Olen vihdoin ymmärtänyt jotain erilaisuuden kokemuksestani. Minusta huoramaisuus ( = olemus joka kielii alhaisesta seksuaalimoraalista ja materialistisesta ajatusmaailmasta) on huomattavasti yleisempää kulttuurissamme kuin muut ihmiset tuntuvat ajattelevan. Minusta merkittävä osa esim. tv-sarjoissa nykyään esiintyvistä naisista on huoramaisia.
Koetan selittää, mitä tarkoitan.
Minusta esim. paljastaviin vaatteisiin pukeutuminen on huoramaista. Runsas meikkaaminen on huoramaista. Hiuslisäkkeet ovat huoramaista (oikeat pitkät hiukset eivät ole huoramaiset!). Huoramaista on myös kauneusleikkauksissa ja muissa kosmeettisissa toimenpiteissä käyminen. Silikonirinnat ottanut nainen on räikeästi ja iljettävästi huoramainen.
Edellämainitut ovat siis esimerkkejä huoramaisuudesta. Ilman muuta irtosuhteiden ja irrallisen seksin harjoittaminen on huoramaisuutta.
Huoruutta on sitten rahasta tai muusta rahaksi muunnettavasta hyödykkeestä seksiin suostuminen. Toisaalta minun moraalikäsitykselläni jo bikineissä iltalehden tms. kuvissa esiintyminen rahapalkkiosta ja / tai julkisuuden saamiseksi on huoruutta. Tässä viime mainitussa taidan kuulua näkemyksineni vähemmistöön; nykyään iltatyttönä tms. esiintymistä ei laajalti pidetä huoruutena, mutta minusta se on sitä!
Olen itse nainen. En kehtaisi sanoa tällaisia asioita julkisesti, mutta näin anonyyminä kehtaan. Jos joku kettuuntui siitä, että tässä kirjoitetaan vain naisista, saa tehdä vastaavan aloituksen miehistä.
Huoramaisuudesta
47
415
Vastaukset
- yyhhsss
Oon samaa mieltä. :l
- Likainenmielikuvitus
Kerroppa mitä pahaa tai järkyttävää noissa esilletuomissasi on , vain sinun mielestäsi . Tuo sinun mielipidekkö on arvosteluun oikeuttava , halveksit jonkun toisen normaalia toimintaa , onko se ihmismäistä ?
tuossa vasta huora on:
http://www.iltalehti.fi/viihde/2014110818818357_vi.shtml
.- AVotSeOnSiinä
Aloittajan kaltaisen vapaan naisen kun kohtaisi, niin a vot, siinä olisi kemiaa.
Jostain syystä kiinnostumiseni kohdistui tekstissäsi eniten tähän lauseeseesi, "Olen vihdoin ymmärtänyt jotain erilaisuuden kokemuksestani.".
Harmi, kun et avannut tätä lisää ja kertonut ajatuksistasi ja tunteistasi, miten tämä ilmenee.....
Huomiota noilla haetaan ihan selvästi, se taas mitkä ovat motiivit saa selville vain, jos pystytään puhumaan asioista aidon rehellisesti, mikä harvemmin tuntuu onnistuvan, vaikka joskus kyllä sekin onnistuu ainakin välttävästi.....
Onhan tuossa muutenkin ihan asiaa, vaikkakin jotkut nyt voivat tarrata tiettyyn ilmaisuun ja loukkaantuvat siitä, jolloin eivät keskity itse sanomaan......
Media, massa yms, muut ohjailevat aika paljon ihmisiä ja kaikki luulevat silti olevan itse ratissa, ehkä jopa uniikkeja yksilöitä, vaikka toimivat ja tekevät niin kuin suurin osa muistakin, koska se on sitä "normaalia".....harmi, eipä siinä tosin mitään vikaa ole, jos se lähtee aidosti siitä yksilöstä, mutta jos taas ei, niin....
Jos ei ole paha olo, niin luultavasti elää sellaista elämää mikä on sitä itseään, jos taas jutut aiheuttaa pahaa oloa ja tunnetta "ei oo mun juttu", niin suotavaa olisi pysähtyä tutkimaan itseään ja uskaltaa aidosti elää oman kaltaista elämää, eikä juosta massan mukana median yms. ohjaamana.- että.silleen
Mua jotkut sanoo tiukka pipoiseksi! En vaihda hiekkarannalla vaatteita, äijien iloksi!
Kiskaisen froteepyyhkeistä tehdyn rantamekon uimapukuni ylle ja auton istuimelle ison frotee pyyhkeen ja ajan kotiin!
Eikä kastu edes penkki, vaikka en ole kuivia vaatteita ylleni vaihtanutkaan.
Mutt ett alkaisin kantaan huolta naapurin irtoletistä, tai silikonirinnoista...tai arvosteleen sen perusteella ihmistä itseään...ja mistä se ap tietää kenellä on mikäkin luomua mikä rahalla hankittua lisuketta? Käytkö kähmimässä saadaksesi varmuuden?
Kuulostaa enemmän kateudelta..tai sitten kuuluu johonkin lahkoon ehkä...
niillä on mitä erilaisempia uskomuksia!
Kuten syntisistä pesukoneista.. eräillä uskovaisella ei voi olla edestä täytettävää pesukonetta.
Tulee syntisiä ajatuksia kun alusvaatteet kiertää rummussa ja ne näkyy... joopa joo.
No empä viitsi enempää miestä kiusata huomautuksillani, sulla on näenmä vaikeuksia muutenkin itsesi kanssa.
Kuten mullakin, mutt käsittääkseni mulla ei ihan noin pahoja.
Relaa vähän ap; kukaan ei tule syytään sua muiden tekemistä "virheistä".Ap ainakin ilmoittaa olevansa nainen.... ja niin kuin totesin omassa aiemmassa viestissä, niin vaikka ap käyttikin sanaa joka nostaa karvat joillakin pystyyn, sekä kirjoitti viestinsä "tunne purkauksena", niin kuitenkin siinäkin on sanomaa ja pohdintaa, jos osaa suodattaa ja katsoa tekstiä syvemmin.....
Itse en jaksa enää niinkään tarttua aina joka asiaan,varsinkaan silloin jos olen huomaavinaan, että kommentoija ei ole trolli/provoilija, vaan ihan kertoo aidosti ja avoimen rehellisesti ajatuksistaan/tunteistaan.......
Jotenkin ainakin meille kahdelle tämä ketju aukeni ihan eri tavalla, koska sinä otit tämän jollain tavalla henkilökohtaisesti ja loukkaavasti, joka on täysin ymmärrettävää, mutta itse taas olen ennemminkin kiinnostunut siitä miksi ihmiset tekee ihan oikeasti, niin kuin tekevät.........eli mikä on se aito totuus asioiden takana.
Hassua että asioista ei voi monestikkaan puhua asioina, vaan puhutaan asiasta puhumatta asiasta tai vähintään asian vierestä......- että.silleen
MGTOW kirjoitti:
Ap ainakin ilmoittaa olevansa nainen.... ja niin kuin totesin omassa aiemmassa viestissä, niin vaikka ap käyttikin sanaa joka nostaa karvat joillakin pystyyn, sekä kirjoitti viestinsä "tunne purkauksena", niin kuitenkin siinäkin on sanomaa ja pohdintaa, jos osaa suodattaa ja katsoa tekstiä syvemmin.....
Itse en jaksa enää niinkään tarttua aina joka asiaan,varsinkaan silloin jos olen huomaavinaan, että kommentoija ei ole trolli/provoilija, vaan ihan kertoo aidosti ja avoimen rehellisesti ajatuksistaan/tunteistaan.......
Jotenkin ainakin meille kahdelle tämä ketju aukeni ihan eri tavalla, koska sinä otit tämän jollain tavalla henkilökohtaisesti ja loukkaavasti, joka on täysin ymmärrettävää, mutta itse taas olen ennemminkin kiinnostunut siitä miksi ihmiset tekee ihan oikeasti, niin kuin tekevät.........eli mikä on se aito totuus asioiden takana.
Hassua että asioista ei voi monestikkaan puhua asioina, vaan puhutaan asiasta puhumatta asiasta tai vähintään asian vierestä......Moikka sullekin MGTOW! Kiva nähdä pitkästä aikaa...jne.
