Perussuomalaisten syöksy - Gallup 8.10.2015

Iltalehti uutisoi juuri:


Perussuomalaisten kannatus syöksyi syys-lokakuussa, kertoo Taloustutkimuksen Ylelle teettämä kannatusmittaus.

Perussuomalaisten kannatus laski 4,3 prosenttiyksikköä 10,7 prosenttiin, kun taas oppositiopuolue SDP:n kannatus nousi 3,9 prosenttiyksikköä 18,3 prosenttiin.

Demarit nousivat samalla toiseksi suurimmaksi puolueeksi ohi kokoomuksen, jonka kannatus laski vajaan prosenttiyksikön.

Keskusta on edelleen suurin puolue 21,7 prosentin kannatuksella, vaikka takapakkia tuli 1,3 prosenttiyksikköä.
76171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Tilanne osoittaa sen, että äänestäjiä ei miten vain voi kohdella.
Soini on julistanut, että näillä mennään 2019 vaaleihin. Siihen mennessä hän uskoo saaneensa jo sopivan viran valtionhallinnosta.

Äänestä
  • siihen mennessä häipynyt kassa kainalossa brysseliin "vastuunkantoon", kuten käteinen.

    Äänestä

Elikkä mikään ei muutu oli kuka tahansa hallituksessa. Se jos mikään pitää paikkansa.
No nytkö ne idiootit luuleet että sos.dem tekisivät jotain toisin.
No tekisivät, nostaisivat alvia, polttoainetta, kiinteistöveroa, tv-maksua, virkailijoiden palkkoja, lisäisivät virkamiehiä ja valvontaa, kansa lisää kyykkyyn sakoilla jne, lisäisivät velanottoa, lisäisivät palkkaa itelleen ja muita etuja, rokottaisivat lisää maaseudulla asuvia maksuillaan jne, jne.
Sehän on jo nähty vuosikymmenistä toisiin..Joooooooo......
En ole äänestänyt ikinä mitään, enkä ketään. Enkä varmaan äänestäkään.
Onneksi en ole äänestänyt. Olen oikeassa ollut ja olen.

Äänestä
  • Gallupit en usko niihin jos niitä vertaa eduskuntatuloksiin seuraavat vaalit 2019 veikkaus kesk24%Ps19%Kok19 sdp13%vihr7%

    Äänestä

Paljon ne persut lupasivat ja vuosikausia viisastelivat oppositiossa.

Nyt on näytöt annettu sitten hallituksessa ja kansa tietää...

Äänestä

Elikkä mikään ei muutu oli kuka tahansa hallituksessa. Se jos mikään pitää paikkansa.

No nytkö ne idiootit luuleet että sos.dem tekisivät jotain toisin.

No tekisivät, nostaisivat alvia, polttoainetta, kiinteistöveroa, tv-maksua, virkailijoiden palkkoja, lisäisivät virkamiehiä ja valvontaa, kansa lisää kyykkyyn sakoilla jne, lisäisivät velanottoa, lisäisivät palkkaa itelleen ja muita etuja, rokottaisivat lisää maaseudulla asuvia maksuillaan jne, jne.

Sehän on jo nähty vuosikymmenistä toisiin..Joooooooo......

En ole äänestänyt ikinä mitään, enkä ketään. Enkä varmaan äänestäkään.

Onneksi en ole äänestänyt. Olen oikeassa ollut ja olen.
ELIKKÄ SOSSUT PETTÄVÄT AINA.
TURHAA RÄHISSÄMUUTA JA MANTRATA TÄÄLLÄ-

Äänestä

Tuliski kreikan kohtalo. sehän on oikein sossuvrkamiehille piruvie.

Äänestä

EU. n se pitäisi määrätä suomen vähentämään hyväpakkaisia virkamehiä vähemmäksikään pois. Kalliita elättejä massoittain.

Äänestä

Näkyi piilo-persulla menevän kuppi nurin tuosta gallup-uutisesta. Näkyi löytäneen jo capslockinkin käyttöön, heh heh.

Äänestä

Elikkä mikään ei muutu oli kuka tahansa hallituksessa. Se jos mikään pitää paikkansa.

No nytkö ne idiootit luuleet että sos.dem tekisivät jotain toisin.

No tekisivät, nostaisivat alvia, polttoainetta, kiinteistöveroa, tv-maksua, virkailijoiden palkkoja, lisäisivät virkamiehiä ja valvontaa, kansa lisää kyykkyyn sakoilla jne, lisäisivät velanottoa, lisäisivät palkkaa itelleen ja muita etuja, rokottaisivat lisää maaseudulla asuvia maksuillaan jne, jne.

Sehän on jo nähty vuosikymmenistä toisiin..Joooooooo......

En ole äänestänyt ikinä mitään, enkä ketään. Enkä varmaan äänestäkään.

Onneksi en ole äänestänyt. Olen oikeassa ollut ja olen.

ELIKKÄ SOSSUT PETTÄVÄT AINA.

TURHAA RÄHISSÄMUUTA JA MANTRATA TÄÄLLÄ-
Turhaa pärrän pärinää sossuilta.
Suomen tilanne on sossujen syytä. vihiriäthän on muunmussa entisiä komunisteja takinkääntäjiä kaikki.

Äänestä
  • Hörppää vettä välillä ennenkuin mölötät yhtä ja samaa neljännen kerran.

    Äänestä

Sossut ne vain loisii. koska ne menee oikeisiin tuottaviin töihin.
Virkaloisia kaikki.

Äänestä

Minusta nyt hallitus yrittää ainakin vähän mennä oikeaan suuntaan. vaikeaahan se on yrittää korjata vuosikymmenien virheet.
Eihän tuo niin pahalta vaikuta. Siis Soini, Stuppi ja Sipilä

Äänestä

Persut on uusi takiaispuolue, Ville Niinistö voi nyt kuittailla Soinille, kohta persut on taas siellä 4% tasolla. Sitten ovat pienin takiaispuolue.

Äänestä
  • Komunisteilla piisaa siitä sitä juttua. Miten ne kaksaaki fanatisoida siitä stalin aatteestaan iänkaiken.

    Äänestä

Ja voit olla varma että kuittaileekin. Arhinmäki nauraa jo niin että kitarisat näkyy. Soini on alkanut mököttämään jostain syystä.

Äänestä
  • Olette fanaattinen komunisti. No senku olette sitten.

    Äänestä

Keskusta ainakin pysyy ja kokoomus. Hyvä sekin.

Äänestä

Eihän tuo niin pahalta vaikuta. Siis Soini, Stuppi ja Sipilä

Äänestä

EU määräämään Suomen taloudenpitoa. Hallituksen toimet riittämättomiä.

Äänestä

Ei kannata äänestää peruspersläpiä ja peruspölvästejä enää koskaan vaaleissa.he tulevat kuitenkin aina pettämään äänestäjänsä. Äänestäjät odottivat tosi suurta muutosta kreikkatukien ja ällöttävän « homotuksen» ja ällöttävän« mamutuksen» suhteen.ei tullut mitään muutosta näiden asioiden suhteen.on nyt perusperslävillä jytkytappiot tiedossa.

Äänestä

Tenilä sentään piti punasta takkia joka oli molmmilta puolin punanen.
Eli muuttunu vihiriäksi komunistiksi.
Pysyi uskollisena stalinilleen.

Äänestä

Sipiliä johtaa ja keskusta. Se on ainakin parempi kuin edelliset sosshallitukset.

Äänestä

On toki mutta suuri mahdollisuus on että Demarit ovat ensi keväänä suurin puolue. Varaudu pahimpaan niin minäkin teen.

Äänestä

Kokoomus kun on hallituksessa niin aina menee huonosti. Olipa hallituskavereina kuka tahansa niin kansaa kurjistetaan ja kanssa puolueet kurjistuu

Äänestä

Kokoomuksen ollessa hallituksessa on Suomea kohdannut aina lama. Se totuus pitää paikkansa.

Äänestä
  • Älä höpötä kokoomuksen johdolla suomi on aina talous noussut

    Äänestä

Oli odotettua, että Soinin kupla puhkesi. Asia on tärkeä. Suomalaisille.

Äänestä
  • tulikin iso tuhnu

    Äänestä

90 % suomalaisista kiittää.

Äänestä

No mikä teitä lievekommunisteja Soinissa närästää. Eihän se Soini niin paha ole.
Hyvä puolue Soinilla kaikenkaikkiaan. Hyviä tyyppejä kaikki.

Äänestä
  • Ja hyvä galluppi, yli 10% oli vielä kannatus, takiaisena on hyvä olla.

    Äänestä

Työmies Putkosen ilmekin oli kärsineen näköinen tänään tuumaustunnilla. Kaukana oli ärhäkkä mediaa syyttelevä populisti mikä pullisteli Putkosen sisällä vielä pari kuukautta sitten. Jokohan Demareiden kannatus alkaa olla niissä lukemissa että työmies pakkaa kamppeensa ja palaa henkiseen kotiinsa?

Loikkareihin ei voi koskaan luottaa ja siihen persut kaatuvat vielä moneen kertaan. Puoluehan on puolillaan muista puolueista loikanneita onnenonkijoita joille persujen romahdus aiheuttaa kaipuun juurilleen. He ovat juuri niitä jotka seuraavat menestystä ja mahdollisuutta hyötyä itse siitä, puolueelle on yx hailee.

Äänestä

Perussuomalaiset ovat syöksyneet pohjamutiin. Sieltä ette nouse ja hyvä niin. Suomen kansa kiittää.

Äänestä

Mielenkiintoinen tilanne perussuomalaiset joilla ei ole minkäänlaista ideologiaa vaan jokainen toimii omaan pussiinsa. Kepuleitten johtohahmo on oikeasti piin kova oikeistolainen ja vielä tuota vanhoillista uskontokuntaa joka juontaa oppinsa "jalkapuu" ajoista. Kuinkahan tuossa käy
Tarkoitushan on kuitenkin suorittaa tulon siirto duunareilta rikkaille 3,7 mrd€. Mamut vaan tuli sotkemaan kuvioita......todennäköisesti duunareista tulee rutiköyhiä neljässä vuodessa. Ei auta enää sossukaan kun sieltäkin menee varat mamu politiikkaan. Olsiko demut sitten tehneet tuon toisin?

Äänestä

Önkö se nyt niin jöö....
En mie yskö kyiten sitätkän. Nö kykä se sitte ölis pärempi kö Timö Söini.
Önkö se päävö ärhömäki sitte sen pärempi. Täitää öllä äivän hempyli päskäperse se päävä ärhimäki.
täkkiä väin kääntää kököäjän jös siltä päskänjäyhätykseltään jöytää jä kerkiäjää.
Päävö, päävö, snä köväpää önnetön...jööööö

Äänestä

Timo Soini hikoilee tänään telkkarissa alkaen 10.05, kannattaa tsekata.

Äänestä

Persujen kannatuslukemat alkavat seuraavassa mittauksessa todennäköisesti kahdeksalla tai seiskalla jos suomalaisten viisastuminen jatkuu tätä tahtia. Sen alle se ei vielä mene, höynäytettäviä on kuitenkin Suomessa sen verran.

Äänestä

Totta. Tyhmiä on ehkä noin 8 prossaa väestöstä.

Äänestä

Suomalaiset on tosi tyhmiä jos keskustan kannatuskin keikkuu vielä yli 10 % partalapsiadoptoijan johdolla.

Äänestä

Näkyy keikkuvan yli 20 %-yksikössä se Keskustan kannatus. Persuilla taas alkaa olla sellainen alamäki että kohta pystyy yhden käden sormilla vilauttamaan kannatusprosentin. Niin siinä käy kun kansa viisastuu ja huomaa tosiasiat.

Äänestä

Tuollaista se on populistien kannatus, siihen on sanontakin. Populismin pahin vihollinen on hallitusvastuu. Toinen sopiva on: mikä laulaen tulee, se viheltäen menee.

Populistit hakee äänensä lupailemalla kuuta taivaalta, ja se on halpahintaista äänien kalastelua sellainen. Se sitten näkyy heti, kun puheet ja teot totta eroaa toisistaan.

Persut voisi vaikka taas jytkyttää vähän, kun kannatus putoaa alle kymmenen prosentin.

Äänestä

Populistin turma on juuri se että sille annetaan vastuuta päättää niistä asioista mitä se itse arvostelee.

Timo Soinin olemusta kun katselee niin hiukan huolettaa. Timo on rapistunut muutamassa kuukaudessa huomattavasti, hän hikoilee paljon ja ilme on kärsinyt. Seurasin telkusta kun hän nousi muutaman porrasaskelman niin ilme oli kuin maratoonarilla viimeisellä kympillä. Koko kroppa huokuu sitä että viimeisiä tässä vedellään, päivän kunto ei ole hääppönen. Jatkuva lentäminen kaiken maailman kissanristiäisiin ympäri pallon ei tee sydämelle hyvää ja päällä on koko ajan pieni jet-lag. Henkinen stressi vielä siihen päälle ylipainoineen ja stressitiloineeen oman puolueen hulluahoista ei hyvää lupaa.

Olisikohan Timolle hyväksi hypätä kokonaan sivuun ministerinpaikalta ja antaa puoluekin jonkun muun käsiin? Viettäisi sitten jossain lepolomaa loppuelämänsä. Rahaahan sillä riittää kun on koko elämänsä sitä helpolla kekkuloinut itselleen.

Äänestä

Kyllähän Timo on maltillisella linjallaan ja pakolaisia suosivana parantanut imagoaan paljon. Parempi se noinkin on kuin joku hulluaholainen rasistinreppana riehumassa persujen pomona.

Äänestä

Keskusta romahtaa lestasipilän, eskoahoreformeine ja lautakasamatin hankihiihtelyitten takapiruna olemisten vuoksi seuraavissa vaaleissa.
Vielä runsaat kolme vuotta niin työläinen ei köyhdy niin rajusti, pitkä aika kiristellä vyötä.

Äänestä

Se köyhtyminen loppuisi paljon aiemmin yhdellä keinolla. Nakataan selkänahanmyyjä-persut vittuun hallituksesta ja otetaan ihmiset tilalle. Persu kuihduttaa köyhät aina, petturipuolue kun on.

Äänestä

Erehdyin äänestämään keskustaa. En erehdy enää.

Äänestä

Naapurini uhosi että persut laittaa asiat kuntoon kun pääsevät hallitukseen. On ollu äijä hiljaa kun olen kysellyt miten mielestäsi nyt noin niinkuin menee? Kirosi Soinin alimpaan helvettiin ja aikoi siirtyä demareihin. Sanoin että hyvä homma, löytyihän se järki sieltä.

Äänestä
  • No ei ole naapuri ainoa. Minäkin alan vähitellen uskoa siihen että populistinen mielenhäiriö on ohi ja järki palaa Suomeen takaisin.

    Äänestä

Partalapset tarttee fyffeä ja sitä setä sipilä järjestää.

Äänestä

No Sipilä on maksanut verojen muodossa sinullekin sitä fyffeä läpi elämäsi, joten olet ihan samanlainen jos et peräti pahempi partalapsi. Ei se oma pesäsi puhdistu yhtään sillä että arvostelet muita vaikka se onnettoman itsetuntosi kohottaakin muutamaksi minuutiksi.

Ei se persut niin mene että yritätte epätoivoissanne kääntää kaikkia asioita Sipilän piikkiin. siellä hallituksessa istuvat pääpaikoilla Sipilä, Soini ja Stubb, kolme ässää.

Ja kaikki nämä kolme ovat vastuussa hallituksen päätöksistä.

