Kesä tulee, pelinrakentajat varokoot!!

linjamies55

Kuten otsikostakin käy ilmi. KESÄ TULEE!!!
ja pelinrakentajat tulevat kohtaamaan hornan lieskat, selkää polttavan hohteen.
tsoukki tsoukki, mutta alan pitämään täällä blogia, jonne tulen päivittämään kuulumisia kesän aikana.
Hieman itsestäni: pelaan sitä kovinta pelipaikkaa PUOLUSTUKSEN LINJA, pelivuosia voisi sanoa olevan jo TARPEEKSI, palkintoja ja mitaleita- onhan niitä vitriini täynnä.
Pelaan ensi kesänä miesten ensimmäistä divisioonaa ja tarkoituksena olisi päivittää tänne sitten tunnelmia suoraan tapahtumapaikalta. Vähän kuin Gridiron, mutta vielä interaktiivisemmin.
Ulos katsoessani on kevät jo pitkällä, aurinko paistaa ja kuukausi kauden alkuun. Seinäkalenteriin on jo punaisella merkitty 17.5.
Silloin sattuu ja tapahtuu, mutta sääntöjen puitteissa Pullerissa. Varatkaa pelinrakentajat paljon jäätä mukaan, voi niskat olla kipeähköinä pelin jälkeen.
Offseason meni hyvin omalta osaltani ja tunnen jo kuinka se tulee kantamaan hedelmää kesällä: jaksan pidempää, kovempaa, nopeampaa kuin vastustajien hyökkäyksen linja.
KOKO PÄIVÄ TULEE!!!
Kyykyt on kyykätty, tasajalkaponnistukset hypitty, nyt hermoitellaan ja haetaan ne maksimit sieltä maasta.
Fiilis on hyvä.

35

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Redredred

      Mees poika nukkumaan. Tuu sitte tänne kirjottelee ku aukee paikka vaahtiksesta! Ja Suomessa kaikki puolustuksen linjamiehet on semmosia kaljamahoja, jotka ei jaksa liikkua eteenpäin.

      • Redredred

        Korjaus äskeiseen, ja YKKÖSESSÄ kaikki puolustuksen linjamiehet on semmosia kaljamahoja, jotka ei jaksa liikkua eteenpäin.


      • klndflihf
        Redredred kirjoitti:

        Korjaus äskeiseen, ja YKKÖSESSÄ kaikki puolustuksen linjamiehet on semmosia kaljamahoja, jotka ei jaksa liikkua eteenpäin.

        Mutta asian korjaa se fakta, että hyökkäyksen linjamiehet ovat liian heikossa hapessa päästäkseen ylös stänssistä. Ykkösessäkin saadaan siis katsella tuota suloa nurmikenttien shakiksikin kutsutta tanssia kun läski ja rampa nojailevat toisiinsa ja hikoilevat.


    • HaaHaaaHaa fuckin HAAhaaa.
      Täällä naureskelevat pellenaamat ja joskus jotain olleet..Faktahan on se että kesällä ei ole väliä kuka on siinä vastassa. Oli sitten läski hyökköyksen pelastusrengas tai timanttisessa kunnossa oleva tihtend joka muistuttaa Ivan Dragoa: hakkaan silti..ja tämä on fakta..
      Väähn faktaa pöytään. Tänään kesän lämmin päivä: olinko terassilla kuten suurin osa jenkkifutareista: no ei todellakaan...mäkijuoksua kaksi tuntia ja punttisali ja uinti päälle ja nyt venytteluä ja vähähiilihydraattista ruokaa.

      MÄ OON kesällä Nosteessa.
      Voin kirjoittaa tänne koska ekan kierroksen jälkeen Gridi ei muusta puhukaan kuin muun halvaannuttavista säkityksistä, luita rikkovista taklauksista, katseesta joka saa sen oman elämänsä performanssitaitelija runopojan paskomaan niihin jefuhousuihin.

      murhaavin terveisin,
      Linjamies55

    • yks kyssäri maajoukkueen koutseille: onko se tappo tai murha jos taklaan jonkun hengettömäksi, tietenkin sääntöjen mukaan pelataan

      • Pesse

        Surullista on sunkin elämä. Menisit baariin niin ei tarvitse täällä yksin puhella


      • Pesse
        Pesse kirjoitti:

        Surullista on sunkin elämä. Menisit baariin niin ei tarvitse täällä yksin puhella

        Hihihihihihhaaaaa


    • Mitäpä tässä sanoisi?
      KUUKAUSI AIKAA!!!!!sitten paukkuu.
      Kävin juuri punttisalilla kokeilemassa herkisteleviä ykkösiä.
      Jengin starting OL mukana mutta se on sellanen vässykkä et alta pois. Kuntopyörää ja protskujuomia. HAH. Sen onni et pelataan samassa jengissä muuten olisin satuttanut

      Kuukausi ennen kauden alkua ja
      KYYKKY maksimi 150 kiloo
      PENKII maksimi 140 kiloo
      RINNALLEVETO maksimi 100 kiloo (puhdas)
      MAVE maksimi 150 kiloo

      ihmiset tuppaavat sanomaan että kyllä rautaa nousee ja voimaa on mutta mites toi nopeus?

      40 jaardin dash 4.9 sekkaa (kaksi kertaa juoksin ja molemmilla alle viisi.

      OL u SCARED? mul on voimaa mul on nopeutta

      • lappipoika

        Oon muute 15 vuotias poika ps nostan maasta 160 xD


    • 145

      Tyttöjen tuloksia

    • EX-DB

      Mäkin temmoin tuollaisia rautoja ja nopeus ja ketteryys oli varmaan parempia...
      Säälittävä olet.

    • lersinsenu

      tässäpä sulle pikkusen olinen tuloksia
      penkki 165
      mave 260
      kyykky 220
      rive 140
      40 yards 5.5
      12 min run 2600 m
      painoa 130

      • ködäs_hintus

        Hidas köntys


    • Röhönaurua teille muille vätyksille.
      Äskeiset tulokset oli tehty kovan treenipäivän jälkeen loppuverryttelynä. Harva teistä tietää edes kovaa treenipäivää. Olin juuri ennen tuota juossut kymmenen kilometrin juoksun kovaa tahtia sykevyön kanssa ja siihen päälle mäkivedot sekä juoksusta palauttava uinti.
      Vasta painojen noston jälkeen kokeiltiin noi tulokset.
      Kylmiltään ykkösiä en enää tee ennen kauden alkua ettei loukkaantumisia tule.
      Sellasilla raudoilla tulee kolisteltua että loukkaantumisriski nousee todella korkeaksi joten jätetään noi baariykkösien tekemiset sitten kauden jälkeen.
      Alle kuukausi kauden alkuun!!! Näin vinkkinä järjestelijöille ni kannattaa tilata paikan päälle ambulanssi tai ehkäpä jopa pari. Jos olisin järjestelijä ni perustaisin tilapäisen sairaalan kentän laidalle leikkaushuoneella varustettuna että pelinrakentajilla turvattaisiin nopea hoito.

      Tämä tällä kertaa

    • äläsaatana

      Kävele apina käsilläs haaahhaaaa.. Rissutkii kyykkää enemmän..

    • flunssa

      suosittelen ostamaan tukkupakkauksen nessua enskesäks, kun nuhahan siitä tuulenvireestä tulee kun kuupat ja bäckit viuhtoo kahtapuolta ohi...

    • rönttösaurus

      Kun kesä tulee, mä vetelen teidän mutseja. Vässykät!

    • divarissapellaava

      No jokos oot dominoimaan päässy ? Pahemmin ei vielä loukkaantuneita quuppia ilmaantunut...

      • Einytsilleen

        Tää "Dominaattori" kompastu PSG pelien alkulämmittelyissä omiin jalkoihinsa ja kausi oli siinä polvi paskana. Buhahahahahaaa


    • Aijaijai
      Koirat haukkuu karavaani kulkee vai mites sitä sanottiinkaan..Pakko ollut jättää kirjoittelu vähemmälle kun ykkösiä nosteltu ilmaan. Kuntopiikin ajoitin tänä vuonna tälle viikolle ja se onnistui täydellisesti.
      Kotisalilla (pyhätössä) on painot saanut kyytiä. Ennen kuvitellut Leokopainojen kestävän vahvojen miesten käsittelyssä mutta väärässä olin. Maksimi rinnallevedossa nimittäin MOLEMMAT siniset 20-kilon painot HALKESIVAT. jumalauta että fitnesstytöt kiljui siellä sen jälkeen. Meni jonkin sortin paniikkiin..Who knows!
      Huusin niille TURPA KIINNI!!!!!
      ja tuli hiljaisuus. Toivotaan et salilla (pyhätöllä) on vahvojen miesten takia vakuutukset kunnossa hahahaaa.
      Fuckin TWAT!!!

      Ylihuomenna saavat punaiset vähän kyytiä. Tuun hakkaamaan kommaria päähän kuin oltaisiin taas sata vuotta sitten.
      Fuckin TWAT!
      ps. kommareiden kuuppa KEEP YOU HEAD UP koko päivä tulee
      ja tarkoitan sitä.
      ja ainiin lauantaina sit bileet mun penthousessa kun bussi saapuu takaisin.
      ne tietää joiden kuuluu tietää.

    • Tiukka matsi oli!!!
      Ite otin iisisti ekan matsin. Turha riskeerata jotain tamperelaisia vastaan aivan turhassa ja mihinkään liittymättömässä matsissa. Sovittiin valmennusportaan kanssa että puen sitten noihin tärkeisiin matseihin joissa on jotain panosta.
      Mitä sain livetuloksia valmennusportaalta ottelun aikana olisi matsi voinut kääntyäm meille milloin tahansa. Kuitenkin yks TD eroa puoliajalla ja siis oon aika varma että jos coachit olisi nähnyt siis osannut ajatella niin olisi kyydinnyt ja maksanut mun lisenssin et oisin voinut pelata.
      Nyt se et en pelannut riitti siihen et jengi kärsi ja menetti paljon pojojoa. mut ei jätkät mitään ei ole vielä ohi. me noustaan vielä
      ens matsissa tod näk puen ni sit sanon quubeille tutuksi tulleet sanani: KEEP YOUR HEADS UP FUCKIN TWATS

    • Matsin lopputulos ei kerro miten tiukka matsi oli loppujen lopuksi kyseessä.
      Huskiisit teki kuitenkin vain kaksi teedeetä per jakso ennen ekaa puoliaikaa ja sitten sekin juna hyytyi täydellisesti tuloksena yksi teedee ja 12 pojoa per neljännes jälkeen puoliajan.
      Eli ois voinut mennä kumpaan suuntaan tahansa kuten edellinen tamperematsi.
      Jos olisin itse saanut enemmän peliaikaa hyökkäyksessä ja puolustuksessa ni tulos olisi todennäköisesti ollut täysin eri. TÄYSIN ERI.
      Olisin tullut siihen linjaan ja vetänyt "sääntöjen puitteissa" jabin centterin aataminomenaan. Varma kikka!! Opin tän tekniikan Bob Sapilta kun katsoin siitä dokumentin. Pari kertaa kun sen vetää ni ei se pallo lähde niin varmasti enää pelinrakentajalle. No olisin jabittanut tän jäbän ja kävellyt tai oikeastaan leijaillut perse pystyssä maassa nöyräävien OL ohi "koirakatse" silmissä ja FUCKIN TWATANNUT sen pelinrakentajan eli taklannut. Huskissien pelinrakentajan kanssa meillä on pitkä historia takana joten tällä kertaa olisin jättänyt "sääntöjen puitteissa" suoritettavat jabit strategisiin kipua tuottaviin kohtiin ja käskenyt hänet vaan menemään maahan.

      ens matsissa sit ryskyy kun ei oo tuttuja siellä ni voi päästää ALL DAY MAYHEMIT irti jumalauta lämmittelyksi revin katsomon kaks ekaa rivii irti ni siellä sitten seisoskelette

      • Onkonäinmuka

        Ilmottele etukäteen kun olet tulossa niin mäkin tiedän varautua. Luovun rollattoristani siinä vaiheessa ja tulen kyykyttämän sua. Istuvilteen. JA en usko, että olet tuota Bob Sapp dokkaria nähnyt, koska kuulin että teillä ei ole televisiota. Vieläkö nukut vaatehuoneessa tyyny suussa?


    • huskiesqb

      hei. olen huskies pelinrakentaja enkä tunne sinua

      • huskiesqb_close_friend

        hei. olen huskies pelinrakentajan läheinen ystävä. hän ei kirjoittaisi anonyymisesti. hän on rekisteröitynyt tänne. sinä et ole huskies qb


      • Rakkauden-hedelmä

        Minä taidan olla raskaana Huskiesin pelinrakentajalle, mutta olen hukannut yhteystiedot. Voisiko Huskiesin QB ottaa yhteyttä vaikka tämän viestin alla?


      • isäni_pelasi_80-luvulla

        hei, olen lajia pitkään seurannut katsomosta, nyt alkoi kutina vetämään kentän puolelle. Mitä seuraa suosittelette 17-vuotiaalle pojalle, jonka murrosikä aloitetaan ensi syksynä lääkäreiden valvonnassa anabolisilla ja testosteroneilla. Täysin laillista ja niin edelleen. Nyt olisi juniorijoukkueille tarjolla testosteronihärkä.


      • bolic
        isäni_pelasi_80-luvulla kirjoitti:

        hei, olen lajia pitkään seurannut katsomosta, nyt alkoi kutina vetämään kentän puolelle. Mitä seuraa suosittelette 17-vuotiaalle pojalle, jonka murrosikä aloitetaan ensi syksynä lääkäreiden valvonnassa anabolisilla ja testosteroneilla. Täysin laillista ja niin edelleen. Nyt olisi juniorijoukkueille tarjolla testosteronihärkä.

        Trojansilta löytyy parhaat lääkkeet tähän hommaan. Rodney Brown tai Ilja Redin voi konsultoida.


      • Takaisin_katsomoon
        isäni_pelasi_80-luvulla kirjoitti:

        hei, olen lajia pitkään seurannut katsomosta, nyt alkoi kutina vetämään kentän puolelle. Mitä seuraa suosittelette 17-vuotiaalle pojalle, jonka murrosikä aloitetaan ensi syksynä lääkäreiden valvonnassa anabolisilla ja testosteroneilla. Täysin laillista ja niin edelleen. Nyt olisi juniorijoukkueille tarjolla testosteronihärkä.

        Ei ole kuin yksi testosteronihärkä ja sen nimi on Masa.


      • Jori_Du_Bois

        hei, olen aktiivinen kirjoittaja palstalla.

        Sain toiselta aktiiviselta kirjoittajalta "hämmentäviä" puhelinsoittoja juhannuksen aikoihin. Puheluissa hän toisteli ulkomuististaan "liturgiaan" kuuluvia lauseenpätkiä "luen, mutten kirjoita", "pelaan huskeissa, jos sillä on väliä", "moi riku".
        Ääni oli käheäksi juotu ja surumielinen, jota voisi kuvailla epävireisen soittimen tuottamaksi karheaksi molliksi, jollaista pystyy tuottamaan vain yksinäinen henkilö valoisassa juhannusyössä–yksin. Puhelu oli kiusallinen minulle, se on sanomattakin selvää, mutta sanon sen silti, jotta tilanteen vakavuus tulee ilmi.
        Lopetin puhelun ja jätin "palstatuttuni" painiskelemaan demoniensa kanssa, sinne jonnekin.
        "Miten elämä olikaan kuljettanut meitä eri suuntiin", ajattelin laittaessani puhelinta takaisin minigrip-pussiin, samalla tarkastelin tuulen kesyttänyttä spinaakkeria, kun säädin skuuteilla spinaakkerin kulmaa paremmaksi.
        Olen menestynyt yhteiskunnallisessa kilpailussa, olen onnellinen, mutta onko "palstatuttuni" onnellinen?
        Jatkuvia humalaisia mollivoittoisia soittoja ympäri vuorokauden. Seuraavana päivänä hän oli yrittänyt tavoittaa minua jälleen. En huomannut soittoa, lukiessani Jack Londonin Merisutta lapsilleni, auringon lämmittäessä venekuntaamme.
        Soitin takaisin.
        Ääni puhelimessa oli muuttunut mollivoittoisesta puheesta karhean kimakaksi örinäksi. Hänen puheensa oli epäselvää ja jotenkin rikkinäistä. Sanat ja lauseet tulivat pakottamalla, kieliopin hän oli jo tähän aikaan päivästä hylännyt.
        Hänet ohitti hälytysajoneuvo, jonka kuulin puhelimesta, joten totesin hänen palanneen kaupunkiin.
        Hänen vastauksensa oli kylmä "Olen mökillä, olen kiireinen, hyvää juhannusta."

        Hän ei ollut mökillä, eikä kiireinen.

        Pitäisikö minun huolestua ja antaa hänelle ,esimerkiksi, rahaa?


      • lkfnvlkfnv

        Teillä Roostersin vanhoilla pelaajilla ei ole hajuakaan siitä mitä ihmisen pojan elämä on. Pelaan muuten Kannelmäen Whipseissä, jos sillä nyt on mitään merkitystä.


      • HUSSEIN_COMEBACK
        Jori_Du_Bois kirjoitti:

        hei, olen aktiivinen kirjoittaja palstalla.

        Sain toiselta aktiiviselta kirjoittajalta "hämmentäviä" puhelinsoittoja juhannuksen aikoihin. Puheluissa hän toisteli ulkomuististaan "liturgiaan" kuuluvia lauseenpätkiä "luen, mutten kirjoita", "pelaan huskeissa, jos sillä on väliä", "moi riku".
        Ääni oli käheäksi juotu ja surumielinen, jota voisi kuvailla epävireisen soittimen tuottamaksi karheaksi molliksi, jollaista pystyy tuottamaan vain yksinäinen henkilö valoisassa juhannusyössä–yksin. Puhelu oli kiusallinen minulle, se on sanomattakin selvää, mutta sanon sen silti, jotta tilanteen vakavuus tulee ilmi.
        Lopetin puhelun ja jätin "palstatuttuni" painiskelemaan demoniensa kanssa, sinne jonnekin.
        "Miten elämä olikaan kuljettanut meitä eri suuntiin", ajattelin laittaessani puhelinta takaisin minigrip-pussiin, samalla tarkastelin tuulen kesyttänyttä spinaakkeria, kun säädin skuuteilla spinaakkerin kulmaa paremmaksi.
        Olen menestynyt yhteiskunnallisessa kilpailussa, olen onnellinen, mutta onko "palstatuttuni" onnellinen?
        Jatkuvia humalaisia mollivoittoisia soittoja ympäri vuorokauden. Seuraavana päivänä hän oli yrittänyt tavoittaa minua jälleen. En huomannut soittoa, lukiessani Jack Londonin Merisutta lapsilleni, auringon lämmittäessä venekuntaamme.
        Soitin takaisin.
        Ääni puhelimessa oli muuttunut mollivoittoisesta puheesta karhean kimakaksi örinäksi. Hänen puheensa oli epäselvää ja jotenkin rikkinäistä. Sanat ja lauseet tulivat pakottamalla, kieliopin hän oli jo tähän aikaan päivästä hylännyt.
        Hänet ohitti hälytysajoneuvo, jonka kuulin puhelimesta, joten totesin hänen palanneen kaupunkiin.
        Hänen vastauksensa oli kylmä "Olen mökillä, olen kiireinen, hyvää juhannusta."

        Hän ei ollut mökillä, eikä kiireinen.

        Pitäisikö minun huolestua ja antaa hänelle ,esimerkiksi, rahaa?

        Kohtasit ainoastaan Abdiqadir Oman Husseinin. Muistaakseni glory days aikojen puolustuksen linjan tehomies (seuraa en muista). Kuvan perusteella joku saattaa tunnistaa:
        http://zulublogi.blogspot.fi/2011/11/voi-voi-voi-neekeripolo.html

        Somaliassa syntynyt Hussein sai ensimmäisen tuomionsa 1993, jolloin hän puukolla uhaten raiskasi Tampereella 13-vuotiaan tytön. Hänet tuomittiin väkisinmakaamisesta ja lapseen kohdistuneesta haureudesta 2 vuodeksi 10 kuukaudeksi vankeusrangaistukseen.

        Hussein vapautui syksyllä 1995. Vapautumisesta ehti kulua kaksi kuukautta kun Hussein murhasi 10. marraskuuta 1995 tamperelaisen 15-vuotiaan Tuuli Maria Ikosen Tampereen Aitovuorentiellä, silpoen Ikosen veitsellä. DNA-tutkimus ja rikospaikalla tehdyt tutkimukset osoittivat oikeuden mielestä syyllisyyden. Tampereen käräjäoikeus tuomitsi Husseinin keväällä 1996 murhasta elinkautiseen vankeuteen todistajanlausunnon perusteella. Mielentilatutkimuksen mukaan Hussein toimi täydessä ymmärryksessä. Tuomion aikoihin Husseinilla oli suomalainen vaimo ja kaksi lasta.

        Husseinin oman kertomuksen mukaan hän oli joutunut paikalle sattumalta erehdyksessä ja rientänyt auttamaan Ikosta tämän avunhuudot kuultuaan. Puolustus ei pitänyt näyttöä riittävänä, koska esimerkiksi tapahtuman ainoa todistaja ei tunnistanut Husseinia samaksi mieheksi, joka juoksi metsään tapahtuman jälkeen. Hussein kiisti käräjäoikeudessa loppuun asti syyllisyytensä. Tästä huolimatta Hussein myönsi Turun hovioikeudessa asian, mutta vetosi olleensa rikoksentekohetkellä täyttä ymmärrystä vailla. Hovioikeus ei kuitenkaan muuttanut Tampereen käräjäoikeuden päätöstä miltään osin.

        Hussein oli ilmeisesti hyvä Runningbackin hänen nopeudensa ansiosta, sillä.

        Hussein päästettiin kesäkuussa 2005 kolmen tunnin vartioimattomalle lomalle, jonka aikana hän käytti seksuaalisesti hyväksi 4-vuotiasta lasta. Hussein tuomittiin Tampereen käräjäoikeudessa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä 1 vuodeksi 3 kuukaudeksi vankeuteen. Hänet määrättiin maksamaan uhrille henkisistä kärsimyksistä 3 500 euroa sekä kivusta ja särystä 700 euroa.


    • Tunnin päästä pamahtaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!
      #vaasaviedään#keepuheadup
      Täällä ollaan jo sinisessä pahoilasen pesässä.
      Alkulämpö alkaa kohta.
      Puolustuksen linja tulee olamaan tänään brutaali sanan kaikissa muodoissa
      Voi olla synkkä kotimatka sitten takaisin
      Varoitus on annettu
      Arpa on heitetty

      • BlackAndYellow

        Vaasa Indiansin Wiz Khalifa lensi pihalle kun ei afrikan viidakosta hankitut geenut pysyneet kurissa. Muutenkin koko joukkueelta aikamoista sikailua. Raporttia tulossa lisää kunhan Roskapankissa tulee pilkku.


      • No olipahan peli ja tulipahan koettua
        Olin varma voitostamme vielä tuntia ennen peliä mutta..paljon muttia ja epäselvyyksiä.
        Puin tavalliseen tapaan alkulämmittelyyn varusteet päälle mutta sitten alkoi epäselvyydet.
        Joku pikkusielu kateellinen penkinlämmittäjä oli melkein suoranaisesti valehdellut minusta henkilöille jotka päättävät peliajasta.
        Varmasti pelkäsi pelipaikkansa puolesta!!!SUT SAADAAN VIELÄ!!!
        Olin ennen ottelua käynyt tervehtimässä kuten hyviin tapoihin kuuluu vanhoja tuttuja Kallion kapakeissa. Oon ennen ollut ovella duunissa ja hei frendit on frendejä. VELJEÄ EI JÄTETÄ!!
        No tää pikkusielu kateellinen minut uhkana kokeva raukka oli väittänyt minun istuneen terassilla aamulla SIIS SAMANA AAMUNA KUN PELI OLI!!
        Fakta on että en istunut terassilla mitenkään dokaamassa!!Olin moikkaamassa vanhoja ystäviä oviajoiltani
        No mitä tekee vastuuhenkilöt (nimet jätetään mainitsematta!!Tiedätte kyllä ketä tarkoitan jos saat piston sydämeen niin juuri sinua!!)
        No tää vastuuhenkilö oli lanssihenkilökunnan kanssa siinä pysäyttämässä mua (Siihen tarvitaan vähän enemmän lihasta just to mention!!)
        Niillä oli alkomittari ja vaati mua puhaltamaan!!JUMALAUTA kauden kriittisin peli käsillä ja vaatii mua puhaltamaan keuhkojeni voimista. Hei kaikki mun keskittyminen ja hengittäminen perustuu pelinrakentajien tuhoamiseen. Mulla ei ole aikaa puhaltaa ja puhkua johonkin mittariin. Te ette oo ADT ja ihankuin pitäisin niitä minää HAH FUCKIN TWAT
        mä en pidä ketää minää TUU KENTÄLLE SANOO JOS ON ASIAA MUUTEN ME EI PUHUTA. Olin jo ostanut lisenssinkin koska kuulemma seurat ei tätä hoida??SINCE WHEN??
        No en puhaltanut EI OLE AIKAA tai ei ollut aikaa.
        Meinasi tilanne mennä jo painimiseksi
        tää joukkueen tyyppi oli et puhallat tai et pelaa
        no se oli helppo ratkaisu!!en puhaltanut enkä kyllä pelannutkaan ja lopputulos oli kaikkien nähtävillä. YOU HAPPY NOW ??
        Mä mitään matsia jaksanut edes katella lopputulos oli niin selvä jo ennen alku vislausta.
        Menin Roskapankin terdelle istumaan (baarimikko tuttu oviajoilta) ja sitten siinä kuuntelin ja tiesin et turpaan tulee.
        Harrastakaa miten haluatte mä olisin pelannut me oltais voitettu
        Pitää kattoo jaksaako enää täl viikolla tulla harkkoihin jos kohtelu on tollaista
        Eikö jotkin säännöt jo kiellä tällästä kohtelua
        Mitä sanoo pelaajaliitto?Onks sellasta edes??FUCKIN TWAT
        vähän alkaa menee maku tästä törmäilystä


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      79
      1927
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1729
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1594
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1326
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1252
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1216
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1192
    9. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      44
      1186
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1181
    Aihe