Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Avaruus on ei yhtään mitään

Ikuinen_Rakkaus

Nykyisten teorioiden mukaan avaruus laajenee ja kaareutuu.

Minä oletan avaruuden olevan ei yhtään mitään.

Silti avaruudessa on olemassa ylämäet ja alamäet.

Ajatellaan tähteä josta työntyy ulos koko ajan esim. fotoneja.

Jos entropia vaikuttaa myös fotoneihin, työntyy fotoneista ulos kertaluokkaa pienempiä tihentymiä.

Tähdet ovat melko isoja suhteessa fotoneihin ja jos fotoneista työntyy samassa suhteessa pienempiä tihentymiä, mitä fotonit ovat pieniä suhteessa tähtiin, voit ajatella miten paljon näitä kertaluokkaa pienempiä tihentymiä työntyisi ulos fotoneista ja miten paljon enemmän näitä kertaluokkaa pienempiä tihenytymiä työntyisi esim. kohti Maapalloa, Aurinkokuntaa, linnunradan galaksia kohti, kuin niistä pois päin.

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HäivyHäirikkö

      Painupas nyt vittuun täältä olettelemasta älyttömyyksiäsi, trolli.

    • tyhjää-joriset

      Aivan sama, mitä kuopiolainen kylähullu ajattelee. Tieteen kanssa sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä. Fotoneista mitään työnny.

      • Ikuinen_Rakkaus

        Millaisia neutriinot ja saman kokoluokan tihentymät oikeasti ovat?
        Minusta neutriinotkin koostuvat vielä todella paljon pienemmistä tihentymistä.
        Tähdet koostuvat atomien ytimistä joissa on äärimmäisen paljon pienempiä tihentymiä kuin mitä tähdet ovat.
        Entäoä jos neutriinot ja fotonit koostuvat kertaluokkaa pienemmistä tihentymistä?
        Silloinhan niistä voisi työntyä koko ajan ulos näitä kertaluokkaa pienempiä tihentmiä jotka aikanaan törmäisivät muihin neutriinoihin ja fotoneihin.
        Silloin neutriinoihin ja fotoneihin kohdistuisi koko ajan ulkoinen paine joka puristaisi niistä ulos näitä kertaluokkaa pienempiä tihentymiä jne.
        Entäpä kun neutriinoja jatkossa tutkitaan enemmän ja niitä lähetetään Maapallon läpi ja jopa niin että ne liikkuvat Maapallon ytimen läpi?

      • torillakotavataan
        Ikuinen_Rakkaus kirjoitti:

        Hei. Sulla on muutaman vuoden kuperkeikat vielä heittelemättä.

      • lopeta-jo-vajakki
        Ikuinen_Rakkaus kirjoitti:

        Millaisia neutriinot ja saman kokoluokan tihentymät oikeasti ovat?
        Minusta neutriinotkin koostuvat vielä todella paljon pienemmistä tihentymistä.
        Tähdet koostuvat atomien ytimistä joissa on äärimmäisen paljon pienempiä tihentymiä kuin mitä tähdet ovat.
        Entäoä jos neutriinot ja fotonit koostuvat kertaluokkaa pienemmistä tihentymistä?
        Silloinhan niistä voisi työntyä koko ajan ulos näitä kertaluokkaa pienempiä tihentmiä jotka aikanaan törmäisivät muihin neutriinoihin ja fotoneihin.
        Silloin neutriinoihin ja fotoneihin kohdistuisi koko ajan ulkoinen paine joka puristaisi niistä ulos näitä kertaluokkaa pienempiä tihentymiä jne.
        Entäpä kun neutriinoja jatkossa tutkitaan enemmän ja niitä lähetetään Maapallon läpi ja jopa niin että ne liikkuvat Maapallon ytimen läpi?

        Taasko se aivopierujen jankuttaminen alkoi? Juttusi ovat aivan yhtä typeriä kuin ennenkin. Kukaan ei tule ikinä ottamaan OSP horinoita vakavissaan.

    • OSP ei ole yhtään mitään.

      • OSP-rules

        Kateellinen? Jäikö fysiikan opinnot kesken?

      • Itse asiassa, eivät jääneet.

        Siksi kommentoinkin.

    • Atomolic
    • turvapaikan_hakija

      miten tuo tyyppi saataisiin lopullisesti pois?

      • Tutkimisen_Aihetta

        Kohtalokkaan kuuloinen kysymys, mutta näiltä palstoilta vain ilmoittamalla jokainen aloitus asiattomaksi. Tyyppi on floodannut yli kymmenen vuoden ajan kymmeniä keskustelupalstoja massapostauksillaan, ja saanut kaikilta kenkää. Nyt ilmeisesti tuli liian ahdasta iltapulun tiedepalstalla koska siellä kukkoilee toinen täyspäiväinen vajakki, atomilauri. Jostakin kumman syystä nuo eivät puutu toistensa älyttömyyksiin vaikka varmasti jollakin tajunnan tasolla aistivat vertaisuutta siinä mielessä että tietävät ainakin toisen juttujen olevan älyttömyyttä, ja kun tämä tapahtuu molempien osapuolten toimesta niin, no, kukin vetäkööt johtopäätöksensä asian psykologisesta puolesta.

        Väitän; Toisessa modernissa nettikylähullussa toinen moderni nettikylähullu ei näe sinänsä suoraa uhkaa, "teorioiden" suhteen, vaan hän aistii toisen osoittavan itselleen kaltaisuutensa ja siinähän on "vaarana" tajuta se että kuinka monta, kuinka monta kymmentä vuotta, Tai koko elämä tuli itsellä heitettyä hukkaan älyttömiä paasatessa. On ilmeisesti henkisesti helpompaa, joskin loppuun asti itselleen epärehellistä vetää rooli loppuun saakka.

      • globaali-hullu
        Tutkimisen_Aihetta kirjoitti:

        "Väitän; Toisessa modernissa nettikylähullussa toinen moderni nettikylähullu ei näe sinänsä suoraa uhkaa,"

        Ei näe ei. Se uhka tulee vain tieteen taholta. En ole ikinä nähnyt huuhareiden arvostelevan toisien huuhareiden aikaansaannoksia, paitsi tietenkin uskontohuuharien sivustoilla.
        Valitettavasti nettikylähullu on nykyään globaalihullu. Entisen Esson baarin kylähullua voi nyt lukea vaikka Timbuktussa. Eikö se Savorinenkin käännättänyt tuubivideoitaan ties mille kielelle?

    • ospkuollutjaväärässäon

      "Tutkimisen_aihetta" Kysyi todella mielenkiintoisesti, miksi eivät Arto ja Jukka keskenään keskustele. Onko toinen toisesta niin hulle ettei alennu keskustelemaan toisen kanssa. Artokin nyt sitten harvakseltaan kirjoittaa Esim Iltalehden tiede osioon.
      karkottiko toinen toisen?

      Vielä kun saisi kolmannen siihen kolmanneksi pyöräksi, mahtaisi tulla juttua tai sitten ei.

      Eipä noita jukan viimeisiä videoita ole nähnyt kuin kourallinen ihmisiä, ehkä itse eniten niitä katsonut ja siten saanut lukumäärän hilattua 50 :D Surkeeta kerrassaan surkeeta.
      Mutta niin hyvin kansa ottaa vastaan OSP :D

      Iltalehden palsta vastaanotto ei nyt jaksa oikein Jukkaa innostaa, siksi tuli tänne taas kuuntelemaan haukkumisia.

      • Irwin_Leukanen

        Yhtenäisyysteoria on ratkeamaisillaan. Tarvittaisiin vielä kolmas kylähullu lisäksi, ja neljäs nitomaan näiden ajatukset yhteen.

    • Valheellalyhyetjäljet

      Avauksen teksti ei ole aiheen avaajan omia ajatuksia. Taitaa olla niin ikävä Savorista että piti alkaa itse valeSavoriseksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2394
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      65
      2141
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      100
      1961
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1868
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1692
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1612
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1466
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1440
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1400
    Aihe