Olipa taas niin huono Meän Tornionlaakso

En mielellään hauku, mutta kovin turhan oloiseksi on käynyt tuo meän lehti. Päätoimittaja ei tee muuta ko haukkuu lukijoittaan. Kyllä sai taas mielen pahoittaa. Ei kyllä mikhään hyvän mielen lehti! Ollaan sitä taas niin täyellistä ja tärkeää että!
Mikä on sellainen päätoimittaja jonka ainut kirjoitus lehdessä on mielipidekirjoituksen kirjoittajan haukkuminen? No se on tietysti Meän tornionlaakson päätoimittaja! On sitä juu vaikka mitä kiireitä, mutta yhtään juttua ei ehdi kirjoittaa. Ei luulisi kovin vaikeaa ehtiä kirjoittaa kerran viikossa ilmestyvään lehteen, mutta ei. No lomalla näyttää ehtivän olla suuren osan vuotta. Heitämmä pois koko lehen.
271797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Samaa mieltä viime viikon lehdestä.

Äänestä

Tuo lehtinen jauhaa pellon rohkihallista ja pellon asioista muutenkin pääasiassa. Ei edes saunanpesää saa syttymään kun on niin ohut paperinippu.

Ei ole oikein hintansa väärti, hopeaa on se joka tuosta lehdestä maksaa euron euroa.

Äänestä
  • Hyvä lehti se on, tyhjää valitatte! Toimittajat ovat fiksuja ja asiansa osaavia ihmisiä, mutta ei ne jutun tekemiset niin yksinkertaisia ole.

    Äänestä

Hyvä lehti, painottuu vaan liikaa joskus Y-tornion asioihin.

Äänestä

Näköjään sama homma jatkuu tämän viikon lehdessä. Päätoimittaja ei tee muuta kuin valittaa siitä miten tilaajat on ilkeitä ihmisiä jotka kiusaavat pieniä toimittajia. Eikä taaskaan kerennyt mihinkään vaikka lehdessä ei ollut yhtään hänen juttua. Onneksi on lomalla kuukauden päivät! Ehkä nuot jutut paranee sillä välin!

Äänestä

Tykkään lehdestä. Tämän viikon numerossa pidin erityisesti toimittajan vastauksesta yleisön palstalla.

Äänestä
  • TOTTA. Toimittaja osaa vastata asiallisesti ja todella fiksusti typeriin kysymyksiin ja tyhjänpäiväisiin talkkaamisiin. Ei kai lehden sentään tarvitse jauhaa yhtä samaa asiaa ympäri vuoden.

    Äänestä

Paska lehti, ei mitään tolkkua.

Äänestä
  • Miksi Örn sitten on lukenut lehden kun se on niin paska. Mie maksan ja luen, olen saanut vastinetta rahoilleni. Se on niin yksinkertaista, ei ole pakko lukea/tilata lehteä, jos ei taho. Sen peittojakelunumeronkin saa halutessaan viskata lukematta roskiksiin.

    Äänestä

Kukas soon päätoimittaja?

Äänestä

Älkää valittako kyllä se on oikein miehleinen lehti mie olen muuttanut pois Ylitorniolta 1969 ja mulle on aina tullut entinen Länsiraja ja nykynen Torniolaakso ja olen tosi tyytyväinen.Aikasemmin mie luin seurakunnan uutisista ketä on mennyt naimisiin nykyään mie kattelen ketä on kuollut.

Äänestä
  • Juu valittajat, älkää lukeko lehteä - sillä siitä ongelmasta pääseen.

    Äänestä

Oon tutkinu että kaikki pikku lehykät on vähä sishänlämpiäviä ko melkhen kaikki tuntee kaikki. Paha on vieraamhan välhin mennä.

Äänestä
  • No vissinki täällä sishäänlämmithään ko tunnethaan toisemme - piethään toisisa huolta, myös positiivisessa mielessä.

    Äänestä

  • Lehtihän on asiallinen ja tärkeä tiedotuskanava jokivarressa.
    Näyttää kuitenkin olevan, että jonkun huomionkipeän ja täynnä itseään olevan touhuilusta pitäisi ensisijaisesti kirjoitella

    Äänestä

Varmaankin on köyhän puoleinen lehti,tuossa naapurissa firman auto makkaa puoliksi vinossa,nurmikolla,ei ihme jos jutut sen mukaisia lehdessä

Äänestä

No mitä pellossa on muuta ko ittensä kehujia? Ei mithään. Suurinosa omahyväsiä paskoja.

Äänestä

Kaipaan vanhaa kunnon Länsirajaa, jonka jutut ja levikki käsitti koko jokivarren.

Äänestä

Olipa juhlajuttua Pellosta kuiten nyt.

Äänestä

Hyvä lehti kunhan vain taitettais niin kuin silloin ennen Kaskiksen aikaan. Toisaalta, kuka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään. Lehden himmentää se, että jutut vaikuttaa olevan tilausjuttuja. Ketäänkiinnostavia kokouksia kuvataan ja luetellaan urheilutuloksia aivan kuin ne eivät olisi olleet netissä jo ajat sitte. Uudistukaa, havuja prkele on mennyttä aikaa.

Äänestä

kyllä silmiin pisti se joku seurakunnan tapahtuman päätoimittajan vastaus kun ei lehdestä tullut ketään paikalle. Ajattelin kyllä että päätoimittaja ei ole nyt oikeassa paikassa. Ylimielinen vastaus oli aivan turhaa ja sai sellaisetkin lukijat, joita ei koko tapahtuma edes kiinnosta, ajattelemaan että jos päätoimittaja ei olisi omistaja, potkut olisivat jo tulleet.. muutenkin lehden taso on laskenut vuosien saatossa. Seuraavan kerran kun tulee lasku, olenkin päättänyt irtisanoa lehden.

Äänestä

Kyllä on tosiaan mennyt mitättömäksi Tornionlaakson lehti, ei taaskaan kelpais ees kärpäslätkäksi ja aivan vain Y-tornion asioita jauhettiin. HALOO Pellokin on olemassa kartalla !!! Paljon enemmän Pellosa tapahtuu kuin muuala :D Nyt alkakaahan piristyyn, että tillaajia riitäis !

Äänestä

Juu nyttekin lehti hakee seurapiiri toimittajaa kaikkien kepuli kinkereiden uutisointiin. Kauppinen yritti muuttaa lehteä alueen tärkeiden asioiden kertomiseen....savustettiin kartanolle? Oli joku hyvä numero välissä jossa kerrotiin oikeita asioita. Ei enää On oikeasti tämä salailu kuvottavaa.....toimittajien moraali?

Äänestä

Alkakaa itte tekheen lehteä, ko tunnutta niin hyvin ossaavan. Teknisesti soon nykyhään helppoa, tartte ko tietokonheen ja pari ohjelmaa. No tietenki olis hyä osata kirjottaa, ja järkeäki sais olla päässä.

Äänestä

Käpykylissä kun ei vaan riitä asiallista uutisoitavaa.Muuten menee kokonaan juorulehdeksi jos tyhjää sontaa kirjoitetaan

Äänestä
  • Uutisia kyllä piisaa, mutta tietyt tahot estävät oikeista asioista kirjoittamisen. Heille tuli hiki otsaan kun Kauppinen rapsutti pintaa ja selvensi asioita lukijoille
    Harmi homma kun lähti pois seudulta

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Uutisia kyllä piisaa, mutta tietyt tahot estävät oikeista asioista kirjoittamisen. Heille tuli hiki otsaan kun Kauppinen rapsutti pintaa ja selvensi asioita lukijoille
    Harmi homma kun lähti pois seudulta

    Halutaan lisää tietoa mitä rapsutti ja missä ja ketä, olen utelias lisätiedoille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyllästynytanoppi kirjoitti:

En mielellään hauku, mutta kovin turhan oloiseksi on käynyt tuo meän lehti. Päätoimittaja ei tee muuta ko haukkuu lukijoittaan. Kyllä sai taas mielen pahoittaa. Ei kyllä mikhään hyvän mielen lehti! Ollaan sitä taas niin täyellistä ja tärkeää että!
Mikä on sellainen päätoimittaja jonka ainut kirjoitus lehdessä on mielipidekirjoituksen kirjoittajan haukkuminen? No se on tietysti Meän tornionlaakson päätoimittaja! On sitä juu vaikka mitä kiireitä, mutta yhtään juttua ei ehdi kirjoittaa. Ei luulisi kovin vaikeaa ehtiä kirjoittaa kerran viikossa ilmestyvään lehteen, mutta ei. No lomalla näyttää ehtivän olla suuren osan vuotta. Heitämmä pois koko lehen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu