Ajan skaalan ymmärtäminen

käpy2

Itse osaan ymmärtää, ainankin jotenkin. aikadimensioita miljoonista vuosista sekunnin osiin ja itse nautin kävellessäni Etelä-Suomalaisessa maisemassa siitä, että voin nähdä miltä maisema suunnilleen näytti 10 000 vuotta sitten, Siinä huomaa oman pienuutensa ja miten lyhyt jakso 100 vuotta on.

5

130

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuo 10 000 vuotta sitten osuu juuri siihen dramaattiseen ajanjaksoon, jolloin glasiaalinjälkeinen Baltian jääjärvi sai uoman Atlantille ja alkoi purkautua, jonka aikana järvenpinnan taso vajosi geologisella aikataululla katsottuna hetkessä lähes 30 metriä.

      Ainakin ennen yo. purkausta olisit 10 000 vuotta sitten nykyisen Etelä-Suomen alueella seilannut järven aavalla ulapalla, järven, jonka rantavesi loiski pohjoisessa suunnilleen Rovaniemen tienoilla. Ellei ollut jäätä.

    • n4dgt7xsw3vch

      Jääkausisyklihän on n. 21,000 vuotta. Se johtuu Maapallon perihelikiertymästä, jonka Albert Einstein osoitti todeksi yleisen suhteellisuusteorian avulla. Lähtökohtanahan oli kummeksunta liittyen Merkuriuksen periheliin, joka oli ristiriidassa Newtonin klassisen mekaniikan kanssa.

      • Ohman

        Roskaa!

        Katsokaa esim. Wikipedia: Ice Age.

        Ohman


    • ellei_nenässä

      Olisko selän alla?

    • itsekkyydenkukkanen

      Minä olen ainakin keskivertoa tyhmempi ja ymmärtämättömämpi.
      Skaalasta en tiedä mitään ja ihmettelen miksi puhutaan valovuosista. Miksi matkaa ei mitata tavallisen ihmisen tajuun menevillä ilmaisuilla. Vaikka ihmisen kehon kestämällä vauhdilla siirtyä paikasta toiseen halki avaruuden, joka luo omat rasitteensa.

      Muille palnetoille matkustelu ei onnistu matkaajan elinaikana jo matkan vuoksi sitä vain ei valovuosina puhuttuna matkana kukaan ymmärrä.

      Nyt ollaan muutamassa ulkoavaruuteen koska maa saastuu pilaantuu ja myrkytetään. Ja he jotka lyövät rahaa ympäristön tuhoamisella, eivät edes tajua etteivät saa rahaa mukaansa, eikä sillä osteta aikaa jokainen kokee loppunsa säälittä tai voimatta lisätä omaa aikaansa lopettamalla muiden ajan käytön.

      Josku ihmiskunnan menneesä oli uskomus, kun tapetaan nuoria ihmisiä saa itselleen heidän nuoruutensa. Kyläpääliköt uhrasivat alaisiaan jopa saivat uhrit uskomaan etuoikeuteen tulla uhratuksi.
      Nykyään elinsiirto on eräänlainen askel tähän tavoiteeseen. Mikä alkuperäisestä on jäljellä tunteena ajatuksena, kun kaikki mahdolliset ruumiinosat ovat vaihdettu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      30
      1157
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      953
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      611
      912
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      666
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe