Minne suomalaiset elintasopakolaiset muuttavat ?

Maastamme muutti pois vuonna 2015 15.000 akateemisen loppututkinnon suorittanutta.
962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

YLE:ltä löytyikin jotain vastausta.....

Hyvästi, Suomi: Ulkomaille muuttavia jo yhtä paljon kuin 70-luvulla kertoi YLE jo toukokuussa.

Yli 15 000 Suomessa asuvaa muutti pois viime vuoden aikana. Luku on selvä tilastopiikki. Joka viidennen suunta oli Ruotsi, ja yli tuhat muutti Saksaan, Britanniaan ja Viroon kuhunkin, selviää Tilastokeskuksen perjantaina julkaisemista muuttoliiketiedoista.

Tällaista poismuuton aaltoa saa hakea 70-luvulta asti, kertoo yliaktuaari Matti Saari.

– Silloin oli myös tällainen kriisi, suuri velka ja työttömyyttä, Saari löytää syyksi.

Suurin lähtijöiden ikäryhmä on nuoret aikuiset, 25–34-vuotiaat. Aivan toisista syistä lähteviä eläkeikäisiä, 65–74-vuotiaita maastamuuttajiia oli myös ennätyksellisen paljon, eniten Espanjan aurinkoon.

Äänestä

Onko tuo nyt mikään ihme että fiksummat hakeutuvat täältä pois. Kun lukee tämänkin palstan rasistien "mielipiteitä", ihmettelee lähinnä sitä että luku on noinkin pieni.

Äänestä
  • Ja TAAS heilahti tuo kaikkeen sopiva .asistikortti. Etkö tosiaan parempaan kykene? Ne tuntemani ihmiset jotka ovat muuttaneet Suomesta eivät todellakaan lähteneet minkään .asismin tai sen pelon takia. He lähtivät koska Suomesta ei löytynyt Työtä. Tiedäthän mitä ansiotyö tarkoittaa?
    Suomen tilanne on nyt niin lukkiutunut ja näköalaton että -70 luvullakin tilanne oli parempi. Ruotsissa oli työtä tarjolla kaikille halukkaille. Eikä Ruotsin kielen taitoakaan tarvinnut kun työpaikan sai.
    Nyt ne joilla on kielitaitoa,koulutusta ja rohkeutta muutokseen,lähtevät.
    Suomi on kuin kapteeniton laiva jota ristiaallokko raastaa kohti väistämätöntä haaksirikkoa. Ja laivan matkustajat tappelevat keskenään mikä ryhmä saa määrätä mikä karikko olisi tuhoisin.

    Äänestä

  • Yritetäänyhdessäselvitä kirjoitti:

    Ja TAAS heilahti tuo kaikkeen sopiva .asistikortti. Etkö tosiaan parempaan kykene? Ne tuntemani ihmiset jotka ovat muuttaneet Suomesta eivät todellakaan lähteneet minkään .asismin tai sen pelon takia. He lähtivät koska Suomesta ei löytynyt Työtä. Tiedäthän mitä ansiotyö tarkoittaa?
    Suomen tilanne on nyt niin lukkiutunut ja näköalaton että -70 luvullakin tilanne oli parempi. Ruotsissa oli työtä tarjolla kaikille halukkaille. Eikä Ruotsin kielen taitoakaan tarvinnut kun työpaikan sai.
    Nyt ne joilla on kielitaitoa,koulutusta ja rohkeutta muutokseen,lähtevät.
    Suomi on kuin kapteeniton laiva jota ristiaallokko raastaa kohti väistämätöntä haaksirikkoa. Ja laivan matkustajat tappelevat keskenään mikä ryhmä saa määrätä mikä karikko olisi tuhoisin.

    Sikä taisit enimmäkseen ryypätä Slussenissa.

    Äänestä

  • Kunpa sinut mielipuolen voisi karkottaa Aleppoon

    Äänestä

  • Nuo kaksi yllä kirjoittelevaa ajatusten Tonavaa eivät ole näiden maasta pois muuttaneiden fiksujen joukossa.

    Äänestä

  • asdfgfdasf kirjoitti:

    Nuo kaksi yllä kirjoittelevaa ajatusten Tonavaa eivät ole näiden maasta pois muuttaneiden fiksujen joukossa.

    Tervetuloa vertaistesi joukkoon!

    Äänestä

Kaikilta tilipussista puolet pois.

Äänestä

Iso osa oli ulkomaisia opiskelijoita joilla ei ollut lukukausimaksua. Sipilän ainut hyvä teko oli pistää EU:n ulkopuolelta tuleville lukukausimaksut, sama pitäisi saada vielä virolaisille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harkitseva kirjoitti:

Maastamme muutti pois vuonna 2015 15.000 akateemisen loppututkinnon suorittanutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu