ICEJ:n uutisista
Arkeologit löysivät muinaisen filistealaisten kaupungin
Bar-Ilanin yliopiston arkeologit julkistivat tällä viikolla tiedon, että he ovat löytäneet muinaisen Gatin kaupungin jäänteet, joka on yksi niistä viidestä filistealaisten kaupungeista, jotka mainitaan Raamatussa. Gat oli Goljatin kotikaupunki, jonka läheisyydessä olevassa Tammilaaksossa nuori Daavid tappoi Goljatin, kuten Raamattu kertoo ensimmäisen Samuelin kirjan 17. luvussa. Kaivauksia tehdään Tel Zafitin luonnonpuistossa, Jerusalemin ja Ashkelonin välissä olevilla Juudean kukkuloilla. Kaivauksia johtaa professori Aren Maeir, joka on löytänyt osia muinaisen kaupungin porteista ja linnoituksista. Nämä löydökset vahvistavat raamatullisen tiedon siitä, että kaupunki oli merkittävä israelilaisen kuningaskunnan alkuaikoina. Syyrian kuningas Hasael tuhosi kaupungin vuonna 830 eKr.
Raamattu puhuu totta
5
116
Vastaukset
- jotainyhtäläisyyttä
- olisko matti kurjen ja karjalaisen pohton kaksintaistelu ,siellä saaressa, saanut vaikutteita edellisestä tapahtumasta
Tuskin tuota asiaa raamatusta kukaan on pitänyt mitenkään epäluotettavana.
Mutta lue joskus huviksesi sitä genesistä ja koita perustella miten se voisi pitää paikkansa! Kerro vaikka ensialkuun mistä Noodin maan ihmiset tuli tai mistä löytyisi puhuva käärme.Modernille ihmiselle on päivänselvää, että Bahamasaaret ja mm. Monte Carlo ovat olemassa.
James Bond -kirjat siis puhuvat totta.- jamesblondiini
- puhuva käärme ? - ei käärme tartte puhua houkutellakseen , ei porttokaan porttolan ovella tartte pälistä vaan koukistella etusormea. -tavallisesti porttolan ihan perimmäisessä huoneessa kaksi homoa läträä setelinipulla.
- setotuus
Ei puhu totta ollenkaan siitä yksinkertaisesta syystä, että silloin ei tiedetty totuutta monestakaan asiasta. Nyt ollaan viisaampia eikä kenenkään pitäisi enää väittää mitään noin tyhmää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 464199
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on84115Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist403338Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai843313En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛143137Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1642850Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?42440- 252439
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h512186Kirjotan ikävää ulos
Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run141878