Olen atomipuuroa ja haluan naisia kemialliseen

reaktioon.

H2 O =H20
2561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Joku yliopiston tyttö. Eihän se olisi kuin kemiallinen reaktio, joku kosmologian opiskelijatyttö varmaan suostuisi kemialliseen reaktioon. Tavataan yliopiston aulassa vahtimestarin luona huomenna kello 15:00, reaktio tapahtunee meillä tai teillä, reaktio lienee ohi noin 15:24,002342349934 UTC 2

Äänestä
  • Tilanne vaikeutuu koko ajan. Hoidossa hermosto saa levättyä lääkityksen avulla. Sekä maaniset että depressiiviset jaksot ovat loivempia. Ilman hoitoa edessä voi olla todellisia vaikeuksia ja lopulta pakkohoito.

    Äänestä

  • toisinpäin kirjoitti:

    Tilanne vaikeutuu koko ajan. Hoidossa hermosto saa levättyä lääkityksen avulla. Sekä maaniset että depressiiviset jaksot ovat loivempia. Ilman hoitoa edessä voi olla todellisia vaikeuksia ja lopulta pakkohoito.

    Suosittelen. Tekee hyvää päästä rauhoittumaan välillä.

    Äänestä

  • toisinpäin kirjoitti:

    Tilanne vaikeutuu koko ajan. Hoidossa hermosto saa levättyä lääkityksen avulla. Sekä maaniset että depressiiviset jaksot ovat loivempia. Ilman hoitoa edessä voi olla todellisia vaikeuksia ja lopulta pakkohoito.

    Päätellen siitä, että olet omistautunut täällä diagnoosien jakeluun, olet itse hoidon tarpeessa. Esität yhdellä esimerkillä ("toisinpäin") diagnoosin, ja komppaat toisella nimimerkillä ("jjoukkis") heti perään, niin tässä ketjussa kuin ainakin yhdessä toisessa. Lisäksi annat implisiittisesti ymmärtää, että tämän ketjun aloittaja on sama nimimerkki kuin se, jolle olet aiemmat diagnoosit antanut. Pidän todennäköisenä sitä, että olet itse aloittanut tämän ketjun voidaksesi tärvätä toisten ketjujen sisällöt, eli yrität tuolla säälittävällä tavoin tehdä sinulle vaikeat argumentit tyhjäksi.

    Toivotan sinulle pikaista paranemista. Sehän olikin yksi käyttämistäsi nimimerkeistä.

    Äänestä

  • Quantum_shift kirjoitti:

    Vanha vitsi. Netti on täynnä väitteitä, että se ja se nikki on se ja se toinen nikki, ja ihminen väittelee itsensä kanssa. Ei netissä voi mitään todistaa. Höpöttäjä voi sanoa taas mitä tahansa. Sen kuitenkin huomaa, että olet ottanut itseesi ja pahan kerran. Miksi?

    Joka tapauksessa olet kommenteillasi sotkenut keskustelun niin, etten enää tiedä, oletko yksi vai useampi henkilö tai kuka muu.

    Ottaen huomioon, että atomipuuroihminen vaikuttaa toisaalla melko sekavalta, minuun meni kyllä täydestä, että tämänkin ketjun aloitus oli hänen tekemänsä. Tosin kyllä ihmettelin sekavuuden astetta, mutta ajattelin, että hän vauhdissaan vähän saattaa liioitella ja lyö löylyä lisää.

    Vielä jatkanen. Nimimerkin "jjjoukkis" kommenttia, jota luulit minun kirjoittamakseni, itse tulkitsin ihan päinvastoin. Ajattelin hänen tarkoittavan suositustaan hoitoon minulle. Kun uudestaan luen hänen kommenttinsa, en tosiaan tiedä, mitä hän tarkoitti.

    Olen selostanut asiaa tarkemmin nimimerkille "sivustaseurannut" tämän palstan ketjussa "Intentionaalisuusargumentti fysikalismia vastaan". Näyttävät sinun lisäksesi muutkin uumoilijat olevan vahvasti liikkeellä. No, tietysti nimetön netti teitä tuottaa. Masentavaa! :)

    Äänestä

  • Quantum_shift kirjoitti:

    Päätellen siitä, että olet omistautunut täällä diagnoosien jakeluun, olet itse hoidon tarpeessa. Esität yhdellä esimerkillä ("toisinpäin") diagnoosin, ja komppaat toisella nimimerkillä ("jjoukkis") heti perään, niin tässä ketjussa kuin ainakin yhdessä toisessa. Lisäksi annat implisiittisesti ymmärtää, että tämän ketjun aloittaja on sama nimimerkki kuin se, jolle olet aiemmat diagnoosit antanut. Pidän todennäköisenä sitä, että olet itse aloittanut tämän ketjun voidaksesi tärvätä toisten ketjujen sisällöt, eli yrität tuolla säälittävällä tavoin tehdä sinulle vaikeat argumentit tyhjäksi.

    Toivotan sinulle pikaista paranemista. Sehän olikin yksi käyttämistäsi nimimerkeistä.

    Huomasin tuolla toisessa ketjussa "jjjoukkiksen" kommentin, jossa hän sanoo olevansa samaa mieltä kanssani. Tätä taustaa vasten näyttää siltä, että myös edellä mainitussa kommentissa hän oli kanssani samaa mieltä, että aapee tarvitsee tasapainottavaa lääkehoitoa.

    Äänestä

  • Yritin olla vitsikäs. Taisin epäonnistua, no ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta. Itselläni oli hauskaa kun kirjoittelin tuota

    Äänestä

  • Kokeilen tähän että sisentyykö tämä kommentti kun klikkasin aluksi "Lisää kommentti"-linkkiä

    Äänestä

  • Suomi24 ei kyllä toimi kunnolla. Edellisessä kommentissa olisi pitänyt olla "L"-symboli esittämässä sisentymistä. Ts. edellisen ja toiseksi edellisen kommentin välistä puuttuu tuo "L"

    Näkyykö jollain "L"?

    Äänestä

  • Klikkasin "L Lisää kommentti"-linkkiä, siitä olisi pitänyt seurata "L" tähän kommenttiin.
    Ei seurannut!

    Täällä uudessa Suomi24:ssä voi nähtävästi kommentoida kahdella eri tavalla:
    1. Puurakenteena ("L Lisää kommentti")
    2. Lainaustyyppisesti ("Kommentoi lainaten")

    Olenko väärässä? Vai onko minulla vain eräs vanha Windows-versio, tai joku väärä selain?

    Äänestä

  • atomipuuro1230005 kirjoitti:

    Klikkasin "L Lisää kommentti"-linkkiä, siitä olisi pitänyt seurata "L" tähän kommenttiin.
    Ei seurannut!

    Täällä uudessa Suomi24:ssä voi nähtävästi kommentoida kahdella eri tavalla:
    1. Puurakenteena ("L Lisää kommentti")
    2. Lainaustyyppisesti ("Kommentoi lainaten")

    Olenko väärässä? Vai onko minulla vain eräs vanha Windows-versio, tai joku väärä selain?

    Kirjoitin tämän kommentin klikkaamalla "Kommentoi lainaten".

    Äänestä

  • toisinpäin kirjoitti:

    Vanha vitsi. Netti on täynnä väitteitä, että se ja se nikki on se ja se toinen nikki, ja ihminen väittelee itsensä kanssa. Ei netissä voi mitään todistaa. Höpöttäjä voi sanoa taas mitä tahansa. Sen kuitenkin huomaa, että olet ottanut itseesi ja pahan kerran. Miksi?

    Joka tapauksessa olet kommenteillasi sotkenut keskustelun niin, etten enää tiedä, oletko yksi vai useampi henkilö tai kuka muu.

    Ottaen huomioon, että atomipuuroihminen vaikuttaa toisaalla melko sekavalta, minuun meni kyllä täydestä, että tämänkin ketjun aloitus oli hänen tekemänsä. Tosin kyllä ihmettelin sekavuuden astetta, mutta ajattelin, että hän vauhdissaan vähän saattaa liioitella ja lyö löylyä lisää.

    >Ottaen huomioon, että atomipuuroihminen vaikuttaa toisaalla melko sekavalta, minuun meni kyllä täydestä, että tämänkin ketjun aloitus oli hänen tekemänsä. Tosin kyllä ihmettelin sekavuuden astetta, mutta ajattelin, että hän vauhdissaan vähän saattaa liioitella ja lyö löylyä lisää.>
    Minä en ole sekava. Muun muassa analysoin menestyksekkäästi Suomi24:n kommentoinnin ongelmia alkaen ajankohdasta "3.3.2015 17:29". Tein hyödyllistä analyysia Suomi24:n bugeista.

    En ole yhtään sen maanisempi kuin tavallisesti. Nyt eikä pari päivää sitten, maanisuuteni taso ei ole noussut/laskenut mihinkään. Olen useita vuosikymmeniä kyennyt elämään tyydyttävää elämää nykyisentasoisella maanisuuden tasolla.

    >minuun meni kyllä täydestä, että tämänkin ketjun aloitus oli hänen tekemänsä. >
    Jos Sinä tarkoitat tämän nettisivun ensimmäistä viestiä jossa yritin olla humoristinen, niin epäilen että ko. viestillä oli Sinulle jotain viihteellistä arvoa?

    Nyttää siis olevan meillä perin erilainen huumorintaju. Kyllä minä oikeasti tulkitsin sinun aloituksesi sekavan mielen ilmaukseksi ja ajattelin, että maanisuuden puuskassa lyöt vielä löylyä lisää.

    Jos kerran otin sinun viestisi tosissani, en ymmärrä, miksi sillä olisi ollut minulle "viihteellistä arvoa"?

    Anteeksi, etten ymmärrä.

    Äänestä

  • Meillä on erilainen huumorintaju, minulla on omituinen huumorintaju. Yritin satiiria tai ironiaa. Yritin olla satiirinen siitä että ihminen ymmärretään kemiallisina reaktioina, koska se tuskin on koko totuus tai lopullinen totuus.

    >Jos kerran otin sinun viestisi tosissani
    Ei ollut tarkoitus todellakaan, huumoria yritin. Huonoa huumoria kun joutuu ideaa kertomaan lukijoille. Tein huonoa huumoria. Ehkä jos yleisö olisi sopiva, voisi toimiakin.

    Äänestä

Quantum_shift, maailmasi on kummallinen. Pitäisikö sitä nimittää paranoidiseksi vai salaliittoteoriaksi. Olipa kumpi tahansa, yhtä asiaa vielä ihmettelen: miksi menetit malttisi? Liitytkö jotenkin asiaan?

Näyttää netissä törmäävän merkillisiin asioihin.

Äänestä
  • Ahaa, annatko minulle paranoia-diagnoosin? Ja nimeät salaliittoteoreetikoksi? Diagnooseja näkyy edelleen riittävän jaettavaksi asti :)

    Käytöksesi perusteella otaksun, että diagnoosien jakelu on sinulle syvään juurtunut tapa näillä keskustelupalstoilla. Luultavasti jaat diagnooseja muissakin osioissa kuin vain täällä Filosofiapalstalla. Sellaiset, joilla on erilainen näkemys asioista tai erilainen maailmankatsomus kuin sinulla, leimaat mieleltään sairaiksi ja suosittelet heille lääkehoitoa ja hoitoon hakeutumista.

    Äänestä

  • Quantum_shift kirjoitti:

    Ahaa, annatko minulle paranoia-diagnoosin? Ja nimeät salaliittoteoreetikoksi? Diagnooseja näkyy edelleen riittävän jaettavaksi asti :)

    Käytöksesi perusteella otaksun, että diagnoosien jakelu on sinulle syvään juurtunut tapa näillä keskustelupalstoilla. Luultavasti jaat diagnooseja muissakin osioissa kuin vain täällä Filosofiapalstalla. Sellaiset, joilla on erilainen näkemys asioista tai erilainen maailmankatsomus kuin sinulla, leimaat mieleltään sairaiksi ja suosittelet heille lääkehoitoa ja hoitoon hakeutumista.

    Tunnen jo aggressiviset ajatuksesi. Ei niitä tarvinne toistaa. Miksi et vastannut kysymykseeni? Liitytkö jotenkin asiaan?

    Äänestä

  • toisinpäin kirjoitti:

    Tunnen jo aggressiviset ajatuksesi. Ei niitä tarvinne toistaa. Miksi et vastannut kysymykseeni? Liitytkö jotenkin asiaan?

    Kun nyt ehdit jo paranoia-diagnoosinkin antaa, niin saattaa olla parempi etten sano yhtään mitään. Saattaa olla uusi diagnoosi luvassa :)

    Äänestä

  • Quantum_shift kirjoitti:

    Kun nyt ehdit jo paranoia-diagnoosinkin antaa, niin saattaa olla parempi etten sano yhtään mitään. Saattaa olla uusi diagnoosi luvassa :)

    Et vielä vastannut kysymykseeni, miksi suutuit ja liitytkö jotenkin asiaan. Ei ole tarkoitukseni diagnostisoida sinua, mutta viestisihän ovat nyt kaikkien luettavissa ja arvioitavissa,

    Viestissäsi tässä ketjussa 1.3.15 väitit minun käyttävän nimimerkkiä jjjjoukkis ja pitäväsi todennäköisenä olevan ketjun aloittaja.

    Tänään yöllä 4.3.15 kerroit minun todennäkoisesti jakavan diagnooseja muillakin kuin fysiikkapalstalla, ja leimaavan sairaiksi henkilöt, joilla on eri maailmankatsomus tai ovat eri mieltä kanssani.

    Olen käyttänyt nimimerkkejä paranepian ja toisinpäin. En ole viitannut mihinkään näkemykseen, vaan nimimerkilläni paranepian, olen kehottanut hoitoon henkilöä, jolla näyttää menevän liian lujaa, ja vakuuttanut, että häiriö johtuu geeneistä ja ympäristöstä, joita henkilö ei voi valita ja hän on siten syytön tilaansa.

    Lukijoiden arvioitavaksi jää, mitä he ajattelevat kuvitelmistasi ja sinusta. Itse en ole sinusta lausunut mitään arviota, enkä aio lausua. Koska ilmaisit suuttumuksesi, olen vain kysynyt, miten liityt asiaan.

    Äänestä

"Olen atomipuuroa ja haluan naisia kemialliseen reaktioon".

Mitä halu on?

Äänestä
  • Hyvä kysymys.

    Ainakaan seksuaalinen halu ei ole atomien ominaisuus, sitä ei voi selittää atomeilla tai kvarkeilla. Tai voihan sen selittää, selittäminen kun lienee aina
    näkökulmasidonnaista toimintaa.

    Seksuaalisesti haluttava nainen on tietoisuus-tason hahmo. Tietoisuus-taso näkee tietoisuus-tason hahmoja, tietoisuus-taso reagoi tietoisuus-tason hahmoihin tietoisuus-tason reaktioilla.
    Varmaankin atomien näkökulmasta voidaan tämäkin selittää.

    Varmaankin seksuaalisuus on enemmänkin alitajuisen tason toimintaa, aivot-tason toimintaa, jos tietoisuus-taso on suoraan aivot-tason yläpuolella.

    Äänestä

  • atomipuuro1230005 kirjoitti:

    Hyvä kysymys.

    Itse arvelen, että tietoisuus on vasta tasolla 3.

    Äänestä

  • hilpertti kirjoitti:

    Itse arvelen, että tietoisuus on vasta tasolla 3.

    Ai kuten:

    3 tietoisuus, 2 alitajunta, 1 aivot,
    (edellinen sisältää jälkimmäisen-järjestyksessä)
    vai jotenkin muuten?

    Äänestä

  • atomipuuro1230005 kirjoitti:

    Ai kuten:

    3 tietoisuus, 2 alitajunta, 1 aivot,
    (edellinen sisältää jälkimmäisen-järjestyksessä)
    vai jotenkin muuten?

    Hieman tähän tapaan:

    maailma 3 (mentaalinen kokonaisuus, ei-lokaali)
    maailma 2 (mentaalinen, mutta koostuu erillisistä objekteista, joita on mahdollista havaita suoraan)
    maailma 1 (kvanttipartikkelit, joita ei voi havaita ilman mittalaitetta)

    Maailman 2 objektilla on subobjektina kvanttipartikkeleiden aggregaatti maailmassa 1.
    Tämä jako koskee koko maailmankaikkeutta, ei pelkästään ihmistä. Huomaa, että aivot kuuluvat maailmaan 2, samoin kuin pihalla kasvava koivu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

atomipuuro1230005 kirjoitti:

reaktioon.

H2 O =H20

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu