Pystyt hallitsemaan ruumiisi liikkeet lähes täydellisesti, mutta ajatuksiasi et pysty mitenkään kontrolloimaan. Olet täysin niiden armoilla, etkä voi ikinä edes ennustaa, milloin olet iloinen, taikka surullinen. Tietoisuudessa on täydellinen sekamelska. Tarkoilla elämän rutiineilla toki voi jollakin asteella kontrolloida mielenliikkeitä.
Olen tällä hetkellä työtön ja tulen hulluksi.
Olen tällä hetkellä työtön ja tulen hulluksi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä ajatuksiaan voi hallita tai ainakin pitää ne tietyissä rajoissa. Itse lopetin esimerkiksi sisäisen dialogin jo 80-luvulla, koska koin sen itselleni (ja ympäristölle) hyödyttömäksi. Ruumis kun on hallinnassa, on mielikin mahdollista saada kontrolliin. Puuhaa siinä on todella paljon, mutta minusta se pitää ottaa vain yhtenä haasteista - ja palkinnotkin ovat aivan mukavia.
Työttömäksi jääminen on useimmille iso henkinen isku, joka totisesti stressaa ja rassaa päänuppia. On silti mahdollista ajatella esimerkiksi seuraavaan tapaan:
Minulla ei kenties ole rahaa, mutta aikaa on sitten sitäkin enemmän. Pidän ainakin ruumiin kunnossa ja samalle helpotan mielenkin hommia.
Jäädessäni itse työttömäksi, jouduin tekemään kaikenlaisia ratkaisuja, joista suurin osa on myöhemmin osoittautunut toimiviksi. Aikaa meni kuukausikaupalla, mutta voin onnitella itseäni siitä, että selvisin ilman ammattiauttajia. Niihin ei nimittäin ollut käyttää senttiäkään rahaa. :) Opiskelu ei ole mitenkään huonoin vaihtoehdoista. Kurssit ovat syvältä, mutta nekin parempia kuin tuijottaa kotona seinää. Toivottomuuteen tai ylettömään synkkyyteen ei kannata jäädä pitkäksi aikaa rypemään. Huolestuminen ilman toimenpiteitä on turhaa huolestumista. Vaikka tulisit tilapäisesti hulluksi, et silloinkaan olisi mitenkään yksin ja hulluna on ihan mukavaa niin kauan kun ei järkeä puutu. Työttömyys ei ole lainkaan sama asia kuin toimettomuus. Molemmilla on puolensa, mutta niitä ei kannata pitkäksi aikaa yhdistää.
Kyllä ne työllisyyskurssit on melko turhanpäiväisiä, varsinkin ne työvoimatoimistojen positiivisuustädit siellä.
Meikä on siinä sisäisen dialogin pyörteessä. Välillä tekee tiukkaa jopa muistaa, mitä olen kirjoittanut ja mitä vain käynyt pääni sisällä. En tajua, miten siitä voi päästä eroon ja kannattaako se edes? Meinaan, että meikä ainakin osaa ilmaista itseäni huomattavasti paremmin, kun kokoajan pääni sisällä käyn vuorovaikutteista keskustelua, eli dialogia.
Keskustelukumppanini on kuvitteellinen, mutta potentiaalinen oikea ihminen.
Joidenkin valaistuneiden mestareiden väitetään pystyvän siihen, mutta se vaatii tuollaista 10 vuoden istumista tolpan nokassa, noin vähän kärjistäen sanoen.
Vaikka ajatuksiaan ei tavis voisikaan hallita,
niin mielestäni voi jossain määrin kuitenkin hallita ajatuksia kuormittavia haittatekiöitä.
Epämiellytävät asiat, itsesyytökset, huonot uutiset, mainokset,ym.
Itse ainakin pyrin välttämään em. ärsykkeitä voimieni mukaan.
Eihän se koko ongelmaa kojaa, mutta vähentää mukana kannettavaa kuormaa.
Mediataatiotekniikoita käyttämällä voi ajatuksiaan kontrolloida. Ja voi puke tunnetilan päälleen kuin vaatteen.
Hulluksi tulemisen etuja on se, että kun sen tekee kunnolla niin ei voi enää hulluksi tulla kun on jo.
Meikä löysi osittaisen avun asioiden priorisoinnista ja periaatteista. Jos jollekin asialle ei voi mitään, niin sillä on aivan turha vaivata päätään. Kehityskulku mihin ollaan menossa, siitä täytyy vain oppia ottamaan irti positiivisia asioita vaikka väkisillä, sillä mitä muutakaan vaihtoehtoja on, jos siihen ei itse voi vaikuttaa?
Voihan sitä toki juosta junan eteen, mutta silläkin voi vain pahentaa oloaan, koska ne pitävät hengissä kynsin hampain, vaikka kokisi pelkkää helvettiä vuosikymmeniä siitä eteenpäin.