Ap ilmoittaa olevansa nainen...ei kaikki täällä oleva kirjoitus tosiaankaan saa mua vakuuttuneeksi. Nainen hyökkää naisia vastaan...eikä sanaakaan miehistä?
Paitsi aivan lopussa...... Jos joku kettuuntui siitä, että tässä kirjoitetaan vain naisista, saa tehdä vastaavan aloituksen miehistä.
Voi kiitos! Oletpa reilu, "nainen"!
Haluat siis jonkun naisen todella aloittavan sukuolten vastakkain asettelun pohjalta rähinän?
Aloitus tuli sulta vaan kehnosti pohjustettuna. Olen iso tyttö jo, enkä usko kaikkiin satuolentoihin...kuten joulupukkiin. Muista pukeista puhumattakaan.
Kyllä ap arvosteli taas pelkästään ulkonäön perusteella naisten moraalia,
aika heppoisin perustein, jos irtoletti tai hiuslisäkekin on merkki seksuaalisen moraalin puutteesta!
Mä en itse kannata silikoonisia rintaimplantteja, mut en tuomitsekaan niitä.
Niitä laitetaan myös leikkauksen jälkeen syöpäpotilaille, korjausleikkauksina esim. poistetun rinnan tilalle. Tuomitkaa vapaasti...jotka kehtaatte!
"Hassua että asioista ei voi monestikkaan puhua asioina, vaan puhutaan asiasta puhumatta asiasta tai vähintään asian vierestä......"
Mä en aina jaksa vetää ammattiani ja sairaalaa mukaan näihin asioihin.
Näen vaan monet asiat erilailla kuin muut...enkä näkökaantaani muuta tai...myy!
Ymmärrätte tai ette.
Ja voihan ex-PUA jatkaa...antaa tämän Palstan totuuden puhua! että.silleen kirjoitti:
Moikka sullekin MGTOW! Kiva nähdä pitkästä aikaa...jne.
Ap ilmoittaa olevansa nainen...ei kaikki täällä oleva kirjoitus tosiaankaan saa mua vakuuttuneeksi. Nainen hyökkää naisia vastaan...eikä sanaakaan miehistä?
Paitsi aivan lopussa...... Jos joku kettuuntui siitä, että tässä kirjoitetaan vain naisista, saa tehdä vastaavan aloituksen miehistä.
Voi kiitos! Oletpa reilu, "nainen"!
Haluat siis jonkun naisen todella aloittavan sukuolten vastakkain asettelun pohjalta rähinän?
Aloitus tuli sulta vaan kehnosti pohjustettuna. Olen iso tyttö jo, enkä usko kaikkiin satuolentoihin...kuten joulupukkiin. Muista pukeista puhumattakaan.
Kyllä ap arvosteli taas pelkästään ulkonäön perusteella naisten moraalia,
aika heppoisin perustein, jos irtoletti tai hiuslisäkekin on merkki seksuaalisen moraalin puutteesta!
Mä en itse kannata silikoonisia rintaimplantteja, mut en tuomitsekaan niitä.
Niitä laitetaan myös leikkauksen jälkeen syöpäpotilaille, korjausleikkauksina esim. poistetun rinnan tilalle. Tuomitkaa vapaasti...jotka kehtaatte!
"Hassua että asioista ei voi monestikkaan puhua asioina, vaan puhutaan asiasta puhumatta asiasta tai vähintään asian vierestä......"
Mä en aina jaksa vetää ammattiani ja sairaalaa mukaan näihin asioihin.
Näen vaan monet asiat erilailla kuin muut...enkä näkökaantaani muuta tai...myy!
Ymmärrätte tai ette.
Ja voihan ex-PUA jatkaa...antaa tämän Palstan totuuden puhua!Jeps,.........nyt en jaksa, olet "hiilenä".....enkä nyt tiedä ketä näkee ja mitä erilailla.
Totesin itsekin ap:n ilmaisseen itseään sillä tavalla, että luultavasti hyvää keskustelua asiasta ei saa, sekä niin kuin moni on ketjussa jo todennut, että tietyt jutut on "huomionhakuisuutta" tjms., mitä huomiota sitten haetaan ja miksi on asia ihan erikseen, eli syitä on ehkä moniakin, mutta totuuden voi sanoa vain nainen/naiset itse, jos siis pystyy/kykenee itseään ilmaisemaan avoimen rehellisesti.
Jos joku asia on hänelle jotain tai hän ilmaisee itseään "huonosti", niin eikö voisi kertoa oman näkökantansa, ehkä jopa fiksummin kuin se toinen? - jokaisella on mielipide asioista, parhaimpia on avoimen rehelliset ihan itsestään kumpuavat, eikä jotkut "ryhmittymien" luomat näkökannat, vaikkakin ulkoiset lähteet niihin pääsevätkin monesti vaikuttamaan, niin itse ainakin yritän olla avoin kaikille erillaisille mielipiteille ja yrittää samalla myös ymmärtää erillaisuutta, joskus voi jopa oivaltaa jotain uutta.........
Eräänlainen tutkimusmatka itseensä ja muihin yksilöihin.....- atännä
Aika paljon samoja ajatuksia minullakin tuosta aloituksesta.
Jo pelkästään "huoramainen" sanan käyttäminen kertoo kyllä enemmän kirjoittajasta kuin kirjoituksen kohteista. atännä kirjoitti:
Aika paljon samoja ajatuksia minullakin tuosta aloituksesta.
Jo pelkästään "huoramainen" sanan käyttäminen kertoo kyllä enemmän kirjoittajasta kuin kirjoituksen kohteista.Jeps, mutta vaikka tämänkin ketjun aloittajan suun pesisi saippualla ja odottelisi mielialan rauhoittumista, jonka jälkeen tulisi ehkä korrektimpi ulostulo, niin mietin vain, että kuinka totuudenmukaisia ja rehellisiä vastauksia ketjuun tulisi?
Eli jos esitettäisiin kysymyksinä esim, miksi itse toimit näin tai et toimi, miten näet miksi muut ja lähipiirisi toimii tai ei toimi, mistä joku tietynlainen asiaan liittyvä käytös johtuu yms...yms....
Vai onko tämäkin taas näitä asioita "mistä ei nyt vaan jutella"? - minun mielestäni sellaisia ei saisi ollakaan, mutta sehän on vain minun mielipide.....vai onko se nyt vaan sitä, että aina ei tarvitse asioista jutella, kun se on selvästi sitä mitä se on?
Itse en nyt jaksa, mutta joku voisi avata tästäkin aiheesta ihan uuden ketjun, joka olisi asiallisesti tehty, eikä olisi tehty hyökkääväksi, vaan asiasta keskusteltaisiin asiana.
- NäinMeillä
Aloituksessa jäi vain mietityttämään että minkä takia yleensä pitää luokitella muita ihmisiä "huoramaiseksi" tai miksikään muuksi vain ulkoisten seikkojen perusteella? Mitä tuo luokittelun halu kertoo? Tai se että luokittelulla halutaan nimenomaan leimata jotkut itseä huonommiksi ja moraaliltaan alemmiksi? Kyse on kuitenkin hyvin ulkoisista seikoista, ei siitä mitä nämä ihmiset oikeasti tekevät tai ajattelevat.
Itse näkisin, että tunteen purkauksissa tulee ajatukset "purskeena" välillä ulos......sekä tietenkin tälläisissä anonyymi palstoilla tulee ilmaistua itseään vapaammin ja raaemmin....
Tuossahan nyt on ihan totuutta se, kuinka pinnalliseksi maailma on mennyt ja jatkaa menoaan, sitä ei voi kiistää.
Tuossa oli kyllä paljon muutakin kuin vain puhetta "ulkoisista seikoista" ja ihan käytösmalleja, sekä tekojakin.
Olisi ollut ihan mukava kuulla vaikka sinun avoimen rehellisiä aatoksiasi asiasta, eli mitä itse ihan oikeasti ajattelet tai teet, sekä myös omia pohdintoja ja näkemyksiä asian tiimoilta? - mutta nyt vain keskityit pelkästään toteamaan jotain, mutta et vaivautunut kertomaan omia näkemyksisäsi.....ymmärrän kyllä, että tuo toteamuksesi oli ihan asiallinen ja siitä olisi sitten voinut jatkaa ihan itse asiaankin, eikö vain?- NäinMeillä
MGTOW kirjoitti:
Itse näkisin, että tunteen purkauksissa tulee ajatukset "purskeena" välillä ulos......sekä tietenkin tälläisissä anonyymi palstoilla tulee ilmaistua itseään vapaammin ja raaemmin....
