10 minuuttiin ei keihäästä mitään

MM-kisat menossa ja Tero karsii keihäässä. Jännää. TV:ssä ei ole 10 minuuttiin sanottu sanaakaan keihäästä eikä näytetty. Niin: kaiken voi näyttää jälkikäteen nauhalta. Niin tehtiinkin.
EI mitään järkeä!
Suoraa lähetystä muka pukataan yötä päivää Pekingistä, mutta kaikkein odotetuinta kisaa katsellaan nauhalta muiden lajien välissä.
Mutta, kun olympialaiset ja muut kisat on myyty kaupallisille toimijoille, keihästä näytetään vielä vähemmän. Pitkät korkeushyppääjänaiset kiinnostavat mainostajia enemmän.
YLE-veron voi vaikka kolminkertaistaa, että näkisimme keihään niin kuin se tulee nähdä: suorana heitto heitolta. Myös karsinnassa.
10139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Se oli karsinta. Siellä urheillaan samaan aikaan myös loppukilpailuja. Juoksulajit ja hypytkin ovat maailmalla suositumpia kuin heittolajit. Jos on juoksun loppukilpailu, on selvää, että se on ja pitää ollakin tärkeämpi kuin keihään karsinta.

Keihään karsintaa seurataan lähinnä vain Suomessa. Kaikki kunnia suomalaisille keihäänheittäjille, mutta yleisurheilun suurimmat sankarit esiintyvät juoksuradalla.

Äänestä
  • Höpsynpöpsyn sulle: suomalaisilla on aina olleet omat yhteydet keihäskisapaikalle, emme me mitään maailmankuvaa seuraa. Jos tästä on luovuttu, Ylen:n herrat pitävät suurta salaisuutta sisällään. Nimittäin keihään finaalia näytetään siinä tapauksessa vain vähän, koska samaan aikaan pitkäsääriset naiset hyppäävät seivästä.

    Äänestä

  • Taidat olla nainen tai homo kun eivät pitkäsääriset naiset kiinnosta. Saat haluat yhteyteen vain karvaisten keppimiesten kanssa.

    Äänestä

  • Näinköonmarjat kirjoitti:

    Taidat olla nainen tai homo kun eivät pitkäsääriset naiset kiinnosta. Saat haluat yhteyteen vain karvaisten keppimiesten kanssa.

    Sulla on keihäsvihaajana asiat jotenkin umpiputkessa, eli kannattaa kyllä alottaa selvittelyllä että minkälaisen virittelyn saat kilpiin ettei tuu yllätyksiä. Kaksoisahdetun tekemisessä on aikapaljon lisähommaa, remmi pakokaasuahtimen toimiminen yhteen virikäytössä on aika hankalaa. Muista että 8 isoo venttiiliä hyvin virtaavassa kannessa on parempi kun 16 pientä.

    Äänestä

  • Seuraan toki keihästä ja pidän peukkuja suomalaisille. En vain täysin ymmärrä, miksi keihäs on Suomessa niin ylikorostuneessa asemassa, kun puhutaan yleisurheilusta. Ei kai jokin mitali ihan niin tärkeä ole?

    Äänestä

Kauhee hehkutus telkkarissa pressaa myöten. Ois varmaan parempi että pistävät Suomen poijjaat kypärän valmiiksi kallelleen, ei kestä pää, no ehkä kolmas tai neljäs on joku Suomen keihästäjistä.

Äänestä

Kyllä se on vaan niin, että ei Suomi oo enää paras keihäsmaa. On kenialaista, egyptiläistä ja saksalaista yhtä kovaa heittäjää. Mitalikin on seuraavina vuosina tiukassa.

Äänestä
  • Noh, jos yksi kenialainen voittaa kerran mm-kullan, se ei vielä tarkoita, että Kenia olisi paras maa keihäässä.

    Kokonaisuutena Saksa on ollut jo jonkin aikaa paras keihäsmaa. Saksalla kun on ollut viime vuosina myös naisten puolella mitaliheittäjiä.

    Äänestä

Tiedämme vain tämän, mitä pikaisen sefien jälkeen näkyi. Kammoajalla dramaattisen kilpailun voittanut juoksija vietiin sairaalaan – ”Elintoiminnot epävakaat”.

Äänestä
  • Sitä se roina teettää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PaavojaAnssi kirjoitti:

MM-kisat menossa ja Tero karsii keihäässä. Jännää. TV:ssä ei ole 10 minuuttiin sanottu sanaakaan keihäästä eikä näytetty. Niin: kaiken voi näyttää jälkikäteen nauhalta. Niin tehtiinkin.
EI mitään järkeä!
Suoraa lähetystä muka pukataan yötä päivää Pekingistä, mutta kaikkein odotetuinta kisaa katsellaan nauhalta muiden lajien välissä.
Mutta, kun olympialaiset ja muut kisat on myyty kaupallisille toimijoille, keihästä näytetään vielä vähemmän. Pitkät korkeushyppääjänaiset kiinnostavat mainostajia enemmän.
YLE-veron voi vaikka kolminkertaistaa, että näkisimme keihään niin kuin se tulee nähdä: suorana heitto heitolta. Myös karsinnassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu