Vinkkejä sosiaalisesta pelosta selviytymiseen?

Mä oon ainakin huomannut, että kun keskittyy itseensä, niin ahdistus helpottaa vähän, kuin esim. Katselisi ympärillern ja keräis sitä kauhua sisäänsä.

Kun on selvitellyt elämänsä vaiheta, niin ryhtyisin menemään tillanteisiin, mahdollisimman suoraa kontaktia harjoitella, tuolla googlatessakin löytyy apuja.

Tulen toimeen ahdistusten takia nykyään helpommin, koska uskallan vaan sanoa esim. sukujuhliin kokoontumisesta, sori vaan ei ole minun juttuni.
Totta kai sellainen jätetään kuolemaan yksinäiseen vanhuuteensa kun' meidän seura ei kelpaa', mut mitä siitä. Isoissa seurakunnissa sos.haudataan ihmisiä jokaviikko joilla ei omaisia ole.

Kun elämä on lähtenyt pikkuhiljaa lipumaan ns. sivuraiteelle, se on hyväksyttävä. Vähitellen esteeksi muodostui himalaja. Mut miehän olenkin asperger-tapaus.

Kiitos jo tähän astisista vastauksista!

Jos ymmärtää tai tiedostaa että jokaisella on tai on ollut sosiaalista pelkoja. Täytyy oppia myös nauramaan itselle sillä ei se mokaaminen niin vaarallista ole. Kokeile vaikka tahallasi mokata
niin huomaat tuloksena huvittavan tilanteen ja voit kokea rentoutuvasi samoin se rentouttaa myös ympäristöäsi ja turha jäykkyys katoaa.

Mielestäni on syytä oireiden jatkuessa kaksi viikkoa yhteen menoon, tilata aika terkkarista ja pyytää lähete mielenterveystoimistoon sieltä saa apuja, nuorelle ilmainen.

Laitan sinulle otteita yhdestä vastauksesta, nämä samat vinkit auttavat sosiaalisiin pelkoihin/ahdistukseen.

Sinulla muodostuu liikaa stressihormoneja, se voi olla, että toisilla se ilmenee suoranaisena paniikkihäiriönä, mutta toisilla sosiaalisina pelkotiloina/pakkoajatuksina. Siihen löytyy apua, vähennä kofeiinin käyttöä (kahvin juontia), siirry kofeiinittomaan teehen.

Nukkua pitää tarpeeksi. Aspiriinipilleri 100 mg entero, on kanssa hyvä apu tärkeisiin tilanteisiin, auttaa keskittymiskykyä, vähentää jännitystä, auttaa psykosomaattisiin oireisiin ja kiihtymystilaan, mutta ei niitä liikaa kannata ottaa vain tarvittaessa. Aivoja voi rentouttaa, seisomalla ja laittamalla kädet sivuille, sulje silmät ja anna aivojen rentoutua, älä ajattele mitään, otat pienet mikrounet silloin tällöin, niin aivot virkistyvät ja saavat uutta voimaa, stressaavissa tilanteissa. Huolehdi, että verensokeri ei pääse laskemaan liikaa, pieni välipala ent. 3 tunnein välein on hyväksi, päivän perusruoan lisäksi, missä on aivojen tarvitsemat aminohapot. Alhainen/laskenut verensokeri aiheuttaa myös stressihormonien eritystä. (Sokerirasituskokeessa se ei välttämättä näy, mutta sinulla voi olla tehokas sokeriaineenvaihdunta.) Eli lisää stressiä ja laskee taas verensokeria, mikä pahentaa pelkoja/pakko-oireita, siitä tulee kierre. Käytä Keijua voileivän päällä, siinä on hyvää omega 3 rasvahapoa mikä on hyväksi hermosoluille. Kuuntele erityisen paljon musiikkia ja erityisesti vähint. 10 min. ennen nukahtamista se parantaa sosiaalisuutta, muistia, masennusta/ahdistusta ja keskustelutaitoa viim. kahden vuoden päästä olet eri ihminen ja juttu luistaa puolituttujenkin kesken, sillä rytmi on aivoille hyvin parantava voima, koska hermosoluillakin on oma rytminsä, joka on voinut mennä kaaokseen/tämä tiedelehdestä. Mutta se ei sulje pois auttavaa lääkitystä, jos pelot m.m. kestävät kaksi viikkoa yhteen menoon on syytä mennä terkkariin ja pyytää lähete mielenterveystoimistoon. Eikä sitä tarvitse kaikille kertoa, että siellä käy.

Terv. uskon, että näistä löytyy vähän apua ja parantaa oloasi, koska ihminen ei pidemmän päälle jaksa tuollaista mielialaa.

Itse taas sanoisin että kiinnittää enemmän huomiota muihin kuin itseensä. Jos alkaa tarkkailla liikaa omia tuntemuksia niin sitä käpertyy itseensä ja paniikki iskee herkemmin.

Tein nettisivut sosiaalisille jännittäjille:

sociallyawesome.wix.com/sociallyawesome

https://www.facebook.com/pages/Socially-Awesome/714731575300872

Yksi oivallus jonka olen tehnyt

Hyväksy jännittämisesi -> Näin hyväksyt itsesi - > Näin et tarvitse toisten ihmisten hyväksyntää -> Sinusta tulee vapaampi ihminen etkä välitä niin paljoa mitä toiset sinusta ajattelevat! :)

Olisi tosi kiva jos voitte jakaa myös muille näitä vinkkejä. Olisi kiva kun voitaisiin yhdessä auttaa mahdollisimman paljon ihmisiä joilla on samoja kokemuksia jännittämisestä.

Fuk It http://www.adlibris.com/fi/kirja/fuck-it-9789529291861
Pitäis vaan oppia ottamaan asiat kevyemmin.

Kiitos tärkeistä kommenteista. Tullut hyviä vinkkejä!

Tullut itse asiassa aika paskoja vinkkejä. Jännittämisestä ei pääse eroon muuten kuin päihteillä. Siksi hyviä vinkkejä ei ole olemassakaan tähän vaivaan.

Ota yhteyttä Sirpa Syrjälä nimiseen ihmiseen. Asuu Launosissa Lopella..Osoitetta ja puh.numeroa en muista- Hän piti monen vuoden ajan ryhmiä sekä Riihimäellä että Hämeenlinnassa .On psykologi Piia Kaulion kanssa kirjoittanut kirjankin aiheesta.Itse oli alunperin aivan kauhea sos.tilanteiden jännittäjä. Tietää tästä asiasta enemmän kuin tavalliset mielenterveystyöntekijät. Todella suosittelen.

Täällä 20v mies. Sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni viime kesänä töissä (liittyen sosiaaliseen tilanteeseen). Sen jälkeen aivoni "tiedostivat", että tällaisen kohtauksen tuleminen on siis minulle mahdollista. No tästäkö vasta ketjureaktio alkoi, koska ajatus oli tästedes aina mielessäni, kun asioin ihmisten kanssa. Aloin välttämään kyseistä työtehtävää, koska pelkäsin saavani sen uudelleen. Vaikka tiesin, ettei minulla ole MITÄÄN syytä jännittää, nyt, tässä tilanteessa, en saanut ajatusta pois päästäni. Pelkästään jo asian ajattelu saattoi puoliksi laukaista kohtauksen.

Tarpeeksi kovan jännittämisen jälkeen sain toisen paniikkikohtaukseni, taas töissä. Aloin taas välttämään yhtä työtehtävää. Molempina kertoina kertoina tein kaikkeni kohtauksen salaamiseksi, kiirehdin vessaan tai muualle rauhoittelemaan itseäni, keksien nopean tavan saattaa tilanne loppuun, ilman että joudun palaamaan siihen. Tilanteen jälkeen vielä varmuudeksi selitin työkavereille vaikkapa krapulasta, että kauheesti on kädet tärrännyt tänään, jos joku olisi kiinnittänyt enemmän huomiota.

Minulla on aina ollut laaja kaveripiiri ja olen tottunut olemaan paljon sosiaalisesti esillä, huomion keskipisteenä. En hyväksynyt sitä, että minua jännittäisi sosiaalisissa tilanteissa. Olenhan hyvä niissä. Tämä ajattelutapa vain pahensi asiaa, kun aloin jo etukäteen esim. kaupan kassalla kysyä itseltäni kysymyksiä; "Miksi jännittäisin vuoroani, miksi käteni tärisisivät? Eihän sille olisi mitään syytä.".

Totta, eihän sille olisi mitään syytä. Mutta tässä kohtaa aivoni alkoivat tuottaa minulle ajatuksia, että tämä on vain minun selviytymisyritykseni pois ongelmasta. Että ajattelen vain näin rauhoitellakseni itseäni. Tästä alkoi pääni sisällä ajatusten ristiriita, joka aina kiihtyi mitä lähemmäs vuoroani tulin. Käsien tärinä alkoi olla arkipäiväistä ja ajatukset laukkaavat mielessä. Aloin tarkastelemaan itseäni tarkemmin ja tarkemmin; Huomataanko että käteni tärisevät, näkyykö pelko kasvoissani?

Aloin välttämään sosiaalisia tilanteita yhä enemmän. Jopa ystävien kanssa oleminen alkoi täyttyä ajatuksilla epämiellyttävistä tilanteista. Katsekontakti alkoi olla vaikeampaa. Näihin aikoihin myös työni loppui (eri syistä johtuen) ja olin tästedes siis vain kotona. Nythän minun oli helppo välttää sosiaalisia tilanteita, kun ei ole mitään hoidettavia asioita.

En enää poistunut kotoota lähes mihinkään. Yleensä kauppareissulla ostin muutaman kaljan varastoon, koska alkoholilla pystyin hallitsemaan jännityksen tulemista. Aloitin taas pelaamaan tietokoneella ajan kulumiseksi. Unirytmini oli sekaisin, valvoin yöt, nukuin päivät. Ajatukset alkoivat tulvia päähäni entistä enemmän ja kauppaan lähteminen tuli kerta kerralta vaikeammaksi. Olin neljän seinän sisällä.

Luulin sekoavani. Pelkäsin vaipuvani psykoosiin ja etsin tietoa skitsofreniasta. Olen kuitenkin aina pitänyt itseäni jonkin verran älykkäänä, ja tämänlainen ajatuksenjuoksu ja pelko sai minut ahdistumaan valtavasti. Aloin siis pelätä sekoamista. Tuntui, kuin järjenjuoksu olisi hidastunut tai jo kokonaan seonnut ja puhuessa piti tarkkaan miettiä sanojaan.

Tässä vaiheessa vihdoin murruin ja hyväksyin tilanteen. Varasin ajan psykiatrille, jota viimeiseen asti olin vältellyt. En uskaltanut puhua peloistani sekoamisen suhteen, mutta lähdimme selvittämään paniikkikohtauksia. Pienen jutustelun jälkeen psykiatri tuli tulokseen, että kärsin sosiaalisesta fobiasta. Tämä oli pahin tieto, mitä halusin toisten ihmisten tietävän tai sanovan.

Psykiatrin minut suostuteltua aloin käyttämään Sepramia 20 mg annoksina/pv. Ensimmäisinä viikkoina en juurikaan huomannut muutosta, edes huonompaan suuntaan. Ajan myötä tarve päästä ulos kuitenkin kasvoi, ja aloin käymään iltakävelyillä, pimeässä. Yleensä ne olivat vain 5-10 min mittaisia, mutta palatessani kotiin sain aina oikein hyvän olon. Aloin uskomaan, että lääkkeet toimivat. Pikkuhiljaa rytmini alkoi korjaantua ja aamulla otin aina innoissani päivän lääkkeen, tunsin, että tämän avulla selviän!

Noin kuukausi lääkkeen aloittamisen jälkeen mielentilani oli yleisesti onnellinen, koska lääke tuntuu toimivan ja olen vihdoin saanut apua. Olen ammattilaisen käsissä. Pelkäsin edelleen lähteä ihmisten ilmoille, mutta haluni parantua sai minut yrittämään. Useamman kerran, viikkojen ajan, käteni tärisivät kassalla joka kerta, enemmän tai vähemmän. Sitä en tiedä, kiinnitettiinkö siihen huomiota vai ei, mutta kun hyväksyin ongelmani, että minusta saattaa huomata hermostuneisuutta ja käteni saattavat täristä, ongelmat alkoivat häipyä, kuin itsestään - luotin taas itseeni! Ulkona käyminen alkoi tuntua entistä paremmalta, kun itse huomasi kulkevan eteenpäin! Jos paniikkikohtaus vielä iskisi, mietin valmiiksi vain sanovani, että minulla on diagnosoitu paniikkihäiriötä ja oloni tuntuu tukalalta. Tämä varmasti ymmärretään ja saat jo rauhoitusta heti tilanteeseen.