Hirveä sääli. Olen asunut pari vuotta etelä-suomessa. Olen aina ollut erittäin ylpeä Enontekiöstä kotikuntana, ja ylpeä juuristani jotka ovat sekä äidin ja isän puolelta pohjoisesta. Olen kasvanut porotaloudessa, puhun suomea.En ole koskaan edes ajatellut itseäni saamelaisena,enkä tule ajattelemaankaan. Alkuperäskansaa joo, olen kyllä.Sukuni on ollut jo vuosisatoja olemassa enontekiöllä. Lapsena leikittiin saamelaisten lasten kanssa, teininä myös samoissa porukoissa oltiin. Koskaan ei puhuttu mitä sukua kukanenkin on ja kuka on suomalainen ja kuka saamelainen. Nyt tämä sama ikäluokka mikä silloin ei nyt niinkään perimästään ollut silloin niin tietoinen, on kuin aivopestyjä sekä saamelaiset ja suomalaiset! Mikä teitä vaivaa?? Enontekiö kaunis kunta, etelässä meitä pietethän toisistamme väittävinä ja leppoisina ihmisinä, mutta tietäisiväppä vain millaisia petoja enontekiöläisitä onkaan tullu! Ei olla enää muuta kuin kateellisia toisille. No, annan vielä näitten eteläläisten pitää "harha" mielikuvansa lapissa asuvista. Toivottavasti asiat vielä joskus siellä paranevat .
Herätkää!Tulkaa kuplasta ulos!
hohhui
1378
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Etelästä tulin ja olen asunut Enontekiöllä yli 50 vuotta. Hyvä täällä on olla ja asua. Ystäviä ja hyviä tuttuja on sekä suomalaisissa että saamelaisissa. Tämä kiista ja torailu ei kosketa kaikkia. Ikävää silti.
Olen tasan sammaa mieltä,mieki olen Enikseltä kuten koko sukuni ,mutta olen asunut täälä etelämpänä jo pitkän tovin.Kyllä ihmetyttää tuo kokoaikanen tappelu siitä kuka mitäki ja onko lappalainen vai lappilainen.Mie vain en ees halua olla lappalainen ,miksi pitäis.Meijänki kylässä asuttiin rintarinnan oli kumpi vain,mutta nykyään hyvä ettei päälle syljetä.Hirveää ja häpeällistä touhua.
Totta nämä saamelaiset on ilkeitä pahan suopia heimolaisia ennen olivat hyvä sydämmisiä auttoivat nyt kateita jopa naapureita kohtaan aina pitäs saada riita aikaseksi jopa naapureita kohtaan samaan heimoon kuuluvien kanssa.
Naapurikeskeisyys mennyt ihan kauheaksi varsinkin nuoremmat haukuthan toisiaan. Ennen oli ihan toista vielä 60 luvulla elo oli somaa siitä ajasta ei mitään jäljellä.
jaa että etelä-suomessa
Ennen ko Pekka Sämmällähti, Nalsu Välköpää ,muutama tonna ja muutama muu laittoivat ja laittavat kuntamme vihaamaan,riitelemhän tappelemhan ,ainakin heijan jupiinissa facebookissa ja muissa juljisissa metioissa. Ei olis uskon kun aikoinhan samaa koulua käythin että tuomsen sodan saavat aikhan, Sämmälähti on suurin paha joka tämän kaiken paskan on pannu alkhun ja aivopessy net jokka ei täysin omila aivoila ole pysthuny ajattelemhan, Pekka Sämmällähti on näile raukkasille Jumalaaki suurempi käsynantaja ja aivopesijä.Meilä on kuitenki kunnassa hyvä olla ja sopu on kaikkien keskhen,muutama sielä niskuroittee.
Täälä mithän riiellä, normaalia sanavaihtoa niiku muuallaki Suomessa, jokku yrittää vain käyttää sitä hyväksehen että hejät huomattais, vanhuuhen höperöitä ja muita lentotähtiä jokka tippuvat ko pasko hyysikhän ko aikansa liehuvat
On nää saamelaiset aika veikeitä riitelemään , kyllä ne pitää aijata tunturiin
miten näistä on tullut tälläisiä riidankylväjiä, ei vanhat saamelaiset koskaan riidelleet
pahimmat riijanjakakat on toisihianki syntysin yksi Helsinkistä,yksi Ketomellasta ja mistä se Välypaa oli syntyntynyt, kolmen kopla joka pittää riitapuheita yllä jokapaikassa, eikö niitä edes hävetä, Pahimat rasistit. Antakaa meijän kunnan olla rauhassa ja menkää vaikka pitsinvirkkaajaksi Venäjälle ,sielhän sitä vihhaa piethän harrastethan oikhein urakalla. Tai vaikka jjakahman takapuolta mustalaisile jos net huolis..Annethan niitten jauhaa,elethän met muut normaalia elämää ja sovussa niiku ennenki.
Met saamme heti rauhan kunhan näistä saamelaisista pääsis eroon, voisivat vaikka ottaa laavun kainaloon ja porot matkahan osa joutaa norhjaan ja osa erämaa jänkhälle ja laitethan korkia aita ympärille etteivät pääse ihmisten ilmoja pilaamaan
älä sie tahalla jaa riitaa täällä,tiien että olet saamensukua tai sinnepäin,haluvat vain syyllistää muita että het muka haukkusi saamelaisia,tuota olette jo jakanu ihan tarpehksi,ei mene ennän läpi. Oletta tet kyllä iohmeellisiä.Kun muut ei puhu pahhaa tet puheutte itte toisten suula.
jaa se on se yksi Kitti suku peltovuomasta,nethän tappeli ryyppäsi huorasi niin paljonko vain kerlisivät, yksikö vai useampiko jatkaa perinnettä
Kitin veljekset Peltovuomassa muistaa kaikki eikä hyvälä ,sama asia Jaakolan veljesten kanssa, juoppoja,väkivaltaisia ja kaikki muuta. Miksipä net jälkeläiset olisi muuttunhet kun molempien vanhempien taustat on sitä mitä on.
Noh noh. hyvää pääsiäistä ja mukavaa kevättä.