Minä ainakin olen. Ei voisi vähempää kiinnostaa sosialisoida esim. työkaverien kanssa ellei työkaveri satu olemaan kaunis, nuori nainen. Miespuolisille, rumille tai vanhoille kollegoille pysin puhumaan mahdollisimman vähän. Ei voisi vähempää kiinnostaa niiden mielipiteet tai kuulumiset. Samoin kaupungilla liikkuessa ja kanssaihmisiä katsellessa tulee aina fiilikset että en mä mitään menetä vaikka kavereita ei juuri olekaan. Ei kiinnosta muu kuin nuoret naiset.
Oletteko epäsosiaalisia?
26
199
Vastaukset
Omapa on ongelmasi.
- kierrän_kaukaa
Olet ansainnut yksinäisyytesi.
- ruma-ätmi
Minulle ei puhu miehet eikä naiset.
- perustyöläinen
Olen ihan samanlainen!
Onnea valitsemallesi tielle.
- JurottajaÄtmi
Olen epäsosiaalinen riippumatta kanssaihmisten ulkonäöstä.
- epäsosiaalinenolmi
Olen tahtomattani epäsosiaalinen. Vuosien ajan olen yrittänyt kehittää sosiaalisia taitoja ihmisiä tapaamalla, lukemalla kirjallisuutta aiheesta ja menemällä pois mukavuusalueeltani, mutta olen silti epäsosiaalinen. Tai sanotaanko, että minulla on heikot sosiaaliset taidot ja ne eivät tule mitenkään luontevasti. Liian usein juttu vaan loppuu kesken keskustelun. En osaa olla tarpeeksi kiinnostava ja hauska, vaikka olen kokenut enemmän asioita kuin suurin osa ikäluokastani ja elämäni on ns. mallillaan.
- at-ämmä
Niin minäkin olen.
- dr5yhyh
En ole, mutta kun on älykäs ja hyvä, niin harvoin juttimaassa löytää hyvää seuraa. Ihmettelen joskus keskustelu palstoja lukiessa, miten täällä voi olla oikeaa arkumentia, kun elävässä elämässä ihmiset lähinnä tiuskii ja kiroilee tai huutaa, tai näyttelee loukaantunutta
- 175
Palstoja lukemalla päättelit, että livenä ihmiset tiuskii kiroilee ja huutaa. Sitäkö kutsut älykkyydeksi?
- Kilttiatm
Olen ko naiset ei tykkää minusta.
- yksplusskakss
Ei pidä sitten ihmetellä, ettei ne nuoret kauniit naisetkaan kiinnostu sinusta. Kyllä ihmisvihan ja ylimielisyyden vaistoaa helposti toisesta ihmisestä. Harva normaali ihminen haluaa olla tekemissä ihmisen kanssa, josta selvästi aistii sen, että toinen vihaa sinua. Jos pohjalla on ihmisviha, niin kanssakäyminen niiden nuorten ja kaunniden naisen kanssa ei onnistu, kun ei ole aitoa kiinnostusta häntä kohtaan ihmisenä, vaan ainoastaan sen kauneuden vuoksi.
- 14plus4
Ja vastaavasti, jos naiset vihaavat ätmejä ja ovat ylimielisiä heitä kohtaan niin kyseisten naisten on turha kuvitellakaan pääsevänsä kanssakäymisiin niiden komeiden ytmien kanssa!
- siksienhalua
Joitakin tällaisia tullut vastaan. Tulee tosi epämiellyttävä olo, jos mies dissaa sukulaiset, naapurit, työkaverit ylipäänsä kenet hyvänsä, ja on naama väärällään ja mustana kaikkia vastaantulijoita kohtaan mutta reagoi vain omasta fyysisyydestään käsin riittävän voimakkaisiin ärsykkeisiin, jotka ovat sitten tietynnäköiset nuoret naiset. Oikeaa kontaktia ei käytännössä saa sitten naisiinkaan, kun ei koe yleensä ihmisissä ihmisyyttä vaan vain ulkoisen mielikuvan. Kenenkään kanssa ei hakeudu eikä ala mihinkään keskustelu- tai tunneyhteyteen. Mikä saa miehen luulemaan, että hän olisi itse sitten ihmisenä erityisen houkutteleva? Paras mainos miehestä on, että miehellä on hyviä mieskavereita ja aidosti heidänkin kanssaan hauskaa, sekä osaa nauttia elämästä.
