Onkohan näistä nimiin liittyvistä sanonnoista minkäänlaista tietoa alkuperän suhteen. Vaikka tuo "Jokisen eväät". Oliko joskus Jokinen, jonka eväille tapahtui? Tai sitten "laiska kuin Lampinen". Kuka Lampinen ja missä oli erityisen laiska vai oliko koko suku?
Vastaukset 1
- Eino_P
Kyllä niillä tietysti joku alkuperä on, joskin monesti hämärtynyt, jopa muuttunut. Esim. Turusen pyssystä puhutaan sekä täytenä että tyhjänä. Yhden selityksen mukaan Turunen oli säilönyt pyssynsä piipun täyteen hopearahoja.
Sulkavalla sanotaan "Höpöhöpö, sano Ulla Puustinen", vaikka kukaan ei moisesta Ullasta tunnu tietävän mitään.
"Istuu kuin paska Junttilan tuvan seinässä". Junttilan pojat olivat talvella sodasta lomalla ja isäntä komensi pojat pellolle hajottamaan jäisiä lantatunkioita. Pojat ajattelevat päästä helpolla ja räjäyttää tunkiot. Paukusta tuli vähän liian vahva ja lantaa lensi tuvan seinään asti. Isäntä pisti pojat jynssäämään seinää, mikä ei pakkasella ollut aivan helppoa. Ohikulkevat naapurit totesivat tilanteen, ja sanonta syntyi.
Laihialaisten saituusmainekin on selitetty. Sisämaasta tuotiin aikoinaan hevosilla tervaa ja puuta Vaasaan. Laihia on päivämatkan päässä Vaasasta ja rahtarit yöpyivät mielellään siellä olettaen, että heille tarjotaan ruokaa ja hevosille heiniä. Laihialaisisännät kyllästyivät jatkuviin kuokkavieraisiin ja alkoivat vaatia maksua. Sisämaalaiset alkoivat sitten kostoksi levittää huhua itarista laihialaisista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.181158Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke57955Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63923- 52849
- 51761
- 61715
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81696- 81655
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le37650Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29596