Maajotarakastan

Puhdasoppinen

kauan perheenäitinä toimeneena voin asiantuntemukseslla todeta että elintarvikkeet on tässä maassa paljon alle keskitason. Jos olisi pienikin mahdollisuus perustaisin pienen omavaraistalouden. Saisin puhdasta oikeaa maitoa ja juustoa oikeasta vuohenmaidosta. Saisin kasvimaaltani kaikki kasvikset ja kanalasta munat ja silloin tällöin lihat. Teurastaisin jouluksi sitävarten kasvatetun porsaan ja syksyisin kävisin hirvimetsällä. Parunat, lantut, porkkanat, kaalit ja nauriit saisin omasta myrkyttömästä maasta. Katiska olisi puhdasvetisessä järvessä ja kalasoppa helalla. Leivinuunissa paistuisi omalla käsimyllyllä jauhetun viljan leivät ja pullat, uuniopuurot ja omenapiirkat. Kellarissa olisi rivi mustaviinimarjapulloja, karviaismarjahilloja, puolukkasurvosta ja mustikkahilloa koska asuisin niin kaukana kaikesta että ainoa saaste joka silellä olisi olisi ilmansaaste ja senkin tuuli kuljettaisi muualle. Raadantaako? Ei, se olisi paljon täysipainoisempaa elämää kuin lähikaupasta myrkkyruoan haaliminen, sen kummallisen ulkonäön yhdistäminen kyseisen tuoteen nimeen, ja metrinmittaisen lisäaineluettelon tavaaminen ja huono omatunto siitä että myrkyttää perhettään ties millä..

2

190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoit_su

      Ideasi on kaunis ja onhan ihmiset noita myös toteuttaneet. Viimeisin lauseesi taas osoittaa, että ehkä vähän pitäisi kasvaa ja järkiintyä. Jos et halua säilöntäaineita,niin osta sitä missä niitä ei ole. Älä osta eineksiä: leivo leivät, osta tuoretta lihaa ja kalaa.

      • simppelisimon

        Paras eines ja oikeastaan ainoa, jota syön on Pirkan luomu kasvishernari ilman lihaa siis vain vettä, herneitä ja suolaa.

        Ei uskoisi näin simppelin maistuvan niin hyvältä, mutta niin se vain on. Oheen muutama slaissi Ullan Paakarin ruisleipää ja jälleen vain vettä, ruisjauhoja ja suolaa. Muutama slaissi hyvää kotimaista juustoa leipien päälle ja maukas, terveellinen ateria on valmis. Yleensä huuhdon tämän alas Olvin ykkösellä, joka on aivan mainio ruokajuoma.

        Tämä siis on vain torstaiden ateria jälkiruokana itsetehty pannari, joka sekin on vain luomumaitoa 2 desiä, luomuvehnäjauhoja 1 desi, yksi luomumuna ja vähän suolaa yhteen tasaiseksi vatkattuina ja jääkaappiin muutamaksi tunniksi tekeytymään. Uuni 225 asteeseen ja uunin kestävä valurautapannu liedelle kuumentumaan, nokare voita pannulle, kun voi on tasaantunut ja saa hieman ruskeaa väriä niin tasaiseksi vispattu pannukakkutaikina pannulle ja uuniin keskitasolle noin 15-20 minuuttia kunnes pinnaltaan kauniin ruskea ja tarjoiluun kotitekoisen hillon ja kermavaahdon/vaniljajäätelön kera.

        Yleensä teen ruokani kauden vihanneksista ihan itse kuorien ja pilkkoen, proteiinina aina lihatiskin tuoreinta ilman marinadeja mahdollisimman kokonaisina paloina itse paloittaen ne myöhemmin tarpeen mukaan.

        Itsetehtynä ruoka on aina maukkaampaa, halvempaa ja nautinnollisempaa kuin eineksistä tai tyhjiöpakkauksista väsätty annos.

        Toki itse tehty ruoka vaatii vaivaa, mutta se vaiva on osa ruoantekemisen nautintoa - voi sanoa, että minä tein tämän eikä joku Saarioisten äitee.

        Ja itsetehty ei välillä edes vaadi paljon vaivaa ja aikaa vaan tulee valmiiksi vartissa kuten usein tekemäni pasta-ateria eli suolainen pasta-vesi kiehumaan ja samalla sen kiehumista odottaessa pilkkon sipulin hienoksi, vähän valkosipulia ja chiliä, pannu kuumenemaan, pannun pohjan peittoon öljyä, pilkotut muhimaan miedolla lämmöllä, vähän suolaa ja peppaa sekaan, annan kypsyä kannen alla välillä sekoittaen, valittu pasta kiehuvan veteen, kunnon sekoitus, samalla raastan parmesaania/pecoriinoa sopivan määrän, slaissaan muutaman domskun, vähän valkoista balsamicoa ja oliiviöljyä domskuille, kun pasta on kypsää niin valuttan vedet pois ja lisään pannulla muhineen kastikkeen pastan joukkoon sekoittaen, kaataen pastan lautaselle domskujen viereen ja juustoraaste päälle. Ei niinkuin nopeampaa olekaan paitsi joku mikroateria kaupan pakkasesta ja sekin jää jälkeen maussa ja terveellisyydessä.

        Jos tämä oli mielestäsi liian simppeliä niin usko Anthony Bourdainin sanaan yksinkertaisuuden paremmuudesta eli Tony oli Roomassa ja veti nassuunsa mustapippuripastaa, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on vain pastaa, mustapippuria, oliiviöljyä ja pecorino-juustoa raastettuna ja se oli siinä, mutta Tony kusi hunajaa syötyään annoksen.

        Jos maailman ykkös-ruokakriitikko hyväksyy näinkin simppelin menyyn niin kovin kaukana kulinaristisesta nautinnosta tuskin voi olla.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      203
      2790
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      165
      2496
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      904
    6. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      107
      902
    7. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      879
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      307
      874
    9. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      453
      778
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      748
    Aihe