Jos mies on epämiellyttävä yleensä ihmisille, ei käyttäytymisessä lopulta ole poikkeamista naistenkaan kanssa. Ei heti, mutta ajan kanssa. - palstailija
En paljon sosialisoi, vaikken ole täysin syrjäänvetäytyvää tyyppiä. Isommassa porukassa olen yleensä kuuntelija. Tykkään enemmän jutella rauhassa kahden kesken ihmisen kanssa, joka on kiinnostunut myös minun asioistani. Itseäni kiinnostaa ihmisten ajatukset ulkonäöstä, iästä ja sukupuolesta riippumatta. "Paskan puhumisen" (small talkin) olen opetellut paremmin vasta viime vuosina. Pitkät hiljaisuudet vaivaannuttaa.
No, kivat sulle.
Jossain määrin olen aika epäsosiaalinen. Viihdyn hyvin omissa pienissä ympyröissäni, vanhojen tuttujen kanssa paremmin kuin aina tapahtumien keskellä ventovieraiden ympäröimänä. Rasitun nopeasti aktiivisista kanssakäymisistä ihmisten kanssa. Siksi viihdyn vanhoissa tutussa piireissäni, joissa kaikki tutut jo tietää millainen olen ja saan omaa tilaa aina niin halutessani. Saan olla ihmisiltä rauhassa, kun en jaksa niitä.
Tiedän, että vuodet työympyröissä, missä omaa rauhaa ei ole ollenkaan on osittain tehnyt minusta tällaisen oman rauhan rakastajan. Missä ei ole pakko olla sosiaalinen ja äänessä kun ei huvita. Kavereita mulla on todella vain muutama, niitäkin näen todella harvoin välimatkojen ja elämän kuvioiden vuoksi. En kaipaa edes ihmisiä jotka ravaisi jatkuvasti kylässä tai odottaisi minua yhtenään kylään tms. Pärjään kuitenkin hyvin ihmisten kanssa. Olen avoin ja puhelias, kukaan ei varmasti usko etten ole niin sosiaalinen kuin mitä äkkisältään voisi olettaa."kukaan ei varmasti usko"
Uskompas, Ettäs Tiiät! ;P
"Tiedän, että vuodet työympyröissä, missä omaa rauhaa ei ole ollenkaan on osittain tehnyt minusta tällaisen oman rauhan rakastajan."
....mutta tästä en ole ihan varma, syyt voivat olla jotain muutakin..., näin ainakin itsellä. ;)
Muuten mietteesi kuulostavat aika "omiltani"....MGTOW kirjoitti:
"kukaan ei varmasti usko"
Uskompas, Ettäs Tiiät! ;P
"Tiedän, että vuodet työympyröissä, missä omaa rauhaa ei ole ollenkaan on osittain tehnyt minusta tällaisen oman rauhan rakastajan."
....mutta tästä en ole ihan varma, syyt voivat olla jotain muutakin..., näin ainakin itsellä. ;)
Muuten mietteesi kuulostavat aika "omiltani"....Edes joku uskoo. :D
Hoitotyössä vuosikausia. Aina joku tarvitsee jonnekin ja kaiken aikaa saa puhua suu vaahdossa, olla aktiivinen antamaan ja vastaanottamaan. Tuli jossain kohdassa jo syvä uupumus ainaiseen ihmisen kanssa lörpöttämiseen. :) Joku yksinäisempi työ voisi sopia jatkossa.Jassuka kirjoitti:
Edes joku uskoo. :D
Hoitotyössä vuosikausia. Aina joku tarvitsee jonnekin ja kaiken aikaa saa puhua suu vaahdossa, olla aktiivinen antamaan ja vastaanottamaan. Tuli jossain kohdassa jo syvä uupumus ainaiseen ihmisen kanssa lörpöttämiseen. :) Joku yksinäisempi työ voisi sopia jatkossa.Jeps, ymmärrän mistä puhut, mutta silti hieman epäilen, että tuo kumpuaa persoonastasi/luonteestasi pääosin.....voin olla väärässäkin, kunhan vain mietin oletko huomannut/ihmetellyt itsestäsi jotain jo paljon aikaisemmin....
MGTOW kirjoitti:
Jeps, ymmärrän mistä puhut, mutta silti hieman epäilen, että tuo kumpuaa persoonastasi/luonteestasi pääosin.....voin olla väärässäkin, kunhan vain mietin oletko huomannut/ihmetellyt itsestäsi jotain jo paljon aikaisemmin....
Olet varmaan oikeassa. Tuon työn ja ammatinvalinta tuntui joskus hyvältä. Auttoi myös kuoriutumaan ujoudesta ulos siinä määrin, ettei ihmisiä enää jännitä pala kurkussa. Pakosti ihmisten kanssa joutui kommunikoimaan ja kasvamaan rohkeammaksi. :)
Taitaa olla vain piste i:n päälle työ, joka kuormittaa omaa rauhaa rakastavaa luonnettani. Tänään kun mietin palaamista vanhaan ammattiini, alan jo voida huonosti. Tulee tunne, että ei enää en jaksa. Onko pakko ja kyllä se jotain muuta pitäisi olla. Jotain missä on edes hetkiä, kun saa olla ihan hiljaa ja yksinkin. Kukaan ei jatkuvasti pulputa vieressä ja odota vastauksia. :)
- ätminki
Naiset ovat tehneet minusta epäsosiaalisen.
- Trollo
Olen hyvinkin sosiaalinen, mutta jos vastapuoli on joku keskenkasvuinen idiootti, jonka jutuissa ei ole yhtään mitään mieltä tai mikään suusta ulos tuleva paska ei kiehdo miltään osin, en harrasta sosiaalista kanssakäymistä.
- aikuisten.oikeesti
Sosiaalisuudesta sen verran, et toisinaan haluan olla omissa oloissani,
mutt yleisesti ottaen pidän erilaisten ihmisten seurasta.
Tänään olen suorastaan ollut riemuissani, kun pitkästä aikaa pääsin
nauttimaan ihmisten seurasta.
Mulla on ollut jalka kipee, estänyt aika tehokkaasti kaikenlaiset riennot.
Tintin kanss olin jutellut eilen kännys ja kerroin kotiutuvani tänään.
Ystävät hakivat munt tänään illalla kruisaileen, vanhalla jenkkiautolla.
Ajeltiin pitkin kaupunkia,ristiin rastiin.
Käytiin Ruissalossa,Kakskerrassa ja Kaarinassa päätettiin lähteä.. Saloon kahveille.
Päädyttiin lopulta sellaisen ison huoltoasemaketjun baariin.
'
Myyjä/tarjoilija ei kyllä niitä sosiaalisempia ihmisiä ollut,
töykeä käytöksinen nuori nainen. (naama nutturalla)
Iltaa, tervehdykseen hän ei vastannut.. tai siis vilkaisi päin ja kysyi et montako kahvia tulee vai maksetaanko erikseen?
Artsi vastas sieltä, jonon hänniltä, et hänen laskuopin mukaan meitä on viis ja hän maksaa.
Jollain oli sämpylää, jollain viineriä tai muffiini, mulla jättituuti jädeä.
Niin sanoin et jospa mä saan tarjota, kun haitte munt ajelulle?
'
Hapantunut tiskintaa tiuskas siihen :"Voi vittu, ette voineet tapella jo valmiiks kuka maksaa ja mitä maksaa! Olis tässä muutakin tekemistä."
Artsi tuli siihen kassan eteen ja sanoi et "yritä nyt vaan laskea mitä nämät kahvitukset tässä mestassa maksaa" ja lykkäs 100€ setelin siihen kassan viereen.
Kävelin keppi tukenani pöytää kohden, kun kassa huusi perääni
et tules haakeen kahvis! Silloin repes muuT porukastamme,
lopulta Artsi toi mun kahvini ja jäätelöni omalla tarjottimellaan
pöytään.
Sillä muijalla ei ollut mitään syytä käyttäytyä niin töykeästi meille.
Oikeasti pilas iloisen tunnelman pitkäksi aikaa meiltä kaikilta.
'
Paimiossa vasta alkoi taas juttu ja nauru tulla kuvioihin takaisin.
Oli tosi mahtavaa olla ajelulla, ajettiin muuten vanhaa tietä Saloon
ja palattiin myös samaa kautta, 80km/h ja välillä viel hitaammin
johtuen liikennemerkeistä. Eikä tiellä ollut paljoa liikennettä.
Ihanaa saada tollainen super yllätys kavereita.
Öitä, kaikille. - sfjskljfksj
olen epäsosiaalinen, onneksi työni on paljolti omissa oloissani puurtamista. Aiemmin epäsosiaalisuuteni hankaloitti työhönpääsyäkin, olin nuorena paljon työttömänä, yläasteella koulukiusattu, halveksittu ja syrjitty. Ala-asteella tosin oli vielä kavereita ja tulin toimeen muiden kanssa. Ilmeisesti teini-iän hormonit houkutteli paholaisen esiin koulukavereista, en olisi uskonut vielä ala-asteella mitä pahuutta ihminen voi toiselle tehdä jo yläasteikäisenä, se on vaikuttanut rajusti suhtautumiseeni muihin ihmisiin naiset mukaanlukien.
Parempi yksin kuin huonossa seurassa.- aikuisten.oikeesti
"Parempi yksin kuin huonossa seurassa."
-No varmasti on! Mutt yksinäisyys on myös raskasta, pidenpään jatkuttuaan.
Kyllä mä ainakin kaipaan juttu seuraa toisesta aikuisesta ihmisestä, jos en muuta...
Voi ihmetellä maailman kummallisuuksia ja luonnon kauneutta, tehdä asioita yhdessä..kuten kalastaa tai marjastaa.
Leipoa piirakoita, lämmittää saunaa, korjata aitaa tai maalata sitä.
Ihan tavallisia jokapäiväisiä asioita, ne vaan tuntuvat aivan toisenlaisilta kun tekee niitä toisen ihmisen kanssa.
'
Kyllä mä tiedän koulukiusaamisen ja alaluokilta varsinkin..mä olin erilainen kuin toiset, ja siksi pilkan kohteena.
Vaikka mulla oli kyllä vanhemmat sisarukset turvanani.
Yläluokilla eivät enää paljon kiusanneet mua....
mulla oli ns.kovat nyrkit, jotka puhui omaa kieltään.
Likat ei uskaltaneet; pelkäsivät mua eikä pojat kehdanneet...
Oli noloa jäädä hopealle ...flikalle!
Lapsuuden ja teini iän ystäviä mulla on vain 3.
'
Mulla on aina ollut perhe turvanani, erimielisyyksistä huolimatta,
mua on avitettu ja ymmärretty joskus hieman liikaakin.
Joten luottamus ihmisiin on säilynyt jotakuinkin.
Toki mulla on ollut paskoja kokemuksia elämästä, en ole mikään poikkeus siinä suhteessa. Niistä on päästävä vaan yli...elämällä.
Niin kauan kun henki pihisee, ei saa luovuttaa.
Menen takaisin nukkumaan...aamu-unille. =))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381329
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39916Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad35661- 14600
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26588- 25565
Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17553Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17523