Tuossahan nyt on ihan totuutta se, kuinka pinnalliseksi maailma on mennyt ja jatkaa menoaan, sitä ei voi kiistää.
Tuossa oli kyllä paljon muutakin kuin vain puhetta "ulkoisista seikoista" ja ihan käytösmalleja, sekä tekojakin.
Olisi ollut ihan mukava kuulla vaikka sinun avoimen rehellisiä aatoksiasi asiasta, eli mitä itse ihan oikeasti ajattelet tai teet, sekä myös omia pohdintoja ja näkemyksiä asian tiimoilta? - mutta nyt vain keskityit pelkästään toteamaan jotain, mutta et vaivautunut kertomaan omia näkemyksisäsi.....ymmärrän kyllä, että tuo toteamuksesi oli ihan asiallinen ja siitä olisi sitten voinut jatkaa ihan itse asiaankin, eikö vain?"Tuossa oli kyllä paljon muutakin kuin vain puhetta "ulkoisista seikoista" ja ihan käytösmalleja, sekä tekojakin."
Toki oli mutta alussa huoramaisuus määriteltiin ulkoiseksi olemukseksi joka kirjoittajan mielestä suoraan kieli alhaisesta (myös arvolatautunut termi) seksuaalimoraalista.
MInusta tämä määritelmä oli aika leimaava ja kertoi lopulta enemmän kirjoittajan omasta asenteesta ja arvomaailmasta kuin siitä kohteesta jota hän yritti arvioida.
"Olisi ollut ihan mukava kuulla vaikka sinun avoimen rehellisiä aatoksiasi asiasta, eli mitä itse ihan oikeasti ajattelet tai teet, sekä myös omia pohdintoja ja näkemyksiä asian tiimoilta? - mutta nyt vain keskityit pelkästään toteamaan jotain, mutta et vaivautunut kertomaan omia näkemyksisäsi.....ymmärrän kyllä, että tuo toteamuksesi oli ihan asiallinen ja siitä olisi sitten voinut jatkaa ihan itse asiaankin, eikö vain?"
No kyllä minä tunnustan sen ilmiön jota aloittaja kuvaa enkä väitä että itse olisin jotenkin ihmisten ulkonäöstä johdettujen ennakko-oletusten yläpuolella. Enkä itse oman naismakuni suhteen pidä ainakaan kovin voimakkaasti tähän ryhmään luettavista naisista. Mutta en silti itse pidä tavasta jolla yritetään luokitella ihmisten seksuaalisuutta hyväksi ja huonoksi, siveelliseksi ja huoramaiseksi. Miksi yhden illan suhteita omasta vapaasta halustaan harrastava (varsinkin nainen) olisi jotenkin huono? Tai huonompi kuin vihityssä avioliitossaan silti mihen hulluuden partaalle siveästi pihtaava vaimo?
Aika lailla tässä siis mennään taas kerran naisen seksuaalisuuden kontrollointi edellä. Jostain kumman syystä myös muut naiset ovat aina tätä kontrollointia harrastaneet. Eivät ilmeisesti luota että heidän omatkaan miehensä osaisivat näitä naisia vastustaa, vai mikä on syynä.
- Eräkettu
Joka puolella paljasta pintaa.. Miksi vitussa ne jaksaa vieläki uutisoida jostaki rusketusraidoista...
Joka puolella paljaita perseitä... Ei enää sytytä.
Joku Pia Lambergki... Tavallisen näkönen kimuli.. On saanu raakasti ottaa poskeen että päässy johonki ö-luokan pornolehteen. - palstanykköshuoraon
Minusta Ex----Puan käytös on huoramaista. Jakaa mulkkuaan yhden yön suhteissa, ja sitten täällä naisia huorittelee.
- Ex-------PUA
Taas tuota idioottimaista päälaelleen kääntämistä.
Ei vaan olen panokarju, jonka statusta tuo nostaa.
Ämmät vain voivat huorata.
Naiselle seksi nimittäin on valinta, miehelle työ tai osoitus tasosta. - palstanykköshuoraon
Ex-------PUA kirjoitti:
Taas tuota idioottimaista päälaelleen kääntämistä.
Ei vaan olen panokarju, jonka statusta tuo nostaa.
Ämmät vain voivat huorata.
Naiselle seksi nimittäin on valinta, miehelle työ tai osoitus tasosta.Huoraava panokarhu, jos niin haluat ja se kyllä aivan totta osoittaa sinun alhaisen ja halveksittavan tasosi.
- palstanykköshuoraon
Ex-------PUA kirjoitti:
Taas tuota idioottimaista päälaelleen kääntämistä.
Ei vaan olen panokarju, jonka statusta tuo nostaa.
Ämmät vain voivat huorata.
Naiselle seksi nimittäin on valinta, miehelle työ tai osoitus tasosta.Eli olet sis AHT.
- Ex-------PUA
Idioottimainen päälaelleen kääntäminen ei muutu miksikään vaikka jankkaisit sitä kuinka.
Vain nainen alentuu antamisella, mies ylentyy saamisella.
Muuten miehet eivät suosisi kokemattomia naisia, ja naiset kokeneita miehiä.
- etolekovinerilainen
Noista suurin osa on vain muotiin liittyviä asioita. 80-luvun muotiin kasvaneesta nykymuoti on eittämättä huorahtavan näköistä. Toisaalta 80-luvun muoti näyttää nyt katsottuna aika viktoriaaniselta ja tätimäiseltä. Kaipaan sieltä lasten ja teinien pukeutumista, josta puuttui tuo heille niin huonosti sopiva pornahtavuus. 80-luvulla nuoret ja lapset näyttivät varsinkin arkivaatteissaan enemmän siltä mitä oikeasti olivat. Tieteiselokuvamaisuus, pastelli- ja neonvärit, mukavat löysät gollegekankaat, söpöt pitsit, farkkutakit ja porkkanafarkut, lenkkarit ja purkkarit olivat juuri heille sopivia vaatteita.
Vaikka nykyään seksuaalisuus on vapaata, niin oli 60-luvullakin oli joissain piireissä vähintään yhtä estotonta, vaikka pukeutuminen ei ollut pornahtavaa. Pukeutumisella ja käytöksellä ei siis ole suoraa yhteyttä. Monissa siveän pukeutumisen kulttuureissa kuten entisajan Euroopassa vallitsee kaksinaismoralismi, jossa seksuaaliset perversiot kukoistavat.
Seksin tuputus joka tuutista on myös ärsyttävää, mutta siitä vastaa media eikä kanssaihmisemme.
Tisseistä on nykyään jokin pakkomielle samoin kuin tatuoinneista. Toivottavasti muoti pian taas vaihtuu.
Kunnon luterilaisiksi aivopestyinä tiedämme, että kaikki ulkoinen on turhuutta ja vain sisällöllä on todellista merkitystä. Se on hyvä muistaa, kun jonkun ulkonäkö ärsyttää. Johtui se ärsytys sitten puolipaljaista tisseistä tai vyötärölle ulottuvasta hunnusta.
Taas iltatyttöjuttu liittynee järjettömään julkisuuden palvomiseen ja mahdollisuuteen tienata julkisuudella enemmän kuin huoraamiseen sanan varsinaisessa merkityksessä. Samaa mieltä!
- palstailija
En suoranaisesti huoramaisuuteen liittäisi noita juttuja, mutta huomionhuoraaminen tulee mieleen näistä kaikista turhuuksista tekokynsistä tekotisseihin. En ymmärrä miksi naiset yrittävät tehdä itsestään nuken näköisiä. Joka paikkaan pitää tunkea niitä fotoshopattuja tissit tyrkyllä kuvia. Luonnollisuudella erottuu edukseen näistä tekonaisista.
- atännä
Joskus työkaverinani oli kaunis nuori nainen, jolla oli vaikka mitä härpäkettä ja lisuketta. Muut käyttivät työnantajan tarjoamia vaatteita, mutta tämäpä teki teepaidasta leikkaamlla solmutopin ja käytti omia punaisia treenitrikoitaan. Kroppa oli täys kymppi, oikein täysverinen fitnesskissa. Tuon lisäksi liikehdintä oli erittäin keimailevaa, takapuoli pyöri ja rinnat olivat ryhdikkäästi esillä. Ei voinut olla huomaamatta.
Katselin ja ajattelin että ei H**vetti... Itse kun raahauduin tukka takussa töihin, kuljin niissä työnantajan tarjoamissa säkkivaatteissa ja hieroin tuon tuosta jotain likaa naamaani, niin olin varma että se prinsessa oli täys hutsu ja tyhjäpää.
Vaan eipä ollutkaan, kun tutustuttiin paremmin! Mitä lämpimin ihminen, toiset huomioon ottava, aina hyvällä tuulella ja auttamassa muita. Siitä naisesta oikein huokui hyvä energia.
Ja hei kaikki ätmit, sen kumppani oli rapeat 150 cm pitkä mukava bodarimies :) - että.silleen
Ap aloittaa... Huoramainen olemus kielii alhaisesta seksuaalimoraalista ja materiaalisesta ajatusmaailmasta.
Listaten asiat näin:
Paljastaviin vaatteisiin pukeutuminen
meikkaaminen
hiuslisäkkeet
kauneusleikkaukset
muissa kosmeettisissa toimenpiteissä käynnit
silikoonirinnat
irtosuhteiden ja irrallisen seksin harjoittaminen
Ja kaiken lopuksi pyytää jonkun muun vetämään vielä miehetkin tähän keitokseen!
Kyllä tässä ketjussa olis Ap itse riittänyt siksi ainoaksi mieheksi.
Sillä ei yksikään nainen kirjoita tätä aihetta näin, koska on itse nainen ja saattaa saada vielä ikävän potkun omaan persuukseensa.
A: Paljastavat vaatteet, meikkaaminen,kauneusleikkaukset ja silikoonirinnat sekä hiusten värjäys ja tekokynnet: saattavat olla sitä huomion hakuisuutta ja turhamaisuutta, mutta ainoastaan turhamaisuutta-lue koko lista.
B: Meikkaamisen syynä voi olla myös huono iho. Esim murrosikäisenä sairastettu paha akne jättää jälkeensä ihon, jota jotkut naiset peittää meikillä. Sellaista ihoa voi myös hoitaa toisenlaisin keinoin ja niitä nimitetään kosmeettisiksi toimenpiteiksi.*asia jota harva mies tietää...naiset kyllä!
C:Hiuslisäkkeet ja peruukit saattavat olla tarpeen, jos on ollut sädehoidossa.
Erilaisten syöpäsairauksien hoidossa käytetään sädehoitoa joka saa hiukset irtoamaan päänahasta. Pahassa tulipalossa mukana oleen ja sieltä pelastuneen
ihmisen: kasvot tai hiukset ovat saattaneet palaa. Päänahka kun arpeutuu ei siihen kohtaan enää hiuksia kasva,fakta. Naisella pitää olla oikeus saada peruukki tai hiuslisä joka peittää täysin palaneen kohdan päästä.(samoin miehellä)
D: Kauneusleikkaus on myös usein tehtävä tapaturman uhrille, esim. auto-onnettomuudessa olleelle jää usein suuria arpia kasvoihin tai nenä vinoon kuin nyrkkeilijälle. Kyllä siinäkin tehdään kauneusleikkaus aivan kosmeettisiin syihin vedoten.Nenän kohdalla terveydellisiinkin seikkoihin vedoten. (hengitys)
(usein vakuutusyhtiön piikkiin, pakollinen ajoneuvovakuutus kattaa myös henkilövahingot)
E: Silikoonirinnat ovat myös kaksipiippuinen kysymys! Rintasyöpa potilas: jolta on poistettu koko rinta massiivisen suuressa leikkauksessa, usein korjausleikataan. Monikaan nainen ei pysty tuntemaan itseään enää naiseksi,kun on rintansa menettänyt...kuitenkin henkensä säilyttäen.
Niin on päädytty käyttämään ihon alle asetettua silikoonista rintabroteesia.
Irtosuhteiden ja irrallisen seksin harjoittaminen jakaakin meidät naiset erileireihin.
Toista naisista se on jo huoraamista! Minusta ei, jos raha ei ole vaihtanut omistajaa,
tai nainen saanut vastaavasti jonkun isomman hyödyn. Kuten asuntoedun vastaan ottaminen miehen omistamasta ns. vuokra asunnosta ilman vuokran maksua rahana.
Sen sijaan jos mies tarjoaa trinksun tai illallisen ja se tulkitaan maksuksi seksistä, niin sillä naisella on kyllä tosi ale-viikko menossa.
Yhteisymmärryksessä harjoittettu rahaton seksi on silloinkin korkeintaan naiselta narttumaista käytöstä. Tuskin miehet pahastuu ja ne jotka pahastuu; niin vasta silloin kun juttu on jo ohi eikä "hurmuri" enää "saa"!
Siitä aiheesta täällä on kirjoitusta paljonkin, johon jokainen on varmaan törmännyt.
F: Minä väitän yhä että AP on mies!
Naiset kokee nämä uhkat sairauksista ja tapaturma uhkista aivan toisin kuin mies.
Eikä monikaan mies ole yhtä turhamainen kuin me naiset: ulkomuotomme suhteen ja ainakin kasvojemme.
Nainen ei puukota esim rintasyöpä potilasta, tietäen ett itsekin voi olla samanlaisen kohtalon kärsivä. Me tiedämme myös melkein jokainen nainen niistä hoitokeinoista mitä on olemassa.
Joten asiat olisi olleet yksilöityjä paljon paremmin, eikä jo lyötyjä olisi lyöty!
Miehet ovat turhamaisia lähinnä vain naistensa vartalosta, sen asian olemme jokainen varmaan lukeneet tältä palstalta.
Ja tulkoot myönnytys yhdelle miehellekin:
Olin tosiaan "hiilenä", ja tässä tuli selitys sulle paluupostissa.
Ap teki niin monta virhettä jotta paljastui kyllä naisille, miehet kun ajattelee eri tavoin kuin naiset. Mutt ei se mitään...emme me naisetkaan osata lukea miehiä.
Täysin mysteerisiä ihmisiä olette.Noh...taidat sinäkin olla halia vailla, vaikka et sitä myöntäisikään.... ;P
Nuo kohdat B:stä E:hen, ovat nyt jotain ihan muuta kuin missä aloituksessa puhuttiin, näin ainakin itse tulkitsen asiaa.....
Kohta A, niin ...heh..heh...jotkut kohdat, mutta eivät kaikki, vaan jotain muuta, kuin turhamaisuutta sanan täydessä merkityksessä.
Kohta F olen ihan elävässä elämässä kuullut naisiltakin samantapaisia kommentteja joskus, eli en itse sulkisi pois, ettei nainen voisi tuota kirjoittaa vaikka ei kuuluisikaan edes johonkin tiettyyn ryhmittymään esim. uskovaiset jne. - Lisäksi sinulla näyttää olevan hieman samanlainen asenne, kuin joillakin miehillä, eli "omasta sukupuolesta ei puhuta pahaa, eikä arvostella, eikä nosteta tiettyjä asioita raa`asti esille", vaikka syytä olisikin......
En pidä "hyvä veli" kerhoista sen enempää, kuin "hyvä sisko" kerhoistakaan.......
"paljastui kyllä naisille, miehet kun ajattelee eri tavoin kuin naiset. Mutt ei se mitään...emme me naisetkaan osata lukea miehiä. Täysin mysteerisiä ihmisiä olette."
Yleistys, yksinkertaistus ja niputus.....hmmmm..
Mielenkiintoinen näkemys sinulta......ymmärsinkö ihan oikein, että sinäkin tulkitset sukupuolet vahvasti toistensa klooneiksi? - Silloinhan olet aika vahvasti samaa mieltä monen palsta miehenkin kanssa, vaikka olettaisin, että jopa joku nainenkin voi nähdä asian toisin, mutta sitä en tiedä kuinka paljon heitä ihan oikeasti on.......jotkut ovat ja jotkut eivät ole sen tiedän.....
Kyllähän todellisuudessa miehillä ja naisilla on omissa ajatuksissaan paljon eroja, sekä myös luonteessa/persoonallisuudessa/arvoissa, joten ei se nyt ihan noin mene.....
"naiset sitä ja miehet tota"...."kaikki naiset/miehet"...jne...jne...sen käsityksen tuosta nyt taas saa, enkä jollain tavalla vaan pidä tuollaisesta monestakaan syystä - toki jos katsoo kuuluvansa johonkin suureen massaan ja tuntee olevansa samanlainen kuin suurin osa omasta sukupuolesta, niin silloinhan tuollainen on ihan ymmärrettävää....
Ei ole mitään mysteerejä, eikä tarvetta ajatusten luvulle, kunhan ei sorruta joihinkin sukupuolten välisiin vaikenemisen lakeihin, eikä leikitä mitään "hyvä veli/sisko" kerhoja.........avoimuus, rehellisyys, puhuminen jne.- että.silleen
MGTOW kirjoitti:
Noh...taidat sinäkin olla halia vailla, vaikka et sitä myöntäisikään.... ;P
Nuo kohdat B:stä E:hen, ovat nyt jotain ihan muuta kuin missä aloituksessa puhuttiin, näin ainakin itse tulkitsen asiaa.....
Kohta A, niin ...heh..heh...jotkut kohdat, mutta eivät kaikki, vaan jotain muuta, kuin turhamaisuutta sanan täydessä merkityksessä.
Kohta F olen ihan elävässä elämässä kuullut naisiltakin samantapaisia kommentteja joskus, eli en itse sulkisi pois, ettei nainen voisi tuota kirjoittaa vaikka ei kuuluisikaan edes johonkin tiettyyn ryhmittymään esim. uskovaiset jne. - Lisäksi sinulla näyttää olevan hieman samanlainen asenne, kuin joillakin miehillä, eli "omasta sukupuolesta ei puhuta pahaa, eikä arvostella, eikä nosteta tiettyjä asioita raa`asti esille", vaikka syytä olisikin......
En pidä "hyvä veli" kerhoista sen enempää, kuin "hyvä sisko" kerhoistakaan.......
"paljastui kyllä naisille, miehet kun ajattelee eri tavoin kuin naiset. Mutt ei se mitään...emme me naisetkaan osata lukea miehiä. Täysin mysteerisiä ihmisiä olette."
Yleistys, yksinkertaistus ja niputus.....hmmmm..
Mielenkiintoinen näkemys sinulta......ymmärsinkö ihan oikein, että sinäkin tulkitset sukupuolet vahvasti toistensa klooneiksi? - Silloinhan olet aika vahvasti samaa mieltä monen palsta miehenkin kanssa, vaikka olettaisin, että jopa joku nainenkin voi nähdä asian toisin, mutta sitä en tiedä kuinka paljon heitä ihan oikeasti on.......jotkut ovat ja jotkut eivät ole sen tiedän.....
Kyllähän todellisuudessa miehillä ja naisilla on omissa ajatuksissaan paljon eroja, sekä myös luonteessa/persoonallisuudessa/arvoissa, joten ei se nyt ihan noin mene.....
"naiset sitä ja miehet tota"...."kaikki naiset/miehet"...jne...jne...sen käsityksen tuosta nyt taas saa, enkä jollain tavalla vaan pidä tuollaisesta monestakaan syystä - toki jos katsoo kuuluvansa johonkin suureen massaan ja tuntee olevansa samanlainen kuin suurin osa omasta sukupuolesta, niin silloinhan tuollainen on ihan ymmärrettävää....
Ei ole mitään mysteerejä, eikä tarvetta ajatusten luvulle, kunhan ei sorruta joihinkin sukupuolten välisiin vaikenemisen lakeihin, eikä leikitä mitään "hyvä veli/sisko" kerhoja.........avoimuus, rehellisyys, puhuminen jne.Ihan kivaa, mutt riippuu ketä on halaajana. Mä en iholleni päästä kaikkia halaajia, eikä mulla ole tällä hetkellä kuin noita alaikäisiä miehen alkuja, 2kpl halittajina kera märkien pusujen. Pienenpikin pääsi juuri vaipoistaan.
- atännä
Pidän sun kommenteistasi, löydät usein jopa jonkun ihan erilaisen näkökulman asioihin. Virkistävää :)
Tosin minä luulen, että aloittaja on nainen. Yleensä naiset ovat ensimmäisenä paheksumassa kateellisina toisten naisten kauneutta ja huomion saamista. Omistushaluisille tai jotenkin seksuaalisesti rajoittuneille miehille toisten miesten kiinnostus (omaa) naista kohtaan voi olla huorittelun paikka.
Itsestään huolehtiminen ei ole huono asia. Kaikkihan me ollaan erilaisia ulkonäöltämme ja persoonaltamme. Laittautuminen on osa persoonaamme, mutta ei se kerro mitään seksuaalisesta käyttäytymisestä eikä edes henkisestä pinnallisuudesta. Mun mielestäni kannattaa ensin tutustua ihmiseen, ennen kuin vetää johtopäätöksiä pelkän laittautumisen vuoksi. että.silleen kirjoitti:
Ihan kivaa, mutt riippuu ketä on halaajana. Mä en iholleni päästä kaikkia halaajia, eikä mulla ole tällä hetkellä kuin noita alaikäisiä miehen alkuja, 2kpl halittajina kera märkien pusujen. Pienenpikin pääsi juuri vaipoistaan.
Fiksusti teet.....halejakin on erillaisia ja halaajista ei aina tiedä mikä on mielessä oikeasti. ;D
Noista halaajista nyt tietää ja hyvähän se on, et viikarit oppivat halimisin nuoresta asti ja saavat tunteisiinsa palautetta. =)atännä kirjoitti:
Pidän sun kommenteistasi, löydät usein jopa jonkun ihan erilaisen näkökulman asioihin. Virkistävää :)
Tosin minä luulen, että aloittaja on nainen. Yleensä naiset ovat ensimmäisenä paheksumassa kateellisina toisten naisten kauneutta ja huomion saamista. Omistushaluisille tai jotenkin seksuaalisesti rajoittuneille miehille toisten miesten kiinnostus (omaa) naista kohtaan voi olla huorittelun paikka.
Itsestään huolehtiminen ei ole huono asia. Kaikkihan me ollaan erilaisia ulkonäöltämme ja persoonaltamme. Laittautuminen on osa persoonaamme, mutta ei se kerro mitään seksuaalisesta käyttäytymisestä eikä edes henkisestä pinnallisuudesta. Mun mielestäni kannattaa ensin tutustua ihmiseen, ennen kuin vetää johtopäätöksiä pelkän laittautumisen vuoksi.Hmmm....tuohan menee molempiin suuntiin, eli ei ole sukupuolikysymys, eivätkä reaktiot ole kovin erillaisia, siis jos kumppani saa kiinnostusta vastakkaisen sukupuolen edustajalta/edustajilta.
Jotenkin taas hieman mennään asian sivussa, vaikka tosin pysyen asian lähellä, eli eihän tuossa ole järkeä? - ongelmahan olisi silloin jos/kun kumppani osoittaa "vääränlaista" kiinnostusta, eikä silloin jos hän sitä saa - toki silloinkin voi hieman miettiä mistä se johtuu, jos saa paljon "vääränlaista" kiinnostusta, eli onko se ihan haettua vai ei......
Tuo laittautuminenkin on ihan normaalia, mutta laittautumisessakin on eroja, sehän on nyt itsestään selvä asia, Mutta se on taas toinen asia mitä sillä halutaan viestittää ja mitä sillä haetaan.- atännä
MGTOW kirjoitti:
Hmmm....tuohan menee molempiin suuntiin, eli ei ole sukupuolikysymys, eivätkä reaktiot ole kovin erillaisia, siis jos kumppani saa kiinnostusta vastakkaisen sukupuolen edustajalta/edustajilta.
Jotenkin taas hieman mennään asian sivussa, vaikka tosin pysyen asian lähellä, eli eihän tuossa ole järkeä? - ongelmahan olisi silloin jos/kun kumppani osoittaa "vääränlaista" kiinnostusta, eikä silloin jos hän sitä saa - toki silloinkin voi hieman miettiä mistä se johtuu, jos saa paljon "vääränlaista" kiinnostusta, eli onko se ihan haettua vai ei......
Tuo laittautuminenkin on ihan normaalia, mutta laittautumisessakin on eroja, sehän on nyt itsestään selvä asia, Mutta se on taas toinen asia mitä sillä halutaan viestittää ja mitä sillä haetaan."Jotenkin taas hieman mennään asian sivussa, vaikka tosin pysyen asian lähellä, eli eihän tuossa ole järkeä? - ongelmahan olisi silloin jos/kun kumppani osoittaa "vääränlaista" kiinnostusta, eikä silloin jos hän sitä saa .."
Tuo oli asian sivusta, mutta silloin sulla on väärälainen kumppani, jos se sinua häiritsee. Joillekin tuo on jopa ihan ok... :)
Varmasti kaikki suht. normaalit ihmiset saavat vastakkaiselta sukupuolelta (ja samaltakin) huomiota seksuaalisessa mielessä. Eihän se väärää ole. Ihan normaalia normaaleille ihmisille, jollei nyt ahdistelemaan aleta. Ihmiset kiinnostuvat erilaisista asioista. Minä en ainakaan ala rajoittamaan ulkoista olemustani sen mukaan, jos joku kiihottuu tietynlaisesta olemuksesta tai vaatetuksesta. Joku kun saa kiksit vaikka kumisaappaista. Jos joku taas ymmärtää ystävällisyyden väärin, niin ei sillekään mitään voi.
Haluaako joku viestittää tai hakea jotain pukeutumisellaan? Vieras ajatus. Yleensä vapaalla kai pukeuduttaan siten mikä tuntuu ja näyttää vain itsestä hyvälle. Jos joku haluaa siitä jotain viestiä etsiä, niin metsään menee. atännä kirjoitti:
"Jotenkin taas hieman mennään asian sivussa, vaikka tosin pysyen asian lähellä, eli eihän tuossa ole järkeä? - ongelmahan olisi silloin jos/kun kumppani osoittaa "vääränlaista" kiinnostusta, eikä silloin jos hän sitä saa .."
Tuo oli asian sivusta, mutta silloin sulla on väärälainen kumppani, jos se sinua häiritsee. Joillekin tuo on jopa ihan ok... :)
Varmasti kaikki suht. normaalit ihmiset saavat vastakkaiselta sukupuolelta (ja samaltakin) huomiota seksuaalisessa mielessä. Eihän se väärää ole. Ihan normaalia normaaleille ihmisille, jollei nyt ahdistelemaan aleta. Ihmiset kiinnostuvat erilaisista asioista. Minä en ainakaan ala rajoittamaan ulkoista olemustani sen mukaan, jos joku kiihottuu tietynlaisesta olemuksesta tai vaatetuksesta. Joku kun saa kiksit vaikka kumisaappaista. Jos joku taas ymmärtää ystävällisyyden väärin, niin ei sillekään mitään voi.
Haluaako joku viestittää tai hakea jotain pukeutumisellaan? Vieras ajatus. Yleensä vapaalla kai pukeuduttaan siten mikä tuntuu ja näyttää vain itsestä hyvälle. Jos joku haluaa siitä jotain viestiä etsiä, niin metsään menee."Joillekin tuo on jopa ihan ok... :) "
Jeps, ihan ok se onkin, mutta se onkin sitten myös vastavuoroisesti toisinpäin, eli suhteita on erillaisia....kuten myös yksilöitä ja asiat vaihtelee mitä kukakin suhteelta haluaa, miten juuri siihen suhteeseen ja juuri siihen ihmiseen sitoutuu jne...jne...
"Haluaako joku viestittää tai hakea jotain pukeutumisellaan? Vieras ajatus. Yleensä vapaalla kai pukeuduttaan siten mikä tuntuu ja näyttää vain itsestä hyvälle. Jos joku haluaa siitä jotain viestiä etsiä, niin metsään menee."
...sekä käytöksellään.....pari esimerkki erkkiä ja onhan näitä vaikka kuinka....
Muutama kaunis hikitreenaaja sanoi, että kun he käyvät salilla, niin vaatteiden tärkein tehtävä on, että ne toimii, eivätkä laittaudu esim, salille, koska eivät ole siellä mitään miehiä etsimässä/katsomassa vaan treenaamassa hiestä märkinä.
Tämä oli heiltä piikki "joillekin" yksilöille, joille on heidän mielestään hieman hakusessa tuo miksi salilla käydään.... ;P
Sitten yksi perheen äiti sanoi ihan suoraan, että esim, viihteellä tyttöjen kanssa ollessa on ihan normaalia hakea huomiota, kun tietää, että kelpaisi muillekin....niimpä mihin kelpaisi? - ....vakavaan suhteeseenko, varmaan....eipä tullut vaihdettua ajatuksia sen enempää tästä asiasta, kun ei oltu ihan samoilla aalloilla ja ajatus oli vain itsellä tyyliin...OiVoi.. ;D
Tämä samainen henkilö on omien sanojensa mukaan, kiltti ja empaattinen, mutta on pettänyt miestään, sekä hakee pukeutumisellaan ja käytöksellään tietoisesti huomiota miehiltä......surkuhupaisa tapaus, eikä ole mitenkään ainutlaatuinen...
Jotenkin nyt ihmetyttää taas tämä asioiden kiertely....=D
Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt...... ;D- että.silleen
MGTOW kirjoitti:
"Joillekin tuo on jopa ihan ok... :) "

Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt...... ;DMä myönnän käyttäväni usein seksikkäitä ja erikoisia vaatteita, jotta näyttäisin vielä paremmalta.Mulla on kroppa jota kehtaan näyttää ja mä korostan sitä vielä lisää.
Omistan minihameita, sortseja ja toppeja. Mutt mä en esiinny kuin uimarannalla bikiineissä.
Torilla voin käydä sortseissa ja topissa ostoksilla, ei mun tisut tai pakarat puolialastomina silloinkaa vilku. Kyllä torilla on näkynyt puol´alastomiakin teinityttöjä, joilla tosiaan puolet alastomast pyllystä vilkkuu. Mautonta,säälittävää, tunnen myötähäpeää hiljaisesti; enkä tosiaankaan mitään kateutta.
Mä nautin katseista ja hymyistä, vihellykset ei oikein enää mene siihen mun makuuni.
En ole koira....
Jos joku kähmimään tulee, niin metsään meni ja takuulla yllättyy, eikä suinkaan iloisesti!
Jos suonkin silmäniloa miehille niin siihen se loppuu. En ole pukeutumisellani antanut lupaa tulla pyyhkimään hikisiä näppejään mun vartalooni.
Burkaako tässä pitäis käyttää?
Ei mä käytän vasenta koukkua palleaan kun saan sen imbesillin eteeni, jos oikein raivoissani olen. Riippuen tietenkin mistä on yrittänyt kähmiä... että.silleen kirjoitti:
Mä myönnän käyttäväni usein seksikkäitä ja erikoisia vaatteita, jotta näyttäisin vielä paremmalta.Mulla on kroppa jota kehtaan näyttää ja mä korostan sitä vielä lisää.
Omistan minihameita, sortseja ja toppeja. Mutt mä en esiinny kuin uimarannalla bikiineissä.
Torilla voin käydä sortseissa ja topissa ostoksilla, ei mun tisut tai pakarat puolialastomina silloinkaa vilku. Kyllä torilla on näkynyt puol´alastomiakin teinityttöjä, joilla tosiaan puolet alastomast pyllystä vilkkuu. Mautonta,säälittävää, tunnen myötähäpeää hiljaisesti; enkä tosiaankaan mitään kateutta.
Mä nautin katseista ja hymyistä, vihellykset ei oikein enää mene siihen mun makuuni.
En ole koira....
Jos joku kähmimään tulee, niin metsään meni ja takuulla yllättyy, eikä suinkaan iloisesti!
Jos suonkin silmäniloa miehille niin siihen se loppuu. En ole pukeutumisellani antanut lupaa tulla pyyhkimään hikisiä näppejään mun vartalooni.
Burkaako tässä pitäis käyttää?
Ei mä käytän vasenta koukkua palleaan kun saan sen imbesillin eteeni, jos oikein raivoissani olen. Riippuen tietenkin mistä on yrittänyt kähmiä...Pakko myöntää, että yllätyin, koska olin jo tullut siihen tulokseen, että palstalla vallitsee tämän asian suhteen "omertan laki" "hyvien siskojen" kesken......
Mutta löytyihän täältä "rohkelikkokin", joka uskalsi astua askeleen eteenpäin.....ja alkoi puhumaan avoimesti, rehellisesti ja totuudenmukaisesti omista näkemyksistään, ajatuksistaan, sekä omasta käytöksestään......
Avauduit hämmästyttävän taidokkaasti ja se tuntui tulevan ihan sieltä mistä sen kuuluikin tulla, Arvostan!
....tuli mieleen, kun kerran eräs nainen sanoi "yleensä miehet eivät vastaa, mutta sinä vastasit"........eikö olisi hassua, jos tämän sanoja ei pystyisi itse vastaamaan asiaan, vaan kiertäisi sen tai puhuisi asian vierestä? - uskoisin kyllä, että hän siihen pystyy, koska onhan se turhauttavaa ja "outoa", jos toinen ei puhu avoimesti, rehellisesti ja totuudenmukaisesti.....ainakin silloin, kun siihen on oikeasti tarvetta ja se olisi suotavaa, siis ainakin minun mielestä ja varmasti ehkä joidenkin muidenkin. - Ei voi odottaa muilta mitään, mihin ei itsekään pysty tai ei toimi niin.
Puhuminen ja keskusteleminen "väärin" on vain "small talk:ia" ja ainakin jos oikeasti ollaan keskustelemassa ihan oikeasti asiasta, niin jos sille tielle lähtee, niin koko se keskustelu on ihan turha ja jo alusta asti tuomittu tuhoon, eli silloin olisi ehkä vain parempi suoraan sanoa, että "tästä asiastahan ei kunnolla ja oikeasti puhuta" vaan nyt vain lörpötellään mitä mieleen tulee - eipähän ainakaan ketään ihmettele vaikka koko keskustelu tuntuisi epäjohdonmukaiselta ja oudolta.
Vaikka jouduitkin hieman keräämään rohkeutta ja epäilemään kannattaako asiaan vastata suoraan vaan ennemmin kierrellä ja kaarrella, niin loppujen lopuksi se pieni "rohkelikon" alku sieltä sitten esiin hyppäsi, kiitokset vielä kerran siitä......."rohkelikkojen" kanssa on aina mukava vaihtaa ajatuksia, kun puhutaan asiasta, eikä jostain muusta....muuten se on aika turhauttavaa ja koko ajatustenvaihtokin turhaa.
Hyvää illan jatkoa sinulle "rohkelikko"! ;)
Miksi sinä tuhlaat niin paljon energiaa vieraiden ihmisten elämäntapojen ruotimiseen? Live and let live!
- silmätlapuille
Huora on vanha termi. Tai vanhin. Eläminen seksin/seksuaalisuuden kautta.
En oikein ymmärtänyt mitä tahdot sanoa. Jos olet kaunis nainen niin ole sitä ihan vapaasti, huorana tai ei. Itsepä joudut sen kanssa tiliä tekemään joskus. Se on se karman laki. Vaikka nykypäivänä se tuntuu olevan niin että on katsojan syy ja rike jos näkee seksikkyyttä tai paljasta pintaa. Naisen valinta (ihan omalle itselle pukeutuminen) sälytetäänkin pahaa aavistamattomille ja syyttömille silmille. - onhantuossa
Ilmeisesti huoramaisuudesta kirjoittaminen on tabu, jota saa harjoittaa vain vihaiset miehet silloin kun se heille sopii.
Itse en käsittele huoramaisuutta tuolta akselilta, vaan ihan toiselta tasolta.
Huomiona siitä, miksi nykyaikana tuollaisiin pinnallisiin ilmiöihin panostetaan niin paljon.
Kun esim.katsoi hottikset tv sarjaa siinä nuori nainen joka aluksi näytti luonnonkauniilta mutta onkin hyvinkin paljon tuunattu.
Hyvä on, huoramaisuus on raju termi kuvaamaan kehitystä, mutta kuitenkin tuokin nuori nainen on ikäänkuin sekä "myymässä" että hyväksyttämässä itseään joidenkin näkymättömien mekanismien johdattelemana.
Naissukupuolen kehitystä kohti täyspäisyyttä itsenään, jossa mies on kumppani eikä sellainen määrittelevä auktoriteetti joka heidän on katsottu olevan kautta aikojen.
Ikäänkuin tuollaiset naiset haluaisivat luovuttaa itsestään sen täysvaltaisuuden jonkun muun määriteltäväksi, poistaen heiltä ikävät velvollisuudet oman elämänsä hallinnasta ns antaantumalla mekanismeille, joissa he ovat vain objektin asemassa (asia mikä tuntuu sopivan monille naisille, mutta ei kaikille)
Pinnallisuutta en suoraan katso huoramaisuuksi, esim fitness tytöilläkin on kaikilla silikonit, mutta ei suoraan sen takia että he luopuisivat ihmisenä täysvaltaisuudestaan, vaikka kaupallisuuden takia sen tekevät.
Kyse on asenteesta elämään, onko sellainen ihminen, joka on heti ns perseellään laumapaineistuksien edessä mukautumassa, (mitä nykyaikana tuntuu olevan ilmassa kun naistenkin asemaa suhteessa käsityksiin miestä västen) pärjääkö omillaan, vaikka kaupallisuuteen mukautuen.
Huoramaisuutta en siis suoraan edes liitä maksullisiin tapahtumiin tai seks.moralisointiin (mitä ei pitäisikään) enkä pinnallisuuteen paitsi kun kyse suorasta yrityksestä tehdä itsestään tavara, jota heijastetaan oletettuja pinnalla olevia miesten toiveita västen.
Kyse on kehityksen tarkailusta, miksi "huoramaisuus" on naisellisuuden kehityssuunnaksi otettu, ts nähdään useimmiyen vain miesten oletettuja haluja vasten, eikä näitä saisi edes kyseenalaista koska ei pidetä ajatuksesta että miesten perinteinen valta asetelma murenisi, jolloin naiset joutuisi ihan itselleen kaunistimaan ja elämään.- TotuusSattuu
"Kyse on asenteesta elämään, onko sellainen ihminen, joka on heti ns perseellään laumapaineistuksien edessä mukautumassa, (mitä nykyaikana tuntuu olevan ilmassa kun naistenkin asemaa suhteessa käsityksiin miestä västen) pärjääkö omillaan, vaikka kaupallisuuteen mukautuen."
On kyllä hauskan paradoksaalista että hyvin siveä ja konservatiivinen pukeutuminen (ja käytös) oli vielä reílu 50-vuotta sitten juuri sitä laumapaineen edessä mukautumista koska se oli silloin se malli jota naiselta odotettiin. Silloin rohkeasti ja avoimesti seksuaalinen nainen jotain muuta kuin massan mukana menevä ja silloinkin häntä huoriteltiin. Eli kyllä näyttää siltä että tässä paheksumisessa on takana jotain syvempää kuin vain se että paheksuttaisiin massan mukana menemistä.
Kyllä avoimen seksikäs nainen on aina ollut uhka osalle niin miehistä kuin naisistakin. Ja sille uhalle on sitten pitänyt antaa joku halveksuntaa osoittava nimi. - hyvinvanhojakäsityksiä
Ei kyse ole edes paheksumisasteesta tai tuosta, joku toimii yhteisön yleisiä moraalikoodistoja vasten.
Seksikkyydestäkään ei ole kyse, ehkä joillakin menee yli sen takia kun sellaisia pyrkivät olemaan epätoivoisesti pinnallisuuteen asti.
Tuolloin 50-luvulla oli kyse siis moralisoinnista mikä liittyi suoraan kuvitelmiin seks.aktiivisuudesta.
Pätee tietysti nykypäivinäkin, toisten seks.aktv moralisointi, mutta se on toista asiaa.
Nuo nimetyt eivät ole välttämättä edes seks.aktv.
Sellaiset avoimet seks.aktv eivät edes saa huorittelua osakseen, elleivät ole pienessä yhteisössä joissa pyritään sen avulla pitämään naista ikeen alla.
"pannaan kuin nuoret miehet" sanoo bimbo oy:n tj eikä kukaan kulmiaan kohouta, miksi pitäisi? Rentoa menoa. Tarve ei Ole tuoda kaks moralisointia esille.
Kyse ei siis ole seks aktv vaan siitä että luullaan olevan tarve mukautua pinnalla oleviin käsityksiin, siitä miten heidän tulee olla hyväksynnän saadakseen.
Heillä ei yleensä ole tuota rentoa menoa nimeksikään päinvastoin, taustalla jyllää hyvin vanhanaikaiset kuvitelmat naisen asemoinnista. - montamerkitystä
TotuusSattuu kirjoitti:
"Kyse on asenteesta elämään, onko sellainen ihminen, joka on heti ns perseellään laumapaineistuksien edessä mukautumassa, (mitä nykyaikana tuntuu olevan ilmassa kun naistenkin asemaa suhteessa käsityksiin miestä västen) pärjääkö omillaan, vaikka kaupallisuuteen mukautuen."
On kyllä hauskan paradoksaalista että hyvin siveä ja konservatiivinen pukeutuminen (ja käytös) oli vielä reílu 50-vuotta sitten juuri sitä laumapaineen edessä mukautumista koska se oli silloin se malli jota naiselta odotettiin. Silloin rohkeasti ja avoimesti seksuaalinen nainen jotain muuta kuin massan mukana menevä ja silloinkin häntä huoriteltiin. Eli kyllä näyttää siltä että tässä paheksumisessa on takana jotain syvempää kuin vain se että paheksuttaisiin massan mukana menemistä.
Kyllä avoimen seksikäs nainen on aina ollut uhka osalle niin miehistä kuin naisistakin. Ja sille uhalle on sitten pitänyt antaa joku halveksuntaa osoittava nimi.Tuli mieleen, että sekoitat kaksi asiaa.
Tuon että yhteisöissä on ollut tapana pitää yllä kaks moralisointia, jolloin sellaisetkin joita voisi sanoa huoramaiseksi linnouttautuvat miesten luoman käsityksen taakse (pelko omasta asemasta jos eivät olisikaan miehen kanssa vakisuhteessa) suoraan nimittelemään.
Huoramaisuus on siis vastine suoraan nimittelijöille.
He eivät silloin omasta mielestään ole ns huoria kun ovat miesten luomien moraalikoodistojen ikeen alla. Ja muut joita epäilevät seks aktv saa epäillä, jolloin uskottelevat ja luulevat heidän olevan jotakin sellaista, mikä ei ole tasavertainen heidän kanssaan, vaan pyritään alentamaan sellaiseksi, jolla ei olisi samaa arvoa koska luovat päässään kuvitelmia seks aktv. Ettei saisi olla miesten kanssa missään tekemisisdä etteivät joutuisi kuvittelemaan asioita.
He ovat usein siis "huoramaisesti" itse käyttäytyneet miehen saadakseen ja pitääkseen sen, eivätkä anna samaa arvoa muille naisille tai heidän pyrkimyksilleen, vaan mieluummin sabotoivat.
Projisoivatkin tarpeettoman usein kuvitelmia ja omaksuvat kliseitä, mitä heidän suustaan usein kuulee, minkälainen miehen tulisi olla jne.
Halveksivat naisellisuuttaan, tehden siitä irvokasta, näyteltyä, jne.
Tuo h sanan käyttö näköjään vie ajatukset täysin seks aktv? - TotuusSattuu
montamerkitystä kirjoitti:
Tuli mieleen, että sekoitat kaksi asiaa.
Tuon että yhteisöissä on ollut tapana pitää yllä kaks moralisointia, jolloin sellaisetkin joita voisi sanoa huoramaiseksi linnouttautuvat miesten luoman käsityksen taakse (pelko omasta asemasta jos eivät olisikaan miehen kanssa vakisuhteessa) suoraan nimittelemään.
Huoramaisuus on siis vastine suoraan nimittelijöille.
He eivät silloin omasta mielestään ole ns huoria kun ovat miesten luomien moraalikoodistojen ikeen alla. Ja muut joita epäilevät seks aktv saa epäillä, jolloin uskottelevat ja luulevat heidän olevan jotakin sellaista, mikä ei ole tasavertainen heidän kanssaan, vaan pyritään alentamaan sellaiseksi, jolla ei olisi samaa arvoa koska luovat päässään kuvitelmia seks aktv. Ettei saisi olla miesten kanssa missään tekemisisdä etteivät joutuisi kuvittelemaan asioita.
He ovat usein siis "huoramaisesti" itse käyttäytyneet miehen saadakseen ja pitääkseen sen, eivätkä anna samaa arvoa muille naisille tai heidän pyrkimyksilleen, vaan mieluummin sabotoivat.
Projisoivatkin tarpeettoman usein kuvitelmia ja omaksuvat kliseitä, mitä heidän suustaan usein kuulee, minkälainen miehen tulisi olla jne.
Halveksivat naisellisuuttaan, tehden siitä irvokasta, näyteltyä, jne.
Tuo h sanan käyttö näköjään vie ajatukset täysin seks aktv?"Tuo h sanan käyttö näköjään vie ajatukset täysin seks aktv?"
No ainakin aloittaja määritteli huoramaisuuden ulkoiseksi olemukseksi joka kielii alhaisesta seksuaalimoraalista. Tämä on taas suora viittaus paheksuttavan aktiiviseen seksielämään.
Toki sanalla on muitakin ulottuvuuksia mutta kyllä leimaavalla nimityksellä on aina ainakin piilotettu tarkoitus asettaa toisten käytös omaa käytöstä alemmalle tasolle ja sitä kautta määrittää oma elämäntapa oikeaksi ja toisen vääräksi. - etolekovinerilainen
Aloittajan ajatukset jäivät minulle epäselviksi. Mutta itselleni huoraaminen tarkoittaa kaupallistettua seksiä, joka on erotettu seksin ihmissuhdepuolesta ja intiimiydestä. En paheksu seksin myymistä, mutta olen huolissani seksualisuuden myymisen vaikutuksista ihmisten elämään.
Vaatteet ovat vain kangasta, mutta tunnistan sellaisen ilmiön, josta "onhantuolla" mainitsi, että vaatetuksella yritetään kelvata ihmisenä alleviivaamalla omaa seksuaalisuutta. Aikuisille se ei välttämättä ole haitallista, mutta nuorille voi olla.
- huono-maku
Nuoret tytöt aivopestään huorahtaviksi. Katsokaa braz nukkien vaatetusta, meikkejä ja musiikkivideoiden perseenkeikutusta, ne menevät pornon puolelle. Ihmettelen vaan, että kuka/ketkä haluavat turmella nuorison tarkoituksellisesti.
- Nnnnaiiinnen
Taidat olla vähän kateellinen meille 'huorille' vai miksi päätäsi tuolla vaivaat? Sinun maailmassasi "huoria" mahtaa olla paljon! Onneksi kaikilla on oikeus nauttia elämästään täysin rinnoin. ;) (minulla ei ole silikonirintoja mutta en paheksu jos joku haluaa leikata hörökorvansa paremman näköisiksi tai rinnat lautojen tilalle jotta tuntisi olevansa nainen)
- suvakki
Ei pitäisi tuomita ihmisiä pelkän ulkoisen olemuksen perusteella.
- Anonyymi
Miksi maailma on pinnallinen?
- Anonyymi
" iltatyttönä tms. esiintymistä ei laajalti pidetä huoruutena, mutta minusta se on sitä!"
Mikä on iltatyttö vai onko kännykkä kirjoittanut omiaan?
Huora on halveksuva nimitys, kuulostaa niin pahalta, siksi ei julkisesti käytetä. Mutta ymmärtääkseni se tarkoittaa avioliitossa olevan vieraissa käyntiä. Ehkä sitten hyvin monen seksikumppanin ylläpitämistä vaikka siitä parempi ilmaisu on alhainen seksimoraali. Rahan hankinta seksillä on huoruutta, mutta selkeämpi nimi heillekin on ilotyttö.
Avonainen vaatetus ei ole huoruutta, se on vain sopimatonta, ehkä siveetöntäkin pukeutumista. Meikkaus ja lisälaitteet eivät ole huoruutta, vaan itsensä korostamista. Mutta ollaan vaan aloittajan kanssa eri mieltä, ei haittaa ketään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2133141
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il172871Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!
Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee3731585Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess271468- 961342
Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie531249- 991247
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO1741110Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik1761109Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?
Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe143964