Operaatio "Irakilaiset Suomeen" tyrehtyi

Kiitos mielenosoittajille---
Jussi Halla-aho kirjoitti jo 20.elokuuta 2015, että Ruotsi ohjaa aktiivisesti turvapaikanhakijoita Suomeen.
Operaatio "Irakilaiset Suomeen" alkoi Ruotsissa elokuun alussa. Tästä on useita todisteita Ruotsin mediassa.
Laitan niitä tänne alle kohta.

Ensin Halla-ahon ensimmäiset varoitukset 20.8.:
"– Suuri osa turvapaikanhakijoista tulee Suomeen Ruotsin kautta, epäilemättä Ruotsin viranomaisten kehottamana ja ehkä jopa kustannuksella, Halla-aho kirjoittaa."

Ruotsissa oltiin heti puolustuskannalla:
"Ruotsin maahanmuuttoviraston lehdistöpäällikkö Fredrik Bengtsson kommentoi Halla-ahon väitettä Ruotsin yleisradion SR Sisuradiolle.
– Tuo on erittäin kummallinen sekä täysin virheellinen väite. Mitä ruotsalaisilla viranomaisilla olisi voitettavana kustantamalla matkoja Suomeen? Bengtsson ihmettelee.
– Se, että Suomeen tulee tällä hetkellä enemmän turvapaikanhakijoita kuin aikaisemmin liittyy yksinomaan yleiseen pakolaistilanteeseen maailmassa. Siirtolaisia tulee nyt Eurooppaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin, Bengtsson sanoo SR Sisuradiolle."

Halla-aho vastasi Ruotsin yleisradiolle eli sr:lle, sen suomenkieliselle sisuradiolle:

"– On vaikea pitää puhtaana sattumana sitä, että juuri silloin, kun Ruotsin vastaanottojärjestelmä on helisemässä tulijamäärien kanssa, ja kun Ruotsi on toistuvasti vaatinut muita Euroopan maita kantamaan suuremman "vastuun", Ruotsiin tulleet henkilöt päättäisivät omatoimisesti jatkaa matkaa Suomeen, Halla-aho kirjoittaa SR Sisuradiolle."

Kun lukee Ruotsin mediaa, selviää pian, että Halla-aho oli aivan oikeassa.
Hän tiesi jo elokuun alussa, miten käy. Mutta Petteri Orpolta mei syyskuun loppupuolelle, ennenkuin alkoivat toimet. Siinä vaiheessa oli jo päässyt paljon sisään.
Mutta Ruotsin mielestä ei tarpeeksi.
15. syyskuuta oli Ruotsin lehdissä vielä Suomea ylistäviä juttuja. "Suomi, maahanmuuttajien uusi unelmamaa!". Suomea ylistettiin, että sinne kannattaa nyt mennä.
Myös avoimesti kerrottiin, että Ruotsin maahanmuuttoviranomaiset "auttoivat" Malmösta tulijoita menemään Luulajaan, Uumajaan meneviin juniin, "koska he halusivat mennä Suomeen. Mainostettiin siis lehdissä, että Suomeen kannattaa mennä ja apua annettiin. Ja irakilaisethan menivät. Käytyään ensin Tukholman moskeijassa virkistäytymässä.
Ääni muuttui Ruotsin kellossa lauantain jälkeen. Hirveä raivo puhkesi mm. Expressenissä kun mielenosoittajat olivat rajalla vastassa ja irakilaisia alkoi kääntyä takaisin Ruotsiin. Nyt Suomea solvataan taas entiseen tyyliin. Elokuun ajan Suomea siis kehuttiin, mutta kun operaatio" Irakilaiset Suomeen" ei enää sujunutkaan kuin Strömsööössä, alkoi taas haukkuminen.
958
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

.

"Se Ruma Homokin kävi taas vaihteeksi haukuskelemassa Suomea ja suomalaisia rasistisesti"

.

Äänestä

Tehdään Halla-ahosta sisäminisreri,joka päättää 100% tulijoiden määrän niin katkee mamujen tulo kunin kanan lento, ja Ruotsista tulleet palautetaan pikana.

Äänestä
  • nehän ovatkin siirtolaisia jotka ovat tulleet ruotsista.

    Äänestä

Vielä 18.syyskuuta, eli torstaina viime viikolla, ennen mielenosoituksia Aftonbladet.se kirjoitti että:

Maahanmuuttajat hylkäävät Ruotsin ja menevät Suomeen. Kuvassa on irakilaisia pakolaisia menossa Suomeen, unelmamaahan.
Aftonbladet-lehti kehoittaa unohtamaan vanhat ennakkoluulot Suomesta, koska Suomi on nyt avannut ovensa pakolaisille.
Itäinen naapurimaamme ottaa nyt vastaan melkein yhtä paljon maahanmuuttajia kuin Ruotsi, väkimäärään nähden.
Aiemmin ei Suomi ole ottanut juurikaan, mutta nyt käyrät nousivat, kirjoittaa lehti.
ja hehkuttaa vielä: "moni itseriittoinen ruotsalainen regoi, koska monet paossa olevat ihmiset eivät enää näe Ruotsia kohdemaana, vaan yllättäen sen sijaan unelmamaahan Suomeen, jonne he matkustavat Haaparannan kautta rajan ylittäen. Jopa 30.000 on sinne menossa."

(30.000 on siis se luku, jonka Ruotsi haluaa lähettää Suomeen. Pääministeri Stefan Löfvenin kanslia lienee tämän luvun päättänyt.)

Ahtonbaldet antaa kuvan, että ruotsalaiset ovat varmana nyt kateellisiakin, koska Ruotsi ei enää ole unelmamaa, vaan se Suomi, josta luultiin, että sinne ei kukaan halua.
Tällä tavalla lehti haluaa informoida tulijoita, että menkää Suomeen.
Pohjois-Ruotsissahan ei oikein Ikeatapauksen jälkeen ole innostusta sitäkään vähää kuin enen ottaa vastaan tulijoita. (Kunnan ja valtion viroissa olevat sosiaalidemokraatit tietenkin joutuvat työpaikan menettämisen pelossa olemaan suvakkeja.)

Irakilaisia informoidaan vielä torstaina 18.9. ja perjantaina 19.9. Ruotsissa, että kohta Suomen rajalla alkavat tarkastukset, mutta vielä pääsee.

Ali, 17, Bagdadista sanoo, että "Ruotsi on hyvä kohdemaa syyrialaisille, mutta huono irakilaisille. Luin sen facebookista."
Ja siksi jännistys lisääntyy Suomen rajallla uttryckte det för nyhetsbyrån AFP i Helsingfors häromdagen:
– Sverige är bra för syrier men dåligt för irakier. Jag läste det på Facebook.
Flyktingvågen ökar spänningen i den finska reger

Äänestä

Ruotsin televisio(SVT.se) kertoo myös 18.9 seuraavaa:

Pakolaiset haluavat Tukholmasta Suomeen
Monet pakolaiset tuleet viime viikkoina Tukhoilman keskusasemalle. Viranomaiset ovat laittaneet sinne extra henkilökuntaa kohtaamaan heitä. Osasta pitävät vapaaehtoiset huolta.
Kun myöhäisillan juna tulee Tukholmaan on vastassa poliiseja, sosiaaliviranomaisia ja Maahanmuuttoviraston väkeä. Ottamassa kontaktia ja tarjoamassa apua ja yösijaa, mutta juuri tämän junan ihmiset eivät halua apua. Monet jatkavat Malmöhön tai Göteborgiin ja hakevat sieltä turvapaikkaa..
Riippuu junasta, haluavatko he apua. Aika monet haluavat matkustaa edelleen Suomeen, sanoo Christian Wigren, Maahanmuuttovirasto yksikköjohtaja.
Riika Ylijukuri, Tukholman paikallispoliisin ryhmäjohtaja kertoo, että poliisi on enimmäkseen paikalla järjestyksen vuoksi, mutta myös ohjaamssa tulijat oikeille ihmisille.
– Yritämme selittää heille mitkä viranomaiset tekevät mitä. Jos he haluavat Suomeen, kuten monet haluavat, he saavat matkustaa Suomeen, sanoo Riika Ylijukuri.

Suuri ryhmä irakilaisia seitoo laiturilla ja odottaa Luulajan junaa. Sieltä aiotaan jatkaa bussilla Haaparantaan ja uudella bussilla Suomeen rajan yli. Koska he uskovat että Suomessa saa paremmin oleskeluluvan kuin Ruotsissa.”Måste hjälpa min familj”

– Nyt menen Suomeen. Maani ei enää ole turvallinen ja on autettava perhettäni maassa, joka on turvallinen, sanoo Sauif, joka on Irakista.

Kaikilla ei ole lippua junaan, joten heidät ohjataan pois asemllaiturilta. Mutta vapaaehtoiset pitävät heistä huolen ja lopulta koko Saifin perhe istuu junassa kohti Haaparantaa.

Äänestä

Eli Ruotsin poliisi ohjasi todistettavasti irakilaisia Suomeen.
Halla-aho oli oikeassa.

Äänestä

15.syyskuuta Expressen kirjoittaa:

Pakolaiset pakenevat läpi Ruotsin, päästäkseen Suomeen
Klo 18 lähti ypöjuna kohti Luulajaa, useita satoja tulijoita.
Norrbottenin viranomaiset ilmoittivat tiistaina (15.9), että aloitetaan yhteistyö, että valmius varmistetaan.
(På tisdagen meddelade myndigheterna i Norrbotten att man nu initierar en samverkan för att kunna säkra beredskapen.)
Samana iltana saapui 800 tulijaa Tukholman rautatieasemalle Malmöstä puolessa tunnissa. Klo 18 suuri osa tulijoista meni Luulajan yöjunaan. Useita satoja, joiden tarkoituksena oli jatkaa Suomeen. Kaikille ei ole paikkaa junassa istua.

Polisisn lehdistövastaaja Lars Byström vahvistaa, että oli ahdasta laiturilla ennen lähtöä, mutta juna lähti ja sen matkustajat haluavat Luulajaan.
-Suomi on aika suosittu nyt eritoten irakialisten keskuudessa, turvapaikkasäädösten vuoksi, mutta tässä en voi sanoa buuta enkä bäätä, että ovatko he menossa Suomeen, sanoo Lars Byström.
Myöhemmin tuli tiistai-iltana edelleen 800 henkeä junilla ja busseilla Malmöstä, vain puolen tunnin sisällä ja lisää junia ja busseja on tulossa.
Niidenkin tulijoiden odoteaan jatkavan Suomeen.
Tiistaina päivällä ilmoittivat Norrbottenin viranomaiset, että lääninhallitus, Maahanmuuttovirasto ja Norrbottenin poliisi ovat aloittaneet yhteistyön suuren tulijamäärän vuoksi, joka kulkee Norrbottenin läänin halki, kohti Suomea.
"På tisdagen meddelade myndigheterna i Norrbotten att länsstyrelsen, Migrationsverket och polisen i Norrbottens län har inlett ett samarbete med anledning av det ökade antalet migranter som rör sig genom länet för att ta sig till Finland."

Lisäbusseja on laitettu liikenteeseen tiistaina aikana kuljettamaan tulijoita. Liikenne johtaja Kenneth Johanssonin mukaan tilanne on hallinnassa.
Suomen puolella Orpon mukaan tilanne ei ole hallinnassa ja rajavalvontaa aletaan tehostaa, kertoo Expressen Yle:n kertovan.

Äänestä

Vähän aikaa meni Löfvenin siirtosuunnitelma niinkun strömsöössä, sitten se alko hiipumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiitos-mielenosoittajil kirjoitti:

Kiitos mielenosoittajille---
Jussi Halla-aho kirjoitti jo 20.elokuuta 2015, että Ruotsi ohjaa aktiivisesti turvapaikanhakijoita Suomeen.
Operaatio "Irakilaiset Suomeen" alkoi Ruotsissa elokuun alussa. Tästä on useita todisteita Ruotsin mediassa.
Laitan niitä tänne alle kohta.

Ensin Halla-ahon ensimmäiset varoitukset 20.8.:
"– Suuri osa turvapaikanhakijoista tulee Suomeen Ruotsin kautta, epäilemättä Ruotsin viranomaisten kehottamana ja ehkä jopa kustannuksella, Halla-aho kirjoittaa."

Ruotsissa oltiin heti puolustuskannalla:
"Ruotsin maahanmuuttoviraston lehdistöpäällikkö Fredrik Bengtsson kommentoi Halla-ahon väitettä Ruotsin yleisradion SR Sisuradiolle.
– Tuo on erittäin kummallinen sekä täysin virheellinen väite. Mitä ruotsalaisilla viranomaisilla olisi voitettavana kustantamalla matkoja Suomeen? Bengtsson ihmettelee.
– Se, että Suomeen tulee tällä hetkellä enemmän turvapaikanhakijoita kuin aikaisemmin liittyy yksinomaan yleiseen pakolaistilanteeseen maailmassa. Siirtolaisia tulee nyt Eurooppaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin, Bengtsson sanoo SR Sisuradiolle."

Halla-aho vastasi Ruotsin yleisradiolle eli sr:lle, sen suomenkieliselle sisuradiolle:

"– On vaikea pitää puhtaana sattumana sitä, että juuri silloin, kun Ruotsin vastaanottojärjestelmä on helisemässä tulijamäärien kanssa, ja kun Ruotsi on toistuvasti vaatinut muita Euroopan maita kantamaan suuremman "vastuun", Ruotsiin tulleet henkilöt päättäisivät omatoimisesti jatkaa matkaa Suomeen, Halla-aho kirjoittaa SR Sisuradiolle."

Kun lukee Ruotsin mediaa, selviää pian, että Halla-aho oli aivan oikeassa.
Hän tiesi jo elokuun alussa, miten käy. Mutta Petteri Orpolta mei syyskuun loppupuolelle, ennenkuin alkoivat toimet. Siinä vaiheessa oli jo päässyt paljon sisään.
Mutta Ruotsin mielestä ei tarpeeksi.
15. syyskuuta oli Ruotsin lehdissä vielä Suomea ylistäviä juttuja. "Suomi, maahanmuuttajien uusi unelmamaa!". Suomea ylistettiin, että sinne kannattaa nyt mennä.
Myös avoimesti kerrottiin, että Ruotsin maahanmuuttoviranomaiset "auttoivat" Malmösta tulijoita menemään Luulajaan, Uumajaan meneviin juniin, "koska he halusivat mennä Suomeen. Mainostettiin siis lehdissä, että Suomeen kannattaa mennä ja apua annettiin. Ja irakilaisethan menivät. Käytyään ensin Tukholman moskeijassa virkistäytymässä.
Ääni muuttui Ruotsin kellossa lauantain jälkeen. Hirveä raivo puhkesi mm. Expressenissä kun mielenosoittajat olivat rajalla vastassa ja irakilaisia alkoi kääntyä takaisin Ruotsiin. Nyt Suomea solvataan taas entiseen tyyliin. Elokuun ajan Suomea siis kehuttiin, mutta kun operaatio" Irakilaiset Suomeen" ei enää sujunutkaan kuin Strömsööössä, alkoi taas haukkuminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu