Olen lukuisia kertoja ulkomailla törmännyt tilanteeseen, että kun puhun lauseen englantia, niin toinen tunnistaa minut välittömästi suomalaiseksi.
Suomen kielessä painotus on eka tavulla, englannin kielessä taitaa olla usein toisella tavulla. Luulisin että heidän korvaan on aika erikoisen kuulosta meidän englanninkielinen puhe:
Suomen kielessä painotus on eka tavulla, englannin kielessä taitaa olla usein toisella tavulla. Luulisin että heidän korvaan on aika erikoisen kuulosta meidän englanninkielinen puhe:
Vastaukset 30
Vanhimmat
Syy taitaa pikemminkin olla ääntämyksellinen... Väärät vokaalit, väärät ässät jne...
Ei ne oikeastaan ole niin "vääriä". Ovatpahan erilaisia kuin vaikkapa ns. "Oxfordin englannissa". Englannin ääntämys on aika hajonnutta. Esimerkisi kirjoitettu "a" saattaa ääntyä hyvinkin eri tavoin natiivien suussa ihan samassa sanassa, sen ohella tietysti, että se ääntyy eri sanoissa eri tavalla (esim. sanat "bag" ja "way").
Sensijaan intonaatio, tai oikeastaan sen melko täydellinen puuttuminen, on asia, josta suomalainen ääntämys erottuu aika helposti. Suomessa kun ei kovin paljoa ole intonaatiota, niin suomalaiselle ei mitenkään luontevasti uppoa sisään ajatus, että intonaatiolla olisi jotain väliä. Ja tietysti asiaa vaikeuttaa vielä lisää, jos sattuu olemaan kovin epämusikaalinen :)
Tuli muuten mieleen yksi esimerkki noista ääntämiseroista: can, can't, cannot. Erityisesti jenkit mutta myös monet britit ääntävät nuo suunnilleen "kän, käänt, kännot" (en rupea etsimään varsinaisia foneettisia merkkejä, tuon pitäisi olla riittävän tarkka kuvaustapa tuomaan asia esille). Ainakin akateemisesti koulutettujen brittien mielestä kuitenkin tuo "can't" pitäisi ääntää suunnilleen "kaant", toisin sanoen a ei leviä lainkaan niin "ä-mäiseksi" kuin sanassa "can".
Entäs sitten "cunt"?
Lyhyellä vokaalilla. Ja suomalaisen korvaan se vokaali on lähinnä "a".
(Minun on sanottava, että perin sävelkorvattomana ihmisenä minua usein huvittaa, kun joku foneetikko alkaa narista, ettei se äänne ole "a" vaan jotain muuta. Kun en kertakaikkiaan kuule mitään eroa, vaikka mainittu foneetikko ihan miten tahansa puhtaasti ääntäen sitä toistelisi. Vähän samanlainen juttu kuin kerran Norjassa: norjalainen kollega sanoi kerran luulleensa minun ääntämiseni perusteella Anne-nimisen ihmisen olevan Anna (tai sitten päinvastoin). Kun hän pyynnöstäni esitti noiden välisen ääntämiseron (siis norjankielisen ääntämyksen), oli pakko sanoa, etten kyennyt kuulemaan mitään eroa :) )
Kun et kuullut eroa, se johtui varmaan siitä, että useissa kielissä painottomien tavujen vokaalit redusoituvat. Niilä ei ole niin väliä.
Ensisijaisesti juuri ääntämys ja jokaiselle maalle ominainen perusaksentti. Sen lisäksi suomalainen kalpea pallinaama erottuu aina joukosta ulkomailla.
Tuskin se niinkään on painotuksista kiinni kuin joidenkin äänteiden hieman erilaisesta ääntämyksestä. Ei siitä kannata stressiä ottaa, englantia puhutaan niin monenlaisella aksentilla ihan natiivienkin puolelta, ettei "oikeaa" ole varsinaisesti edes olemassa.
Ulkonäöstä suomalaista ei kyllä tunnista.
i-äänne esim. sanoissa "sick" tai "kilo" ei ole (brittienglannisssa) suomalainen "i" vaan siinä on tiettyä ö-mäisyyttä.
No johan nyt. Väitänpä, ettei normaalikuuloinen huomaa tuollaista. Vai että "tiettyä ö-mäisyyttä"...
Minä huomaan eron.
"Civilization" on sana, jota en ole koskaan kuullut yhdenkään suomalaisen ääntävän oikein. Siinä on kolme erilaista s-äännettä
No, totean sitten vain, että olet ilmeisesti tavallista pidemmälle juuri fonetiikkaan koulutettu tai keskimääräistä tarkemmalla sävelkorvalla "siunattu".
Eri ässiähän nuo selvästikin ovat! Wiktionaryn näkemys ääntämyksestä:
brittienglanti: /sɪv.ɪ.laɪˈzeɪ.ʃən/
aussienglanti: /sɪv.ə.lɑeˈzæɪ.ʃən/
amerikanenglanti: /ˌsɪv.ə.ləˈzeɪ.ʃən/
Selvästi toisistaan poikkeavat s, z ja ʃ esiintyvät kaikissa varianteissa, erot muissa äänteissä. Suomalaissuussa kaikki suhut tuppaavat olemaan yhtä ja samaa,
http://en.wiktionary.org/wiki/civilization
Ei kyseessä ole "tavallista pidemmalle fonetiikkaan koulutettu", koska englannin kaksi erilaista ns. "i-äännettä on ääntämisen perusjuttu, joka pitäisi heti peruskoulun opetuksen alusta teroittaa kaaliin. Ei suomenkaan ääntämisessä ole yhdentekevää, sanooko e vai ä — on eri asia olla "leski" kuin olla "läski", "reki" ei ole sama kuin "räki".
Ns. "i-äänteiden" eroa on Suomessa englannin opetuksessa luonnehdittu pitkäksi ja lyhyeksi i:ksi, mikä on väärin, koska ero on vokaalin laadussa eikä pituudessa. Ne ovat kaksi eri foneemia.
Voi opetella sanapareina:
ship — sheep
hid — heed
kill — keel
bit — beat
shit — sheet jne.
Eli on hieman eri asia, puhuuko lakanasta vai paskasta, laivasta vai lampaista. Ekoissa sanoissa vokaali on e:mäisempi; jälkimmäisissä kapea ii:mäinen, mutta pituus ei ole se pointti. (Tosin pituuserokin voi olla ja usein onkin.)
Tässä tapauksessa verukkeeksi väärälle ääntämiselle ei kelpaa se, että englannin variantteja äännetään mitä moninaisimmilla tavoilla. Tämä on nimen omaan ero, joka on kaikissa englannin varianteissa, joten se on erittäin olennainen, vaikkakin Suomessa laiminlyöty, osa englannin kieltä.
Jokaisella kansalla on tietysti omanlaisensa aksentti englantia puhuessaan, ja tätä käytetään hyväksi esim. Hollywoodin elokuvien kliseehahmojen luomisessa: w-vammainen natsi, sössöttävä ja kiekuva ranskalainen, r-äänteeseen kykenemäton japsi, paksusti möriseva ryssä, jne. Hollywoodissahan on oikein ammattikunta, "speech coach", jotka valmentavat näyttelijöita puhumaan roolihahmon edellyttämällä tavalla. Mutta tämänhän te jo tiesittekin...
Sinänsä tuo elokuvien aksenttipakko on aivan kummallinen, koska rainoissa kaksi natsia puhuu keskenään englantia voimakkaalla "natsiaksentilla". Luulisi, että amerikkalaisetkin hokaisivat, että natsit puhuvat keskenään äidinkielellään, ilman ulkomaista aksenttia, omalla dialektillaan.
"omalla dialektillaan" ? Tässä ongelman ydin: mikä olisi se natsien oma dialekti? Britti- skotti- vai ehka Keskilännen tai New Yorkin aksentii? Tai ehkä irlantilainen "lilt", tai vaikkapa sitten aussien, intialaisten tai pakistanilaisten puheenparsi?
Se olisi tietysti jokin SAKSAN dialekti, ei englannin. Tätä ksrf käsittääkseni tarkoitti: on todella typerää, että kaksi saksalaista puhuisi keskenään englantia saksalaisittain murtaen, kun yhtään ei-saksalaista ei ole läsnä.
Ja kirjoitettuani tämän muistin kyllä, että on usein töissä sattunut, että yhtäkkiä joukko suomalaisia huomaa keskustelleensa edelleen englanniksi, vaikka paikalta ovat poistuneet kaikki suomea osaamattomat. Mutta se on tietysti eri tilanne kuin nuo leffakohtaukset.
Mitä "dialektia" pitäisi siis esim.Frau Farbissinan mielestäsi puhua, saksaako?
https://www.youtube.com/watch?v=vW9MroBSjJc
Jossain vaiheessa aina huomaa, että keskustelijoiden piste-ero on yli 20 ja silloin kommunikaatiohäiriön mahdollisuus lähenee yhtä.
Natsit puhuvat elokuvassa englantia, koska sillä tavalla katsojat ymmärtävät, mitä sanotaan, ja saksalainen aksentti erottaa pahat natsit hyvistä englanninkielisistä päähenkilöistä.
Mikähän tässä on ongelma? Sekö, ettei natsit oikeasti puhuneet englantia toisilleen? Et ehkä vielä tiedä tätä, mutta elokuvat ovat satuja eikä todellisuutta.
Ehkä olen tosikko, mutta myönnän rehellisesti, että inhoan juuri tuollaisia epäloogisuuksia niin elokuvissa kuin kirjoissakin. Aivan samoin kuin historiallisten faktojen vääntelyä. Eri asia sitten, kun mennään ihan puhtaan fantasian puolelle (tyyliin Harry Potter, Eragon tms.)
Entä jos tehdään elokuva, joka sijoittuu vaikkapa antiikin roomaan? Pitäisikö silloin näyttelijöiden opetella puhumaan latinaa? Entäpä samassa elokuvassa esiintyvät pohjoisen barbaariheimot? Pitäisikö heidän puhua rekonstruoituja muinaiskieliä, kuten keruskia?
Entä miten murteet pitäisi ottaa huomioon? Murteiden väliset erothan olivat paljon suurempia menneinä vuosikymmeninä, vuosisadoista puhumattakaan. Mitäpä jos elokuvat jutustelevat natsit olivat kumpikin kotoisin pohjoisesta ja puhuivat keskenään alasaksaa? Eikö silloin olisi epäloogista laittaa heidät puhumaan keskenään hochdeutschia?
Mihin vedät rajan vaatimustesi kanssa?
Historiallisten faktojen vääristelystä olen periaatteessa samaa mieltä, mutta se on hyväksyttävää ja jopa suotavaa, jos sillä saadan juonesta toimivampi.
Minusta olisi hienoa, jos antiikin Roomaan sijoittuvan elokuvan näyttelijät puhuisivat latinaa. Näyttelijöiden ei tarvitsisi opetella puhumaan latinaa vaan repliikit dubattaisiin. Sama koskee barbaariheimoja.
Murteet otetaan usein huomioon elokuvia tehtäessä mutta harvoin niiden käännösteksteissä tai dubbauksissa. "Tuntematon sotilas" on tästä hyvä esimerkki.
Historiallisten faktojen vääristelyn hyväksyttävyydestä ja jopa suotavuudesta olen ehdottomasti eri mieltä. Vääristely on useimmiten propagandaa eikä sillä ole mitään tekemistä juonen toimivuuden kanssa.
Ai kään juu töökkelis juuti tiity teer kams föör mii just nau vit ool tö hevi rein pat itvos soossink änt kriikkink änt ten it tsast krässt for vifti minits... Pat nautö kaar is vöörkkink kreit.
Vaikka Jorma Ollila on pitkään toiminut kansainvälisissä johtotehtävissä ja on nykyisin Shellin hallituksen puheenjohtaja, hän ääntää jotkin englannin sanat törkeän väärin - niin että sääliksi melkein käy...
Kuinkas mamu ääntää
Eniten minua kiusaa suomalaisten puheen hitaus kun puhutaan englantia. Osittain se tietysti johtuu siita etta joutuu kaantamaan lauseita paassaan mutta hermot meinaa menna kun sanojen valiin jaa kymmenenkin sekuntia. Kun englanniksi sanotaan whatif suomalainen sanoo what if, sita jaa odottamaan etta tuleeko tasta nyt mitaan.
Jos englanninkieli on hyvin hallussa, niin ei tarvitse kääntää päässään yhtään mitään. Kun puhun englantia, niin "ajattelen" englanniksi.
"Whatif" ja "what if" muunnoksen käyttö riippuu siitä, miten puhuja haluaa painottaa sanomaansa. Tauko whatin ja ifin välissä saa aikaan vaikutelman siitä, että puhuja puntaroi jotain vaihtoehtoa tosissaan.
Niin se on täällä Ruotsissakin, että kuulevat heti, että olen Suomalainen.
Muista, että "suomalainen" kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella.