lisääntyy kuin eläin toiminnoiltaan apinan kaltainen
Vastaukset 4
- ero_löytyy
Ihmisellä ja apinalla on selvä ero. Apinat eivät tuota pornografiaa bisnesmielessä.
Tältä osin käyttäytyminen on aivan erilaista.
Apinat eivät ole perverssejä vaan niiden seksuaalisuus on täysin luonnonmukaista.
Vain ihminen voi olla perverssi. Väite, että ihminen on eläin, on seurausta biologian opetuksen johdonmukaisesta aivopesusta ja valheesta. Sen taustalla on halu kieltää Jumalan olemassaolo ja Raamatun luomiskertomus, jossa Jumala tekee selvän eron ihmisen ja eläinten välille.
Määrätyt piirit eivät halua tunnustaa Jumalan olemassaoloa, koska he tietävät, että heti kun he tunnustavat Jumalan olemassaolon, he myös joutuvat vastuuseen Hänen edessään elämästään ja tekemisistään.
He kuvittelevat voivansa paeta Jumalaa kieltämällä Hänen olemassaolonsa. Tässä he kuitenkin erehtyvät. Jonain päivänä he joka tapauksessa kuolevat ja joutuvan sen jälkeen vastaamaan elämästään kaikkivaltiaan Jumalan valtaistuimen edessä.
Siksi on ensiarvoisen tärkeää laittaa asiat kuntoon Jumalan kanssa jo tässä elämässä. Ihmisen tulee siksi uskoa evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta ja ottaa Hänet vastaan omaksi Vapahtajakseen ja Herrakseen. Jeesus on sovittanut jokaisen ihmisen synnit omalla uhrikuolemallaan. Ihmisen ylivoimaisesti tärkein asia elämässään onkin oppia tuntemaan Jeesus ja saada syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä.- lukee_bilsaa
Käsittele mark5 noita harhauskojasi jollakin muulla kuin biologiapalstalla.
Dinosaurusten aikoina ihmisen esi-isät olivat rotankokoisia ja nelijalkaisia nisäkkäitä.
Kehitys apinaksi kesti vielä miljoonia vuosia. Apinoilla ja ihmisillä on yhteinen kantaisä.
- biotooppi
Aloittaja on melko oikeassa. Ihminen on eläin, jolla on tiettyjä ominaisuuksia mitä muilla ei ole. Elainkunnasta kädelliset ovat lähinnä ihmistä, joten jos on määritettävä eläin, jonka kaltainen ihminen on, se on apina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 47957
- 95943
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19795- 117746
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t95708Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36633- 43631
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21554- 33543
- 36532
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.68527- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133477- 45467
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7447