Onko psykoterpia oikeasti näin turhaa

Ghhhäaa

Olen käynyt nyt semmoisen puoli vuotta psykoterapiassa, mutta tuntuu aivan turhalta. En tiedä vaikuttaako jotenkin että se on psykoanalyyttista terapiaa. Siis muutamia kertoja ollaan keskuasteltu aiheeseen liittyvästä, loput aivan turhaa ajanhukkaa. Vaikka alussa varoitettiinkin alun olevan vaikea niin silti puoli vuotta 2 kertaa viikossa, ja ei mitään järkevää. Hyödyn mielestäni enemmän psykiatrinkin tapaamisista. (Mukava henkilö, vasta valmistunut mutta empaattinen ja oikeasti on avannut silmiäni muutamaan otteeseen. ) kuuluuko terapiassa oikeasti mennä näin kauan ilman asiaan menoa?

24

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äkkiä-pois

      Huijaustahan se on, tehottomampaa kuin entisajan shamanismi. Psykoterapeutit ajattelevat, että heidän freudilainen tai muu psykologistinen maailmankatsomuksensa on oikea ja parantumisen ehto. Ei järkevä nykyaikaine ihminen voi sellaista omaksua. Yhtä huuhaatahan se on.

      • maria37

        Täysin samaa mieltä! Itse kävin yli 5 vuotta psykoterapiassa, eikä koskaan päästy ongelmien ytimiin, vaikka kuinka yritin! Olin todella motivoitunut ja aktiivinen, joten siitä ei ainakaan ollut kyse - terapeutti ei yksinkertaisesti osannut hommaansa

        Kunpa tästä huijauksen muodosta alettaisiin puhua enemmän ja ymmärtämään miten paljon pahaa paska terapia voi saada aikaan!


    • En.siis.ole.alalla

      "Pari kertaa on puhuttu asiasta"..miksi et sitten puhu siitä asiasta. Kieltääkö terapeutti sinua puhumasta ja pohtimasta? Vai mistä tässä on kyse. Ei kannata missään tapauksessa jatkaa, jos on noin tahmeaa. Pa..ka juttu joka tapauksessa.

      Psykoterapeutteja on monenlaisia. Kelan tutkimusten ja seurannan mukaan sairaudesta ja oireista riippumatta (kun on vertailtu eri sairauksien ja oireiden vuoksi alentunutta tai menetettyä työkykyä) psykoterapia on kaikkein tehokkain kuntoutusmuoto (kuntoutuspsykoterapia siis) kaikista; 80%:lla asiakkaista tilanne paranee oleellisesti. Psykoterapia ei siis ole turhaa ja huuhaata aina, vaan ehkä joidenkin vastaanotolla.

      Jos jaksatte vaihtakaa terapeuttia!!

    • freudistinna

      -- ongelman ydin on se psykoterapeutin palkka, jota hän kuittaa sinun kustannuksellasi -älä missään tapauksessa ala uskoon sitä ,sillä sen alan ihmiset ovat rosvoja ja huijareita.

      freudentalin teoriat sovellettiin yhteen ,että saataisiin kommunistista maailmanvallankumousta tukeva psykologinen tieteenala.

      • äkkiä-pois

        Jätetään salaliittoteoriat sikseen. Freudin opit ovat ilman niitäkin sekopäisen ihmisen horinoita.


      • Pyöräilijätär

        Ilmaiseksiko pitäisi töitä tehdä? Kuka tekee?


      • äkkiä-pois
        Pyöräilijätär kirjoitti:

        Ilmaiseksiko pitäisi töitä tehdä? Kuka tekee?

        Olisi parempi, jos sekoilija ei harrastaisi sekoiluaan rahasta eikä rahatta. Eivät muutkaan lahkojohtajat aivan köyhiksi jää, vaan rahastavat lahkolaisiaan, niin kuin psykoterapeutit potilaitaan.

        Miksi muuten psykoterapeuttien potilaista 80 % on naisia? Sama suhde nähdään myös uskonnollisissa kokouksissa.


      • Aattelenyvähä

        Potilaista 80% naisia..naisia enemmistö uskonnollisissa kokouksissa..johtopäätöksesi: psykoterapia vastaa uskonnollista kokousta/lahkoa.

        Oletko ajatellut, että oma johtopäätöstentekosi on ihan päätöntä.

        80% naisia on myös kohta lukioissa, kansalaisopistojen harrastusryhmissä, kirjaston lukupiirissä jne..


      • äkkiä-pois
        Aattelenyvähä kirjoitti:

        Potilaista 80% naisia..naisia enemmistö uskonnollisissa kokouksissa..johtopäätöksesi: psykoterapia vastaa uskonnollista kokousta/lahkoa.

        Oletko ajatellut, että oma johtopäätöstentekosi on ihan päätöntä.

        80% naisia on myös kohta lukioissa, kansalaisopistojen harrastusryhmissä, kirjaston lukupiirissä jne..

        Ei se ollut lonkalta polkaistu. Kyllä takana on kulttuuriantropologinen, uskontotieteellinen, sosiaaliantropologinen ja sosiologinen tieto. Olen opiskellut kaikkia näitä aloja runsaasti.

        Sekä psykologiset että uskonnolliset kultit ovat hyvin naisvoittoisia. Ne ovat samanrakenteisia. Istuntoja johtaa guru, joka vaatii itselleen auktoriteettia. Lupaukset ovat suuria. Kun lupaukset eivät täyty, yhä suurempi ja suurempi osa luopuu kultista ja siirtyy ehkä toiseen. Lopulta jää vain muutamia entusiasteja.

        Psykoterapiassa jotkut ovat käyneet jopa 10 vuotta, ennen kuin pettyvät ja katkerina sekä köyhtyneinä vetäytyvät pois. Sekä psykologiset että uskonnolliset kultit rahastavat todella tehokkaasti jäseniään.

        Naisten suuri enemmistö eräissä harrastuksissa taas kyllä perustuu siihen, että he ovat naisia, mutta tällaisten piirien toiminta on täysin toisenlaista. Rahastus on vähäistä. Osallistujamaksut ovat pieniä. Gurua ei ole. Kukaan ei esiinny ylitiedollisena auktoriteettina. Lupauksia joko ei ollenkaan anneta tai ne ovat vähäisiä.

        60-luvun trainigryhmät ovat olleet sosiologien tarkkailtavana. Ne eivät sosiologiselta rakenteeltaan mitenkään eroa uskonnollisesta kultista. Psykoterapia noudattaa edelleen pääasiassa Freudin ideoita ja oppia, että kielteiset asiat johtuisivat lapsena koetusta sokkivaikutuksesta. Biologinen oppi, joka on linjassa luonnontieteitten kanssa, selittää aivan toisin. Kielteiset ilmiöt johtuvat pääasiassa huonosti sopeutuvista geenialleeleista ja vain vähemmässä määrin ympäristötekijöistä.

        Psykoterapia on luonteeltaan samaa kuin hukkuvan tarttuminen oljenkorteen. Koska geenejä ei voi muuttaa, turvaudutaan huuhaakeinoihin, joiden parantava vaikutus, jos sitä ylipäänsä on, perustuu vain placeboilmiöön. Tätähän ovat vuosituhansia tietämättään käyttäneet poppamiehet, kansanparantajat, samaanit, papit ja noidat.

        Summa summarum. Naisten harrastustoiminta on täysin erilaista kuin antautuminen psykologisiin ja uskonnollisiin kultteihin.


      • freudista
        äkkiä-pois kirjoitti:

        Jätetään salaliittoteoriat sikseen. Freudin opit ovat ilman niitäkin sekopäisen ihmisen horinoita.

        Freud oli Steinerin oppilas, samoin Hitler. Tämä natsitrio työskenteli yhdessä, ja Steinerin vapaa kasvatus on levinnyt myös tavalliseen peruskouluun steinerkoulujen lisäksi. Vastaavasti Freudin teoriassa on teosofia ja antroposofia, ei siis kristinusko ja psykologia sovellettavina. Ympäri Suomi24:ää "Sinde" monilla nimimerkeillä on kirjoittanut Freudin teoriaa.


      • äkkiä-pois
        freudista kirjoitti:

        Freud oli Steinerin oppilas, samoin Hitler. Tämä natsitrio työskenteli yhdessä, ja Steinerin vapaa kasvatus on levinnyt myös tavalliseen peruskouluun steinerkoulujen lisäksi. Vastaavasti Freudin teoriassa on teosofia ja antroposofia, ei siis kristinusko ja psykologia sovellettavina. Ympäri Suomi24:ää "Sinde" monilla nimimerkeillä on kirjoittanut Freudin teoriaa.

        Humpuuki-ideologia natsismi ja humpuuki-ideologia freudismi eivät olleet sopusoinnussa, vaan freudilaisuutta ja freudilaisia vainottiin natsismin piirissä. Itse Ukko-Freudkin joutui pakenemaan viime tingassa. Steinerismikin on silkkaa huuhaata.

        Harhainen mieli, sitoo yhteen henkilöitä ja ideologioita salaliittoteorioiksi. Koska nämä humpuukifilosofiat olivat syntyneet samassa kulttuuripiirissä, tietysti niillä oli yhteinen humpuukitausta, sakasalaisen kulttuuripiirin tapa kuvitella saavansa jotakin tolkkua aivotoiminnasta jaottelemalla sitä eri osiin.


    • kuin_pkorea

      Ay-liikkeen sisällä on mafia joka pelaa ihmisiä työnteon ulkopuolisiksi, asiakkaiksi ja tuhoaa heitä. Siihen kuuluu myös mielenterveyskoneisto.

    • suurempitotuus

      juutalaiset sen loi rahastustarkoituksessa

      • äkkiä-pois

        Freud oli kyllä juutalaista sukua, muttei uskonnollinen. Hän loi löylynlyömän oppinsa uskoen siihen täysin, ei rahastamistarkoituksissa. Hän oli yksilö eikä juutalaisen kulttuurin edustaja.

        Lähi-Idän juutalaisen valtion toiminta on kyllä rikollista, mutta mitään juutalaista salaliittoa ei ole. Se on vain deprivoituneen ja harhautuneen mielen hellimä myytti. Juutalaisia tulee ajatella kuten kaikkia muitakin, ei ryhmänä, vaan hyvinä ja huonoina yksilöinä, joilla on myös yhteisiä intressejä.


      • Israelin_puolella
        äkkiä-pois kirjoitti:

        Freud oli kyllä juutalaista sukua, muttei uskonnollinen. Hän loi löylynlyömän oppinsa uskoen siihen täysin, ei rahastamistarkoituksissa. Hän oli yksilö eikä juutalaisen kulttuurin edustaja.

        Lähi-Idän juutalaisen valtion toiminta on kyllä rikollista, mutta mitään juutalaista salaliittoa ei ole. Se on vain deprivoituneen ja harhautuneen mielen hellimä myytti. Juutalaisia tulee ajatella kuten kaikkia muitakin, ei ryhmänä, vaan hyvinä ja huonoina yksilöinä, joilla on myös yhteisiä intressejä.

        Ei ole juutalaista salaliittoa vaan juutalaisvastainen salaliitto, joka pyrkii toiminnallaan vähentämään Raamatun lakien noudattamista ja tuntemista. Raamattu on kuin vapauden koodi mielivaltaa ja diktatuuria vastaan.

        Israel joutuu Lähi-idässä puolustamaan olemassaoloaan ja kansalaisten oikeutta elää. Se ei voi antaa yhtään periksi. Itse olen Israelin puolella.


      • äkkiä-pois
        Israelin_puolella kirjoitti:

        Ei ole juutalaista salaliittoa vaan juutalaisvastainen salaliitto, joka pyrkii toiminnallaan vähentämään Raamatun lakien noudattamista ja tuntemista. Raamattu on kuin vapauden koodi mielivaltaa ja diktatuuria vastaan.

        Israel joutuu Lähi-idässä puolustamaan olemassaoloaan ja kansalaisten oikeutta elää. Se ei voi antaa yhtään periksi. Itse olen Israelin puolella.

        Rikollisella mielellä ei ole mitään rajaa, millä rikoksia puolustellaan.


    • LazyBastards

      Ehkä jos ei ole halua kasvaa, muuttua, ottaa asioista opikseen, muuttaa uskomusrakenteita tms. niin ei tietenkään ole hyötyä.

      Tahdot helpon ratkaisun huonoon oloon, ja sitä ei oikeasti ole. :)

      • äkkiä-pois

        Kun psykoterapia ei toimi edes placebopohjalla, on aina valmiina patenttivastauksia. Koska nämä ovat luonteeltaan sellaisia, ettei koko oppia voi millään keinoin falsifioida, teoria ei täytä tieteellistä normia. Aina voi väittää, että potilas ei halua muuttua. Mutta näin tehdään muidenkin ideologioiden piirissä. Vika ei ole itse opissa, vaan terapoitavassa henkilössä.

        Ihan samoin tekevät uskontojen julistajat. Jos ei mene perille, vika ei ole ko. kultissa, vaan haluttomassa henkilössä.


    • apuasaanut

      Kävin 1990 luvulla kolme vuotta psykoterapiassa. Seinä oli tullut vastaan. Henkinen kuolema käsin kosketeltavissa. Rakentamani panssarimuurin sisällä olin elänyt 25 vuotta. Psyyke olisi vielä jaksanut, keho ei enää jaksanut. Olin alkanut karttamaan totaalisesti kaikkia ihmisiä, myös läheisiäni. Tuskatilani johdosta hikirauhaseni olivat aktivoituneet vuosien saatossa. Hiki virtasi vaikka pakkasilmassa. Psykiatrit vaihtoivat lääkitystä kerta toisensa jälkeen. Minulla ei ollut mitään menetettävää vaikka sitoutuisin useamman vuoden mittaiseen psykoterapiaan. Kolmannen vuoden alussa terapeuttini kysyi kerran vastaanotolleen saapuessani: "Mistä tänään juteltaisiin"? Olin vihainen ja katkeroitunutkin tuloksettomaan terapiaan. Vastasin uhmakkaasti: "Vituttaa puhua yhtään mistään". Siihen terapeuttini (nainen) vastasi: "Eikös se vittu ole ihan hyvä asia teidän miesten mielestä". Ja taas jatkettiin istuntoa...

      Kolmannen vuoden lopussa tapahtui suuri käänteentekevä mullistus elämässäni. Jostain piilotajuntani lukitusta kamarista se tieto yhtä äkkiä tuli päivänvaloon. Muistin tapahtuman jokaista piirtoa myöten. Kapteenin häväistys armeijassa!!!

      Muutuin tuon tapahtuman muistamisen/käsittelemisen myötä täysin. Poistuivat ahdistus, pelkoneuroosit, toivottomuus ja se tärkein - rakentamani panssarimuuri.

    • TerapeuttiT

      Eihän puolessa vuodessa tapahdu yhtään mitään. Jos terapeutin käytös ei miellytä, á
      aina voi vaihtaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että samankaltainen terapeutti mielellään myötäilee, jolloin sinusta tuntuu että onpa hyvää terapiaa...josta sitten koet, ettei varsinaisia ongelmiasi käsitelty ollenkaan.
      Terapeutin valintaa helpottavat seuraavat asiat:

      Ongelmien kartoitus etukäteen
      Pitkäjänteisyys
      Vastaanottotilojen sijainti
      Terapeutin suuntautuneisuus

      Useimmiten auttaa se, että nainen saa terapiaa naiselta ja mies mieheltä.
      Poikkeuksen tekee seksuaaliterapia, jossa pariskunta hakee apua, ja terapeutti on erikoistunut antamaan sellaista terapiaa, jossa kumpaakin autetaan.
      Pariterapiaa varten homma pitää tehdä kahdesti.


      Et mainitse, minkä takia käyt terapiassa.
      Etenkin kun et tiedä, millaista terapiaa otat vastaan, on pohdinnan paikka: terapeutit noudattavat kukin suuntausta jonka kokevat itselleen toimiviksi.

      Ihmisiä he ovat, eivät siis kummoisimpia kuin sinä ja minä.

      Terapeutti ei tee taikoja, hän pohdiskelee kanssasi asioitasi, ja esim. dialektisessa terapiassa voi vaikuttaa pakkomielteisiin, - käytökseen tai ratkaista tai lievittää ahdistuneisuutta ja paniikkia altistamalla ja ohjeistamalla.
      Itse siis teet työn, terapeutti vain ohjaa sinua suunnassa.
      Psykonalyysin tarkoitus ei ole varsinaisesti parantaa, vaan antaa sinulle voimavaroja selviytyä arjessasi ja oppia ymmärtämään omia käytösmallejaan sekä hyväksyä itsensä ja menneisyytensä.

    • altatonnin

      - psykoterapeutin palkka minua kiinnostaa ,sillä epäilen että sen alan ihmiset ovat huijareita - anttiki kuittaa vielä lähes 300 000 valtion kassasta

    • gghghgh

      Minulla oli sama ongelma. Päätin hankkia lobotomian. Nyt kaikki on oolrait!

    • HammashoitajatJaViisaus

      Psykoterapian alkeet osaava voi siirtää todellisen ongelman ratkaisua psykoterapian tarjoaman ratkaisun suuntaan vaikuttaen totuudenpuhujalta, vaikka terapian tarjoamalla ratkaisulla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Ennen sanottiin, että tyhmäkin käy viisaasta kun on hiljaa, mutta nykyisin tyhmyyden voi peittää psykoterapian sanastolla ja vaikuttaa viisaalta.

    • kehonkielii

      oma kokemukseni terapiasta!

      olin menossa terapiaan!

      teraupeni tuli avaamaan oven meillä oli jo pari kertaa takana...

      kun pääsin sohvalle niin Saman tien Katja otti päästäni kiinni ja suuteli minua suoraan suulle. Hänen kosteat huulensa painuivat vasten omiani. Hän suuteli oikein himokkaasti ja naisen ihana tuoksu leijui sieraimiini. Minulla seisoi heti. Penis tiesi, mitä tapahtuu ja oli valmiina toimintaan.

      "- Haluatko todellakin naida? Rakastan kaltaisiasi nuoria poikia!"

      Sopersin, että minulla oli vielä poikuus tallella ja että olin aivan kokematon. Katja huokaisi korvaani kiihkeällä äänellään:

      "- Ei se haittaa... sinun ei tarvitse osata mitään... Minä vien!"

      Hän nousi päälleni ja tempaisi toppinsa pois. Alta paljastuivat upeat rinnat. Hän laittoi käteni niiden päälle. Kaluni pyrki ylös, mutta tiukat farkkuni estivät sen. Saman tien Katja laskeutui housujeni kimppuun. Hän riuhtaisi vyöni ja farkkujen napit auki ja alta paljastui bokserit, joiden sisässä kaluni seisoi kovana. Katja raotti boksereita, niin että kyrpäni suorastaan pongahti esiin. Katja kietoi siron kätensä sykkivän ja kostean elimen ympärille ja alkoi hitaasti vedellä esinahkaa edestakaisin. Minusta tuntui, että tulisin saman tien. Ihana tunne kipunoi alapäässäni, kun Katja kokeneella kädellään lypsi kyrpääni hitaasti edestakaisin.

      Sitten Katja lopetti, katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi:

      "- Luota minuun, minulla ei ole mitään tauteja. Tämä on aivan turvallista."

      En kerennyt sanoa mitään, kun hän otti kyrpäni suuhunsa. Ah, miten lämpimältä ja märältä se tuntui. Välillä vain makasin ja katsoin kattoa, välillä nousin katsomaan, kun Katja otti minulta poskeen. Katja alkoi käyttää kieltään, imeä terskan alapuolta ja itse peniksen kärkeä sitten Hän työnsi tuli päälleni. Kyrpäni sykki suoraan ylöspäin ja Katja paljasti pillunsa, jonka sisus näkyi nyt punaisena ja kosteana. Vedin esinahkani aivan taakse, Katja asetteli kyrpäni pillunsa huulille ja laskeutui hiljaa alaspäin.

      Ah, sitä tunnetta, kun ensin terskani ja sitten kaluni varsi hiljaa hävisi näkyvistä ja uppoutui Katjan sisään. Pillu oli juuri sellainen kuin olin kuvitellutkin. Sopivan tiukka, se puristi ihanasti koko kaluani. Tartuin Katjaa lantiosta kiinni ja hän aloitti ratsastamaan hiljaa. Katselin, kuinka kyrpäni työntyi kerta toisensa jälkeen Katjan pilluun.

      Vajaan minuutin kuluttua Katja hidasti tahtiaan ja ehdotti jo hengästyneenä asennon vaihtoa. Hän tietysti arvasi, että nuori mies ei kestäisi enää kauaa. Katja nousi ylös ja kävi makuulle.

      "- No niin, poika, ota minut..."

      Laskeuduin hitaasti hänen upeiden sääriensä väliin, toin ylävartaloni aivan lähelle hänen kasvojaan. Katselin Katjaa silmiin ja aloin asetella kyrpääni pillun huulille. En kuitenkaan heti löytänyt oikeaa "kohtaa". Katja naurahti ja ohjasi kädellään minut sisäänsä.

      Työnsin hitaasti ja tunsin kuinka pillu antoi periksi ja kaluni upposi pohjaan asti. Aloin naida Katjaa hitailla työnnöillä koko ajan hieman kiihdyttäen vauhtia. Se olikin helppoa, sillä kyrpäni liikkui vaivatta kosteassa pillussa. Olin aivan taivaassa. Kohta tuttu tunne valtasi minut ja tunsin tulevani. Aloin kiihdyttää tahtia. Aioin tulla täysillä. Katja arvasi minun tulevan, hieroi tukkaani ja huohotti:

      "- Anna tulla, poika. Tule minun sisälleni!"

      Jatkoin naimista, himosta sekaisin, niin nopeasti ja kovaa kuin vain pystyin ja katsoin kuinka allani Katjan rinnat heiluivat ihanasti työntöjeni tahdissa. Ilma täyttyi litinästä sekä miehen ja naisen huohotuksesta ja voihkinnasta.

      Tuli hetki, josta ei ollut enää takaisin pääsyä. En voinut enää pidätellä. Tulin.

      Jatkoin naimista ja tunsin spermani purkautuvan Katjan sisään. Työnsin itseäni kyrvän sykkeen tahdissa ja kun viimeinen sykäys tuli, työnsin itseni aivan pohjaan asti. Lysähdin Katjan päälle ja siihen jäimme pitkäksi aikaa. Huohotimme molemmat.

      Olimme hiljaa ja tyydyttyneitä.

      " - Se oli upeaa.."

      Sovin Katjan kanssa, että voisin tulla uudestaankin "kahville". Katja sanoi, että hän voisi opettaa minulle jotain muutakin. Palasin vähin äänin kotiin. Luulen, että hän sai mitä halusikin, nuorta, kokematonta poikaa. Menetin poikuuteni tuolle ihanalle naiselle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 57-vuotiads muka liian vanha töihin?

      On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei
      Maailman menoa
      311
      3591
    2. Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?

      Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette
      Sinkut
      263
      2046
    3. By the way, olet

      mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei
      Ikävä
      98
      1435
    4. J-miehelle toivon

      Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.
      Ikävä
      85
      1343
    5. Onko kaivattunne suosittu?

      Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(
      Ikävä
      92
      1299
    6. Haluatko S

      vielä yrittää?
      Ikävä
      59
      1198
    7. Täytyi haukkuu sut lyttyyn

      En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti
      Ikävä
      61
      1187
    8. Onkohan sulla enää tunteita

      kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut
      Ikävä
      36
      1024
    9. Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola

      Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks
      Haapavesi
      46
      1006
    10. Etkö ymmärrä että olen turhautunut

      kun ei etene. Auttaisit rakas vai onko kaikki vain kuvitelmiani omassa päässäni?
      Ikävä
      65
      914
    Aihe