Hallituksessa joko ollaan tai ei olla. sieltä pääsee pois jos ei ole tyytyväinen hallituksen toimintaan, eikö vain? On todella halpamaista ja järjen köyhyyttä yrittää selittää olevansa joku "pikku oppositio" hallituksen sisällä, tyyliin "eihän me mutta kun muut..."

Tätähän muutama persu vielä yrittää tuolla kahviloiden eläkeläisringeissä jauhaa. Ei mene fiksuille läpi.

Äänestä

Tuota persujen kaksilla rattailla ajamistahan tapahtuu koko ajan. Ei se enää mene läpi. Korppia ei saa valkoiseksi.

Äänestä

Mitä luulette ansiosidonnaisen leikkauksen vaikuttavan persujen kannatukseen? Se kun ei tuota valtiolle kuviteltuja tuloja mutta lisää selvästi kuntien kuluja.

Äänestä

Kunta anna mitään muille kuin lapsiperheille ja eronneille.
siellä ollaan hyvinkin tarkkoja. On olemassa hyvin tarkat tulorajat.
Eli ne ovat jotain 200 euroa kuussa. Ei saa olla omaisuutta jne.
Elikkä kunnanmenot eivät kasva. Päinvastoin, alkaa työ maistumaan näille vuosikausia ansiosidonnaisia nauttineille. Kotona makaavat ja kunnalta hakevat ansiosinnaisen lisäksi rahaa.
Työ ei kelpaa koska kotona makaamalla saa jopa enemmän kuin aika suuri osa kansaa töissä käymällä.
Vielä siihen erotaan leikisti ja molemmilla oma asunto johon saa asumistukea jne.

Äänestä

Tukihuijarit pitäisi kaikki käräyttää. Yksinhuoltajia riittää tässä maassa vaikka melkein kaikki asuvat parisuhteessa. Se on sitä osoitetiedoilla keplottelua mitä en ikinä hyväksy. Ihan oikein että ansiosidonnaisen kestoa lyhennetään, hyvä teko Sipilältä. Loppuu se timpureillakin se uuninpankolla talvikausien makaaminen ja ansiosidonnaisen nauttiminen. Saisivat vieläkin lyhentää sen maksamisen kestoa.

Äänestä
  • Niinpä, harmaan talouden ja veroparatiisikeinottelun harjoittajista, näistä kansakunnan kavaltajista ei ole niin väliä. Hyvin on Teukka läksynsä oppinut.

    Äänestä

Ei ole mikään syöksy otanta vain täysin virheellinen.

Äänestä

Niin, sinun mielestäsi. Miksi Timo Soini sitten oli erittäin huolissaan gallupista ja totesi että vasen koukku iski persuihin? Kerrohan, oi guru?

Äänestä
  • Yksittäistapaus, niitä alkaa tulla muutenkin, kiitos sipilän ja partalapsien.

    Äänestä

Onko itselläsi parran kasvu heikkoa kun jaksat joka viestissä siitä kadehtia muita?

Soini on pettänyt kansan ja maksaa siitä vaaleissa kovan hinnan.

Äänestä

Mitä muuta kuin petosta voi tuollaiselta puolueelta odottaa. Vaalikampanjassa kaikki persut lupasivat kaikkea hyvää, jos heitä äänestää. lupaukset olivat sen tasoista hommaa, että järki-ihmistä olisi hirvittänyt, koska monikaan lupauksista ei kestänyt lähempää tarkastelua.
No tyhmiä löytyy tästä maasta kosolti, koska persut saivat jotain 18% äänistä.
Nyt sitten on "vaalivelkojen" maksun aika, ja äänet häviävät ties minne. Totta vaalien aikaset äänet kantaa tämän vaalikauden, koska gallupeilla ei saatuihin voi vaikuttaa.
Näkyy kuitenkin persujen puntit alkaneen tutisemaan, on selittelyjen aika.

Äänestä
  • Gallup vaalikauden tässävaiheessa on yhtä tyhjän kanssa .

    Äänestä

Totta, se ei vielä näytä edes sitä todellista laskua persuille mikä heille on tulossa. Hallitus tekee vielä monta "kipeää" päätöstä ja suurimpana maksajana ovat niistä Perussuomalaiset.

Puheiden ja tekojen ristiriita, you know?

Äänestä

Partalasten adoptio romahdutti keskustan kannatuksen.

Äänestä

Ja sulla se parta ei edelleenkään kasva.

Sille on käynyt niinkuin persuille eli mikään ei onnistu! :)

Mene äkkiä metsään ja kerää sieltä naavaa, osta pikaliimaa Hovimäeltä ja katso; sinullakin on parta!

Äänestä
  • Ei oo niin musta ku parta lapsilla ja tavatkaan ei taida olla sellaiset kuin rakastamallasi musulmaaneilla.

    Äänestä

LIIMAA NYT SITÄ NAAVAA ÄLÄKÄ ITKE. JA LAITA SITÄ NAAVAA MYÖS KALJUSI PEITOKSI JOS VAIKKA NATSAIS MUIDENKIN KUIN MIESTEN KANSSA.

Äänestä

Natsi ottaa natsilta.anukseen...buahahhaaaaaaa

Äänestä

Kappas kun kepuleilta alkaa mennä hermo eikä ihme pääministerin toilailuista. Taitaa olla paskapaula, lautakasamatti ja muutama muu puolueen jäsen "työreformin" takana.

Äänestä

Seuraa galluppeja persu. Äläkä itke.

Äänestä

Onko ne gallupit syötäviä?

Äänestä

Eivät ole. Persut syövät vain sanansa.

Eilen napsahti Timo Soinin oikea suora Tynkkysen ja häntä tukeneen Halla-ahon leukaan. vastustajat on nyt lyöty kanveesiin omassa puolueessa ja diktaattori saa jatkaa.

Epäilen että asia ei jää ihan tähän. Tynkkynenhän sanoi että jatkoa seuraa...

Äänestä

Nasahtiko äärikepulla omaan nilkkaan?

Korhonenhan sanoi että jatkoa seuraa...

Äänestä

Sauli Niinistön Kokoomuspuolueella taitaa olla ison selityksen paikka. Eilen ilmoitettiin hädissään että ei löydy enää niitä tietoja ketkä ovat lahjoittaneet rahaa puolueelle. Sauli Niinistö pyysi selvittämään asian ja Zysko tärisi kuin horkassa.

Perussuomalaisten ongelmat taas ovat heidän säätiöissään. Puolueen rahat keskitetään säätiölle jonka rahavirtaa hallitsee Timo Soini ja pari muuta juoksupoikaa. Rovaniemelläkin puolueen aktiivit ovat itkeneet julkisesti kuinka puoluetukirahoja ei saada heidän toimintaansa vaan tuo kolmikko vie kaiken itselleen. Mukava nähdä mitä sieltä paljastuu ajan kuluessa.

Johan oikeusoppineetkin totesivat että Persujen toiminta ei päivänvaloa kestä.

Äänestä
  • Tämä on täysin totta. Säätiössä rahat ovat piilossa, jäsenistöllä ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa rahankäyttöön. Mutta mitä valittamista persuilla on? Kaikki valta on annettu yhden miehen käsiin ja siellä se nyt on kuten persujen rahat. Kuten kaikissa muissakin populistipuolueissa.

    Äänestä

Maan tapa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MaksunAikaPersuilla kirjoitti:

Iltalehti uutisoi juuri:


Perussuomalaisten kannatus syöksyi syys-lokakuussa, kertoo Taloustutkimuksen Ylelle teettämä kannatusmittaus.

Perussuomalaisten kannatus laski 4,3 prosenttiyksikköä 10,7 prosenttiin, kun taas oppositiopuolue SDP:n kannatus nousi 3,9 prosenttiyksikköä 18,3 prosenttiin.

Demarit nousivat samalla toiseksi suurimmaksi puolueeksi ohi kokoomuksen, jonka kannatus laski vajaan prosenttiyksikön.

Keskusta on edelleen suurin puolue 21,7 prosentin kannatuksella, vaikka takapakkia tuli 1,3 prosenttiyksikköä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu