Ajattelin jakaa

Moi ajattelin jakaa kyseisestä sairaudesta paniikkihäiriöstä omassa elämässäni... Aloitan elämän alusta eli paniikkihäiriö on ollu miulla pienestä pitäen mutta diagsooni tuli myöhemmin en muista tarkkaan millon mutta 1 ja 2 luokalla kiusattiin koulussa joka päivä... Oli todella raskasta aikaa ja joka ikinen aamu yritin välttää koulun keinolla millä hyvänsä... Sitten 2 luokan keväällä vaihdoin koulua ja sain kavereita siis oli ensimmäisessäkin koulussa muutama kaveri... mutta joo oli kiva 2 keväästä 6 luokan kevääseen mutta oli siinäkin paljon lintsaamista ja sairaslomia ja osasto jaksoja siis näitä lastenpsykiatrisia ja nuorisopsykiatrisiaosastoja... Tiedätte varmaan joillekkin tuttuja paikkoja... Mutta joo syksykaudet yleensä ollut vaikeampia kun on pitänyt palata kouluun.. Oon joskus syrjäytynyt himaan ihan vaan paniikkikohtausten takia kun oli paljon kavereita.. Ja nyt oon syrjäytynyt kotiin ja käyn tukihenkilön tapaamisissa ja nuorten päiväyksikössä ja sossun tapaamisissa... Oon ollut ainakin 10 kertaa osastolla yhteensä (lasketaan lasten ja nuorten osastot) ja oon ollut väliaikaisessa huostaanotossa vai miksi sitä kutsutaan kun nuori sijoitetaan nuorisokotiin vähäksi aikaa. Joskus ylä-asteen aikana yhteen paikkaan ja nyt pääsin alkuvuodesta pois sieltä kun en pystyny olemaan siellä... Lähin kävelee himaan kun ei vaan kyennyt olemaan siellä ... En 9kk aikana tottunut siihen ja nyt 2-3 vuotta on tuntunut siltä ettei nää oireet häviä mihinkään... Yleensä ne katoaa osastojakson jälkeen.. Olin osastolla 2013 lopusta 2014 alkuun viimeeksi.. Hetkeksi oireet väheni ja pystyin käymään koulussa ja siitä sitten himaan ja kaikki meni aivan perseelleen.. Oireet tuli voimakkaammin takasin :) mahtava tunne!! Voi vittu.. Sitten tehtiin toinen sijoitus nuorisokotiin siis siihen 9kk sijoitukseen että voisin käydä peruskoulun loppuun koska en sitä edellisenä vuotena 2013-2014(kevät )käynyt kun yhteensä muutaman viikon. Jep sain peruskoulun suoritettua sairaalankoulussa vuonna 2014 elokuusta joulukuuhun ja tammikuussa sain todistuksen.. Se oli hieno tunne että vaikeuksien kautta voittoon... Mutta juu sitten sain opiskelupaikan datanomi-alalta ja nyt 2015 syksystä lykkäsin sen 2016 syksyyn koska en uskonut eikä moni muukaan että olen valmis suoraan amikseen max 15 oppilaan koulusta. Sitten suunniteltiin kuntoutusjakso oli hyvä idea teoriossa ja sais vielä rahaa mutta voi jumalauta mitä se käytännössä... Suostuin päiväyksikön ryhmään ... Ette voi arvata mitä siellä tehtiin :)!! No siellä harjoiteltiin näitä tunteidensäätely taitoja mutta mitä se käytännössä olikaan... Sormien napsuttelua ja tasajalkaa hyppimistä ja vielä kirsikka kakun päälle sanojen tavuttamista. Joo ette välttämättä usko mutta oikeasti se on totta :D. Huh huh no sitten kävin kattomassa sellasta paja juttua tässä vastikään.. Voi jumalauta... Kuvista, ruoan laittoa ja vielä kaiken huippu niiden tämän hetkinen projekti... Nukketeatteri!!! :D en lähtenyt kumpaakaan noista mukaan voi jumalauta... Sossutkin nauro huh huh. Että sellasta kuntoutusta. En vaan ymmärrä miten pääsen oireistani eroon koska kaikkea on kokeiltu. Lääkityksenä on nyt 100mg ketipinoria aamulla ja illalla ja illalla vielä mirtazapin 30mg vissiin kai. Ketipinor ahdistukseen ja mirtazapin nulahtamiseen.. En varmaan voi lopettaa noita lääkkeitä.. Aina menee perseelleen kun lopetan lääkityksen ja toinen on se että jätän ketipinor 100mg aamulla ottamatta pieneks hetkeks että otan kohta niin huomaan parveekkeella kun oon heränny että tärisen niin paljon että ihan ku oisin pakkasessa shortsit jalassa... Eli olen 17v poika joka haluaa jakaa tämän tarinan josta puuttuu paljon asiaa ja tästä tarinasta tuli todella sekava... Ja vielä tähän lopuksi... Miun pitäis selviytyä 2016 syksyllä opiskelemaan mutta en näe itseni etenevän ollenkaan... Miulta odotetaan sinne pääsemistä.. En usko tällä hetkellä pääseväni sinne.. Ja nyt pieni arvioni tämän hetkisestä tilanteestani. Olen hyvin voiva ihminen ja en ole masentunut... Välillä iskee hetkittäistä masennusta mutta todella pieniä. Onneksi täytän maaliskuussa 18v ja saan sossut pois niskasta puhaltamasta. Nykyään ei ole paniikkikohtauksia mutta pientä ahdistusta löytyy mutta vaan silloin kun en ole kotona eli pärjään tällä lähes tyhjällä elämällä ja pelottaa tulevaisuus mutta mikä on siun tarina paniikkihäiriön kanssa? Olisi mukava lukea miten olet pärjännyt :)!