Sopimus työehtojen heikentämisestä

Hallitus antaa maanantaina työmarkkinajärjestöille sovittavaksi tuon kuuluisan yhteiskuntasopimuksen.
Työntekijöiden pitäisi kiltisti myöntyä 5%:n palkkojen alennukseen ilman vastinetta.

Tämä on ainoa fakta mitä tuosta esityksestä tiedetään. Toivottavasti maanantaina saadaan julki kokonaisuudessaan tuo hallituksen esitys.
43<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Ay-liike on jo kuukauden ujeltanut, kuinka eivät ala mihinkään. Nähtävästi Ay-liike haluaa ajaa itsensä alas sillä, että jäsenistö harvenee työpaikkojen myötä.
Pyrrhoksen voitto tuo, että ei mihinkään aleta.

Äänestä
  • Olisiko hallitukselta reilu kädenojennus, että ylisuurille eläkkeille laitettaisiin jonkinmoinen katto. Ylisuuretkin eläkkeet maksaa suuremmaksi osin yhteiskunta, elikkä pienipalkkaiset työntekijät.
    Nyt on vielä selvinnyt että kaikista suuremmista eläkkeistä ei makseta veroja, koska johtajat ovat viisaita ja siirtävät kirjansa sinne missä ei veroteta.

    Jos tällä'iset porsaanreiät saataisiin tukittua löytyisi duunaristakin enemmän talkoohenkeä.

    Äänestä

  • siitä_lähdetåån kirjoitti:

    Olisiko hallitukselta reilu kädenojennus, että ylisuurille eläkkeille laitettaisiin jonkinmoinen katto. Ylisuuretkin eläkkeet maksaa suuremmaksi osin yhteiskunta, elikkä pienipalkkaiset työntekijät.
    Nyt on vielä selvinnyt että kaikista suuremmista eläkkeistä ei makseta veroja, koska johtajat ovat viisaita ja siirtävät kirjansa sinne missä ei veroteta.

    Jos tällä'iset porsaanreiät saataisiin tukittua löytyisi duunaristakin enemmän talkoohenkeä.

    Mikä on ylisuuri eläke ? Jos kyse esim. johtajille ostetuista ylimääräisistä eläkkeistä, niin niitä maksetaan juuri se määrä, mitä sinne on rahaa maksettu. Eli yhteiskunta ei sitä maksa.
    Taas kuukausitulon mukainen eläke on henkilön itsensä maksamaa, tuo yhteiskunnan maksaminen on aikamoinen myytti. Elinvuodet vaihtelee, joten kaukaa on haettu tuokin.
    Jos taas katsotaan mistä ne verotulot tulevat, niin itse ne on hyvätuloisten suurelta osin maksamaa, joten omistahan saavat vähän takaisin.
    Jokainen ihminen koittaa veroja vältellä, jos siihen mahdollisuus. Tuo Portugaliin muutto ei ole sen kummempaa, kun tavan duunari ostaa verovapaata viinaa Virosta, tai käy tankkaamassa venäjällä.
    duunarin talkoohenki muodostuu kyllä vain pakosta, sitä ei ole koskaan missään löytynyt, ikinä.

    Äänestä

  • AY-liike kyllä on aina valmiina kantamaan vastuunsa. Keskuteluissa on käynyt hyvin selväksi mikä on tavallisen duunarin ja myöskin akateemisesti sivistyneiden työntekijöiden mielipide asiasta. Se on jyrkkä ei yhteiskuntasopimukselle jos esitys sisältää vain työntekijöitä kyykyttäviä asioita. Toisaalta tämä työajan lisäys ei Suomen vientiteollisuuttaan pelasta. Kyse on yksinomaan ideoitten puutteesta. Kun vanhat vientiteollisuuden tuotteet ei vedä, on keksittävä uusia. Panostaminen ideoitten kehittelyyn on ainoa asia joka tuo pelastuksen vientiongelmaan.
    On aivan sama vaikka työaika kaksinkertaistettaisiin ja tehtäisiin työtä puolella palkalla jos valmistamiamme tuotteita ei osteta.
    Saksa osaa tämän pelin. Siellä panostetaan laatuun ja tehdään itse eikä ulkoisteta. Saksan palkkakustannukset ovat muuten suuremmat kuin meillä, se ei siis ole se oikea syy jota nyt toitotetaan.

    Äänestä

  • Yritys maksaa eläkeyhtiölle tietyn summan rahaa, ja kun se on käytetty, loppuu lisäeläke, siinä se.
    Nämä Portugalin "veropakolaiset" on niitä jotka on ikänsä maksaneet veroja Suomeen. Tuollaisen pörssiyhtiön pomon verot on pikkasen eri juttu, kun duunarin muutaman tonni.
    Kovapalkkaisin 11 prosenttia maksoi 45% veroista. Pienituloisin 44 prosentia taas alle 8% veroista. Nuo on virallisia tietoja vuodelta 2013 tilastosta.
    Suoria veroja maksettiin vajaat 29 miljardia euroa. Siitä suurituloisten osuus on 13 miljardia ja pienituloisten reilut 2 miljardia.
    Keskituloiset vajaat 48 % maksoivat ( tulot 20 000 - 50 000 tuhatta vuodessa), maksoivat melkein 14 miljardia.
    Noihin kun suhteuttaa ne eläkkeet, niin voi todeta, että omiahan siinä saavat, koska eläkehän on laskettu omasta palkkatulosta.
    Tosin duunarin eläkkeestä osan maksaa aina työnantaja. Yrittäjä taas joutuu sen itse itselleen kustantamaan.

    Äänestä

  • aivannäin kirjoitti:

    Mikä on ylisuuri eläke ? Jos kyse esim. johtajille ostetuista ylimääräisistä eläkkeistä, niin niitä maksetaan juuri se määrä, mitä sinne on rahaa maksettu. Eli yhteiskunta ei sitä maksa.
    Taas kuukausitulon mukainen eläke on henkilön itsensä maksamaa, tuo yhteiskunnan maksaminen on aikamoinen myytti. Elinvuodet vaihtelee, joten kaukaa on haettu tuokin.
    Jos taas katsotaan mistä ne verotulot tulevat, niin itse ne on hyvätuloisten suurelta osin maksamaa, joten omistahan saavat vähän takaisin.
    Jokainen ihminen koittaa veroja vältellä, jos siihen mahdollisuus. Tuo Portugaliin muutto ei ole sen kummempaa, kun tavan duunari ostaa verovapaata viinaa Virosta, tai käy tankkaamassa venäjällä.
    duunarin talkoohenki muodostuu kyllä vain pakosta, sitä ei ole koskaan missään löytynyt, ikinä.

    60% näistä ylisuurista eläkkeistä maksetaan verovaroista, ei siinä ole mitään järkeä.
    Jos yritykset haluavat sitouttaa johtajiaan palkitsemalla heitä lisäeläkkeillä, niin maksakoot jatkossa ne edes itse eikä maksattaisi niitä verovaroista!

    Äänestä

  • aivannäin kirjoitti:

    Mikä on ylisuuri eläke ? Jos kyse esim. johtajille ostetuista ylimääräisistä eläkkeistä, niin niitä maksetaan juuri se määrä, mitä sinne on rahaa maksettu. Eli yhteiskunta ei sitä maksa.
    Taas kuukausitulon mukainen eläke on henkilön itsensä maksamaa, tuo yhteiskunnan maksaminen on aikamoinen myytti. Elinvuodet vaihtelee, joten kaukaa on haettu tuokin.
    Jos taas katsotaan mistä ne verotulot tulevat, niin itse ne on hyvätuloisten suurelta osin maksamaa, joten omistahan saavat vähän takaisin.
    Jokainen ihminen koittaa veroja vältellä, jos siihen mahdollisuus. Tuo Portugaliin muutto ei ole sen kummempaa, kun tavan duunari ostaa verovapaata viinaa Virosta, tai käy tankkaamassa venäjällä.
    duunarin talkoohenki muodostuu kyllä vain pakosta, sitä ei ole koskaan missään löytynyt, ikinä.

    Täällä tämä yksi sankari vertasi ökyrikkaiden veropakolaisuutta, siihen rttä duunari käy vodkapullon virosta, jossa on pienenpi alkoholin verotus. Ei kannata uskoa aina mitä Kepun tupailloissa kuulee. Kannattaa lukea mitä viisaammat ovat mieltä.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015080120118625_uu.shtml

    Äänestä

Onko ay-liikkeen jäseniltä kysytty valmiutta palkkojen alennuksiin, jos on kartotettu vain tupailloissa, niin alennukset ovat tietysi suosittuja.

Äänestä
  • Totta puhut. On helppo puhua toisten palkkojen alentamisesta kun se ei itseä koske.
    Muutenkin nämä gallupit johtavat harhaan koska kyselyssä mukana on eläkeläisiä, työttömiä, koululaisia, työnantajia ja toki muutama palkansaajakin joita palkka-ale koskee.

    Äänestä

AY-liikkeen vastuun kanto taitaa olla vähän sitä samaa, mitä AKT.n pomo laukoi viimeviikolla. "Meitä ei kiinnosta mikään yhteiskuntasopimus, ajamme vain oman jäsenistömme etuja"
Siinä on tosi vastuunkantoa, eli kaikki muut saa haistaa AKT:n mielestä paskan, oma jäsenistö on ainoa mikä kiinnostaa. Sen on koko maa saanut tuta vuosien aikana. AKT on tullut kuuluisaksi laittomista ja muista lakoistaan, se lakkoilu on siellä tosi herkässä.

Äänestä
  • AKT on todellakin pitänyt jäsenistönsä eduista kiinni. Toista äärilinjan edustaa PAM joka myötäilee kaikissa asioissa työnantajien tahtoa. Siitä syystä PAMin jäsenistö saakin valtakunnan surkeinta palkkaa ja heidän sopimuksensa on muutenkin syvältä sieltä minne aurinkoinen ei paista.
    Kyllä AY-liikkeen ensisijainen tarkoitus on hoitaa jäseniensä asiaa. Työnantajilla on omat liittonsa jotka toimivat EK:n alla.
    Näin tämä työmarkkinajärjestelmä Suomessa toimii ja hyvinhän se toimiikin. On vain elettävä tämän järjestelmän mukaan ja jos halutaan niin sitten muutettava säädetyssä järjestyksessä.

    Äänestä

  • PimPomPam kirjoitti:

    AKT on todellakin pitänyt jäsenistönsä eduista kiinni. Toista äärilinjan edustaa PAM joka myötäilee kaikissa asioissa työnantajien tahtoa. Siitä syystä PAMin jäsenistö saakin valtakunnan surkeinta palkkaa ja heidän sopimuksensa on muutenkin syvältä sieltä minne aurinkoinen ei paista.
    Kyllä AY-liikkeen ensisijainen tarkoitus on hoitaa jäseniensä asiaa. Työnantajilla on omat liittonsa jotka toimivat EK:n alla.
    Näin tämä työmarkkinajärjestelmä Suomessa toimii ja hyvinhän se toimiikin. On vain elettävä tämän järjestelmän mukaan ja jos halutaan niin sitten muutettava säädetyssä järjestyksessä.

    Turha on täällä julistaa Ay-liikkeen yhteiskuntavastuusta, kun tosiasiat on kaikkea muuta. Jos kerran suoraa sanottu, että paskat nakkaa muusta kuin jäsenistön eduista, niin turha tuollaisten kanssa on mistään neuvotella.
    Parempi on työnantajien siirtää kaikki mahdollinen työ tämän maan rajojen ulkopuolelle. Siinä voi sitten jokainen ajaa omiensa etuja.
    Taitaa ne AY-liikkeen jäsenet loppua työn loppumisen keralla, siinä sitä on sitten etujen ajajat yksikseen.

    Äänestä

  • etujaajetaansiis kirjoitti:

    AY-liike kantaa kyllä vastuunsa paremmin kuin nämä rikkaat johtajat jotka lähtevät veroja pakoon Portugaliin.

    Äänestä

Tottakai ay-liikkeessä toimii ne joilla on voimaa.
Hölmöähän se olisi kirjastotyöntekijöitä panna lakkoilemaan etujemme puolesta.
Koittakaa vain kepulaiset ymmärtää, että ay-liikkeen kanssa on sovittava miten mennään.
Muuten olen sitä mieltä, että mikään vientituote ei ole jäänyt viemättä siksi, että se olisi liian kallis. Suomessa vain on niin, että ei ole keksitty mitä tehtäis, vietäväksi. Tekijät kyllä tekis sen kohtuu hintaan.
Pörssiosakkeiden hinnat ovat nousseet 40% viimeisen kahden vuoden aikana, joten missä se lama on.

Äänestä

Tässä yhteiskuntasopimuksessa päätarkoitus onkin laman varjolla siirtää lisää pätäkkää omistajille. Hiljalleen totutetaan työntekijät takaisin 30-luvun meininkiin.

Äänestä

Toivottavasti AY-väki on hereillä huomenna julkistettavan vaatimuslistan suhteen. Ei siihen ole pakko suostua.
Minä ottaisin mielummin lisäleikkaukset ja veronkorotukset kuin luopuisin pekkasista.

Äänestä
  • Sama täällä. Veronkorotukset ovat pieni hinta pekkasista. Vapaita ei ole yhtään liikaa. Työelämä nykyään on niin kiireistä ja stressaavaa että jaksaminen vaatii lepoa jolloin vapaapäivät ovat todella tarpeellisia.

    Äänestä

  • TöiMiesJaIäkäs kirjoitti:

    Sama täällä. Veronkorotukset ovat pieni hinta pekkasista. Vapaita ei ole yhtään liikaa. Työelämä nykyään on niin kiireistä ja stressaavaa että jaksaminen vaatii lepoa jolloin vapaapäivät ovat todella tarpeellisia.

    Hyvä se on sanoa, että veronkorotuksen on pieni hinta, mutta kunhan ne ensivuonna alkaa kunnolla purra, niin kyllä siinä taas itkua piisaa. Muutama tunti työntekoa ei siinä enää niin myrkyltä olisi tuntunutkaan, mutta kai se pitää aina kantapään kautta oppia. Siitä on jonkinmoinen sananlaskukin, ei kehuta sitä oppimismetodia, ainakaan fiksujen hommaksi.

    Äänestä

  • veroamaksamaan kirjoitti:

    Kannattaa vähän näpytellä laskukonetta ja laskeskella mitä se veronkorotus käytännössä meinaa. Sitten pitää tarkastella sitä oikeaa työaikaa ylitöineen, päivystyksineen ja muina velvotteina.
    Kun tämän tekee, voi itse kukanenkin asettua oman kantansa taakse. Kun alkaa olla ikää,, sitä tarvitsee ja arvostaa omaa vapaa-aikaansa jotta taas jaksaa olla töissä. Korostan sitä, että tämä on vain oma henkilökohtainen mielipide. Kokemusta töissä on kuitenkin jo 35 vuotta ja vielä pitäisi liki 10 vuottaa jaksaa päästäkseen ansaittuja eläkevuosia viettämään.

    Äänestä

Nyt tuli hieman järkeä asetelmaan. Sipilä ei tarjoa enää valmista uhkavaatimuslistaa vaan jättää asian aidosti työmarkkinaosapuolten neuvoteltavaksi.

Äänestä

Neuvotellahan voidaan, mutta ei pidä suostua, hallituksen esittämiin huononnuksiin, sillä palkanalennukset eivät tuo lisää työpaikkoja, ainoastaan lisää osinkoja osakkeenomistajille, joista suurin osa on ulkomaalaisia, jotka vaativat parempaa tuottoa, tai yrityksen siirtämistä halpamaihin voittojen suurentamiseksi.

Suomalaisen työmiehen palkkakustannukset ei ole este kilpailukyvylle, vaan ylisuuret voitot

Äänestä
  • Ei nyt ole mikään lama. Pörssiyhtiöiden osakkeiden arvot ovat nousseet 40 %, kahden vuoden aikana. Palkkojen vastaavana aikana, onko n. 2.5 %

    Äänestä

Tässä tilanteessa on oltava todella tarkkana. Palkansaajapuolelle tarjotaan vain maksajan roolia. Nyt on tehty monia työnantajajapuolta helpottavia ratkaisuja.
Yksikään niistä ei ole auttanut vaan rahat ovat valuneet omistajien taskuun.
Työajan lisääminen tai muut palkanalennuskeinot johtavat väistämättä samaan.

Ainoa oikea keino on laittaa julkinen talous kuriin ja lopettaa toisaalta turhat tuet niin maataloutensa kuin kuin muuallekin.

Äänestä
  • Aivan, ei me Suomessa työtä tarvita, ammuttaan vain alas kaikki hankkeet talouden nostamiseksi.
    Vienti on täysin turhaa hapatusta, kun vaan lopetetaan julkinen sektori, niin vientituloja ei tässä maassa tarvita.
    Ilman työtä on mukava elää, ajetaan kaikki asioita siihen suuntaan.

    Äänestä

  • eialetamihinkään kirjoitti:

    Aivan, ei me Suomessa työtä tarvita, ammuttaan vain alas kaikki hankkeet talouden nostamiseksi.
    Vienti on täysin turhaa hapatusta, kun vaan lopetetaan julkinen sektori, niin vientituloja ei tässä maassa tarvita.
    Ilman työtä on mukava elää, ajetaan kaikki asioita siihen suuntaan.

    Kyllähän me Suomessa työtä tarvitaan ja erityisesti tärkeitä ovat ne työpaikat joita syntyy vientisektorille.
    Tässä täytyy vain huomioida tosiasiat. Siis se, että rahaa siirretään työntekijöiltä omistajille ei ratkaise tätä ongelmaa varsinkin kun noista perusasioista on ristiriitaista tietoa.
    Mikä tässä on oikeasti totta ja mikä valetta?

    Häkämies puhuu Saksan työn hinnan halpuudesta Suomeen verrattuna ja tilastot näyttävät toista. Suomen työn hinta on halvempi kuin Ruotsin ja Saksan. Toisaalta Häkämiehen EK: n tilastoissa esitetään Suomessa olevan lyhyin vuosityöaikaan kun se taas OECD:n tilastoissa on Länsi-Euroopan pisimpiä.

    Ota nyt tästäkin sitten oikeasti selvää! Sen tiedän kuitenkin varmasti että Suomen velkaantuminen on huolestuttavan nopeaa. Luulen tietäväni syynkin siihen. Aiemmin Suomen talous kasvoi reippaasti paperiteollisuuden, Nokian ja raskaan metalliteollisuuden ansiosta. Kun näin tapahtui, lisättiin valtion ja kuntien virkoja ja näiden virkojen palkkoja korotettiin. Yhteiskunnassa lisättiin ilmaisia palveluita kaikilla sektoreilla.
    Sitten Nokia meni lähes nurin Ollilan töppäilyjen takia ja paperiteollisuuden vienti käytännössä loppui Tietotekniikan ja internetin yleistymisen myötä. Laivanrakennus loppui ja paperikoneiden valmistus pysähtyi. Nyt viimeisimpänä riesana on EU:n Venäjän pakotteet jotka lopettivat Suomen viennin käytännössä aivan kokonaan.
    Samaan aikaan kun kaikki tämä tapahtui, ei menoihin puututtu millään tavalla. Työnantajien eläkemaksuja pudotettiin ja Yritysverotusta laskettiin lähes miljardilla eurolla ja samaan aikaan pörssissä osigot nousivat samalla summalla.

    Kun nämä työnantajille kohdennettujen veroluonteisten maksujen tuntuvat alennukset siirtyivät omistajien taskuun, halutaan nyt tehdä suora tulonsiirto palkansaajilta työnantajille yhteiskuntasopimuksen muodossa.

    Olenko oikeassa, onko näin? Jos olen väärässä niin missä kohtaa? Voisiko joku viisaampi vastata.

    Äänestä

Sipilä määrää nöyrtymään ylimielisten uskovaisten tapaan. Aloittaisi itsestään. Hänellähän ei ole hätäpäivää niinkuin monella pienituloisella.

Äänestä

Häkämies sanoi ettei yhteiskuntasopimusta synny jos ei työajan pidennys ole sopimuksessa. Muutosturvan osalta Häkämiehellä oli kerrottavana vain, että heillä on muutamia hyviä esimerkkejä asiasta. Häkämiehen mukaan työnantaja ja työntekijä ottavat molemmat lisää vastuuta asiasta.

Lopputulemana voidaan todeta, että EK haluaa kaiken saatavissa olevan hyödyn mutta ei itse halua sitoutua mihinkään. Joten kaikkien kannalta olisi paras lopettaa tyhjän haihattelu jolloin säästyisi sitä kuuluisaa työaikaa.

Äänestä

Mihin perustuu Häkämiehen lausunnot työvoimakustannuksista joissa Suomi olisi 15% jäljessä Saksaa?
Ainakin Talossanomien mukaan Suomen työvoimakustannukset olivat vuonna 2012 sijalla 8, kalliimpia olivat mm. Saksa ja Ruotsi. Vuoden 2012 jälkeen Suomen tilanne on vain parantunut maltillisten palkkaratkaisujen ansiosta.

Äänestä

Kyllä näyttää tämän sopimuksen vartijoiden perusteet perin köykäiseltä. Jos syö enemmän kuin tienaa, niin huonostihan siinä käy.

Ainoa lääke tähän tautiin on siis menojen karsiminen sille tasolle jonka tulot sallivat. Raakasti tukia ja ilmaisia palveluita vaan pois jotta tilit saadaan tasattua.

Äänestä

Hallituksen ja erityisesti EK:n esitys työaikojen pidentämisestä on täyttä puppua. OECD:n tilastojen mukaan työaika Suomessa on Länsi-Euroopan pisimpiä.
Käykääpäs tutustumassa tilastoon. Helpoiten sinne löytää Osmo Soinivaaran blogin kautta.

Äänestä

Eipä näytä olevan työnantajien ja omistajien ahneudella rajaa. Kaikilla keinoilla halutaan pienentää työntekijöiden ansiotasoa ja laittaa heidät riippuvaisiksi työnantajiltaan jolloin heidät saadaan orjan asemaan. Outoa touhua!

Äänestä

Niin se on paikallisellakin tasolla. Se joka säätää, ottaa muilta pois, ei itseltään. Oma palli ei saa huojua, mutta kaikkien muiden tilipussilla voi käydä.

Äänestä
  • Nyt pitäisi päättäjien herätä ja estää lailliset voittojen siirrot ja veropakolaisuus.
    Suomessa on nyt vallalla asenne jossa pyritään kaikin keinoin huonontamaan työntekijöiden asemaa, työehtoja sekä palkkausta. EK ei lupaa mitään vastineeksi. Esimerkiksi irtisanominen on Suomessa Euroopan helpointa, yrityksen ei tarvitse kuin käydä Yt-menettely jolloin irtisanominen mahdollistui ilman että yrityksen tarvitsisi mitään korvata. Toisin on tämäkin asia esimerkiksi Saksassa jota niin usein esimerkkinä käytetään.

    Äänestä

Ottamatta sen ihmeemmin kantaa näistä työehdoista, laitan tähän mitä telkkari uutisissa oli eilen. Konecranes ja Terex, USA:sta yhdistyvät. Toimittaja kyseli Konecranesin pomolta miten jatkossa. Äijä sanoi, että kyllä Suomi on monella lailla hyvä maa, mutta jos he vertaavat omaa ja Amerikan tehdasta, niin tulevat investoinnit ovat siellä missä saadaan tehot irti. Heidän tehtaiden vertailu sanoi työajasta, että Suomen tehtaalla työaika on vuodessa vain 1600 tuntia, kun Terexin tehtailla se on 1900-2000 tuntia, jolloin konekannasta saadaan paljon enemmän tehoa irti.
Jokainen voi itse miettiä tuota esimerkkiä. Nykyisen globalisaation kanssa eläminen vaatii siihen sopeutuvia toimia.

Äänestä
  • Usassa pidetään lomaa todellakin vain viikko, ehkä kaksi. En kuitenkaan pidä hyvänä ajatusta että Suomeen tuotaisiin sama käytäntö.
    Työttömiä riittää jo nykyiselläkin työajalla ja jos työaikaa jatketaan työttömiä tulee vain lisää.
    Ainoa keino saada vienti vetämään on kehittää uusia ideoita joita edes kiinalaiset eivät osaa heti kopioida.

    Äänestä

  • EiLisääTyöaikaa kirjoitti:

    Usassa pidetään lomaa todellakin vain viikko, ehkä kaksi. En kuitenkaan pidä hyvänä ajatusta että Suomeen tuotaisiin sama käytäntö.
    Työttömiä riittää jo nykyiselläkin työajalla ja jos työaikaa jatketaan työttömiä tulee vain lisää.
    Ainoa keino saada vienti vetämään on kehittää uusia ideoita joita edes kiinalaiset eivät osaa heti kopioida.

    Ei kai kukaan ole sellaista käytäntöä edes ehdottanut. Tuossa vain kyseinen yhteisyritys rekisteröidään Suomeen koska täällä yhteisövero vain 20%, kun se USA.ssa olisi 35%. Tehdasinvestoinnit tosin tehdään USA:n tehtaille, koska siellä kannattaa taas työtä teettää, kun tuottavuus on parempi.

    Sinulla on hieman vajaa kuva asiasta, että kun on työttömyyttä, niin ei pidä työaikaa lisätä. Kyse on kuitenkin työn tuottavuudesta, niin kuin näet tuosta esimerkistä.

    Äänestä

  • tuottavuuspääasia kirjoitti:

    Juurikin niin. Kyse on todellakin tuottavuudesta.

    Jos tehdään liukuhihnatyötä, syntyy tuotetta tietysti enemmän jos työtä tehdään 8 tunnin sijasta vaikkapa 9 tuntia. Jos tehdas pyörii kolmivuorossa ei työajan lisäämisellä ole vaikutusta ellei samalla irtisanota jolloin syntyy taas lisää työttömiä.

    Jos taas puhutaan työstä jossa täytyy olla tarkkana tai tehdä ajatustyötä, tutkimusten mukaan 6 tunnin jälkeen alkaa ajatustyö takuta ja tarkassa työssä tulla virheitä.

    Nyt meidän tilanne on huono. Syy huonoon tilanteeseen on Nokian matkapuhelinliiketoiminnan loppuminen, paperin kysynnän maailmanlaajuinen hiipuminen ja vielä laivatilausten loppuminen sekä Venäjän kaupan vastapakoitteet.
    Uusia ideoita tarvitaan, pelkkä työajan lisääminen on kuiten perin kyseenalainen keino.

    Tämän kaiken tarkoitus on työehtojen heikentäminen. Kun on oikeistohallitus, on ek hanakkana iskemässä tähän saumaan.
    Työehtojen yleissitovuuden purkaminen, paikallinen sopiminen, lomarahojen poisto, minimipalkkarajan poisto, pekkaspäivien poisto, nämä kaikki tähtää vain orjatyöhön.
    Julkinen sana on porvarien hallussa, sehän tietysti nyt luo ilmapiiriä, että leikkaukset on pakko tehdä ja pahin este on ay-liike.
    Kepulaiset kysyy tupailloissa ja toritapahtumissa "kansan mielipidettä" ja saa työläisen kurjistamiseen tähtääville esityksilleen kannatusta.
    Ehkä se työllisten määra kasvaa, jos niille ei tarvitse palkkaa maksaa.

    Äänestä

Suuri organisaatiomuutos tulossa myös Kemijärvelle. Tyhjänpäiväisille johtjille lähtö, heidätkin sorvin ääreen tekemään oikeita töitä, jo olisi aika.

Äänestä

On varmaan monenlaisia johtajia. Työssäni olen nähnyt esimiehen tekevän johtotehtäviä ja sivussa suunnitelmallisesti myös perustyötä (miten päin vaan) ja esim. kun työntekijä yht`äkkiä on pois seuraavasta vuorosta, esimies on jäänyt tekemään toisen vuoron omansa perään, kun nykyisin ei äkkiä saa sijaisia ja ei aina saa ottaakkaan, kun pitää SÄÄSTÄÄ. En ole nähnyt tyhjäntoimittajaa vielä,ehkä jossain....

Äänestä

Justiin luin tuon esityksen eikä se niin paha ole. Tietääköhän puoletkaan innokkaasti lakkoon menossa olevat edes miten tuo esitys heihin vaikuttaa. Mennään vain lakkoon, koska sellainen mahdollisuus on ja vastustetaan kaikkea heti periaatteestakin, vaikka ei tarkalleen edes tiedetä paljonko se ko ihmisiin vaikuttaa. Ei Suomen talous vaan kestä näitä, koittakaa nyt tajuta. Koskee nämä muakin, mutta ei ne niin paljon vaikuta, on kuitenkin töitä ja paljon vielä lomaa ja vapaapäiviä jääkin.

Äänestä

Näyttää kun suuri osa ei tajua edes asiayhteyksiä, nähdään vain jos itseltä jotain pois, ja silloin alkaa ruikutus. Niitä näkyy riittävän jonoon asti, vaihtoehtoa ei kyllä löydy, mutta mihinkään ei olla itse valmiita osallistumaan.
Neuvottelu tällaisena aikana tarkoittaa tinkimistä ja luopumista eduista, jotka on nousukautena neuvotteluissa saatu. Ei voi olla mitään ikuisia saavutettuja etuja, kun yhteiskunta ei sellaisia enää kykene maksamaan. Nyt olisi tingittävä, jotta on mahdollisuus saada kurssi kääntymään. Mitä pitemmälle änkyröidään, sen kurjempi on sitten lähtötilanne. Jossain vaiheessa asia ei sitten ole omissa käsissä, vaan työehtosopimukset tehdään sen mukaan, kuin mitä nykyisin Kreikassa. Siellä sanoo lainoittajat minkämoista työehtoa hyväksyvät, ei ole Kreikan liitoilla muuta mahdollisuutta kun totella. Sitäkö täälläkin halutaan. Lakkoilua viimeiseen asti.

Äänestä
  • Niin ja mistä se tuo vasemmisto kaivaa sitä rahaa kaikkeen ? Noo koskaan ryhtyny sitä tekeen . Persettä kentään .Son yksikertaasta logikkaa. Ja nyt noi opettajatkki lyö persettä kenttään. Häpeäisivät . Suurin osa vuojesta vappaalla tai lomalla. Kovalla palakalla. Heillekki riittäs neljän viikon yksi loma mut ko on syys,joulu ,hihto ja mahottoman pitkä kesäloma ..ja ruikutusta vain riittää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

OjastakoAllikkoon kirjoitti:

Hallitus antaa maanantaina työmarkkinajärjestöille sovittavaksi tuon kuuluisan yhteiskuntasopimuksen.
Työntekijöiden pitäisi kiltisti myöntyä 5%:n palkkojen alennukseen ilman vastinetta.

Tämä on ainoa fakta mitä tuosta esityksestä tiedetään. Toivottavasti maanantaina saadaan julki kokonaisuudessaan tuo hallituksen esitys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu