Poliisi tutkinut Arktosin avustuksia pian kolme vuotta.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pekka Mäkelä Lapin poliisilaitokselta sanoo, että esitutkintaa on viivästyttänyt muun muassa työ- ja elinkeinoministeriön tekemä tarkastus.
– Odotimme ensin, että työ- ja elinkeinoministeriö sai tehtyä ensin oman tarkastuksensa valmiiksi. Odotimme myös, tekeekö konkurssipesän hoitaja tutkintapyynnön, mutta sitä ei tullut. Poliisin oma erikoistilintarkastaja tekee vielä yhden kirjanpitotarkastuksen. Jutussa on myös kuulusteltu todistajia, Mäkelä sanoo.
Mäkelän mukaan poliisin kirjanpitotarkastus valmistuu ensi kuussa. Sen jälkeen poliisi arvioi, miten tutkintaa jatketaan. Vaihtoehtoina on jatkaa tutkintaa tai saattaa asia syyteharkintaan, Mäkelä sanoo.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.