussa Valion kohdalla. Suppealla valikoimalla ei voi lähteä rankasti ottaa yhteen brändituotteilla, jotka myydään alle omien ulos muuten alkaa homma muuttua tappiolliseksi.. Lidl lisää valikoimiinsa ns. brändituotteita, mutta samalla ottaa riskin, että laajemman valikoiman kilpailijat hinnoittelevat ne tuotteet alle Lidlin, jolloin vaihtoehdoksi jää heille heittää tuote pois valikoimastaan, koska laajan valikoiman kilpailijat saavat tuottonsa muista tuotteista ja Lidlillä ei ole tätä mahdollisuutta keinovalikoimassaan..
PS. Lidl uskovainen vaikka oletkin, niin alatyylillä vain nolaat itsesi, näin vinkkinä. Argumentointi toimii paremmin kuin haistattelu..Kuules, pelle, kyllä sinä nolaat itsesi täysin naurettavilla argumenteillasi. Liiteli on halvin, vaikka muutama tuote olisikin kalliimpi. Ei se sitä tosi asiaa muuta miksikään. Valikoima ei tietenkään ole yhtä laaja ja se on muiden kauppojen kilpailu-etu. Hintaan eivät silti pysty vastaamaan, vaikka muutama tuote olisikin halvempi. Kysymys on infrasfruktuurista jolla kaupan organisaatio on rakennettu.
- Brändäri
Oltsun ostan Pirkka oltsuna ..3,95kg.. Valio on ylihinnoiteltu brändi ei muuta!
- maksaa.tyhjästä
Kotimaista maito oli loppu. Ostin sitten Valion maitoa melkein 2 euron sikahintaan.
Avasin seuraavana päivänä ja maito oli hapantunut ;) Se siittä laadusta.
- halbahalba
Lidl näyttää siirtyvän yhä enemmän sekatavarakaupaksi ja ruoka(tarjoukset) on jäämässä sivuosaan. Superlauantaitarjouksena nykyisellään letkuja ja pesureita :)
Niin ja kallista on muuten maito lidlissä, ei ole lähdetty "halpuutuskilpailuun".. K & S:stä kotimainen kevytmaito 0,68 e/l kun lidl nyhtää 0,89 e.- helppopäätös
Viimeksi kun kävin litissä oli hyla maito 0,85 l. Hinta on noussut aika rajusti muutamassa vuodessa. Siltikin valion hyla maito S ketjussa 1,80. Ei ole epäselvää kumpaa ostan.
- vnapaan
helppopäätös kirjoitti:
Viimeksi kun kävin litissä oli hyla maito 0,85 l. Hinta on noussut aika rajusti muutamassa vuodessa. Siltikin valion hyla maito S ketjussa 1,80. Ei ole epäselvää kumpaa ostan.
Huvittavaa oli myöskin muutaman vuoden takaa kun käytiin emännän kanssa litissä. Katsoin maidon hintaa joka oli päälle 60 centtiä. Sanoin eukollekin että täällä on maito halpaa. Emäntä sanoi, että ei halpaa vaan sopivan hintaista.
Seuraavan kerran kun mentiin kauppaan oli hinta noussut 3 centtiä ;)
Muissa kaupoissamme oli n. puolet kalliimpaa. Nyt hinta alkaa ylittää kipurajan koska omasta mielestäni se maito ei ole niin hyvää kuin suomalainen. - maitolitra_64_snt
Mukavasti matkan varrella Prisma ja maidot siellä aika mukavin hinnoin. Rasvaton 0,96e/1½litraa ja 0,65e/litra. Ostotapaetu puoli prosenttia ainakin tulee, usein yksi prosentti bonustakin
- HyvähyväLidl
Naurettavia juttuja Lidlistä!
Lidl toimii 25 maassa Euroopassa ja sillä on yli 11000 myymälää. Lidlin liikevaihto oli yli 66 miljardia euroa kun esimerkiksi Keskon oli reilut 9 miljardia!
Lidlin ei tarvitse luovuttaa missään hintakilpailussa, Lidl on niin iso että se voi halutessaan ajaa Keskon ja S-Ryhmän maan rakoon ja minun puolestani saisi sen tehdäkin! En missään tapauksessa käy enää koskaan K-kaupoissa, joskus joudun käymään S-Marketissa mutta muuten pyrin ostamaan kaiken Lidlistä! Minusta Lidlissä on huippulaadukkaita tuotteita ja sen ovat muutkin huomanneet, sen verran täynnä alkaa Lidlin parkkipaikka olla. Lidlin ostovoima valmistajille päin on mahtava verrattuna kotimaiseen duopoliin! Aloittajan viittaama kirvelevä tappio tulee Suomen ruokakaupassa aivan joillekin muille kuin Lidlille ja aivan erinomaisen hyvä niin!
Aivan mahtavaa että meillä on Lidl täällä Suomessa, sieltä saa tosi edullisesti huippuluokan tuotteita mitä ei edes ole tarjolla muissa kaupoissa!juuri näin, sitäpaitsi, k ja s ostavat yhä enempi ja halvalla ulkomailta,mutta hinnat sen kun nouseva.
Minulla on ihan samantekevä, mistä maito tule, on tärkeämpiä asioita.- ei_auennut_ei
"Minulla on ihan samantekevä, mistä maito tule, on tärkeämpiä asioita."
Tuo virke ei oikein auennut! - hyvää.vaihtelua
Samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Esimerkiksi peura metvurstia alle 15 euroa kilo. Kyseessähän on tietenkin saksanhirvi jota euroopassa sanotaan peuraksi. Muissa kaupoissa poro / hevosen metvurstit yli viittäkymppiä kilo.
Myöskin erilaisia juustoja joita ei löydy muista kaupoista.
- Parastahalvalla
Hyvä, samaa mieltä, Lidl on minustakin paras!
- vertaillen_paras
Lidlissä on vaivihkaista "hintojen kalleuttamista", perussuklaat nousivat 0,53->0,79 ja suklaamurukeksi 1,19->1,29
- olen.nähnyt
Ostin valion maitoa ja olikin muuttunut jo piimäksi. Se siitä laadusta ja kuvitelmista.
- tietäw34
Lidlin maidossa kun valmistaja lukee Maitomaa suonenjoki niin valio jää laadussa toiseksi.
Jos tehdään oikea "sokkotesti" sekä testi laboratoriossa - Halpamaista
Lidl on siis niin upea ja täydellinen kauppa, että toista saa hakea. Olen monen monta kertaa suu auki todennut, että kuinka mahtava ja upea valikoima siellä on. Kaikki siis saman katon alta. Lidlin tarjoukset vasta hyviä ovatkin, tulee meinaa halvaksi, kun ei ehdi ostoksille parin ensimmäisen tunnin aikana.. Ja ne kala- ja lihatiskit oikein notkuu kaikkia maailman herkkuja. Henkilökuntakin on niin ystävällistä ja tuotetietoisia, että aina saat sieltä ruoanlaittovinkit matkaan. Lidl on saanut myös paljon tunnustusta heidän yhteiskunnallisenvastuun kannosta. Mm. Bangladeshissa Lidl työllistää tuhansia lapsia vaatetehtaissa, joissa heille maksetaan palkka 1,5€ päivässä, sekä saavat siellä lämpöisen kupin riisiä ruoaksi ja yöksi jäävät tehtaan suljettujen porttien sisään nukkumaan, niin eivät joudu kadulla nukkua.. Näppärää kun voivat nukkua siellä 6-8h ja jatkaa sitten halpojen vaatteiden tekemistä meille suomalaisille. Parempaa tehokuutta saa muualta hakea! Lidl oikein mielellään lähtee sponsoroimaan meidän vanhempainyhdistyksen ja lasten urheiluseurojen reissuja ja tarpeita paikallisesti. Antoivat jopa puhelinnumeron jossa on valtakunnallinen päivystys asioiden hoitamiseksi. Pitäisi samalla vissiin toivoa paikallisen leipomon tuotteita hyllyyn, kun niin tykkäävät saada asiakkailta palautetta valikoimien kehittämiseksi? Olenkin miettinyt, että miten me ylipäätään olemme pärjänneet tässä maassa ennen Lidlin tuloa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760