Kun auringonvalo taittuu mykiössä, pitäisi eriväristen osakuvien olla hiukan erikokoisia. Tämä näkyisi erityisesti ääriviivoissa sateenkaarenväreinä. Näin ei kuitenkaan ole. Onko silmän optiikassa jo värikorjaus, vai tulkitsevatko aivot erikokoiset kuvat samansuuruisiksi?
Vastaukset 4
Minäkin olen tuota monesti miettinyt, että silmän optinen osa mahtaa olla melko kurja verrattuna hienoihin objektiiveihin, mutta ei niin välttämättä olekaan.
Noissa linkeissä on artikkeleita asiasta.
https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=optical quality of human eye compared to camera- biotooppi
Tähän on selvä syy, silmän erotuskyky ei riitä.
Laske nyt vähän paljonko on eroa mykiöstä taittuneen punaisen ja sinisen säteen osumakohdilla retinassa. Sauvasoluja on tiheimmillään (arvio) 10 ..15 mikrometrin välein, ja edes havaintoon ei yhden solun aktivoituminen riitä, saati sitten värin erottamiseen."Laske nyt vähän paljonko on eroa..." Jos tuntisin väriä aistivien solujen tiheyden verkkokalvossa, tuskin olisin kysynyt. Kaikkea ei voi selvittää opiskelemalla tarkkoja tietolähteitä, koska aika ei riitä. S24:n palstat ovat myös kysymyksiä varten.
Kiitos kirjoituksesta! Se ei selvittänyt asiaa täysin. Värihavainto syntyy tappisoluissa eikä sauvasoluissa.
- näkö_ja_aivot
Näköaistimuksen tulkinta tapahtuu vasta aivoissa ei silmissä. Ilmeistä on se, että aivot osaavat tehdä tuon värikorjauksen mutta ei suinkaan aina.
Värisokeilla aivot eivät korjaa värivirhettä.
Tässä pitää ymmärtää suurempi kokonaisuus :
"nähty" kohde - silmät(mykiö verkkokalvo)- näköhermot - aivot.
Kun näet jotain niin aivosi näkevät sen. Syntymäsokeilla tässä ketjussa on selvä katkos. Eli silmät ja näköhermot eivät välitä aistimustietoa aivoille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95923
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106477Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427