Israel ja Usa muuttavat ihmistä jo täyttä vauhtia. Ja Venäjä. Ehkä uudet Aasian mahdit.
Pientä psyyken muutosta on harrastettu ikiajoista lähtien. Erilaiset militaryt käyttävät psyyken kohottavaa lääkettä, dopingia, jonka pitkäaikainen käyttö muuttaa personalisuutta.
Kuitenkin maailmaa on tullut/tulossa uutta geneettista muutosta. Maailmalla tapaa ihmisiä, jotka vaikuttavat "lyömättömiltä". Ne ovat nopempia kuin sinä, ne ovat näkymättömämpiä kuin sinä. Nämä ihmiset ovat geneettisesti manipuloituja.
Riippuen lähtökohtaisista datoista ja luonteesta, geneettisesti manipuloitu ihminen voi käyttäytyä eri tavoin. Toisista tulee hallitsemattomia tappokoneita, toiset masentuvat, kolmannet muuta. Uuden super ihmisen luominen EI KANNATA. Tätä eivät usko salaisen palvelun agentuurit, eikä armeija, joka tahtoo vain sotaa.
Ylivertaiset ihmiset tappavat muita, eivätkä he ole enää ihmisiä. Heille ei ole sijaa maapallolla, jonka paras kulku on luonnollinen.
Suurvallat tekevät huomaamattomia kokeita ihmisillä ja ihmiset eivät edes huomaa. Lääkärit itse tiedostamatta voivat tehdä työn näkymättömien vaikuttaijen puolesta ja tuhota ihmiselämää.
Kun Suomi puhuu GMO vapaudesta, niin GMO on jo levinnyt.
Geeni on suljettu ympyrä, joka ei toimii kun sitä muuttaa. Puuttuva osa voi tarkoittaa samalla lailla ylivertaisuutta, jota pitää täydentää vielä suuremmalla osalla. Tätä ei voi jatkaa, koska elämä maapallosta häviää.
Olen vihainen niille, jotka kokeilivat rokotteita minuun ja minä sairastuin sen jälkeen.
Herää kansa vastustamaan paskan antoa, sillä sinulla on vapaata tahtoa.
Geneettisesti muunneltu ihminen
Kkoobbrraa
2
150
Vastaukset
- Kkoobbrraa
Kemiamyrkyt vaikuttavat meihi. Pillerit. Vaikuttavat genetiikkaaa pitkän ajan kuluessa.
Bodarit tappavat itseään hormonaalisilla hoidolla. Se on keinotekoista, eivätkä he edes jaksa tehdä paljoakaan, vaan tapahtuu ihmisen totaalista tuhlausta.
Ihminen on tunteeton, itsekäs, ufo paskiainen. - Kkoobbrraa
Lääkärit ovat murhaaja, sillä he eivät tiedä mitä tekevät. Moraalinen kysymys ei ole adekvaattia heille.
Lääkäri ei ajattelee, hän tekee. Lääkäri on tappokone, jota itse on kasvanut kemiaan. Lääkäri ei ole ihminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1032088- 571251
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661127Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1861023Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122978Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975- 94969
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153962