Viime kaudella rikottiin kaikkiaan neljä yleisurheilun olympialajien maailmanennätystä. Pitkään lyömättömänä pidetty Serhi Bubkan seivästulos 615 ylittyi, kun Ranskan Renaud Lavillenie hyppäsi hallissa 616. Niin ikään ranskalainen Yohann Diniz puolestaan paranteli 50km kävelyn maailmanennätystään lukemiin 3.32.33 sangen tapahtumarikkaassa EM-kilpailussa Zürichissä. Lisäksi Dennis Kimetto juoksi maratonin ME:n lukemiin 2.02.57 ja Anita Włodarczyk heitti moukaria 79,58 metriä kirjaten naisten moukarin ME:n takaisin omiin nimiinsä. Myös korkeuden ME 245 oli vaarassa, sillä peräti viisi miestä hyppäsi 240 tai sen yli. Lähimmäksi ME:tä pääsi Qatarin pomppuihme Mutaz Essa Barshim tuloksella 243. Barshim on hypännyt tällä kaudella jo 238 helpon näköisesti. Tällä kertaa voitto kisassa riitti eikä Barshim lähtenyt edes tavoittelemaan yli 240 tuloksia.
Tällä kaudella on jo epävirallisesti rikottu kaksi maailmanennätystä. Sekä miesten että näisten 20km kävelyn uudet ME-tulokset odottavat vain virallista hyväksyntää. Timanttiliigan avauskilpailussa käytiin puolestaan kaikkien aikojen kova tasoisin kolmiloikkakilpailu, kun kaksi miestä ylitti 18 metriä (Pedro Pablo Pichardo 18,06m, Christian Taylor 18,04m). Jonathan Edwardsin ME:een 18,29 metriä on tosin vielä matkaa. Naisten 5000 metrillä nähtiin myös kova aika 14.14,32, kun vasta 23-vuotias Etiopian Almaz Ayana kohensi ennätystään yli 10 sekuntia. Noteeraus jää ME:stä 14:11.15 vain reilu 3 sekuntia.
Miesten satasella Justin Gatlinin vauhti kiihtyy koko ajan ja mies juoksikin omaksi ennätykseen jo 9,74 sekuntia. Myös Asafa Powell on ollut tällä kaudella kelpo vireessä ajalla 9,84 sekuntia. Mitä tekee loukkaantumisten jälkeen paluuta tekevä Yohan Blake? On mielenkiintoista nähdä, kuinka heikosti kauden avannut ME-mies Usain Bolt (10,12s) kykenee vastaamaan parin heikommin menneen kauden jälkeen. Syntyykö MM-kisoissa Pekingissä uusi ME? Entä äityykö Kirani Jamesin ja LaShawn Merrittin nokittelu maailmanennätys jahdiksi MM-kisoihin mennessä? Merrittin ikä alkaa jo painaa mutta Kirani voisi olla vahva kandinaatti Michael Johnson ME:n 43,18s haastajaksi. Matkaa ME:een vielä on mutta Pekingin nopea rata antaisi edellytykset ME-jahtiin pikamatkoilla.
Lisäksi Saksan nuori kuulamörssäri David Storl on vahvassa vireessä. Timanttiliigassa tuli jo voitto tuloksella 21,51 ja seuraavana päivänä voitto Saksassa tuloksella 21,72 käsittämättömällä sarjalla (21,43 – 21,25 – 21,57 – x – 21,72 – 21,66). Jos perustaso on näin vahva, niin kuinka pitkälle kuntopiikin avulla työnnetään? No ensin pitäisi puhkaista 22 metrin rajapyykki ennen kuin voidaan puhua maailmanennätyksestä (23,12). Ehkä tulevilla kausilla sitten?
Mitkä maailmanennätys tulokset siis rikkoutuvat tällä kaudella? Rikkoutuuko naisten moukarissa 80 metrin rajapyykki? Syrjäytetäänkö Javier Sotomayorin 245 viimein historian kirjoista? Miten käy Jonathan Edwardsin ME:n? Kerro mielipiteesi.
Mitkä ME-tulokset rikkoutuvat tällä kaudella?
DiamondLeague
0
62
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2803488Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell221948Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.341578- 841451
- 1391109
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.721059- 811044
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.91918Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.201776Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61737