tuontihedelmistä

oikeasti_kyllästynyt

Kauppa näyttää olevan melkolailla piitamaton hedelmien laadusta ja pitää asiakkaat edellen niin tyhmänä, että voi myydää mitä tahansa, ihan Speden rautakaupan tyylin.

Hedelmälajikeiden merkintä hintalapuun on aivan sattumanvaraista. Jos esim asiakaskunta on tottunut pitämään omena Jona Gold hyvänä, myydään melkein mitä vain samannäköistä sillä nimellä. Jos unkarilaisia luumuja tule alkusyksyllä Stanley-nimisenä, on jatkossakin kaikki sen nimistä - kunnes nimitys vaihtuu Presidentiksi. Ihan sama minkä näköisiä on laatikossa, pyörä, soikea, punaisia tai sinisiä.

Siten toinen juttu: k.o. hedelmän sesonkin alussa myydään näöltään ja ennenkaikki maualtaan tosihyviä. Siten kun aika kuluu ja uusia lähtetyksiä tule kauppaan, maku aina vain huononee. Niin useiden hedelmälajikkeiden kohdalla. Eli tämä on systeemaatista toiminta, jolla kate parannetaan.

Siten näistä laatuluokista. Kaikki on laatuluokka 1, vaikka osa hedelmistä olisi epämuodustuneita, osin mädäntyneitä ja mitä useammin maualtaan heikkolaatuisia. Ei haittaa, laatuluokka 1 ja kova hinta päälle.

Tämä on jatkunut nyt niin kauan kuin muistan, eli joitakin vuosikymmeniä.

Milloin aletaan kantaa tuollaista roskatavara takaisin kaupaan? Minä ulkomaalaisena haluan, että Suomessa myydään tavarat oikealla nimella ja samanlaatuisena kuin muualla.

3

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomi-nainen

      Ja höpö höpö

      • No, juuri olen Espanjassa ja täällä myydään niitä samoja mauttomia kivettömiä rypälöitä kuin Suomessakin, juuri samoissa pakkauksissa, miten ollakaan, mutta hinta on eri.

        Viereisessä laatikoissa ovat Ideal-lajikkeen rypälät, hintaan puolitoista euroa ja ovat aivan ihania, makeita ja aromikkaita. Mutta niitä ei tuodaan Suomeen, koska suomalaisten halutaan tottuvan näihin ala-arvoisen makuisiin hedelmiin, koska niillä maahantuontiketju tienaa paremmin.

        Tomaatitkin on geenimanipuloitu siten, että ne ovat raakanakin punaisia, mutta aroomi on hävinnyt. Jos kunnollsia halua, pitää ostaa paikallisviljelijöiltä. Kaupan "rapea" salaatti maistuu kaalilta, kun siihen on lisätty kaalin geniä, että saa rapeamman ja hyvin kuljetuksia kestävä. Härskeästi meitä manipuloidaan. Meillä ostettaan LUOMU ja vain sitä, piittamatta hinnoista.


    • herbaanassuun

      Totta turiset - kaupat myyvät usein kakkoslaatua ykkösenä vaikka jokainen näkee laadun olevan jotain muuta.

      Pahin huijaus on s-ryhmän vihanneksissa ja hedelmissä, joista väitetään niiden olevan Marokosta vaikka tosiasiassa ovat espanjalaisia - toki laittomat marokkolaiset ovat voineet viljellä niitä Espanjassa, mutta silti se ei tee niistä marokkolaisia.

      Mitä taas tulee luumujen, persikoiden, ananasten jne... kypsyyteen niin yleensä myynnissä olevat ovat raakoja ja niiden kypsyttäminen kotioloissa vie useamman päivän aikaa ennenkuin ovat syötäviä.

      Noin yleensä ulkomaiset hedelmät ja vihannekset ovat usein raakoja - ilmeisesti kestävät paremmin kuljetusta vaikka maku onkin kateissa. Itse valitsen raaka-aineet ulkonäön/hajun enkä niinkään hinnan perusteella - esim. ananaksen tulee haista makealta ja jos se ei siltä haise niin tuote jää hyllyyn.

      Valitettavasti varsinkin vihannekset ja hedelmät ovat suurille ketjuille ilmeisesti tois-sijaista toimintaa - itsekasvattamani tomaatit ovat maussa todella ylivertaisia kaupan domskuihin verrattuna - ikävä kyllä niitäkään ei voi kasvattaa läpi vuoden.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      74
      1420
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      957
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      882
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      90
      828
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      704
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      46
      612
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      134
      608
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      47
      603
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      50
      564
    Aihe