Lääkäriksi haluan,mutta mitä tarvitsen?

tylleröpyllerö

Heippa!
Aloitan syksyllä lukion ja olen tässä pähkäillyt etukäteen mitä kursseja minun kannattaa ottaa ja mihin panoutua eniten. Minulle on kyllä selvä, että lääkäriksi minä haluan. Olen kuullut, että kaikki biologian, kemian ja fysiikan kurssit kannattaa ehdottomasti ottaa. Mutta pitkä-vai lyhyt matikka on niin ja näin. Tykkään kyllä matikasta ja ajattelin kyllä ottaa sen pitkänä, mutta luin että sillä lyhyelläkin pärjää. Kumpaa suosittelette enemmän?
Lisäksi lukiossa tarjotaan biologiaa eheyttävää kurssia, biologiaa laboroiden ja fysiikan-ja kemian yliopisto-opinnot. Kannattaako nuokin valita? Kysymys ei tässä ole kuinka pitkiksi päiväni venyisivät, vaan että olisiko noista minulle oikeasti hyötyä. Monet myös ostavat Galenos kirjan jo lukiossa. Onko se hyvä kirja ja onko siitä paljon hyötyä myöhemmin kun suorittaa pääsykokeen? Tiedättekö muita samankaltaisia kirjoja? Mitä aineita lukion jälkeen kannattaa muuten kirjoittaa? Onko se ruotsi nyt sitten hyvä kirjoittaa... tietenkin enkun lisäksi. Vai pärjääkö ihan hyvin pelkästään enkulla? Useammat kirjoittavat YO syksyllä, jotkut taas keväällä. Minkä mukaan kirjoitettavat aineet olisi hyvä jaotella?
Kiitos etukäteen kaikille vastanneille. Toivoisin myös jos saisin kuulla vähän teidän omista kokemuksista/pyrkimyksistä lääkikseen.

20

3191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tylleröpyllerö

      Anteeksi taisi tulla tuplasti, kun kone lagasi.

    • lhljjlj

      Lääkärin hommat on jännimpiä kun vaan rupee tohtoroimaan tosta noin. Joku paperi olis tietty hyvä olla jos joku tulee niinku kyselee.

    • pllpläl

      Joo ja pakoauto siltä varalta että potilaita kuolee liian monta. Suosittelen Volvoa jotka käynnistyy varmimmin.

    • opintojentiellä

      http://www.mafyvalmennus.fi/laaketieteellinen/laakiksen_paasyvaatimukset/
      Tuolla on koko sivu täynnä arvokkaita neuvoja lukiolaisille, jotka aikoo joskus hakea lääkikseen.

      "Koealue on biologian, fysiikan ja kemian pakolliset ja syventävät kurssit, eli BI15, FY1-8 ja KE1-5"

      Ja se matikka. Jos vain pystyt niin pitkä kannattaa kirjoittaa. Kun haet yo-todistuksesi kanssa joskus lääkikseen tai minne tahansa, niin saat silloin enemmän pisteitä ja sisäänpääsy mahdollisuus suurenee.

      ENA on myös tosi tärkeä, monessa pääsykokeessa on enkuksi tehtäviä!

    • valelääkäriksi

      -- olen itseoppinut kotilääkäri , olen tutustunut WHO n tauti luokitus koodeihin ,oisko niitä tuhatkunta merkittynä siihen, esim F00- F99 ,sillä välillä ovat psyykkisetsairaudet ,kaikille on het perään merkitty hoitosuositukset ja pilleri purkit , siis ihan helppoa - voisin alkaa vaikka menestyväksi vale lääkäriksi ku ooon niin laiska kouluissa. - sieltä ne tk-lääkäritkin hakevat tietonsa, ei siinä paljon muuta tartte

    • HelmutFT

      Lue fysiikka, kemia ja biologia täysillä ja uhraa kaikki muut oppiaineet, älä tuhlaa aikaasi enkkuun, äikkään, matikkaan... ja pyri Kuopioon lääkäriksi. Kyllä sinä pärjäät! Ja pyydä alkupalksi 7000 €.

      • hyperventilaatio

        -- juuri tuo 7000 euroa tekee sinusta todella ylimielisen otuksen , sinun ympäristössä ihmiset saattavat saada heti psykosomaattista oireilua.


