Kuuntelin tässä tannoin erittäin mielenkiintoista väittelyä. Toinen osapuoli väitti, että Hitler ei ollut kovinkaan älykäs, toisen mielestä taas huippuälykäs. Mitä mieltä te palstalaiset olette? Ja perusteluja mielellään. No, tämä tapahtui baarissa ja muut asiakkaat alkoivat huutelemaan tälle toiselle "natsisikaa" ym., vaikka kysymyshän oli nyt pelkästään siitä, että oliko hän älykäs ihminen, ei siitä oliko hän herttainen ihminen. Jokatapauksessa väittely päättyi, mutta oli kyllä mielenkiintoisia argumentteja kyseisestä henkilöstä.
Hitlerin älykkyys
58
1565
Vastaukset
- skinnybob
saksalaiset menestyy muita paremmin en usko että valitsisivat debiilin johtajakseen taisteluni teoksen luettuaan jokainen voi itse tehdä omat päätelmänsä
- Nubbins
Tyhmyys tiivistyy joukossa.
Saksalaisten äly oli ja on siinä, että he arvostavat teknologian ja tieteen kehitystä ja siksi älysivät panostaa siihen.
Hitlerin aikana noita projekteja vähän höllättiin, Hitleri ei oikein älynnyt monien innovaatioiden hyötyjä, mutta toi toki muuta hyvää ja jotain huonoakin yhteiskunnalle. - Anonyymi
Neron ja hullun ero on hyvin pieni.
- AatujaEva
Sehän oli helvetin älykäs! Ihan tyhjästä loi natsisaksan. Ei siihen kukaan ihan tyhmä pysty.
- AatuOlFiksu
Monet johtavat natsit olivat älykkäitä testien perusteella. Hitleriä ei koskaan ole kai testattu. Lähimmät kuvailivat häntä älykkääksi ja tuskin älykkäät ihmiset hyväksyvät johtajakseen heitä kovin paljon vähemmän älykästä.
- MrJuha82outolintu
Siellä missä suuri äly, siellä vaara voi piileä.
On sanottu kerran yhdeltä filosofilta. - javanha
Hindenburg oli tyypillinen suvakki.
- karvakuono2
älykäs tahi ei, niin huumeissahan hitler oli viimeset vuotensa.
- Relio
Natsit olivat talouslaman ja inflaation tuote. Kun Saksan keskiluokan maha oli kuralla, natsit olivat se ruikulipaukku, joka pääsi. Joe ei olisi saatu Hitleriä, olisi keksitty joku muu. Erikseen on mainittava, että Hitler tapatti SA-järjestön johdon eli Ernst Röhmin, silloin kun alkoi saada kumppaneita ja rahaa oikeistolta. Uusi katujen valtias oli SS. Se tiesi sotaa maailmalle! On se jo kerran nähty, tytöt ja pojat!
- a.common.man
Keskiluokka on myös sitä joukkoa, joka tuottaa lähes kaiken keskustelun älykkyydestä, osoittaakseen, ettei ole keskiluokkaa, ainakaan älyllisesti.
Suureen enemmistöön kuuluminen on häpeistä suurin, ja siksi suurin osa ei omasta mielestään kuulukaan keskiluokkaan, vaan on enemmin vaikka renttu tai luuseri.
http://tinyurl.com/hd62dxo
- AufWiedesehen
Aatu oli itäsaksalaisia.
- Bitte_
Tai ehkä kuitenkin itävaltalaisia...
- viisas_mies_oli
Veikkaisin että Aatu oli liian älykäs omaksi vahingokseen
- vain.teoriaa
Rotuteorian perusteella kuitenkin tutkitusti aasialaiset ovat älykkäämpiä kuin valkoinen rotu. Lainaus:
"Vanhanen ja Lynn katsovat, että korkein älykkyysosamäärä on Itä-Aasian kansoilla, kuten kiinalaisilla, japanilaisilla ja korealaisilla. Heistä jäävät jälkeen eurooppalaiset, jotka ovat kuitenkin keskimäärin älykkäämpiä kuin esimerkiksi Latinalaisen Amerikan intiaaniväestö, Etelä-Aasian asukkaat tai pohjoisafrikkalaiset. Lynnin ja Vanhasen älykkyysvertailun häntäpäässä ovat Saharan eteläpuolisessa Afrikassa sijaitsevien valtioiden asukkaat. "- 54g45
Tyhmä paljon työtä tekee, viisas elää tyhmä verorahoilla.
- hmhmhmhmhm
En tiedä oliko hän tyhmä vai älykäs, mutta kyllä hän useita strategisia virheitä teki.
- mikäolipäätavoite
Juutalaiset kuitenkin kuoli.
- arbeitmachtfrei1
No ei kaikki. Ja nythän ne on itse pahempia kuin natsit ikinä!
- ei-pidä-uskoa-kaikkea
Todellakin, pahempia kuin natsit ikinä. Israel/juutalaiset miehittänyt Palestiinan, kiduttaa, raiskaa, tappaa viattomia siviilejä, myös lapsia! Eipä ole jutkuilla/israelilaisilla mitään syytä arvostella Hitleriä kun ovat itse oikeasti paljon pahempia. Ja kyllä osaavat juutalaiset propagandan taidon! Ja ihmiset uskoo sokeasti mitä juutalaiset väittää. Kannattaa tutkia hieman "holokaustia" ja muita Hitlerin tekemisiä tarkasti puolueettomista lähteistä ennen kuin lähtee häntä niin rankasti tuomitsemaan. Niin, ja ne juutalaisten tekoset eivät edes kestä lähempää tarkastelua. Onneksi YK (ja koko maailma) tunnusti Palestiinan valtion, toivottavasti tulee kunnon tuomiot Israelille järkyttävistä sotarikoksista.
- MrJuha82outolintu
No tästä Aatusta ei saisi edes kirjoittaa.
IMO.
Oli niin paha persoona, ettei saisi kirjoittaa.
On paljon parempia ihmisiä, jotka kuolleita ja joista voisi kirjoittaa.
Aatun ansiot olivat lähinnä idiotismia ja ahdasmielisyyttä.- HuippuälykäsMiesOli
Ei ollut kokonaan paha. Aloitti eläinsuojelulain ja tuki luonnonsuojelua, oli kasvissyöjä ellei muistaakseni jopa vegaani. Ja hänen älykkyydestään nyt ei voi edes väitellä, varmasti maailman älykkäin poliitikko, 30-luvulla muulla Euroopalla meni huonosti, mutta Aatun aikana Saksan työttömyys melkein loppui kokonaan ja saksasta tuli hyvinvointivaltio. Loi suurvaltion täysin tyhjästä, pystyykö sihen ihminen, joka ei ole älykäs? Ei todellakaan. Ja tosiaan, kun lukee Meine Kampfin, ei voi olla kuin sitä mieltä, että kyllä, huippuälykäs oli. Eipä Suomeakaan ilman häntä enää olisi kun ryssä ois miehittänyt kokonaan. Aivan liian parjattu ja mustamaalattu mies. No, tyhmät uskoo propagandaan ja pitää Hitleriä saatanasta seuraavana. Teki paljon myös hyvää.
- MrJuha82outolintu
HuippuälykäsMiesOli kirjoitti:
Ei ollut kokonaan paha. Aloitti eläinsuojelulain ja tuki luonnonsuojelua, oli kasvissyöjä ellei muistaakseni jopa vegaani. Ja hänen älykkyydestään nyt ei voi edes väitellä, varmasti maailman älykkäin poliitikko, 30-luvulla muulla Euroopalla meni huonosti, mutta Aatun aikana Saksan työttömyys melkein loppui kokonaan ja saksasta tuli hyvinvointivaltio. Loi suurvaltion täysin tyhjästä, pystyykö sihen ihminen, joka ei ole älykäs? Ei todellakaan. Ja tosiaan, kun lukee Meine Kampfin, ei voi olla kuin sitä mieltä, että kyllä, huippuälykäs oli. Eipä Suomeakaan ilman häntä enää olisi kun ryssä ois miehittänyt kokonaan. Aivan liian parjattu ja mustamaalattu mies. No, tyhmät uskoo propagandaan ja pitää Hitleriä saatanasta seuraavana. Teki paljon myös hyvää.
Erään karjalaisen teoria on se, että Venäjä hyökkäsi Suomeen sen takia, koska Suomi ja Saksa kaavaili Suur-Suomea, jossa fasistit olisivat päässeet valtaan.
Venäjä hyökkäsi ja uhkasi Karjalan ottamisella.
Video löytyy youtubesta.
Karjalan evakko pitää Suomea syyllisenä talvisotaan.
Käyppä katsomassa video.
Mielenkiintoinen video.
Mikä on totuus?
Siksi en pidä Aatua kovin fiksuna, koska teki kuitenki pahuuksia tappaen ihmisiä PALJON, kun oli niin ahdasmielinen ja typerä.
On totta, kuten sanoit, että hän sai aikaan noita asioita, joita mainitsit, mutta kaikki meni vessanpöntöstä alas, ku äijä rupesi riehumaan.
Ylipäänsä ei kannata puolustella tollaista äijää, joka oli SEKOPÄÄ.
Ei edes millään tavoin kannata puolustaa. - MrJuha82outolintu
Oikeiston politiikka on typerää.
USA olisi paljon rikkaampi maa, jos ottaisi huomioon proggressiivisuuden verosysteemissä ja antaisi tukia työttömille ja eläkeläisille ja siksi siellä on slummeja ja rikollisuutta.
Tulee kalliiksi valtiolle.
Suomessa oikeiston malli ei oo oikein koskaan toiminu kovin hyvin.
Esim SDP;n R.Sailas pelasti Suomen 90-luvulla, ku porvarihallitus tuhosi Suomea.
Sitten tuli Sailas(demari).
Nyt porvarit olleet vallassa pääosin ja tuhonneet Suomea.
Leikkaukset pitäs suorittaa oikeisiin paikkoihin eli niihin, joilta varaa ottaa.
Valkoinen vs punainen?
Olen punainen, koska valkoiset ovat olleet koko maailman historian selviä kiusaajatyyppejä kiusaten punaisia.
Muuten tummaihoiset eivät oo tyhmempiä kuin valkoiset.
Afrikan heikko tilanne johtuu heikoista oloista, sillä moni lapsi ei pääse kouluun edes.
Siksi siellä on tyhmyyttä.
Ei johdu ihonväristä. - vaikeasanoa
Miten selitätä,että maailma rikkainta maanosaa riistää valkoiset, ja vielä niin että eivät ole väestöä`? Kyllä se nyt jotain rotujenvälistä älykyydestä kertoo jos eivät osaa muuta kun olla orjina. Lapset eivät varmasti pääse kouluun kun massit on meidän taskuissa.
Näillä näytöilä ovat huomattavasti tyhmepiä,mutta en täysin pistä kantaani lukkoon, koska elävät kuitekin ekologisesti toisin kun me ja se itsessään on älykästä. - Nubbins
vaikeasanoa kirjoitti:
Miten selitätä,että maailma rikkainta maanosaa riistää valkoiset, ja vielä niin että eivät ole väestöä`? Kyllä se nyt jotain rotujenvälistä älykyydestä kertoo jos eivät osaa muuta kun olla orjina. Lapset eivät varmasti pääse kouluun kun massit on meidän taskuissa.
Näillä näytöilä ovat huomattavasti tyhmepiä,mutta en täysin pistä kantaani lukkoon, koska elävät kuitekin ekologisesti toisin kun me ja se itsessään on älykästä.Valkoisen ylivoimaa ja menestystä tänä päivänä selittää tieteen ja teknologian kehitys, joka on aka uusi ilmiö, vasta muutama sata vuotta.
Toinen merkittävä asia on sitten tietenkin uskonto. Vaikka kansa onkin suurelta osin maallistunut, kristinuskoon pohjautuu länsimainen arvomaailma, sieltä tulee kovan työnteon arvostus, säästeliäisyys, jne.
Se, että jokin asia on loogisesti pätevä, ei tee siitä totuutta. - Anonyymi
HuippuälykäsMiesOli kirjoitti:
Ei ollut kokonaan paha. Aloitti eläinsuojelulain ja tuki luonnonsuojelua, oli kasvissyöjä ellei muistaakseni jopa vegaani. Ja hänen älykkyydestään nyt ei voi edes väitellä, varmasti maailman älykkäin poliitikko, 30-luvulla muulla Euroopalla meni huonosti, mutta Aatun aikana Saksan työttömyys melkein loppui kokonaan ja saksasta tuli hyvinvointivaltio. Loi suurvaltion täysin tyhjästä, pystyykö sihen ihminen, joka ei ole älykäs? Ei todellakaan. Ja tosiaan, kun lukee Meine Kampfin, ei voi olla kuin sitä mieltä, että kyllä, huippuälykäs oli. Eipä Suomeakaan ilman häntä enää olisi kun ryssä ois miehittänyt kokonaan. Aivan liian parjattu ja mustamaalattu mies. No, tyhmät uskoo propagandaan ja pitää Hitleriä saatanasta seuraavana. Teki paljon myös hyvää.
Oli myös oikeassa juutalaiskysymyksessä. Vasta nyt alkaa muu maailma ymmärtää sen.
Henkilö, joka laillisesti "kaappaa" vallan demokraattisessa sivistysvaltiossa, lumoaa kuulijat puheillaan ja uudelleenorganisoi koko valtiokoneiston, ei välttämättä ole aivan idiootti.
Henkilöä, joka ei ainoastaan puolita maansa työttömyyttä vaan poistaa sen kokonaan, ei tulisi kevein perustein kutsua imbesilliksi.
Henkilö, joka nostattaa verrattain pienestä kansasta maailman voimakkaimman sotilasmahdin, ainakin joksikin aikaa, ei voi olla toivottoman tyhmä.
Toisaalta henkilöä, joka ryhtyy sotaan lähes koko maailmaa vastaan ja murhauttaa ihmisiä niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin, ei voida ihan puhtaan älykkyydenkään ilmentymänä pitää.
Asettuuko tämän perusteella herra H jonnekin tyhmän ja älykkään välille, kuten valtaosa ihmisistä? Oliko herra H ihan kuin meistä useimmat? Pystyisikö kuka tahansa tavis samaan kuin herra H, jos vain viitsisi ja jaksaisi?- eivätjuonienään
Kun tappio koittaa maksaja löytyy aina.
- mahdollisestioli
Koko puolueenjohto oli huippuälykkäitä ja siinä loppui paperi kesken kun äo:ta ynnättiin mutta nyt pitää muistaa ettei älykäs ole synonyymi kiltille ihmiselle. Älykyyttä on monenlaista ja monesti älykkyys on rationaalista laskua jossa tunteelle ei ole sijaa. Pitäisi myös pystyä kuvittelemaan "Hitlerin maailma" ja millainen se olisi ollut onnsituessaan? Hitler oli ainakin niiltä osin valveutunut, että oli kasvissyöjä eikä hyväksynyt päihteitä ,koska voittajat kirjoittavat historian on Hitleristä kuitekin päihderiippuvainen maalattu, sitä en tiedä kun en ollut paikalla.
Mutta joka tapauksessa Hitler oli todennäköisesti aika älykäs, ei niinkään puheitten tai tekojensa valossa vaan sunnnitelmien ja puolueenjohdosta päätellen. Hitlerillä oli myös strategista silmää vrt:V2 ja V1, sekä se että Von Braun yli päätään edes huomattiin. Myös Ernest Drömmin teloitus oli älykästä. - hullut_johtaa_nyt
Hitler oli paljon älykkäämpi kuin euroopan nykyiset johtajat.
Jos hitler olisi nyt vallassa ISISin euroopan valloitus jäisi vain haaveeksi.- tehdäänselvää
Suvakki vasemmiston syytä.
- kannatanpaskaa
Nyt vaan Hitler 2 valtaan ja kolmannen valtakunnan politiikka käytännön toteutukseen Suomessa. Jää ISISin Suomen valloitus haaveeksi ja kaikk ovat tyytyväisiä. :)
- hullumikä_hullu
Vaikea sanoa kun hitleristä ei löydy ÄO testitulosta. Ei hän ainakaan mikään matikka/fysiikkanero ole ollut, kun joutui turvautumaan muiden apuun ydinpommien
suunnittelussa, eikä onnistunut pitämään heitäkään saksassa. Ensteinkin karkasi lopulta sitä hullua jenkkeihin.- skinnybob
saksan koko sodan ajan kehitys ei ollut juutalaisten aikaan saamaa juutalaisten iq testi on vähän eikä niin vähääkään haiskahtava
- Hitlerin_comeback
Tiedä häntä, mutta juuri nyt Eurooppa tarvitsisi uutta Hitleriä tosi kipeästi ja nopeasti
Hän epäilemättä ratkaisisi joitain asoita. Olisimme ennen pitkää jälleen tilanteessa jossa divisioonat eivät riitä.
- Älyarvio
Hitler teki pahoja virheitä sodanjohtajana.
Kärjessä ehkä (vähintään osittain ideologisista syistä tehty) hyökkäyspäätös Neuvostoliittoon (jonka vahvuuksista kenraalit, mm. Guderian varoittivat etukäteen), vitkastelu joukkojen keskittämisessä Moskovan valtaamiseen (pyrkien sen sijaan etenemiseen kaikilla kolmella itärintaman pääosalla), joukkojen asiallisen talvivarustamisen merkityksen aliarviointi (johtaen talven 1941 hyökkäyksen voiman vähenemiseen kriittisillä hetkillä Moskovan edustalla), taipumus perustaa mieluummin suuri määrä heikkoja yksiköitä, kuin pienempi määrä vahvoja yksiköitä (vastoin yleisesti hyväksyttyjä sotilaallisia periaatteita), taipumus hajauttaa joukkoja niiden keskittämisen sijasta, mm. pyrittäessä valtaamaan sekä Stalingrad, että Kaukasuksen öljykentät (vastoin yleisesti hyväksyttyjä sotilaallisia periaatteita), brittiarmeijan päästäminen pakoon Dunkerquessa (mahdollisesti itseluottamuksen epätyypillisen horjumisen ja saarrostusuhan pelon seurauksena omien panssarijoukkojen edetessä ennennäkemättömällä vauhdilla), lähteminen mukaan siviilikohteiden massapommituksiin (mikä johti kostona Saksan kaupunkien raunioitumiseen), liika luottamus Göringin katteettomiin lupauksiin (erityisesti ns. taistelu Englannista), sodanjulistus USA:lle (mikä oli juuri se, mitä Roosevelt toivoi), sotavarusteluteollisuuden kapasiteetin suhteellisen hidas kehittäminen (erityisesti verrattuna USA:han sodan myöhemmässä vaiheessa), niukka resurssien jako huipputeknisille aseohjelmille (ennen kuin oli jo liian myöhäistä) ja riittämätön panostus sotatarviketeollisuuden suojelemisessa tarvittavien edistyksellisten torjuntahävittäjien tuotantoon. Kaikissa näissä näyttää olleen taustalla taipumus aliarvioida viholliset, yliarvioida saksalaisten joukkojen suorituskyky ja luottamus siihen, että sota saadaan päätettyä nopeasti menestykseen.
Arvioisin ÄO:n olleen parhaimmillaan ehkä noin 140, eli ei lainkaan tyhmä, mutta ei mikään oikea nerokaan. Hitler menestyi erinomaisesti poliitikkona, mutta sota päättyi katastrofiin. Ranskan kukistumiseen johtanut hyökkäyssuunnitelma, jota Hitler kannatti oli Mansteinin käsialaa. Sodanjohtotaitoja arvioitaessa täytyy ottaa huomioon, että Hitler oli sotilasarvoltaan vain korpraali. Hänellä ei siis ollut asianmukaista koulutusta aihealueelta. Hitlerin älykkyys vaikutti olleen epätasainen. Hitlerillä oli hyvä muisti, hän oli häikäilemätön, mistä oli hyötyä sotatilanteessa ja hyvin taitava puhuja ja ihmisiin vaikuttaja. Hänelle oli selkeä tilaus aikanaan Saksassa, mihin mahdollisuuteen hän tarttui päättäväisesti. Toisaalta hän oli monissa asioissa epäkäytännöllisen jääräpäinen, tasapainoisemman ja erityisesti sodanjohdossa tarvittavan riittävän joustavan ja realiteetit huomioivan asennoitumisen sijasta. Hitler myös väärinkäytti sodan loppupuolella rankasti lääkkeitä ja laiminlöi riittävän levon mikä sotaonnen kääntymisen ja fyysisen rapistumisen ohella epäilemättä vaikutti siihen, ettei ÄO käytännössä sodan loppupuolella ollut enää tuolla tasolla. Sodan lopussa hän valvoi piristävien voimalla ja nukkui unilääkkeiden voimalla.- järjenjätti
On vähän ennakko asennetta, havaittua asenteellisuutta.
- TyhmäIhminen
Älykkyyttä on niin erillaista, että tähän on vaikea vastata ilman tarkempaa määrittelyä. Hitlerillä oli kuitenkin visio, kyky suunnitella ja toimeenpanna suunnitelma. Hänen täytyi olla myös sosiaalisesti pätevä. Hän myös ymmärsi miten demokratia ja ihmiset toimivat ja osasi käyttää heikkouksia hyväksi. Todennäköisesti siis häntä voisi luonnehtia älykkääksi joillakin osa-alueilla. Laskisin kuitenkin älykkyyteen paljon muutakin. On kuitenkin mahdollista olla älykäs ja samalla mielenvikainen, älykkyys itsessään ei pitäisi olla mikään meriitti.
- iq180kukaon
Kysytään keneltä vaan, kaikki tietää kuka on kyseessä.
- Hitlerin-todistus
Hitler: "Kokoonnuimme toverieni kanssa salaa juodaksemme neljännesgallonan paikallista viiniä. […] Muistan vain, että maitonainen herätti minut aamun sarastaessa Steyristä Karsteniin johtavan tien varresta. En nähnyt jälkeäkään päättötodistuksestani. […] Olin myrkytystilasta johtuneen hajamielisyyden vuoksi sekoittanut todistuksen wc-paperiin."
Iltalehti 16.1.2016, s. 14 (alun perin: Hitler's Secret Conversations, 1953).- jälkeenpäinkeksitty
Hitler ei juonut alkoholia koska ei pitänyt vaikutuksesta.
- Hitlerin-todistus
jälkeenpäinkeksitty kirjoitti:
Hitler ei juonut alkoholia koska ei pitänyt vaikutuksesta.
Käsittääkseni tuo kyseinen tapaus oli juuri keskeinen syy sille, että Hitler ei myöhemmin elämässään ilmeisesti enää käyttänyt alkoholia ainakaan merkittävästi.
- oikea_asenne
Hitler oli ainakin paljon älykkäämpi kuin Saksan ja EU:n nykyjohto
- älykästäkö
- älykkyyksissä tappo siskopuolensa tyttären geli raubilin.
- panzer
Hitlerin älykkyys oli lähinnä massojen manipulaatiota. Toisaalta globaalisijoitusrahalla natsiorganisaatio loi vallitsevan teollisuuden joka mahdollisti koko revohkan.
- HitlerOnAvg
Moni väittää täällä Hitleriä älykkääksi sillä perusteella että hän lumosi massoja.
Vihapuheella ja populismilla se ei vaadi kyllä erityistä älykkyyttä. Onhan tämä nähty historiassa aikaisemminkin. Näemme sitä jatkuvasti amerikassa, venäjällä ja ihan täällä kotosuomessakin.
Mikä voisi ehkä tukea sitä että Hitler ei ollut ainakaan täysi idiootti on se, että hän osasi käyttää tilaisuuden astua valtaan. En tosin usko tämän vaativan kovin suurta älykkyyttä. Toimintaa ohjasi enemmän viha ja vallanhimo. Tästä syntyi päämäärä ja suunnitelma joka sattui toimimaan sen kerran.
Kirjoitusten ja puheiden pohjalta Hitleriä ei voi pitää kovin älykkäänä. Mikään hänen tekonsa ei sinällään vaadi erityistä älykkyyttä. Tästä syystä en usko hänen olleen erityisen älykäs. Keskivertoa vain. - jilhhhkkh
"Uuden ajan poikkeuksellinen hahmo"
Ei taviksille. - Nobodysperfect
Oli hän älykäs, mutta tunneäly ei ollut hänen vahvin lajinsa. Minkäs sille voi.
- SagMirWoDieBlumenSind
Ei se johtajan älykkyydestä ole kiinni jos kansalaiset seuraavat kuin pässi narussa :(
- jos_tarkoituksella
Kannattaa lukea Veikko Huovisen kirja Veitikka, joka avaa vielä yhden mahdollisuuden.
- Anonyymi
Veikko Huovisen kirja Veitikka on pilailuteos.
- privacyterms
Hitlerillä oli poikkeuksellisen hyvä muisti, jota nykyään kai sanottaisiin valokuvamuistiksi.
- Anonyymi
Eikö tuota hulluna pidetty? Tai psykopaattina, vaikka saattoi olla älykäs tunnevammainen organisaattori. Ei sillä, ettäkö pitäisi mitenkän pyolustella mutta olihan jönen jokainen sana ja suunnitelmansa loppuun hiottu ha vaatinut hyvin paljon aikaa suunnittelu.
- Anonyymi
Tämä nuori hörökorvainen persu voisi olla Hitler vastaava, mutta epäilen että Suomessa ei.
- Anonyymi
Hitler oli lahjakas puhumisessa ja keskinkertainen taiteilija. Sotastrategina hän oli melko kehno. Natsien sotaponnistukset sujuivat hyvin kunnes Hitler alkoi häslätä ja sekaantua kenraaliensa suunnitelmiin. Tämä johti valtaviin tappioihin ja lopulta myös Natsi-Saksan tuhoon. Hitler osasi kyllä kirjoittaa, mutta hänen kirjansa on keskinkertainen kokoelma äärikansallismielistä paatosta sekoitettuna rotuoppiin ja juutalaisvihaan.
Johtopäätös: Hitler oli lahjakas puhumaan. Muuten hän ei ollut erityisen älykäs. Tähän suuntaan viittaa myös se, ettei suurin osa Saksan älymystöstä seisonut Hitlerin takana, vaan esimerkiksi Einstein inhosi Hitleriä.- Anonyymi
Hitlerin älykkyydestä.
Ehkä kannattaa määritellä älykkyys käsitteelisenä suorituskykynä, niin
puhutaan tietystä ominaisuudesta eikä vain testin tuloksesta.
Hitlerillä oli puhelahjakkuutta, mutta kirjan "Taisteluni" kirjoitti Hess
Hitlerin tajunnanvirrasta, Hitlerin vankeusaikana. Puheet on ilmeisesti¨
kirjoittanut Goebbels.
Filmatut puheet olivat lähinnä teatterikohtauksia, joita lähipiiri halusi julkistaa.
On yksi puhe, joka on yksityisen kuvaama Opelin tehtaalla missä hän puhui
työntekijöille. Hitler aloitti rauhallisesti ja lähes ystävällisesti omasta
historiastaan, nyt tiedämme että hän valehteli päin näköä. Kiihdytti vauhtia
päästessään juutalaisiin ja kiihtyi karjumiseksi loppua kohti.
Mielenkiintoista että Antero Mertaranta käytti samanlaista puherytmitystä
selostuksissaan.
Jos hän ei olllut kenraalitason sotilas, yhden asian hän oli omaksunut hyvin.
Nimittäin geopolitiikkakäsitteen, käsite oli uusi 1920-1930 luvulla Saksassa.
Hitlerin vankeusaikana kuuluisa saksalainen geopoliitkko vieraili Hitlerin
luona vankilassa. Niillä keskusteluilla oli vaikutuksensa, elintilan käsite
tuli esille siellä, se suorastaan sytytti Hitlerin.
Hitler naljaili kenraaleilleen siitä, etteivät nämä ymmärtäneet sodassa
aina olevan kyse geopolitiikasta! Kieltämättä lähes nerokas oivallus,
näkyy ympärillämme nykyään useassa paikassa.
Tuo geopolitiikko kohtasi karmean lopun sodan jälkeen, hänen poikansa
kirjoitti laulun missä muisteli isäänsä.
"My father broke away the seal.
He did not see the rising breath of evil.
He let the demon soar into the world."
Erikoinen esimerkki missä hyvinkin älykäs ihminen on langennut Hitlerin
pauloihin. Tietysti oli muitakin, tiedemiehiä, lakimiehiä, filosofeja jopa
ainakin yksi loogikko, ainakin puolalaiset loogikot saivat keskitysleiriä.
Hitlerin älykkyyttä on vaikea arvioda, ainakaan minulla ei ole tuntumaa
tuon ajankohdan käsitteistä, ainakin "Johtaja"-käsitteen saksalaiset ovat
ottaneet aika tiukasti, "Johtaja" on kaiken yläpuolella, "Johtajia" on vain
yksi kerrallaan, ei edes persujen "Mestari" yllä moisiin korkeuksiin.
Rotukäsite oli kyllä roskaa, saksalaiset eivät ole rotu vaan kielialue,
juutalaiset eivät ole rotu, natsijohtajat eivät todellakaan olleet arjalaisen
ihanteen mukaisia, Hitlerin omat perintötekijät eivät olleet mitenkään
saksalaisia.
Hitler ei tietenkään välittänyt omista sotilaistaan mitään, eikä siviileistään,
kuolkoon jos ovat huonoja, hän pettyi saksalaisiin, kertonee luonteesta.
- Anonyymi
Ei Hitler nyt kovin älykäs voinut olla kun hyökkäsi Venäjälle huonosti järjestetyllä huollolla ja sotilailla ei ollut edes talvikamppeita. Sitten aloitti vielä kahden rintaman sodan. Täysin järjetöntä.
- Anonyymi
Eräällä foorumilla seurasin äo 136 omaavan henkilön viestejä. Olen myös lukenut Taisteluni teoksen I osan. Sama surumielinen huumori eli melankolisuus molemmissa. Ajattelen siis äo olleen 130 tienoissa.
Einsteinista en tiedä mutta ajattelisin noin 140 jos tuossa luvussa olevilla on kuiva huumori.
150 äo alkaa olla huumoriltaan hieman sadistista tai pilkkaavaa. Kuitenkin humaani ulkoasu pidetään yllä. Tähän lukuun Hitleriä ei voi ajatellakaan. Jos on lukenut Taisteluni teosta se viittaa selvästi korkeintaan 130.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123940MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar802049Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214908Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3818