Siemenet ja marjat ole juuri sitä superfoodia aidoimmillaan. Turha mitään erikois juttuja hakea. Esim. auringonkukansiemenet, saksanpähkinät, puolukka, mustikka ja oman puun omenat.
Vastaukset 2
- VanhassaVara
Joo, "omena päivässä pitää lääkärin loitolla" (antioksidantteja, liekö sitten erityisesti punakylkisissä ? ym)
samaan tapaan oli mantelista, mikä on ties kuinka pitkälti saksanpähkinä. (kasvioppiharrastajat ovat oma lukunsa: saksanpähkinä on kuin onkin pähkinä, manteli on persikkalajipuun siemen, maapähkinä taas kuuluu papukasveihin)
Ruåttalaisten superfood-sivustoilta kelasin eteen että mustikan antioksidantti tulisi suolen toisesta päästä ulos syömisen jälkeen (kuten rautatabletti maidon kanssa otettuna muuten) mutta mm. jokin silmäystävällinen yhdiste on muun lisäksi mustikassa. Auringonkukansiemenen öljy on vastaavaa kuin lohenkin, omegoineen D -vitamiineineen päivineen
Itse asiassa tuonnoittain tuumin että Suomessa on ollut mahdollista tietämättään syödä valtavan terveellisesti ennen. Härkäpapuja, kauraa, ruista, särkeä, ahventa, onko muuten lahna jo rasvaisena pidettävä, sellaisena terveellinen kala ? Mustikka mustaherukka ja omena ovat aika vanhoja Suomessa nekin. Koivun mahla ...- BLOODisLIFE
Onhan ne superfoodia niissä on vitamiineja ja omenassa on vitamiineja! Toi sanonta voi tulla siitä kun omenaa on pidetty pahana ja omenaa on demonisoitu Edenin takia ja koska omena on terveellistä niin sitten on keksitty sanonta varsinkin kun sanonnassa sanotaan että lääkäri pysyy poissa kun ennen lääkäri saattoi olla joku puoskari ja niin voi olla nykyäänkin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47808
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21766Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561