Miten löydätte seksikumppanin?

Miten helluntailaiset löytävät seksikumppanin?
Tavallisesti seksikumppanuutta edeltää seurustelu ja vain yhden kanssa ja aika yleistä on sekin, ettei ole omaa puolisoa ennestään, jolta asia salataan.


Kansanedustaja Kankaanniemi on nyt näyttänyt oman esimerkkinsä, jota monet hänen äänestäjänsä ovat pitäneet nolona (koska se tuli julki), mutta muutoin ymmärrettävänä.
Mielipiteensä sanoneet äänestäjät ovat ilmeisesti hekin helluntailaisia tai ainakin arvo-kristittyjä.

Kankaanniemi on melko suoraan ehdottanut viesteillään nussimista.

Eräs kannattaja perustelee Toimin tekoa sillä, että tekeehän Kanerva ja muutkin niin.
(ehkä Kanerva on tehnyt, mutta ei muut, eikä Kanervakaan kai työkavereitaan, eikä noin lyhyen keskustelun jälkeen ja noin monille).
Ja mikä oikeus juuri Kanervan tasoisilla on siihen.

Toinen kannattaja sanoo ihan päinvastoin ja pitää nolona sitä juuri sen takia, kun on kansanedustaja, jonka pitäisi olla tavallista kansaa fiksumpi.
(eihän tavallinen kansa noin tee)
Ihan kuin tavallinen kansa aloittaisi ilman mitään seurustelua brutaalisti, ehdottamalla monille työkavareille suoraan nussimista, vaikka puolisokin on kotona.

Ei tavallinen kansa noin tee, ei.

Kankaanniemi itse syyttää teoistaan Facebookia ja puolue Soinin johdolla pitää asiaa loppuunkäsiteltynä, koska Kankaanniemi on muka katunut ja menettänyt asemansa hallitusneuvottelijana.

Kankaanniemi on joutunut katumaan asiaa vain pakosta, koska se tuli julkisuuteen.

Ei tuo asia oikeasti ole koskaan loppuunkäsitelty ja seuraava eteen tuleva asia on poliittisen uran loppu, eikä pelkästään väliaikainen neuvottelijan tehtävän loppu.

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/jyvaskylalainen-kansanedustaja-lahetti-seksiviesteja-useille-naisille/2047785

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1431939128690.html

22

<50

    Vastaukset 22

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vieläkö.etsit

      Ettekös te jo torre12 kanssa olekaan löytäneet tosianne?

    • naapurista
      • Toimin tapauksessa Naiset ei halua pikaseksiä ja pitävät sellaisia ehdotuksia todella törkeinä.

        Kankaanniemi elää jossain menneessä ajassa ja Raamatun opissa, jossa valtaapitävillä miehillä oli oikeus harrastaa seksiä kenen tahansa kanssa.


      • mistänäitänousee
        Pe.ku kirjoitti:

        Toimin tapauksessa Naiset ei halua pikaseksiä ja pitävät sellaisia ehdotuksia todella törkeinä.

        Kankaanniemi elää jossain menneessä ajassa ja Raamatun opissa, jossa valtaapitävillä miehillä oli oikeus harrastaa seksiä kenen tahansa kanssa.

        olet ihme tauno aamulla jo kello kuus toitotat sitä koko mailmalle.

        eikö todella ääoosi parempaan riitä voi onnettomuutta!


      • eikö.ota.eteen
        Pe.ku kirjoitti:

        Toimin tapauksessa Naiset ei halua pikaseksiä ja pitävät sellaisia ehdotuksia todella törkeinä.

        Kankaanniemi elää jossain menneessä ajassa ja Raamatun opissa, jossa valtaapitävillä miehillä oli oikeus harrastaa seksiä kenen tahansa kanssa.

        Facekuvasi perusteella sinä et ole saanut vuosikausiin pikaista etkä muutakaan seksiä : (


      • Työnsankari
        mistänäitänousee kirjoitti:

        olet ihme tauno aamulla jo kello kuus toitotat sitä koko mailmalle.

        eikö todella ääoosi parempaan riitä voi onnettomuutta!

        "olet ihme tauno aamulla jo kello kuus toitotat sitä koko mailmalle."

        Ehkäpä Peku kirjoitti sen töihin lähtiessään.
        Ne jotka ei tee töitä, ei ymmärrä kirjoitteluja, jotka tehdään varhain aamulla, mutta minä ymmärrän, kun teen itsekin niin.


    • räkkääeestaa

      voi näitäpekun aloituksia miten aikuinen viitsii tuollaista roskaa suoltaa nettiin!
      kuule meilllä on ihan omatkin tietolähteettajusitko!

      • säälittäviä.ukkoja

        Kun ihmisellä on tyhjä pää ja tyhjä elämä niin mitä muuta voi pekulta odottaa. Säälittävä reppana kuten myös partnerinsa torre12.


    • Kankaanniemen eräs uhri kirjoittaa ahdistelusta.

      Toimihenkilönä toiminut nainen ei ollut koskaan edes tavannut Kankaanniemeä, mutta joutui sitten työasiassa olemaan häneen yhteydessä.

      Aika kamaalaa, kun Kankaannniemellä ei ollut kuin yksi asia mielessä hän toi sen naisen tietoon, eikä oikeasta työasiasta suostunut mitään puhumaan.

      "– Huh huh huuuuu... en taida uskaltaa tavata Sinua.... saatat käydä käsiks..., Kankaanniemi kirjoitti varsin yllättäen Facebook-keskustelussa.

      Kun nainen vastasi, että on ujo, Kankaanniemi jatkoi yksipuolista vihjailuaan.

      – Mikä ujo... kun kuumenet, sinua ei pidättele mikään... :), hän kirjoitti. "
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1431994526231.html

      Vaikuttaa siltä, että Kankaannniemellä on olleet bsamat tavat aina ja nämä julki tulleet ovat vain jäävuoren huippu.

      • JumalanEdessäOlemme

        Ihmisellä on pettänyt harkintakyky, näky, sekä sitäkautta silloin on kieltänyt uskonsakin. Uskon, jonka Jumala on asettanut hänelle käytäväksi.
        Kaikki olemme Jumalan tuomioistuimen alaisuudessa, jos tiemme eroaa oikeasta ja kaikki se, mitä täällä puhutaan, on vain kärpäsen surinaa, Jumalan rinnalla.
        Vain parannus on tie takaisin. Mutta hinta on varmasti ollut kova.

        Siksi synnin tähden tässä ajassa, käydään kovat taistelut ihmisten sieluista. Isopuu kaatuu korkeammalta, kuin pienipuu.


    • aviosuhdettaHettiin

      En etsinyt "seksikumppania" vaan aviopuolisoa, jota pyysin itse taivaalliselta Isältä. Sama se oli puolisoni kohdalla. Hänkin pyysi ja hän sai ilmoituksen, että Jumala katsoo, siis on nähnyt hänelle puolison.

      Siis etsin sydämestäni sellaista puolisoa, jonka kanssa voin palvella Herraa.

      Näin sitten ajansaatossa löysimme toisemme ja avioparina olemme vaeltaneet nämä vuosikymmenet. Seksualisuus sitten kuuluu liittosuhteeseen, seki rakkaudessa, jossa mies rakastaa vaimoaan niinkuin Kristus rakastaa seurakuntaansa.

      • Tuo on pitkälti islamin mukaista! Sinusta tulisi todella hyvä muslimi, kunhan hylkäät väärän uskontosi, alistut täysin Jumalan tahtoon ja ymmärrät että Jeesus on suuri profeetta mutta ei sentään mikään Jumala.


      • JeesusONJumalaaina
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Tuo on pitkälti islamin mukaista! Sinusta tulisi todella hyvä muslimi, kunhan hylkäät väärän uskontosi, alistut täysin Jumalan tahtoon ja ymmärrät että Jeesus on suuri profeetta mutta ei sentään mikään Jumala.

        menes nyt siitä koloosi pascaa puhumasta!


      • JeesusONJumalaaina kirjoitti:

        menes nyt siitä koloosi pascaa puhumasta!

        Islamin mukaan joudut tuosta lauseestaasi Helvettiin, ellet palaa islamiin ja alistu Jumalan tahtoon.


      • märkää.ruutia
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Islamin mukaan joudut tuosta lauseestaasi Helvettiin, ellet palaa islamiin ja alistu Jumalan tahtoon.

        Kuivatteles ruutias välissä ei muutakuin savuaa vähän :)


      • ehtotan.täten

        Pyydä nyt se toree12 treffeille niin saisitte tyydyttää toisianne ja jättäisitte muut ihmiset rauhaan, jookos!


      • ehtotan.täten kirjoitti:

        Pyydä nyt se toree12 treffeille niin saisitte tyydyttää toisianne ja jättäisitte muut ihmiset rauhaan, jookos!

        Olen varattu jo. Esitit aika tyhmän ehdotuksen siis.


    • uskokaa

      Allah on suuri

      • vai.niin

        Jaa


    • kiinnostaa.tietää

      Ovatko kaikki helluntailaiset avoimessa aviolittossa kuten Toimi Kankaanniemi?

      • mitäsluulet

        Ei ihan kaikki. Toimi lienee ainoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      1021
    2. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      687
    3. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      685
    4. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      661
    5. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      648
    6. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      9
      641
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      635
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      68
      629
    9. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      82
      558
    10. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      42
      550
    11. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      22
      548
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      62
      546
    13. 61
      539
    14. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    15. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      523
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      134
      508
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      482
    18. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      437
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      46
      433
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      28
      421
    Aihe