Soppatykki asemissa kävelykadulla Pe. 13.3. klo 11

TALVISODAN PÄÄTTYMISEN MUISTOPÄIVÄNÄ PE. 13.3.2015 KLO 11 KÄVELYKADULLA KLO 11 SOPPATYKISTÄ TUHTI KENTTÄLOUNAS MUISTOPÄIVÄN KUNNIAKSI.

FAKTATIETOA JÄLKIPOLVILLE:
- TALVISOTA ALKOI MAINILAN LAUKAUKSISTA JA PÄÄTTYI SUOMEN TORJUNTAVOITTOON.
- TALVISOTA: 105 PÄIVÄÄ 30.11.1939-13.3.1940.
- "TÖPINÄ" = MUONITUSASEMA.
- "SOPPATYKKI" = KENTTÄKEITTIÖ.
- "VANIKKA" = NÄKKILEIPÄÄ.

SOPPATYKISTÄ "TALVISODENHENKEEN" HERNEKEITTOA VAHVENNETTUNA VANIKALLA JA MEHULLA. KYYTIPOJAKSI KAFFEET PIPARILLA... JA JOHAN TAASEN PÄRJÄÄ..!

TERVETULOA.

Matti Henttunen / Oluthuone
1441927
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 144

Vanhimmat

PerusSuomalaiset eivät unohda talvisodan päättymistä.

Äänestä

Hienoa Roin perussuomalaiset. Onko kaikki yhden puolesta liikkeellä?

Äänestä
  • entisajan perussuomalaiset eli ryysyrannan Joosepit luikki pontikkapannun luo turvaa hakemaan kun Miehet puollustivat Suomen itsenäisyyttä.

    Äänestä

Mikä se torjuntavoitto oli? Neuvostoliitto suostui rauhaan, kun sai rajat siirrettyä sinne mihin oli neuvotteluissa vaatinut.
Talvisota oli surkea suoritus Suomelta. Tapatettiin kymmeniätumansia suomalaisia, vielä enemmän pensasneuvostoliittolaisia.
Myöhemmät tapahtumat osoittavat, että Neuvostoliiton rajavaatimukset olivat perusteltuja. Talvisodan varaan ei mielestäni pidä kansallistuntoamme rakentaa.
Suomen on pelastanut aina, aikanaan tehdyt rauhansopimukset.

Äänestä
  • Järjetöntä tekstiä !

    Äänestä

Suomen "sotamenestys" perustuu täysin kansalliseen pessimismiin. Asioita ajatellaan aina niin että meidät murskataan ja otetaan orjaksi, niskuroivat vangit syötetään sioille jne.

Sitten kun sotatilanteessa on hävitty sota ja alueita on menetetty niin homma käännetään voitoksi. Eihän meille käynytkään niinkuin pelkäsimme. Tämä on ainulaatuinen logiikka koko maailmassa ja vain Suomessa sitä esiintyy.

Suomessa on keksitty myös urheiluun omia sanontoja, otetaanpa muutama esimerkki. "Puolipaikka" jalkapallossa tarkoittaa että suomalainen teki melkein maalin. Tätä käytetään jos on hävitty Ruotsille 5-0 ja jollain Forssellilla on ollut yksi veto viidestäkympistä kulmalippua kohti. Nuo puolipaikat lasketaan ja ollaan niihin tyytyväisiä.

"Kunniakas tappio" on myös paljon käytetty. Hävitään jääkiekossa Ruotsille vaikka johdetaan kaksi minuuttia ennen loppua. Sitten voidaankin siunailla että tappio oli kunniakas koska Ruotsilla oli niin vahva joukkue.

"Oma peli" on myös suomalainen sanahirviö. Joka peli olisi voitettu kun olisi vaan pelattu sitä omaa peliä. Menestyksestä päätellen se suomalaisten oma peli on ollut aika hyvin piilossa.

Äänestä

On se hyvä että ollaan EU.n jäsenmaa ja sen myötä eurossa.
Olisimme kusessa vielä enemmän ilman EU.ta.
Kamalia väyrysiä, tennilöitä, kääriäisiä, pekkareisia, jaakkosaaria, erkkejä, virolaisia, karjalaisia, soinivaaroja, taistoja, paavoja, arhakaisia, kankaanniemiä jne...jne...jne...
Luotan miljoonia ketoja enemmän EU.n päättäjiin.
Eli se pitäisikin saada heti aikaan EU.n liittovaltio.

Äänestä
  • Kohta saat sitä kusessa oloa eu:sta, viisitoista miljardia ylimääräistä annettu ( dosentissa Korhonen) eikä loppua näy. Piirrä paperille 15 000 000 000 tuo summa ja mieti miksi?
    Ole onnellinen että saat maksaa.

    Äänestä

Mihin listastasi jäi persusreikien Timo Soini? Eikö hän ole mielestäsi kamala EU:n vastustaja?

Äänestä

Ei se ole kamalaa, jos on EU.n vastustaja.
Se on kamalaa kun ei tee mitään muuta kuin miinusta Suomen kansalle niinkuin väyryset, tennilät. liisat. sepot, paavot, lipposet, jne...jne...

Äänestä

No siinä kisassa Timo Soini on ylivoimainen. Se pallero on kusettanut kansaa kaikkein eniten ja tuottanut vahinkoa eli miinusta kaikista politiikoista eniten. Tätä mieltä on valta-osa suomalaisista ja me olemme oikeassa!

Äänestä
  • Selvä ylilyönti. Timo Soini on jälk

    Äänestä

Mikäpä se perussuomalaisissa. Rehellistä porukkaa ovat. Aina tavallisen ihmisen puolella puolueettomasti ja rehellisesti. Näin sen olemme tulkinneet aina. Alusta lähtien. Siis jo Veikon ajoilta.

Äänestä
  • Niin ja varsinkin kun vertaa muihin puolueisiin. Täysiä sutkeja kaikki. Varsinkin vasemmisto. Kaikista mitättömin massa. Pelkkää miinusta kaikki.

    Äänestä

Lapista on ollut hyvä edustaja kerrankin valtuustossa sen neljä vuotta. Sehän on ilman muuta Hanna Mäntynen.
Ainoa tähänastisista kansanetustajista Lapista joka on puolustanut sitä köyhintä kansalaista.

Äänestä

Onko se kyse kulukorvaus-Hannasta? Siitä Vantaan "erityisnuorisotyöntekijästä?" Heh heh...

Äänestä
  • Alusvaatemyyjä . Torniostako?

    Äänestä

Joo oli hyvää

Äänestä

Tosiassa tein vertailun näistä soppatajoilluista. Ei ollut Henttusen Matin sopassa sattumia ollenkaan, vai sattuiko huono kauhaisu? Sen sijaan tänään kun SDP tarjosi soppaa niin lihaa oli kuin hautausmaalla! Söin hyvällä omallatunnolla ja otin vielä karkki & rihkamakassin mukaan. Olen nimittäin elämässäni maksanut Rakennusliittoon noin 2 000 euroa soppakuluja. Liittykää Loimaan kassaan jos haluatte, mutta älkää koskaan SAK:n puljuihin. Toki persesuomalaiset ovat vielä pahempia että silleen!

Äänestä

Hyvä ja todella hyvää...
Kiitos

Äänestä

Hei, söin perjantaina hernekeittoa tykistä ja Sinä ilmeisesti lihakeittoa. Siinä iso ero. Itse hernekeitossa en mitään sattumia kyllä kaipaakaan, mutta se lie makuasia. Hyvää oli Henttusen tarjoama hernekeitto jälleen, en valita lainkaan. Hyvää ja todella hyvää oli. Kiitosta taasen tekijälle.

Äänestä
  • aika idiootti oot jos et erota herne keittoa lihakeitosta..hhahahah

    Äänestä

Toivottavasti pian taas saadaan sitä pikkusen hyvää keittoa!

Moniko valtuutettu jakaa keittoa kansalaisille ja köyhille?
Tuulessa ja tuiskussa viitsii hyväntekeväisyyttä tehdä.
Hatun nosto!

Äänestä
  • Kertoo tyypistä hyvin paljon kun hänen pitää "suoli"24 palstalla itseään tuoda toistuvasti esille.

    Äänestä

  • Tunnistaa niin helposti tämän "pikkuisen"nuoleskelijan,niin läpinäkyvää, ettei voi tuntea muuta kuin myötähäpeää, varmaankin hänen omasta mielestään oivallisista sepustuksista.

    Äänestä

hatussa oli paskaa elä nosta sitä

Äänestä
  • Kyllä on mukavaa, että keiton lisäksi tarjotaan hyvää "vaniljaa" kaupan päälle!

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kyllä on mukavaa, että keiton lisäksi tarjotaan hyvää "vaniljaa" kaupan päälle!

    Siis ei vaniljaa, vaan "vanikkaa" piti kirjoittaa. Näkkileipää!

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Kyllä on mukavaa, että keiton lisäksi tarjotaan hyvää "vaniljaa" kaupan päälle!

    kokaiinia

    Äänestä

On mukavaa ulkoilmassa kävellessä tuntea tuoksu että soppaa tarjolla höyryävää soppaa, monipuolista ja liemikin on herkullista sitten vielä siihen näkkäriä ja maistuvaa mehua. Kansa tykkää!

Äänestä

Tärkein on jäänyt luettelosta pois eli POTTUKELLARI=paikka mihin luettelon kyhännyt yksilö luikkii piiloon kunMIEHET puolustavat isänmaataan henkensä sen vapauden puolesta valmiina menettämään.

Äänestä
  • Toivottavasti on älynnyt pakata ns. selviytymisreppuun myös lääkkeensä, reppana kun on niin kalponen että, ne lääkkeet ovat varmaan hyvin tarpeellisia jotta siellä POTTUKELLARISSA ei käy kalpaten.

    Äänestä

Kohta on vaalit taas ja pikkusen hyvää keittoa on tarjolla kansalaisille!

Ihmettelen, että joku viitsii jakaa köyhille ruokaa, vaikka näin paljon pilkataan. Täytyy olla tosi kutsumus asiaan. Kiitän siitä hyvästä herkku keitosta Rovaniemen kuntalaisten puolesta. Sara on nuori ja ehtii eduskuntaan, mutta nyt me äänestetään kaikki PS+ Kokoomus eduskuntaan "ISÄNMAAN YHTEISEHDOKAS" Matti Henttunen yrittäjä.

Äänestä
  • Kyllähän se panee viitsimään kun haaveissa siintää "hillotolppa" jos sinne pääsis niin soppakauhaan liimattu kätönen irtoais oitis sopanjakajan roolista. Silloin pääsis harjoittelemaan uutta roolia isojen poikien edessä.Sara on todellakin hyvin mallikelpoinen kansanedustaja ehdokas edustamaan meitä lappilaisia sinne Arkadianmäelle. Joten annamme äänet varmalle valinnalle.

    Äänestä

  • Vaatis paremmat meriitit taakse kuin nämä "kauppakoulu ja muutama yrittäjäkurssi."Vaikkakin siihen lisäisi vielä tämän niin luontevasti esille tulevan mielistelyn tarpeen jonka hänen persoonassaan vahvasti tulee esille.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Kyllähän se panee viitsimään kun haaveissa siintää "hillotolppa" jos sinne pääsis niin soppakauhaan liimattu kätönen irtoais oitis sopanjakajan roolista. Silloin pääsis harjoittelemaan uutta roolia isojen poikien edessä.Sara on todellakin hyvin mallikelpoinen kansanedustaja ehdokas edustamaan meitä lappilaisia sinne Arkadianmäelle. Joten annamme äänet varmalle valinnalle.

    Sara on kaikin puolin OK, mutta nyt me keskitetään äänet Henttuselle, että hän tulee valituksi. Ei voi hajottaa ääniä. Kokoomus-PS isänmaallinen kannatus yli puoluerajojenkin

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Sara on kaikin puolin OK, mutta nyt me keskitetään äänet Henttuselle, että hän tulee valituksi. Ei voi hajottaa ääniä. Kokoomus-PS isänmaallinen kannatus yli puoluerajojenkin

    Vais niin jotta salainen hallitussopimus on jo tehty.Vaan Kokoomus on raharikkaiden edustaja joka laittaa köyhät kyykkyyn.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Vais niin jotta salainen hallitussopimus on jo tehty.Vaan Kokoomus on raharikkaiden edustaja joka laittaa köyhät kyykkyyn.

    Ei jatkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Vais niin jotta salainen hallitussopimus on jo tehty.Vaan Kokoomus on raharikkaiden edustaja joka laittaa köyhät kyykkyyn.

    Tulva huuhtoo vieläkin taivaallisella oikeudella , puhdistaa ja ravistaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Tulva huuhtoo vieläkin taivaallisella oikeudella , puhdistaa ja ravistaa.

    Mutta nyt se taitaa olla laskusuunnassa, se perkelöitynyt tulva.

    Äänestä

Olipa väkeä torstaina soppatykillä! On hyvä asia, että joku viitsii meille jakaa sitä keittoa. Ei ole tyhjästä tullut se sanonta, että "sitä pikkusen hyvää keittoa"!

Äänestä
  • Jälleen kerran seurakuntamme tarjosi yhteisen aterian ja heikko Henttunen yrittää jälleen saada tästä seurakunnan diakonian palvelusta meriitin itselleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Jälleen kerran seurakuntamme tarjosi yhteisen aterian ja heikko Henttunen yrittää jälleen saada tästä seurakunnan diakonian palvelusta meriitin itselleen.

    Henttunen keitti keiton ja monesti hänen tarjoamaa kokonaan

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Henttunen keitti keiton ja monesti hänen tarjoamaa kokonaan

    NOvoi voi nääs nääs, meinas kalkkilaivan kapteeni "pudota otsikoista".Löysät lorahti varmaan jo pöksyihin

    Äänestä

Kohta jälleen soppatykki tulilla! On muuten pikkusen hyvää, tulkaa kaikki hyvän ruoan ystävät paikalle!

Äänestä
  • Ensin pitä tulvan rauhoittua.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Ensin pitä tulvan rauhoittua.

    Ei kävelykadulla tulvi. Kiitos soppatykin pitäjälle on meinaan mukavaa se soppa saada ja nauttia tunnelmasta! Köyhät ja sairaat tarvitsevat ilmaisen ruoan ja sydämen syvyydestä nousee nöyrä kiitos

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ei kävelykadulla tulvi. Kiitos soppatykin pitäjälle on meinaan mukavaa se soppa saada ja nauttia tunnelmasta! Köyhät ja sairaat tarvitsevat ilmaisen ruoan ja sydämen syvyydestä nousee nöyrä kiitos

    Ounasjoella on yhtä suuret taipumukset perkelöityä kuin Torniojoella.
    Nyt vain sattui menemään näin päin.

    Äänestä

Mulla nalka koska keitta Matti soppa? Missa voi saada ilmainen rooka? Voiko loytaa huva kupong lehti?

Äänestä
  • sinä olla rasisti joka matki ulkolainen ylläpito poistakaa heti tämä matkija hän matki koko aika ja jauha pelkkä sonta

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    sinä olla rasisti joka matki ulkolainen ylläpito poistakaa heti tämä matkija hän matki koko aika ja jauha pelkkä sonta

    Mita sina hopotta mika olla rasisti.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Mita sina hopotta mika olla rasisti.

    Päivittämisen aika?

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    sinä olla rasisti joka matki ulkolainen ylläpito poistakaa heti tämä matkija hän matki koko aika ja jauha pelkkä sonta

    Samaa mieltä. Tuo kielipuoli on sillä töin, että ihan joka ikiseen keskusteluun puuttuu joka päivä ja vääntää muka tuota "hoonosoomi" sontaa. Olen täysin kyllästynyt ja varmasti moni muukin - ei tuo ole edes huumoria ja jos sellaiseksi tarkoitettu niin ei naurata vaan inhottaa.

    Mikähän pelle tuo on, kun joka päivä aamusta iltaan täällä roikkuu, työtön luuseri kait?

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Toivon, että tuo "Manu" menisi myös syömään soppaa ja nauttisi elämästä tyhjänkirjoittamisen sijasta!

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Toivon, että tuo "Manu" menisi myös syömään soppaa ja nauttisi elämästä tyhjänkirjoittamisen sijasta!

    Mina kusua vaan milloin soppa valmis.Miksi pitta ilkea paha sana sanoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Mina kusua vaan milloin soppa valmis.Miksi pitta ilkea paha sana sanoa?

    Mitä pahaa siinä on jos nälkänen vähempiosainen haluaa tietää milloin taas pääsis syömään seurakuntamme diakonian tarjoamaa soppa-ateriaa jonka kauhaan tämä nuoleskelija Henttunen on liimautunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Mitä pahaa siinä on jos nälkänen vähempiosainen haluaa tietää milloin taas pääsis syömään seurakuntamme diakonian tarjoamaa soppa-ateriaa jonka kauhaan tämä nuoleskelija Henttunen on liimautunut.

    Älä solvaa sellaista, joka tekee hyväntekeväisyyttä. Mene itse vapaaehtoiseksi jakamaan köyhille ruokaa! Todella kaikki pitävät siitä hyvästä keitosta ja me nautitaan keittoruokailusta! Eläköön elämä!

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Älä solvaa sellaista, joka tekee hyväntekeväisyyttä. Mene itse vapaaehtoiseksi jakamaan köyhille ruokaa! Todella kaikki pitävät siitä hyvästä keitosta ja me nautitaan keittoruokailusta! Eläköön elämä!

    Mielluimmin käytämme nimitystä vähäosainen joka on kiitollinen kun saa maksuttoman aterian seurakuntamme diakonialta.Olisi todella upea asia jos tätä mielistelijä maitonaamaa ei tsrvitsisi sietää näissä yhteisöruokailuissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Mielluimmin käytämme nimitystä vähäosainen joka on kiitollinen kun saa maksuttoman aterian seurakuntamme diakonialta.Olisi todella upea asia jos tätä mielistelijä maitonaamaa ei tsrvitsisi sietää näissä yhteisöruokailuissa.

    Lopeta jo tuo haukkuminen! Vapaaehtoiset ansaitsevat kiitoksen ja onhan hän jakanut myös omaa keittoa monesti Rovaniemellä. Eikö saisi olla vapaaehtoisia työntekijöitä, jotka köyhiä auttaa? Onhan esim. Hursti ollut Helsingissä. Kiitos kaikille, jotka auttavat köyhiä esim. ruoka avulla!

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Mina kusua vaan milloin soppa valmis.Miksi pitta ilkea paha sana sanoa?

    Häivy rasisti! Emme hyväksy rasismia!

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Häivy rasisti! Emme hyväksy rasismia!

    Tä. Ivan Poupaloko rasisti?
    Hän otti ongelman esiin kolmosella jo heinäkuussa 2021, miten rasismi sanalla väistellään.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Lopeta jo tuo haukkuminen! Vapaaehtoiset ansaitsevat kiitoksen ja onhan hän jakanut myös omaa keittoa monesti Rovaniemellä. Eikö saisi olla vapaaehtoisia työntekijöitä, jotka köyhiä auttaa? Onhan esim. Hursti ollut Helsingissä. Kiitos kaikille, jotka auttavat köyhiä esim. ruoka avulla!

    Todellakin sosiaalineuvos Veikko Hursti osoitti lähimmäisen rakkautta todella suurella sydämmellä.Vaan Veikon nimen häpäisyä on se että se mainitaan tämän mielistelijän yhteydessä.Kapakan pitäjästä ei tekemälläkään saa muuta kuin pyrkyrin.

    Äänestä

sopasta saatu joukko ripuli paska lentää lks.. minkä helevetin takia söitte sitä soppaa ja sit tukitte oikeilta sairailta lks.. idiootit.

Äänestä

Taitaapi useimpi tykittää nyt minne kerkee,oikein sarjatulella.

Äänestä

Savukosken läskikapina tai edesnenneet SurnuPekka ja Nättijussi murisevat tyytymättömyyttään.

Äänestä

Mitä tarve? Soppaa ja lämpöä!

Äänestä
  • Ilmaishamppareita viidellekymmenelle ensimmäiselle soppajonossa seuraavan sopan jaon yhteydessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Ilmaishamppareita viidellekymmenelle ensimmäiselle soppajonossa seuraavan sopan jaon yhteydessä.

    Ei tarvitse hamppareita, vaan soppaa kyllä, hyvää namiherkkua ihanaa keittoa soppatykistä ja kansa kyllä kiittää!

    Äänestä

Ainoa paikka Suomessa, jossa ei ole kielongelmia.
Ainoastaan Suomea puhuvat, matuille tarjoillaan ja syötetään.

Äänestä

Marinin hallituskaudella työllisyys nousi ennätyslukemiin.

Palkat maksettiin verorahoista ja tuottavan työn tekijät väheni.
Tarvittiin tulkkeja ,ainakin 50-kymmenelle eri-kielille.
Vastaanotto keskuksiin ruoan laittajia, siivoojia, kielenopettajia ,kuntohoitajia ja pillun-jakajia.
Matujen "kalut" nousi, ei muuta.

Äänestä

Pitkä kävelinkatu ois kiva, vaikka apostoleittentie. Sillä saisi yksinomaan kävellä.

Äänestä

Taas on sitä hyvää keittoa tarjolla 7.9. klo 11, on muuten "pikkusen hyvää", kuten moni Rovaniemellä nyt kutsuu sitä Henttusen soppaa. Mietin, että moniko meistä oikeasti jaksaisi jakaa köyhille ruokaa tuolla tavalla ja keittää alusta asti, että ei pilkata vaan kiitos!

Äänestä
  • Rovaniemen hyvän mielen teko:

    Henttunen ja soppatykki! Iloiset ihmiset kuhisevat ympärillä, moni köyhä saa ilmaisen aterian höyryävää soppaa. Vesitippa silmään herahtaa, kun Matti ruokaa jakaa vaan. Sitten siellä tapaa tuttavia myös.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Rovaniemen hyvän mielen teko:

    Henttunen ja soppatykki! Iloiset ihmiset kuhisevat ympärillä, moni köyhä saa ilmaisen aterian höyryävää soppaa. Vesitippa silmään herahtaa, kun Matti ruokaa jakaa vaan. Sitten siellä tapaa tuttavia myös.

    Kaupunki voisi ostaa tuota sopan jakoa ja myös hyvinvointialue, halvalla kansalle hyvää mm kun on päättäjät kansan parissa, niin voisi olla soppatykki, ihmisille ruokaa ja asiaa. Ilmainen keitto houkuttaa ihmisiä paikalle. Syödään hyvää ruokaa nam nam.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Kaupunki voisi ostaa tuota sopan jakoa ja myös hyvinvointialue, halvalla kansalle hyvää mm kun on päättäjät kansan parissa, niin voisi olla soppatykki, ihmisille ruokaa ja asiaa. Ilmainen keitto houkuttaa ihmisiä paikalle. Syödään hyvää ruokaa nam nam.

    Jaa että oikein kaupungilta ja vieläpä laajalta hyvinvointialueelta pitäs nyt salliaa Henttusen lypsävän ylisuuria korvauksia jotta hän voisi antaa kanssaihmisille käsityksen jotta hän se välittää heikompiosaisista. Ja Pask... Omanedun tavoittelua koko ihminen täynnä, on saanut mainostaa itseään ilmaiseksi kun on liimautunut seurakuntamme diakonian soppakauhaan.Ei ilmeisesti diakonia suostu maksamaan vilpillisiä korvauksia siitä että, hän voi mainostaa itseään.Jamielluimmin käytämme avuntarpeessa olevista kansalaisista nimitystä heikompiosainen. Nääs kun sitä köyhyyttä on monenlaista. Henttusen kohdalls voimme puhua moraalisesta köyhyydestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Kansalaisia tulisi paremmin näihin tärkeisiin kuulemistapahtumiin, jos olisi soppatarjoilu

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Kansalaisia tulisi paremmin näihin tärkeisiin kuulemistapahtumiin, jos olisi soppatarjoilu

    Ja Henttunen saisi mainostusta itselleen samalla kun hän jakaa veronmaksajien kustantamaa yhteisöruokailu ateriaa.Josta hän on lypsänyt ylisuuren korvauksen.Jo vain tämä tyyppi voi tarjota joka viikko yhteisöruokailun kunhan tekee sen omalla kustannuksellaan.Tapahtumasta tärkeän tekisi se että, paikalla olisi mahdollisimman monta saman aatteen edustajia jotka haluavat edustaa meitä vähempiosaisia eri hallintomuodoissa.

    Äänestä

Koko ..tun kylä on KÖYHÄ.Henkisesti.Etenkin henkisesti.

Äänestä
  • Köyhä on valtuutettu ent. Keskusta ent. Perussuomalaiset

    Äänestä

Rovaniemi on ankea paikka.

Äänestä

Menkää töihin ja lopettakaa ryyppääminen,.

Äänestä

Ei ne mene,Vinkuvat vaan.Höpösakkia.

Äänestä

Tuo kaupunki on täynnä luusereita.

Äänestä

SoopAtykki on huuva,nut voi otta sopa kun lahti hamas

Äänestä
  • Ota paksu pilli mukaan, ei niitä "sattumia" ole haitaksi asti etet soppaa sillä kykenisi rystämään, Tsemppiä ryystämiseen,

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Ota paksu pilli mukaan, ei niitä "sattumia" ole haitaksi asti etet soppaa sillä kykenisi rystämään, Tsemppiä ryystämiseen,

    Soppaa syödään taas, soppaa syödään taas.
    Odotamme yhdessä, kun soppaa ollaan jakamass.

    Nam nam soppa hyvä
    Iloinen mieli enentyvä
    On Rovaniemellä

    Kaikki kunnanisät mukaan, Ahokas myös
    Siellä hyvää keittoa jakaa, Matti on työs!

    Äänestä

Koska on seuraava ruoanjakelu?

Äänestä
  • 30.11. kävelykadulla - tulkaa ajoissa !

    Henttusen soppatykki tulilla. Köyhille iso apu !

    On tunnetusti "pikkusen hyvää", kaikki sopalle, ei kysytä "jäsenkirjaa" !

    Äänestä

Huomenna on SE päivä!

Äänestä

Lopettakaa tuo ..tun -PIKKUSEN HYVÄÄ,ärsyttävän typerä lause...

Äänestä
  • Ootko kateellinen ,,, hän sai paljon ääniä seurakuntavaaleissakin

    Äänestä

Ihan ..tun sama mulle,tuo lause vaan on niiiin ...seestä,ihan urpolause.

Äänestä

Mua ei kiinnosta ..ttuakaan mitä te urpot siellä touhuute,en asu,enkä ikikuuna päivänä asu siellä.Huvittavia te olette,..tun idiootit.

Äänestä
  • ...tu ko ...uttaa ko olen niin tyhmä ja kade... ..ttu!

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    ...tu ko ...uttaa ko olen niin tyhmä ja kade... ..ttu!

    Koska taas jaetaan sitä hyvää keittoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Koska taas jaetaan sitä hyvää keittoa?

    Herneet loppu - ei soppaa

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Herneet loppu - ei soppaa

    Sitten lihasoppaa! Matin hyvä keitto on hyväntekeväisyyttä parhaimmillaan ja sitä kiittää koko Lappi!

    Äänestä

Taitaa olla Matti kukkarossa....

Äänestä
  • Soppatykki pitäs laittaa Rovaniemen matkailuesitteeseen ja kuva, missä maailman superjulkkikset odottaa sitä soppaa jonossa.

    Rovaniemen tunnuslause - "Se pikkusen hyvä kaupunki!"

    Äänestä

Koska on seuraavan kerran sopanjakoa?

Äänestä
  • No vaalien alla on aina ruukattu soppaa keitellä.
    Vaalimainoshan se on koko soppatykki.
    "Pikkusen hyvää vaalimainosta" !

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    No vaalien alla on aina ruukattu soppaa keitellä.
    Vaalimainoshan se on koko soppatykki.
    "Pikkusen hyvää vaalimainosta" !

    Kyllä sitä hyväntekeväisyyttä tehdään ympäri vuoden, aamusta iltaan vaan, ei ole mitään "vaalimainosta" pelkästään. Ihmettelen, että täällä haukutaan ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti auttaa muita. Aikanaan oli Äiti Teresa, joka auttoi köyhiä ja Hursti Helsingissä jakoi ruokaa. Jos Rovaniemellä joku tai jotkut auttaa heikkoja, niin kunnioitetaan sitä eikä pilkata.

    Äänestä

Onkhan se perjantaina?

Äänestä

Eikö se ole kerran kuussa?

Äänestä
  • Ilmoittaja jossain milloin on sopanjako

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Ilmoittaja jossain milloin on sopanjako

    Toi, Äiti Teresan mainitseminen tämän ketjun yhteydessä on kyllä hänen nimensä häpäisemistä.Veikko Hurstilla olis myös varmaankin sanottavaa siitä mitä on aito vilpitön lähimmäisen rakkaus ja miten sitä voi toteuttaa ilman omanedun tavoittelua.

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Toi, Äiti Teresan mainitseminen tämän ketjun yhteydessä on kyllä hänen nimensä häpäisemistä.Veikko Hurstilla olis myös varmaankin sanottavaa siitä mitä on aito vilpitön lähimmäisen rakkaus ja miten sitä voi toteuttaa ilman omanedun tavoittelua.

    Ei ole häpäisyä, vaan kerrottiin vain, että on ollut erilaisia ruoanjakoja. Se, että Henttunen jakaa soppaa ja seurakunta myös tarjoaa soppaa, on hyvä asia. Tietenkin näillä on ollut aivan eri mittaluokan hyväntekeväisyys, mutta jokainen voimiensa mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Ei ole häpäisyä, vaan kerrottiin vain, että on ollut erilaisia ruoanjakoja. Se, että Henttunen jakaa soppaa ja seurakunta myös tarjoaa soppaa, on hyvä asia. Tietenkin näillä on ollut aivan eri mittaluokan hyväntekeväisyys, mutta jokainen voimiensa mukaan.

    Henttunen jakaa soppaa joka on seurakunnan diakonian varoilla valmistettu. Eipä näkyny Henttusta eikä hän ollut tarjoamassa itsensä kustantamaa ateriaa mm. asunnottomien tapahtumassa satikka koko keskitalven aikana, vaan oli haukkana paikalla nyt kun Persut kustansivat tarjoilun Purran vierailun yhteydessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    On monesti ollut hänen itsensä tarjoamaakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    On monesti ollut hänen itsensä tarjoamaakin.

    Vessa,vesiposti, keittokomero ja huone...

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Vessa,vesiposti, keittokomero ja huone...

    Kiitos hyvästä keitosta! On pikkusen hyvää :)

    Äänestä

Koska seuraavan kerran on se hyvä keitto

Äänestä

On siellä pienet kuviot voi jeesus,joku urpo jakaa keittoa ja ihmiset innoissaan...Huhhuh...

Äänestä

Koko Rovaniemi tietää että se soppa on hyvää lihakeitto ja myös hernekeitto. On todella maukkaat herkkuruoat aina Matin soppatykin tarjoilut. Niitä me vain kiitetään aina. Kaupunginhallituksen johto vois myös tilata kaupungin tarjoamat sopat häneltä, joka kylässä kuulemistilaisuud ja kaupunki maksaa keiton. Olispa hyvä, kunnan päättäjät tapaisi ihmisiä. Tietysti usein hän jakaa itsekin soppaa kansalle.

Äänestä
  • Koko Rovaniemi muistaa kuinka pyyteetöntä ja vilpitöntä on Matin auttamishalu. Meillä köyhillä on tänään vatsa täynnä pikkusen hyvää keittoa ,mutta 13.4 me muistamme hyväntekijää, kun kevätaurinko nousee.

    Äänestä

Vuodesta toiseen on kenttä keittiö höyry nyt, köyhien raukkojen vuoksi ja ruokia heille annetaan vain niin ilon kyynel kimmeltää ain.

Äänestä

miten sivari , rintamakarkuri desantti kuulu talvisotaan. isänmaan petturi..

Äänestä
  • Hän ei oo sivari, vaan ryhdikäs Suomen sotilas!

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Hän ei oo sivari, vaan ryhdikäs Suomen sotilas!

    Mistä tähän kylään riittää noita köyhiä ja raihnaisia?

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Mistä tähän kylään riittää noita köyhiä ja raihnaisia?

    Sossurahat juodaan ja soppatykillä syödään.

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Sossurahat juodaan ja soppatykillä syödään.

    Käy siellä muutkin kuin sossun rahoilla, mutta eläkeläisillä on monesti pieni eläke, ja se Matin hyvä keitto on ravitsevaa ja tulee iso säästö!

    Äänestä

  • Jälleen kerran seurakuntamme diakonia pitää heikompiosaisista , huolta kun tarjoaa meille keittoaterian poikkeuksellisesti kauppatorilla Henttunen omis tapahtuman kyllä erittäin innokkaasti itsensä järjestämäksi. Vaan näin ei ole ja toivottavasti ruuan jakajana näemme henkilön joka jakaa keittoa rakkaus silmissään lähimmäistä kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Jälleen kerran seurakuntamme diakonia pitää heikompiosaisista , huolta kun tarjoaa meille keittoaterian poikkeuksellisesti kauppatorilla Henttunen omis tapahtuman kyllä erittäin innokkaasti itsensä järjestämäksi. Vaan näin ei ole ja toivottavasti ruuan jakajana näemme henkilön joka jakaa keittoa rakkaus silmissään lähimmäistä kohtaan.

    Jälleen kerran tämä sama, jolla on kauhea tarve hokea, että se on diakonian tilaisuus, ettei vain vahingossakaan kukaan antaisi mitään arvoa vapaaehtoisesta hyväntekeväisyystyöstä yrittäjä Henttuselle, joka antaa ilmaiseksi käyttää soppatykkiään ja jakaa monesti ilmaisesti ruokaa köyhille. Tietenkin on kymmeniä muitakin hyväntekijöitä, mutta vasiten jotkut hokee Henttusta, että toiset sitten alkaa häntä arvostella. Henttunen on hyvä esikuva meille, mutta niin on jokainen vapaaehtoistyöntekijä ja ei Henttunen halua siitä enempää kunniaa kuin muuten kuuluisi, mutta tahallaan täällä kiusaajat häntä kiusaa. Todennäköisesti moni kiusaamisen vastustaja äänestää nyt häntä alue- ja kuntavaaleissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00139 kirjoitti:

    Seurakunnallamme on aivan oma soppatykki.

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Seurakunnallamme on aivan oma soppatykki.

    Keitto on tosi hyvää, on se liemikin maustettu taitavasti. Lihasoppaa olen syönyt ja hernesoppaa. Ei ole mitään "vesivelliä". Kyllä on mukava, että tarjotaan kunnon ravitsevat ruoat köyhille eikä että heti on nälkä. Se pitää kyllä koko päivän nälkää, kun saa kunnon annoksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Torstaina hyväntekeväisyys sopanjako torilla

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Torstaina hyväntekeväisyys sopanjako torilla

    Onko se hernesoppaa vai lihasoppaa?

    Äänestä

Matti älä jää pois!

Äänestä

Lauantaina 29.3. on sitä "pikkusen hyvää" soppaa tarjolla Hessuntorilla ja Pekantorilla. Äänestä 227 ja 2260.

Äänestä

Myös 9.4. Rovaniemellä Lordin aukiolla on pikkusen hyvää kalakeittoa tarjolla, kaikki ihmiset nyt vain sinne aterioimaan! Matti jälleen asialla! Varmaan jo 10 kertaa on sitä keittoa jakanut ihmisille nyt muutaman viikon sisällä, tämä on todella köyhän ihmisen onnen aikaa, iso säästö ruokalaskussa. Sanotte, että no niin, vaalien alla jakaa vain. Eipä ole niin, hän jakaa sitä keittoa muutenkin aina ja ilmaiseksi. Ei sellaisen miljoonamiehen kukkarossa tunnu, vaikka jakaa ilmaiseksi ruokaa silloin tällöin!

Äänestä
  • Syökää köyhät nyt niin, että lihotta.
    Vaalien jälkeen alkaa laihutuskuuri.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Syökää köyhät nyt niin, että lihotta.
    Vaalien jälkeen alkaa laihutuskuuri.

    Vaalien jälkeen jatkuu keittotarjoilu!
    Auttamishalua on aina!

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Vaalien jälkeen jatkuu keittotarjoilu!
    Auttamishalua on aina!

    Tänään oli taas Lordilla keittoa! Kiitos

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Tänään oli taas Lordilla keittoa! Kiitos

    Kiitämme seurakuntamme diakonian tästä yhteisö ruokailusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Kiitämme seurakuntamme diakonian tästä yhteisö ruokailusta.

    Joo oliko kiire kirjoittaa tuo, ettei vain kukaan kiittäisi vapaaehtoisia. Tärkeintä on auttaminen eikä se, kuka saa kunnian

    Äänestä

Tänään 30.10. klo 11 soppaa jaetaan. Yhteisöruokailu (diakonia). Nyt sinne kiiruusti!

Äänestä
  • Koska seuraava?

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Koska seuraava?

    Toivottavasti ensi vuonnakin jaetaan köyhille ruokaa, onhan se auttamistyö hyvää.

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    Toivottavasti ensi vuonnakin jaetaan köyhille ruokaa, onhan se auttamistyö hyvää.

    On tämä yksilö todella auttanut, asunnottomuus on lisääntynyt hänen toimiensa ansiosta.Tartuntataudit joita tämä turistien palvoja jumaloi.Ovat rasittaneet "köyhän vanhuksen" kukkaroa,ja tuhohyönteiset ovat vallanneet kymmeniä asuinkerrostaloja.Kyllä tulevanakin vuonna seurakuntamme tarjoaa apuaan vähävaraisille, ja vpaaehtoiset toimivat haluamallaan tavalla kunnan järjestössä.

    Äänestä

Ystävänpäivänä Roissa jälleen sitä pikkusen hyvää keittoa tarjolla. Iso apu köyhille! Menkää ilmaiseen ruoka-apuun ystävät! Vielä on hyvä sydämisyyttä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

matti.henttunen kirjoitti:

TALVISODAN PÄÄTTYMISEN MUISTOPÄIVÄNÄ PE. 13.3.2015 KLO 11 KÄVELYKADULLA KLO 11 SOPPATYKISTÄ TUHTI KENTTÄLOUNAS MUISTOPÄIVÄN KUNNIAKSI.

FAKTATIETOA JÄLKIPOLVILLE:
- TALVISOTA ALKOI MAINILAN LAUKAUKSISTA JA PÄÄTTYI SUOMEN TORJUNTAVOITTOON.
- TALVISOTA: 105 PÄIVÄÄ 30.11.1939-13.3.1940.
- "TÖPINÄ" = MUONITUSASEMA.
- "SOPPATYKKI" = KENTTÄKEITTIÖ.
- "VANIKKA" = NÄKKILEIPÄÄ.

SOPPATYKISTÄ "TALVISODENHENKEEN" HERNEKEITTOA VAHVENNETTUNA VANIKALLA JA MEHULLA. KYYTIPOJAKSI KAFFEET PIPARILLA... JA JOHAN TAASEN PÄRJÄÄ..!

TERVETULOA.

Matti Henttunen / Oluthuone

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu