Kansanedustajan kulmunin vaali lupaukset eivät pidä hän lupasi ettei eläkeläisiltä, työttömistä, opiskelijoilta ja lapsiperheitä takki kääntyi vaalien jälkeen nyt hänen mielestä voi leikata myös köyhiltä eläkeläisiltä, työttömistä ym.
kansanedustaja kulmuni lupasi ennen vaaleja
sexzc
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niinhän lupasivat persutkin
Persu pettää aina.
Perussuomalaiset ovat kuitenkin suomalaisten puolella.
Kansanedustaja katri kulmuni valehteli kuntalaisille että hän ei hyväksy leikkauksia mm.hoitajista,työttömistä.täydellinen vaalipetturi
niin tai kenties hänellä ei tässä tilanteessa ole vaihtoehtoja. häneltä ei kysytä.
Tyttörukka on vaan siellä, ei sitä kukaan noteeraa, luulee itsestään liikoja.
Vaikka persuilla on takki pyörinyt monta kertaa, on Sipiläkin aikamoinen valehtelija. Jo edellisten vaalien vaalitentissä oli eläkeiän nosta vastaan ja muutama päivä valinnan jälkeen ajoi sitä.
Nyt ennen vaaleja poseerasi ihan kuvan kanssa, ettei koulutuksesta leikata ja heti pääministerinä ilmoitti, että semmoiset 700 miljoonaaa.
Hän kertoi myös, että kokoomus haluaa karenssipäivän, mutta sitä ei tule ja pian sen oli sitä mieltä, että kyllä tulee. Samoin hän ilmoitti, ettei sunnuntaikorvauksiin kosketa ja kuinkas kävi.
Onko tämä Sipilän eettistä ajattelua vai lestadiolaiskieroutta?
Perussuomalaisten takki ei ole kääntynyt sdp ajoi Suomen konkurssiin 4 vuoden aikana. pakko on perussuomalaisten tehdä kompromisseja ymmärrän sen.
Kuinka vaan: Tärkeintä on että vihervasemmisto ei vähään aikaan enää pääse maan taloutta sorkkimaan.Kukaan ei ei kuvittele että ne Suomen taloutta pystyisivät korjaamaan .Mutta oppositiossa ne osaava olla oikein hyvn,olkoon siellä.
Kyllä maailmaan ääntä mahtuu,ei kun torille torveamaan.
kaikkihan ne on samanlaisia, oman edun tavoittelijoita.