      • kriminologi

        Lääketieteen opiskelijoilla taitaa olla salainen kartelli ,jossa on päätetty yksissä tuumin vaatia alkupalkaksi heti 7000 euroa - muistutus siitä ,että kartelli rikoksesta seuraa ankarat rangaistukset - me muut saadaa tyytyä vain 2500 -3000 euroa -asiaa tutkitaan parhaillaan.


      • valtuutettu

        oikeassa olet ,lääkärit ovat gastereita ,jotkon pantava tarkkailun alle , tyhjentävät hetkessä köyhien kuntien kassat , siis yhden lääkärin palkkaaminen on ankara rasitus meidänkin kunnan budjetille.


      • viennna

        Enkku on tärkeä, kirjoja enkuksi myös luetaan lääkiksessä ja ruotiakin pitäisi osata, eli tärkeimmät on fysiikka, kemia, biologia, pitkä matematiikka, äikkä, enkku ja ruotsi jos meinaat Hkiin pyrkiä ja jotta on hyötyä niin pitäisi saada vähintään tälläinen rivi LLLLE tai LLLEE


    • suosituksia

      Käyhän se lukio ensin mahdollisimman hyvillä arvosanoilla. Ja sitten pyrit lääkikseen kun ensin varmistat tietosi jollakin hyväksi tunnetulla preppauskurssilla.
      Lääkikseen on vaikea päästä. Hyvää "plussaa" voi olla se, että suvussa on tunnettuja lääkäreitä.

    • imimerkki

      -- jos tuntuu mieluisalta rokkia lusikoilla ämmien piluja ,silloin sinulla on taipumuksia alalle ,aivokirurgiksi vaaditaan taas taipumusta kyttäillä pääkopan alustoja ,että siitä vaan ....

    • 6plus7

      Galenos kirjan lainasin kirjastosta ihan vain mielenkiinnosta, oli näin tavalliselle kansalaiselle haastavia laskutoimituksia välillä, osan ymmärsi mistä ne kaikki luvut tulee kun vähän aikaa pähkäili.. Oli siinä myös muutakin mielenkiintoista, mutta tuo jäi päällimmäisenä mieleen.
      Biologia, fysiikka ja kemiaa painottivat tuolla kirjoittajan opintojentiellä linkkaamalla sivulla ja varmaan pitää paikkansa.
      Pitkistä kielistä (ei anatomisesti) sai myös pisteitä. :)
      Hakupaikalla näytti olevan myös merkitys sisäänpääsyn maksimointiin.

    • jkjjljllj

      Suosittelen patologian ammattia. On tosi jännää päästä tutkimaan ruumiita, leikkelemään niitä palasiksi ruumissahalla ja punnitsemaan aivoja. Ja ajattele miten hyvin siitä maksetaan.

      • 19plus8

        Niin... Harva vaan pystyy tekemään lapselle obduktiota ja varmasti jossain vaiheesssa tulee työtehtäväksi.
        Tylsyyskin voi iskeä, ovat aika hiljaisia juttukavereita.


      • patologi2050

        Plussaa on että asiakkaat ei valita;)


    • latinistiko

      Ota pitkä matematiikka ja tietenkin syventävät fy-ke-bi. Onko sulla pitkä ruotsi eli oot aloittanut jo nelosella. Mikäli oot laudatur exemia tasoa niin kirjoitta pitkänä enkku myös ruotsi, fyke, biologia, kemia ja pitkä matematiikka. Mikäli pyrit lääkikseen niinku ilmeisesti pyrit niin Hgissä saa viidestä täydestä 45 pistettä siis laudaturit mutta myös LLEEE kin käy. Silti täytyy vielä pääsykokeissa osata. Fysiikka on olennainen.

      • Lisäpisteitä

        Jos täytät narsistin tunnusmerkit, niin siitäkin saat lisäpisteitä!


    • Anonyymi

      Moi minä olen lapsi mutta mä halun kunbminä tulen iso minun amati ola läkäri

    • Anonyymi

      Missähän tällä hetkellä aloittaja opiskelee jos edes opiskelee ??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      261
      3195
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      74
      1264
    3. 66
      1183
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      180
      988
    5. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      47
      896
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      61
      873
    7. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      48
      824
    8. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      47
      752
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      40
      731
    10. Minkä alan

      Ihmisiä kaivattunne on🤔
      Ikävä
      39
      698
    Aihe